Kiinteistön käypä arvo kiinteistöverotuksessa Syventävä vero-ohje

Tässä ohjeessa käsitellään kiinteistön verotusarvon alentamista sen käypään arvoon kiinteistöverotuksessa. Ohjeessa käydään läpi ne seikat, joita kiinteistön käypää arvoa määritettäessä on otettava huomioon, ja milloin yksittäisen kiinteistön verotusarvo voidaan määrätä sen käyvän arvon perusteella. 

Tällä ohjeella korvataan Kiinteistöjen arvostaminen kiinteistöverotuksessa -ohjeen luku, jossa on aiemmin käsitelty kiinteistön verotusarvon alentamista käypään arvoon.

1 Johdanto

Kiinteistövero on objektivero, joka määrätään kiinteistön objektiivisten ominaisuuksien perusteella kaavamaisten laskentaperusteiden mukaisesti. Kiinteistön verotusarvo kiinteistöverotuksessa määräytyy varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain (1142/2005, arvostamislaki) ja sen nojalla annettujen säännösten ja päätösten perusteella. Niiden avulla lasketut kiinteistöverotuksessa sovellettavat arvot johtavat käytännössä pääsääntöisesti käypiä arvoja alempiin arvoihin. Näin siksi, että verotusarvoja määrättäessä kiinteistöverotuksessa noudatetaan varovaisuusperiaatetta.

Kiinteistöverotuksessa kiinteistön verotusarvo määrätään erikseen maapohjan ja rakennusten osalta. Esimerkiksi verovuodelta 2024 toimitettavassa kiinteistöverotuksessa sovellettavan rakennusmaan verotusarvon laskentaperusteista annetun Verohallinnon päätöksen mukaan rakennusmaan verotusarvo lasketaan käyttäen kuntakohtaisiin tonttihintakarttoihin ja arviointiohjeisiin perustuvia tietoja rakennusmaan käyvistä aluekohtaisista arvoista (aluehinta). Saman päätöksen mukaan verotusarvoksi katsotaan kuitenkin 75 prosenttia vuoden 2024 aluehinnasta (tavoitearvo). 

Rakennusten jälleenhankinta-arvojen määräämisessä käytetään Valtiovarainministeriön rakennusten jälleenhankinta-arvon perusteista antamassa asetuksessa säädettyjä keskimääräisiä arvoja. Asetuksen arvot perustuvat keskimääräisiin rakennuskustannuksiin, joista jälleenhankinta-arvon perusteena on käytetty 75 prosenttia.

Lähtökohtana kiinteistön arvostamisessa kiinteistöverotuksessa on siten edellä selostettu arvostamislain perusteella laskettu kaavamainen arvo. Arvostamislain 32 §:n 1 momentissa on kuitenkin säädetty, että jos kiinteistön kiinteistöveron alaisten osien ja etuuksien verotusarvojen yhteismäärä on näiden osuuksien ja etuuksien yhteenlaskettua käypää arvoa suurempi, katsotaan kiinteistön kiinteistöveron alaisten osien ja etuuksien arvoksi niiden käypä arvo. Käyvän arvon soveltaminen kiinteistöverotuksessa merkitsee siten poikkeamista kiinteistön kaavamaisten arvostamisperusteiden avulla lasketusta verotusarvosta. Käyvän arvon määrittäminen tapahtuu kiinteistön yksilöllisten ominaisuuksien perusteella.

Kiinteistö voidaan ottaa verovelvollisen kirjallisesta vaatimuksesta yksilöllisesti tarkasteltavaksi ja sen arvo voidaan alentaa käypään arvoon arvostamislain 32 §:n säännösten niin salliessa. Toisin sanoen, jos kiinteistön laskennallinen verotusarvo ylittää sen käyvän arvon, määrätään kiinteistövero sen käyvän arvon perusteella. Tämä edellyttää verovelvollisen selvitystä niistä kiinteistöä koskevista erityisistä seikoista, jotka osoittavat kiinteistön käyvän arvon.

Tässä ohjeessa kerrotaan, millä perusteilla kiinteistön verotusarvo voidaan kiinteistöverotuksessa alentaa sen käypään arvoon. Kiinteistön verotusarvon laskemisesta kaavamaisten laskentaperusteiden avulla on kerrottu tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Kiinteistöjen arvostaminen kiinteistöverotuksessa.

2 Käyvän arvon määritelmä

Arvostamislain 32 §:ssä säädetään kiinteistön verotusarvon enimmäismäärästä. Pykälän 1 momentin mukaan, jos kiinteistön kiinteistöveron alaisten osien ja etuuksien verotusarvojen yhteismäärä on näiden osuuksien ja etuuksien yhteenlaskettua käypää arvoa suurempi, katsotaan kiinteistön kiinteistöveron alaisten osien ja etuuksien arvoksi niiden käypä arvo. Saman pykälän 2 momentin mukaan käyvällä arvolla tarkoitetaan sitä käypää arvoa, joka omaisuudella oli verovuoden päättyessä omistajan hallussa ja sillä paikalla, missä omaisuus oli, tai omaisuuden todennäköistä luovutushintaa, jos se on edellä mainittua arvoa suurempi.

Kiinteistön käypä arvo kiinteistöverotuksessa on siten pääsääntöisesti kiinteistön arvo omistajan hallussa. Sen arvo voi olla todennäköinen luovutushinta vain silloin, kun se on suurempi kuin kiinteistön arvo omistajan hallussa. Kiinteistön verotusarvoa ei siten alenneta pelkästään todennäköisen luovutushinnan perusteella, vaan todennäköisen luovutushinnan vaikutusta verotusarvoon arvioidaan vertaamalla todennäköistä luovutushintaa siihen, mikä kiinteistön arvo on sen omistajalle. Ohjeen luvussa 4 käsitellään tarkemmin niitä seikkoja, jotka vaikuttavat kiinteistön arvoon omistajan hallussa.

Huolimatta arvostamislain 32 §:n sanamuodosta, korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksen KHO 2025:58 perusteella rakennuksen verotusarvoksi voidaan katsoa laskennallisin perustein vahvistettua verotusarvoa alempi käypä arvo, vaikka kiinteistön veronalaisten osien yhteenlaskettu käypä arvo olisi suurempi kuin niiden yhteenlaskettu laskennallinen verotusarvo. Päätös muutti aiempaa vakiintunutta arvostamislain 32 §:n tulkintaa. Ennakkopäätöstä käsitellään tarkemmin ohjeen luvussa 3.4.

Verohallinnon rakennusmaan verotusarvon laskentaperusteista antaman päätöksen 5 §:n mukaan, jos rakennusmaan käypä arvo on tämän päätöksen mukaan laskettua arvoa alempi, rakennusmaan arvoksi katsotaan käypä arvo. Myös kiinteistöveronalainen maapohja voidaan siten arvostaa sen käypään arvoon, vaikka kiinteistön veronalaisten osien yhteenlaskettu käypä arvo olisi suurempi kuin niiden yhteenlaskettu laskennallinen verotusarvo. Pääsääntöisesti rakennusmaan aluehinnan mukaisesti laskettu maapohjan verotusarvo on kuitenkin käypää arvoa alempi, koska kuntakohtaisiin tonttihintakarttoihin ja arviointiohjeisiin perustuvat tiedot pohjautuvat rakennusmaan käypiin aluekohtaisiin arvoihin.

Rakennus ja maapohja voidaan siten arvostaa erikseen arvostamislain 32 §:ä sovellettaessa. Myös saman rakennuksen eri osien erikseen arviointi voi tulla kyseeseen silloin, kun rakennuksen omistaa useampi toisistaan riippumaton verovelvollinen määräosaisesti. Jos tällaisessa tilanteessa määräosin omistetun rakennuksen hallinta on jaettu hallinnanjakosopimuksella, toisen omistajan osuuden arvo tämän hallussa ei vaikuta toisen omistajan osuuden arvoon. Tällöin voidaan arvostamislain 32 §:ä sovellettaessa kunkin rakennuksen osan omistajan osuutta tarkastella erikseen.

Edellä selostetusta on erotettava tilanne, jossa määräosin omistetun rakennuksen hallintaa ei ole jaettu hallinnanjakosopimuksella. Tällöin hallinta on yhteisesti koko rakennukseen. Koko rakennuksen käypä arvo on arvioitava kokonaisuutena, koska omistusosuudet kohdistuvat samaan kokonaisuuteen, eikä eri omistajien määräosin omistamia osuuksia rakennuskokonaisuudesta voida erottaa toisistaan.

3 Kiinteistön käypää arvoa koskeva oikeuskäytäntö

3.1 Kiinteistön luovutusrajoituksen merkitys ─ KHO 2014:128

Todennäköisen luovutushinnan vaikutusta kiinteistön verotusarvoon käsiteltiin korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksessä KHO 2014:128, jossa otettiin kantaa luovutusrajoitusten vaikutukseen kiinteistön arvostuksessa.

Asiassa oli kysymys asumisoikeusasunnoista annetussa laissa säädettyjen asumisoikeuskäytössä olevien kiinteistöjen luovutusrajoitusten vaikutuksesta kiinteistöjen arvostukseen kiinteistöverotusta toimitettaessa. Näillä luovutusrajoituksilla katsottiin olevan vaikutusta varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain 32 §:ssä tarkoitettuun todennäköiseen luovutushintaan, mutta ei kiinteistön arvoon omistajan hallussa. Kun mainitun säännöksen mukaan käypänä arvona pidetään todennäköistä luovutushintaa vain, jos se ylittää kiinteistön arvon omistajan hallussa, kiinteistöjen verotusarvoja ei katsottu vahvistetuksi käypää arvoa korkeampaan arvoon sen vuoksi, ettei luovutusrajoituksia ollut otettu arvostuksessa huomioon.

Korkein hallinto-oikeus totesi päätöksen perusteluissa, että kysymyksessä olevien luovutusrajoitusten ei ole katsottava vaikuttavan kiinteistön arvoon omistajan hallussa, vaan ainoastaan todennäköiseen luovutushintaan. Luovutusrajoitusten vaikutus luovutushintaan määräytyy asumisoikeusasunnoista annetun lain mukaan merkittävältä osin kiinteistön omistajaan liittyvien seikkojen perusteella. Kun otetaan huomioon kiinteistöverolakia koskevasta hallituksen esityksestä (HE 50/1992 vp) ilmenevä kiinteistöveron luonne objektiverona, on perusteltua, että kiinteistöt arvostetaan kunkin kiinteistön ominaisuuksien pohjalta, eikä omistajakohtaisille olosuhteille ole lähtökohtaisesti annettava merkitystä.

Korkeimman hallinto-oikeuden perustelujen mukaan käyvällä arvolla tarkoitetaan arvostamislain 32 §:n mukaan ensisijaisesti kiinteistön arvoa omistajan hallussa. Käyvällä arvolla tarkoitetaan kiinteistön todennäköistä luovutushintaa vain, jos se on suurempi kuin kiinteistön arvo omistajan hallussa. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan arvostamislain 32 §:n 2 momenttia ei sen sanamuodon vastaisesti ole tulkittava siten, että käyvällä arvolla tarkoitettaisiin aina korkeintaan kiinteistön todennäköistä luovutushintaa.

3.2 Käyvän arvon määrittämiseen vaikuttavia seikkoja ─ KHO 2018:161

Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätös KHO 2018:161 koskee kiinteistön käyvän arvon määrittämistä. Tapauksessa tuli sovellettavaksi arvostamislain 32 §:n 1 momentin säännös, jonka mukaan verotusarvon enimmäismäärä on kiinteistön käypä arvo. Päätöksessä otettiin kantaa siihen, miten käypä arvo määritetään.

Yhtiön omistaman entisen virastotalokiinteistön verotusarvoksi oli vahvistettu vuoden 2014 kiinteistöverotuksessa 3 577 166 euroa. Yhtiö oli vuonna 2013 ostanut kiinteistön Suomen valtiolta 250 000 euron kauppahinnalla ja harjoitti kiinteistöllä toimistotilojen vuokraustoimintaa. Asiassa oli ratkaistavana, ylittikö kiinteistön varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain (arvostamislaki) mukaisten kaavamaisten laskentaperusteiden mukaisesti vahvistettu verotusarvo mainitun lain mukaisen käyvän arvon, joka on kiinteistön verotusarvon enimmäismäärä. Korkein hallinto-oikeus vahvisti tapauksen olosuhteiden perusteella kiinteistön käyväksi arvoksi 400 000 euroa.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että arvostamislain 32 §:n 2 momentissa on ilmaistu kaksi vaihtoehtoista menetelmää käyvän arvon määrittämiseksi. Kumpaakin menetelmää käytettäessä kysymys on kiinteistön arvostamisesta sen yksilöllisten ominaisuuksien perusteella. Kiinteistön käypää arvoa omistajan hallussa osoittaa lähtökohtaisesti sen taloudellinen käyttöarvo omistajalleen siinä toiminnassa, jossa kiinteistöä käytetään. Siten vuokrauskäytössä olevan kiinteistön käypään arvoon vaikuttavat keskeisesti kiinteistöstä saatavissa olevat vuokratulot ja siitä aiheutuvat menot.

Myös kiinteistön hankintahinta on yksi osoitus kiinteistön käyvästä arvosta omistajan hallussa, varsinkin silloin, kun se on tapahtunut ajallisesti lähellä arvostamishetkeä. Silloin kun ostaja on hankkinut kiinteistön riippumattomalta osapuolelta ja normaalissa markkinatilanteessa, kiinteistön kauppahinnan voidaan olettaa muodostuneen ostajan näkökulmasta sillä perusteella, mikä on kiinteistön tuleva taloudellinen käyttöarvo ostajalle ottaen huomioon kiinteistön käyttötarkoituksen, kunnon ja sijaintipaikan. Jos kiinteistön hankinta on tapahtunut ajallisesti lähellä arvostamishetkeä, hankintahintaa on siten pidettävä yhtenä osoituksena kiinteistön käyvästä arvosta omistajan hallussa.

Jos kiinteistön hankinnasta on kulunut pidempi aika, hankintahinnan merkitys on yleensä vähäisempi, koska kiinteistön arvoon omistajan hallussa vaikuttavat myös hankinnan jälkeiset, mahdollisesti muuttuneet olosuhteet. Vastaavasti hankintahinnan merkitystä selvityksenä kiinteistön käyvästä arvosta vähentävät kaupantekohetkellä mahdollisesti vallinneet epätavanomaiset markkinaolosuhteet.

Perustelujen mukaan silloinkin, kun määritettävänä on omaisuuden arvo omistajan hallussa, merkitystä voi olla myös tiedolla siitä, mikä on kohteen todennäköinen luovutushinta. Varsinkaan silloin, kun kiinteistöllä on useita mahdollisia sellaisia käyttäjiä, joille se soveltuu hyvin, ja siihen kohdistuu riittävästi markkinakysyntää, kiinteistön arvo omistajansa hallussa ei voi merkittävästi poiketa sen todennäköisestä luovutushinnasta. Samoin todennäköinen luovutushinta voi hyvin kuvastaa kiinteistön arvoa omistajan hallussa esimerkiksi tilanteessa, jossa omistajan kiinteistössä harjoittama toiminta on päättynyt, eikä kiinteistölle ole enää käyttöä.

3.3 Aiemmin sovelletun käyvän arvon merkitys – KHO 2020:105

Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksessä KHO 2020:105 oli kyse aiemmin kiinteistöveron perusteena käytetyn käyvän arvon muuttamisesta ja siitä, mitä arvostamislain 32 §:n mukaisesta arvostamisesta siirtyminen takaisin laskennalliseen, kiinteistön ominaisuustietoihin perustuvaan arvostamiseen edellyttää.

Yhtiö oli vuonna 2010 ostanut julkisessa tarjouskilpailussa B:n kaupungilta vuokratontilla sijaitsevan rakennuksen maanvuokraoikeuksineen 1 365 000 euron kauppahinnalla. Yhtiön omistusaikana aina verovuoteen 2015 saakka rakennuksen kiinteistöverotukset oli toimitettu arvostamislain 32 §:n mukaisesti käyvän arvon perusteella, ja rakennuksen verotusarvona oli käytetty sen hankintahintaa. Verovuoden 2016 kiinteistöverotuksessa rakennuksen verotusarvoksi oli vahvistettu noin 3,3 miljoonaa euroa rakennuksen ominaisuustietoihin perustuvien laskentaperusteiden mukaisesti.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että arvostamislain 32 §:n mukaan kiinteistön käypä arvo muodostaa kiinteistön verotusarvon enimmäismäärän. Tähän nähden arvostamislain 32 §:n mukaisesta arvostamisesta siirtyminen takaisin laskennalliseen, kiinteistön ominaisuustietoihin perustuvaan arvostamiseen edellytti, että kiinteistön käyvän arvon omistajan hallussa tai sen todennäköisen luovutushinnan oli selvitetty nousseen aina kiinteistön laskennallisen verotusarvon osoittamaan arvoon.

Kysymyksessä olevassa asiassa ei ilmennyt mitään sellaista yhtiön Verohallinnolle antamaa tietoa taikka Verohallinnon sivullisilta saamaa tietoa tai hankkimaa muutakaan selvitystä, jonka perusteella Verohallinnon olisi katsottava voineen vuoden 2016 kiinteistöverotusta toimittaessaan arvioida rakennuksen käyvän arvon nousseen verotusarvona käyttämäänsä noin 3,3 miljoonaan euroon. Siten korkein hallinto-oikeus katsoi, että rakennuksen verotusarvon nostamiselle ei ole ollut perustetta. Ilman eri selvitystä rakennuksen verotusarvoa ei ollut pidettävä sen hankintahinnan mukaista arvoa 1 365 000 euroa suurempana.

3.4 Kiinteistön yhteenlaskettu käypä arvo – KHO 2025:58

Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksessä KHO 2025:58 oli ratkaistavana, ylittikö ammattikoulurakennuksen arvostamislain 28 ja 30 §:ssä tarkoitettujen laskentaperusteiden mukaisesti vahvistettu verotusarvo mainitun lain 32 §:ssä säädetyn käyvän arvon, joka on verotusarvon enimmäismäärä. Asiassa oli erityisesti kysymys siitä, oliko ammattikoulurakennuksen verotusarvoa ja sen käyvän arvon merkitystä mahdollista arvioida arvostamislain 32 §:n perusteella erikseen, jos kiinteistön maapohjan ja sillä sijaitsevien rakennusten yhteenlaskettu käypä arvo on suurempi kuin niiden yhteenlaskettu laskennallinen verotusarvo.

Säätiö omisti kiinteistön maapohjan ja sillä sijaitsevat kuusi rakennusta, joista yksi oli ammattikoulurakennus. Säätiö oli ostanut kiinteistön 1 750 000 eurolla. Kiinteistöverotuksessa maapohjan ja rakennusten verotusarvoina oli käytetty laskennallisia verotusarvoja. Toimitetuissa verotuksissa kiinteistön maapohjan ja rakennusten yhteenlasketuksi laskennalliseksi verotusarvoksi oli vahvistettu valituksenalaisina vuosina 1 097 937,10–1 433 825,46 euroa.

Säätiö oli vuokrannut ammattikoulurakennuksen vuosina 2010–2011 opetuskäyttöön. Rakennus oli ollut vuodesta 2011 lähtien tyhjillään ja kulujen säästämiseksi vuodesta 2013 alkaen ilman sähköä, vettä ja lämmitystä. Säätiön mukaan rakennuksessa oli ollut sisäilmaongelmia ja rakennus olisi edellyttänyt huomattavia peruskorjaustoimenpiteitä. Kiinteistöllä ei ollut sen sijaintinsa ja kuntonsa johdosta kysyntää alkuperäisessä käyttötarkoituksessa, eikä se soveltunut muuhun toimintaan. Ammattikoulurakennukselle oli myönnetty purkulupa 22.1.2014, ja rakennus oli purettu lokakuussa 2016.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että arvostamislain 32 §:n 1 momentin sanamuoto viittaa siihen, että kiinteistön veronalaisten osien laskennallisten verotusarvojen yhteismäärää on verrattava niiden yhteenlaskettuun käypään arvoon. Säännöksen esitöissä on myös todettu, että säännös perustuu sen sanamuodon mukaisesti koko kiinteistön osien ja koko kiinteistön arvon vertailuun. Asian arvioinnissa on kuitenkin otettava huomioon, että kiinteistövero on luonteeltaan objektivero. Kiinteistöverotuksessa käytettävän verotusarvon määrittäminen perustuu arvostamislain 28 §:n mukaisesti verotusarvon määräämiseen erikseen maapohjalle ja rakennuksille.

Korkein hallinto-oikeus viittasi perusteluissaan myös lyhyenä ratkaisuselosteena julkaistuun päätökseen KHO 31.3.1998 taltionumero 548, jossa on ollut kysymys kiinteistöverosta ja muun ohella varallisuusverolain 25 §:n soveltamisesta. Päätös viittaa siihen, että rakennuksen käypää arvoa ja sen vaikutusta verotusarvoon on voitu tarkastella myös maapohjasta erillisenä, vaikka sama verovelvollinen on omistanut maapohjan ja rakennukset.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että kiinteistöverotuksessa rakennus on voitu arvostaa erikseen arvostamislain 32 §:n nojalla käypään arvoon silloin, kun rakennuksella ja maapohjalla on eri omistajat. Rakennusmaan osalta puolestaan verotusarvon laskentaperusteista annetun Verohallinnon päätöksen 5 §:ssä säädetään käyvän arvon soveltamisesta rakennusmaan verotuksessa. Tämän ja arvostamislain 32 §:n perusteella maapohjan arvostaminen käypään arvoon rakennuksesta erikseen on mahdollista, vaikka sama taho omistaisi maapohjan ja rakennuksen.

Edellä oleva merkitsee korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan sitä, että jos rakennuksen ja sen maapohjan erillinen arvostaminen arvostamislain 32 §:n mukaiseen käypään arvoon nyt kyseessä olevassa tilanteessa ei olisi mahdollista, sovellettava verotusarvo ja kiinteistöveron määrä riippuisi siitä, onko rakennuksella ja sen maapohjalla sama omistaja. Lopputulos, jossa kiinteistön omistuspohja vaikuttaisi kiinteistöveron määrään, olisi ristiriidassa kiinteistöveron objektiveroluonteen kanssa. Myös verovelvollisten yhdenvertaisuus puoltaa sitä, että rakennuksen verotusarvoa voidaan arvioida arvostamislain 32 §:n perusteella maapohjasta erikseen, vaikka sama taho on verovelvollinen myös maapohjan osalta.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että arvostamislain 32 §:n 1 momenttia oli tulkittava siten, että rakennuksen verotusarvoksi voitiin katsoa laskennallisin perustein vahvistettua verotusarvoa alempi käypä arvo, vaikka kiinteistön veronalaisten osien yhteenlaskettu käypä arvo olisi suurempi kuin niiden yhteenlaskettu laskennallinen verotusarvo.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että asiassa esitetyn selvityksen perusteella ammattikoulurakennuksen todennäköinen luovutushinta ei ollut kyseessä olevina vuosina ollut suurempi kuin nolla euroa. Ammattikoulurakennuksella ei ollut myöskään ollut säätiölle käyttö- tai tuottoarvoa, joten ammattikoulurakennuksen käyvän arvon omistajan hallussa voitiin katsoa olevan nolla euroa.

4 Kiinteistön arvostaminen sen yksilöllisten ominaisuuksien perusteella

4.1 Yleistä käypään arvoon vaikuttavista seikoista

Kiinteistön laskennallisesta arvostamisesta voidaan poiketa kiinteistön tapauskohtaisten olosuhteiden perusteella. Tällöin on selvitettävä, että kiinteistöä koskevien erityisten seikkojen perusteella kiinteistön käypä arvo on sen laskennallista arvoa pienempi.

Kuten korkein hallinto-oikeus totesi ennakkopäätöksessään KHO 2018:161, arvostamislain 32 §:n 2 momentissa on ilmaistu kaksi vaihtoehtoista menetelmää käyvän arvon määrittämiseksi. Kumpaakin tapaa käytettäessä kyse on kiinteistön arvostamisesta sen yksilöllisten ominaisuuksien perusteella. Arvostamislain 32 §:ä sovellettaessa on siten selvitettävä kiinteistön todennäköinen luovutushinta ja arvo omistajan hallussa.

Edellä mainitun säännöksen ja korkeimman hallinto-oikeuden päätösten perusteella kiinteistön käypä arvo on pääsääntöisesti kiinteistön arvo omistajan hallussa. Kiinteistön käypä arvo on sen todennäköinen luovutushinta vain, kun se on suurempi kuin kiinteistön arvo omistajan hallussa. Kiinteistön todennäköisellä luovutushinnalla voi kuitenkin toisaalta olla vaikutusta myös arvoon omistajan hallussa.

Kuten yllä käsitellyssä ennakkopäätöksessä KHO 2018:161 on todettu, arvostamislain 32 §:n 2 momentin mukainen kiinteistön arvo omistajan hallussa ei määräydy vain yhdellä perusteella. Käyvän arvon määrittely on aina kokonaisharkintaa, jossa on tapauskohtaisesti otettava huomioon kiinteistön käyttötarkoitus ja sen taloudellinen käyttöarvo kyseisessä toiminnassa, kiinteistön hankintahinta ja ‑ajankohta sekä kaupan osapuolet. Lisäksi käyvän arvon määrittämiseen voi olla vaikutusta kiinteistön todennäköisellä luovutushinnalla ja markkinatilanteella.

4.2 Kiinteistön käyttötarkoitus ja sen taloudellinen käyttöarvo kyseisessä toiminnassa

Ennakkopäätöksen KHO 2018:161 mukaan kiinteistön käypää arvoa omistajan hallussa osoittaa lähtökohtaisesti sen taloudellinen käyttöarvo omistajalleen siinä toiminnassa, jossa kiinteistöä käytetään. Siten esimerkiksi vuokrauskäytössä olevan kiinteistön käypään arvoon vaikuttavat keskeisesti kiinteistöstä saatavissa olevat vuokratulot ja siitä aiheutuvat menot.

Jos kiinteistö on huonokuntoinen tai sen käyttäminen vuokraustoimintaan on tästä syystä estynyt, myös tämä voidaan ottaa huomioon käyvän arvon määrittämisessä. Kiinteistön huonokuntoisuudesta on tällöin esitettävä kuntotarkastusraportti tai muu luotettava selvitys. Selvitys on esitettävä myös niistä kiinteistöä mahdollisesti koskevista muista erityisistä seikoista, jotka estävät kiinteistön tai sen osan käyttämisen vuokraustoimintaan.

Tuottoarvoa voidaan käyttää, kun selvitetään arvoa omistajan hallussa niissä tapauksissa, joissa kiinteistön taloudellisesta käyttöarvosta on selvää näyttöä. Tyypillisesti tällainen tilanne on kyseessä silloin, kun kiinteistöä vuokrataan jatkuvasti. Tuottoarvomenetelmä tarkoittaa menetelmää, jolla kohteen arvo määritetään kohteesta sen käyttöaikana tulevaisuudessa todennäköisesti saatavien vuosituottojen pääomitettuna nykyarvona. Tällöin on selvitettävä kiinteistöstä saatava taloudellinen hyöty ja kiinteistön käypä vuokrataso, kiinteistön käytöstä aiheutuvat kulut ja menot (kiinteistön käyttö- ja ylläpitokulut sekä vuosikorjauskulut ja perusparannusmenot) ja kiinteistöltä edellytettävä tuottovaatimus (pääomitusprosentti).

Tuottoarvomenetelmää käytettäessä kohteen arvo lasketaan kaavasta:

A = T / i
A = tuottoarvo
T = vuotuinen nettotuotto, nettotuottojen keskiarvo tai muu vastaava arvioitu nettotuotto
i = pääomituskorkokanta (tuottovaatimus, esimerkiksi 8 prosenttia)

Kiinteistön nettotuotto kiinteistöverotuksessa lasketaan seuraavasti:

Bruttovuokratulo (käyvän vuokratason mukainen)
./. Kiinteistön vuosikorjaus- ja ylläpitokulut 
./. Perusparannusmenot (kassaperiaatteen mukaisesti)
./. Kiinteistön ylläpitoon ja vuosikorjauksiin kohdistuvien lainojen pääomakulut
./. Verot
= Nettovuokratulo (jos tulos on tappiollinen, tappion vähentämisen verovaikutus otetaan huomioon myöhempien vuosien veroissa)

Kiinteistöstä saatava taloudellinen hyöty otetaan huomioon käyvän vuokratason mukaisesti. Kiinteistön arvoon ei siten vaikuta se, että siitä ei jostakin syystä peritä käypää vuokraa. Kiinteistön arvoon ei vaikuta myöskään se, että kiinteistön tilat ovat omistajan nykyiseen toimintaan nähden liian suuret tai muu sellainen syy.

Vähennyksenä otetaan huomioon ainoastaan kiinteistöön itseensä kohdistuvat käyttö- ja ylläpitokulut sekä realisoituneet vuosikorjaus- ja perusparannusmenot. Perusparannusmenot vähennetään tuottoarvolaskelmalla sen vuoden menoina, jona niillä on negatiivinen kassavirtavaikutus. Jos laskutus on jaettu useammalle vuodelle, myös kassavirtavaikutus jakautuu useammalle vuodelle.

Tuloverotuksessa tehtäviä poistoja ei oteta huomioon tuottoarvoa laskettaessa, koska kyse on laskennallisista vähennyksistä eikä todellisista kuluista tai menoista. Myöskään kiinteistöllä harjoitetun toiminnan tuottoja ja kuluja ei oteta huomioon, kun lasketaan kiinteistön tuottoarvoa, koska arvioinnin kohteena on kiinteistön käypä arvo omistajan hallussa.

Pääomituskorkokanta kuvaa sijoitetulle pääomalle asetettavaa tuottovaatimusta. Pääomituskorkokanta määritetään niin, että se kuvaa samanlaisen riskin sisältävän vaihtoehtoisen sijoituskohteen tuottoa. Kiinteistöltä edellytettävä tuottovaatimus voi vaihdella kiinteistöittäin. Kiinteistöverotuksessa pääomistusprosentti on lähtökohtaisesti tai muun selvityksen puuttuessa 8, mutta riskialttiissa tai matalatuottoisissa kohteissa se voi olla suurempikin.

Tuottoarvon laskennassa on perusteltua käyttää lähtökohtaisesti ainakin kolmen vuoden keskiarvoja, jotta yksittäiset muutokset eivät vaikuta liikaa arvioon kiinteistöstä saadusta nettohyödystä. Tarvittaessa voidaan käyttää useammankin vuoden keskiarvoa.

Kiinteistöstä saadut vuokratulot voivat vaihdella vuosittain esimerkiksi sen vuoksi, että vuokrattava tila on jonkin aikaa tyhjillään vuokralaisen vaihtuessa tai jonakin vuonna on tavanomaista enemmän tai vähemmän perusparannusmenoja. Myös tämä otetaan huomioon tehtäessä kokonaisharkintaa kiinteistön käyvästä arvosta eri arvostamisperusteiden nojalla.

Kiinteistön käyttötarkoitus ja sen taloudellinen käyttöarvo kyseisessä toiminnassa on otettava huomioon myös silloin, kun arvioitavana on kiinteistön omistajan omassa käytössä oleva kiinteistö. Jos kiinteistö on sen käyttötarkoituksen mukaisessa käytössä, kiinteistön käyvän arvon ei katsota kiinteistöverotuksessa laskeneen alle sen laskennallisen arvon, vaikka kiinteistön omistaja ei pystyisi hyödyntämään kiinteistöä omistajakohtaisista syistä tai kiinteistössä harjoitettava liiketoiminta ei olisi kannattavaa. Tällaiset syyt eivät johdu kiinteistöstä.

4.3 Todennäköinen luovutushinta

Kiinteistön verotusarvoa ei alenneta pelkästään todennäköisen luovutushinnan perusteella, vaan todennäköisen luovutushinnan vaikutusta verotusarvoon arvioidaan muun muassa sen perustella, mikä kiinteistön arvo on sen omistajalle.

Kiinteistön todennäköistä luovutushintaa voidaan käyttää itsenäisenä arvostamisperusteena vain silloin, kun se on suurempi kuin arvo omistajan hallussa. Tällöin verovelvollisen on osoitettava kiinteistön hintatason lisäksi, että kiinteistön arvo omistajan hallussa alittaa kiinteistön ominaisuuksiin perustuvan laskennallisen arvon.

Kiinteistön todennäköisellä luovutushinnalla voi kuitenkin olla merkitystä myös silloin, kun määritettävänä on kiinteistön käypä arvo omistajan hallussa. Kiinteistön arvo omistajansa hallussa ei voi merkittävästi poiketa sen todennäköisestä luovutushinnasta, jos kiinteistöllä on useita mahdollisia käyttäjiä ja sillä on riittävästi markkinakysyntää.

Samoin todennäköinen luovutushinta voi hyvin kuvastaa kiinteistön arvoa omistajan hallussa esimerkiksi tilanteessa, jossa omistajan kiinteistössä harjoittama toiminta on päättynyt, eikä kiinteistölle ole enää käyttöä.

Toisaalta pelkkä markkinakysynnän vähäisyys tai sen puuttuminen kokonaan tai kiinteistöjen paikallinen alhainen hintataso eivät yksistään osoita kiinteistön ominaisuuksien perusteella lasketun kiinteistön verotusarvon olevan sen käypää arvoa korkeampi. Näiden lisäksi on selvitettävä kiinteistön olosuhteet kokonaisuudessaan.

4.4 Kiinteistön hankintahinta

Myös kiinteistön hankintahintaa on päätöksen KHO 2018:161 mukaisesti pidettävä yhtenä osoituksena kiinteistön käyvästä arvosta omistajan hallussa varsinkin silloin, kun kiinteistö on hankittu ajallisesti lähellä arvostamishetkeä. Silloin kun ostaja on hankkinut kiinteistön riippumattomalta osapuolelta ja normaalissa markkinatilanteessa, kiinteistön kauppahinnan voidaan olettaa muodostuneen ostajan näkökulmasta sillä perusteella, mikä on kiinteistön tuleva taloudellinen käyttöarvo ostajalle ottaen huomioon kiinteistön käyttötarkoitus, kunto ja sijaintipaikka.

Toisaalta kiinteistön hankintahinta ei välttämättä osoita sen arvoa omistajan hallussa, jos kiinteistön hankinnasta on kulunut pidempi aika. Tällöin kiinteistön arvoon omistajan hallussa vaikuttavat myös hankinnan jälkeiset, mahdollisesti muuttuneet olosuhteet.

Vastaavasti hankintahinnan merkitystä selvityksenä kiinteistön käyvästä arvosta vähentävät kaupantekohetkellä mahdollisesti vallinneet epätavanomaiset markkinaolosuhteet. Hankintahinnan merkitys on vähäisempi esimerkiksi silloin, jos kauppa on tehty etuyhteydessä olevien osapuolten kesken.

Kiinteistön vapaassa kaupassa riippumattomien osapuolten kesken sovittu kauppahinta ei kuitenkaan yksistään osoita kiinteistön käypää arvoa kiinteistöverotuksessa. Kiinteistön hankintahinnan lisäksi on selvitettävä muut kiinteistöllä vallitsevat olosuhteet.

4.5 Kokonaisharkinta

Kiinteistön käypään arvoon arvostaminen on aina tapauskohtaista eri arvostamisperusteisiin nojautuvaa kokonaisharkintaa. Käypä arvo omistajan hallussa ei siten perustu mihinkään yleispätevään laskentakaavaan. Kiinteistön arvoa ei lasketa sen käypään arvoon yksittäisten seikkojen perusteella, vaan kiinteistöllä vallitsevat olosuhteet otetaan aina huomioon kokonaisuutena.

Kiinteistön käyvän arvon arvioiminen edellyttää toisin sanoen yleensä kaikkien edellä luvuissa 4.1–4.4 mainittujen seikkojen selvittämistä. Eri seikoilla on kiinteistöstä, sen käytöstä ja muista yksilöllisistä olosuhteista riippuen erilaisia painoarvoja ja jokaista kiinteistöä tarkastellaan arvostamislain 32 §:ä sovellettaessa yksilöllisesti, toisin kuin laskennallista verotusarvoa määrättäessä.

4.6 Esimerkkejä käyvän arvon tilanteista

Esimerkki alkaa

Esimerkki 1 A

B-pankilla on omalla kiinteistöllä pankkikonttori muuttotappiokunnassa. B-pankki käyttää kiinteistöllä sijaitsevaa liikerakennusta itse eli rakennuksessa toimii pankin konttori. Pieni osa liikerakennuksen tiloista on vuokrattu kampaamoyrittäjälle ja kioskille. Pienellä paikkakunnalla pankin henkilökuntaa on jouduttu vähentämään ja siirtämään isommille paikkakunnille. Pankin konttorissa on siksi väljää ja tarpeetonta tilaa on paljon. Pankin liiketoiminta kyseisellä paikkakunnalla ei ole kannattavaa, ja pankin suunnitelmissa on tulevaisuudessa sulkea koko konttori.

Arviokirjan mukaan kiinteistön arvo on huomattavasti alempi (350 000 euroa) kuin sen laskennallinen verotusarvo (1,8 miljoonaa euroa). B-pankki vaatii verotusarvon laskemista käyvän arvon perusteella arviokirjan mukaiseen arvoon.

Kun B-pankki käyttää itse kiinteistöä, on sen arvo omistajan hallussa sama kuin muillakin pankkikonttoreilla ympäri Suomea. Asiaan ei vaikuta se, että henkilökunnan vähentämisen takia konttorissa on väljää ja tarpeetonta tilaa. Tilojen käyttämättömyys ei johdu kiinteistön ominaisuuksista. Vaikka pankin toiminta on heikentynyt, pankkikonttori on käyttötarkoituksena mukaisessa käytössä, ja tiloja on myös vuokralla. Kiinteistön arvoon omistajan hallussa ei vaikuta se, että kiinteistöllä harjoitettava liiketoiminta ei ole kannattavaa. Arviokirjan mukainen kiinteistön todennäköinen luovutushinta ei ole korkeampi kuin arvo omistajan hallussa, joten sitä ei voida käyttää käypänä arvona.

Esimerkki 1 B

Esimerkki 1 A:n B-Pankki sulkee konttorinsa, ja vuokraa tilat kokonaisuudessaan muille toimijoille. Osa tiloista jää kuitenkin tyhjilleen, koska sopivia vuokralaisia ei löydy. Lisäksi ylläpito- ja korjauskulut ovat kasvaneet suuriksi jo vanhenevassa kiinteistössä. B-Pankki selvittää kiinteistöstä saatavat vuokratulot ja menot, ja niiden avulla laskettu kiinteistön tuottoarvo on 235 000 euroa. Kiinteistön käypä arvo on selvityksen perusteella laskennallista verotusarvoa pienempi.

Kun otetaan huomioon kiinteistön taloudellinen käyttöarvo, sen todennäköinen luovutushinta ja muu selvitys kokonaisuutena arvioituna, kiinteistön käypänä arvona kiinteistöverotuksessa pidetään kiinteistön todennäköistä luovutushintaa 350 000 euroa.

Esimerkki 2

Henkilö C on perinyt vuonna 1985 D:n kunnassa sijaitsevan kiinteistön. Kiinteistöllä sijaitsevat rakennukset on rakennettu vuonna 1975 ja niitä on ylläpidetty ja korjattu aikojen kuluessa. Kiinteistö on edelleen käyttökuntoinen ja vapaa-ajankäyttöön soveltuva. Kiinteistön arvostamislain mukaan laskettu verotusarvo on 90 000 euroa. Henkilö C ei kuitenkaan voi enää henkilökohtaisista syistä käyttää kiinteistöä. Kiinteistö sijaitsee kaukana ja huonohkojen kulkuyhteyksien päässä hänen kotoaan.

C:n paikalliselta kiinteistövälitysyhtiöltä pyytämän arvion mukaan kiinteistön arvo on paikkakunnalla vallitsevan hintatason perusteella 65 000 euroa. C vaatii verotusarvon määräämistä kiinteistön todennäköisen luovutushinnan perusteella.

C ei ole osoittanut kiinteistön taloudellisen käyttöarvon alentuneen tai kiinteistön olevan huonokuntoinen. Kiinteistöä voidaan edelleen käyttää vapaa-ajan kiinteistönä. Pelkästään kiinteistövälittäjän esittämä arvio kiinteistön todennäköisestä luovutushinnasta ei osoita kiinteistön arvoa omistajan hallussa. Myöskään se, että C ei käytännössä enää käytä kiinteistöä, ei vaikuta sen arvoon omistajan hallussa. C:n kiinteistön verotusarvo vahvistetaan arvostamislain mukaisten kaavamaisten laskentaperusteiden mukaisesti. Arvostamislain mukaan laskettu verotusarvo ei näissä olosuhteissa ylitä kiinteistön arvoa omistajan hallussa.

Esimerkki 3 A

A Oy on ostanut 1.1.2015 Suomen valtiolta muuttotappioisella paikkakunnalla sijaitsevan vanhan virastotalon 1,5 miljoonalla eurolla. Yhtiö harjoittaa kiinteistöllä toimistotilojen vuokraustoimintaa. Yhtiö on tehnyt tiloissa pienen pintaremontin ja saanut sen jälkeen vuokrattua rakennuksen toimistotilat paikallisille yrityksille ja muille toimijoille käyvällä vuokralla. Kiinteistön tuottoarvo nousee remonttien jälkeen 2,5 miljoonaan euroon. Kiinteistön arvostamislain mukaan laskettu kaavamainen verotusarvo on 2,1 miljoonaa euroa.

Yhtiön paikalliselta kiinteistövälitysyhtiöltä pyytämän arvion mukaan kiinteistön markkina-arvo on paikkakunnalla vallitsevan hintatason perusteella 1,2 miljoonaa euroa. A Oy vaatii verotusarvon määräämistä kiinteistön todennäköisen luovutushinnan perusteella.

A Oy ei ole osoittanut kiinteistön taloudellisen käyttöarvon alentuneen tai kiinteistön olevan huonokuntoinen. Yhtiö jatkaa edelleen kiinteistön käyttämistä vuokraustoiminnan harjoittamiseen ja kiinteistön tuottoarvo on useamman vuoden keskiarvolla laskettuna suurempi kuin kiinteistön laskennallinen verotusarvo. Pelkästään kiinteistövälittäjän esittämä arvio kiinteistön todennäköisestä luovutushinnasta ei osoita kiinteistön arvoa omistajan hallussa vuokrauskäytössä. A Oy:n kiinteistön verotusarvo vahvistetaan arvostamislain mukaisten kaavamaisten laskentaperusteiden mukaisesti. Arvostamislain mukaan laskettu verotusarvo ei näissä olosuhteissa ylitä kiinteistön arvoa omistajan hallussa.

Esimerkki 3 B

Esimerkki 3 A:n yhtiöllä kiinteistön vuokraustoiminta on lähtenyt laskuun, koska useampi vuokralainen on lähtenyt tiloista eikä uusia vuokralaisia ole löytynyt tilalle. Kiinteistön tuottoarvo on useammalta vuodelta ollut laskeva. Kolmen viimeisen vuoden keskiarvolla laskettuna kiinteistön tuottoarvo on 1,1 miljoonaa euroa. Lisäksi kiinteistö on jo suuremman peruskorjauksen tarpeessa. Kiinteistöllä vallitsevat olosuhteet ovat siten muuttuneet aiemmasta ja verovelvollinen vaatii, että kiinteistön verotusarvoksi vahvistetaan sen käypä arvo 1,2 miljoonaa euroa.

Kun otetaan huomioon kiinteistön hankintahinta, todennäköinen luovutushinta ja taloudellinen käyttöarvo sekä muu esitetty selvitys, kokonaisuutena arvioiden kiinteistön käypä arvo kiinteistöverotuksessa on 1,4 miljoonaa euroa.

Esimerkki 4

Henkilö D on ostanut omakotitalokiinteistön muuttotappiokunnasta 135 000 eurolla. D asuu talossa perheensä kanssa, ja talon kunnossapidosta on pidetty normaalisti huolta.  Kiinteistöveropäätökseltään D huomaa, että kiinteistön verotusarvo on yhteensä 173 579 euroa ja vaatii arvon alentamista sen hankintahintaan.

Kiinteistö sijaitsee muuttotappiokunnassa, jossa asunnot ovat kysynnän puuttuessa halpoja. Tämä on vaikuttanut kiinteistön hankintahintaan, mutta ei sen (käyttö)arvoon omistajan hallussa. Omakotitaloa pystyy käyttämään asumiseen aivan normaalisti, kuten missä tahansa muuallakin. Siten kiinteistön vapaassa kaupassa riippumattomien osapuolten kesken sovittu kauppahinta ei yksin osoita kiinteistön käypää arvoa kiinteistöverotuksessa. Arvo omistajan hallussa ei siten alita kiinteistön laskennallista verotusarvoa, joten kiinteistön arvoa ei ole syytä alentaa.

Esimerkki päättyy

5 Käyvän arvon soveltamista koskevat vaatimukset

Käyvän arvon soveltaminen kiinteistön verotusarvoa määrättäessä edellyttää verovelvollisen vaatimusta. Jos kiinteistön verotusarvoksi kiinteistöverotuksessa katsotaan verovelvollisen esittämän selvityksen perusteella kiinteistön käypä arvo, ei käyvästä arvosta enää tehdä ikäalennuksia tai muita kaavamaisista arvoista tehtäviä alennuksia. Käypä arvo on kiinteistön verotusarvon enimmäismäärä, joten kiinteistöä ei arvosteta sen käypään arvoon, jos laskennallinen verotusarvo ei ylitä kiinteistön käypää arvoa.

Arvostamislain 28 §:n mukaan kiinteistön verotusarvo määrätään erikseen maapohjalle ja rakennuksille. Jos kiinteistön verotusarvoksi määrätään käypä arvo, tämä arvo jaetaan lähtökohtaisesti ja muun selvityksen puuttuessa kiinteistön osille niiden laskennallisten verotusarvojen suhteessa. Tästä voidaan kuitenkin poiketa, jos selvitetään, miten kiinteistön eri osat muodostavat sen käyvän arvon.

Ennakkopäätöksestä KHO 2020:105 käy ilmi, että kun vaaditaan aiemmin sovelletun käyvän arvon mukaisen arvostamisen muuttamista, vaatimuksen esittäjän on osoitettava millä perusteella ja kuinka paljon aiemmin hyväksytty käypä arvo on muuttunut, jotta verotuksessa voidaan käyttää joko muuttunutta käypää arvoa tai arvostamislain mukaan laskettua kaavamaista arvoa. Kiinteistön arvoa voi nostaa esim. kaavoitustoimet, rakennusten käyttötarkoitusten muutokset ja perusparannukset, kiinteistön vuokraustason parantuminen jne.

Kiinteistön käypä arvo voi siten muuttua tai kiinteistön arvostus palautua laskennallisen arvostamisen mukaiseksi, jos kiinteistöllä vallitsevat olosuhteet muuttuvat. Aiemmin sovellettua käypää arvoa voidaan riittävän selvityksen perusteella korottaa, vaikka se ei yltäisikään laskennalliseen verotusarvoon asti. Toisaalta kiinteistön käypä arvo voi myös laskea, jos käyvän arvon on selvitetty laskeneen alle aiemmin sovelletun käyvän arvon.

Kiinteistöllä vallitsevissa olosuhteissa tapahtuu muutos myös silloin, kun kiinteistön omistus siirtyy. Arvostamislain 32 §:n perusteella käyvällä arvolla tarkoitetaan lähtökohtaisesti arvoa omistajan hallussa. Kun kiinteistön omistus siirtyy, edellisen omistajan kiinteistöverotuksessa sovellettu kiinteistön käypä arvo ei siten automaattisesti siirry uudelle omistajalle, koska kiinteistöllä vallitsevat olosuhteet muuttuvat. Jos kiinteistön käypä arvo on laskennallista arvoa alempi myös uuden omistajan hallussa, on kiinteistön uuden omistajan vaadittava käyvän arvon soveltamista kiinteistöverotuksessa ja esitettävä selvitys niistä seikoista, jotka osoittavat kiinteistön käyvän arvon uuden omistajan hallussa.

Kiinteistövero määrätään vuosittain ja kiinteistöverotuksessa verotusarvona käytetään kiinteistöveron määräämisvuotta edeltävän kalenterivuoden verotusarvoa, joka lasketaan kyseisen vuoden 31.12. tilanteen perusteella. Jos kiinteistön verotusarvo on määrätty kiinteistön käyvän arvon mukaisena, on verovelvollisella normaali kiinteistöverolain 16 §:ssä säädetty ilmoittamis- ja tiedonantovelvollisuus. Pykälän mukaan Verohallinto lähettää verovelvolliselle, jolle määrätään kiinteistöveroa, selvityksen kiinteistöverotuksen perusteena käytetyistä kiinteistötiedoista.

Verovelvollisen on tarkistettava selvitykseen merkityt maapohjan pinta-alaa, rakennusoikeutta, kaavatilannetta, rantaoikeutta, käyttötarkoitusta sekä omistus- ja hallintaoikeutta koskevat tiedot samoin kuin rakennuksen jälleenhankinta-arvon laskennan perusteena käytetyt tiedot ja käyttötarkoitus.

Verovelvollisen on ilmoitettava Verohallinnolle tiedoissa ilmenevät virheet. Lisäksi hänen on ilmoitettava selvitykseltä puuttuvat kiinteistöt ja rakennukset samoin kuin perusparannukset ja huomattavat korjaustoimenpiteet, tiedot varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain 31 §:n 1 momentissa tarkoitetusta kiven-, soran-, saven- ja turpeenottopaikasta tai muusta vastaavasta etuudesta sekä tieto rakennuksen purkamisesta tai käytöstä poistamisesta.

johtava veroasiantuntija Tero Määttä

johtava veroasiantuntija Mira Kosunen