Avainsanat:

KVL:2018/26

Antopäivä
25.5.2018
Diaarinumero
A89/8210/2017
Arvonlisävero, Ajoneuvo, Lunastusoikeuden sisältävä sopimus, Palvelun myynti, Autovero, Läpikulkuerä

Yhtiö suunnitteli tuotevalikoimansa laajentamista uuteen osamaksusopimukseen perustuvaan tuotteeseen. Hakemuksen mukaan yhtiö osti ajoneuvon autoliikkeeltä ja luovutti sen asiakkaalle asiakkaan kanssa tehdyn sopimuksen perusteella. Ajoneuvo luovutettiin asiakkaalle sopimuskauden alussa ja asiakas maksoi sopimuksen mukaisia maksueriä 3-5 vuoden ajan. Asiakkaalla oli sopimuskauden päättyessä mahdollisuus valita, lunastaako hän ajoneuvon omistukseensa maksamalla vapaaehtoisen viimeisen erän vai käyttääkö hän sopimuksen mukaista hintatakuuta ja palauttaa ajoneuvon takaisin yhtiölle. Viimeisen maksuerän määrä laskettiin määrittämällä sopimuksentekohetkellä ajoneuvon todennäköinen käypä arvo sopimuskauden päättyessä, vähennettynä yhtiön arvioimalla riskimarginaalilla.

Keskusverolautakunta katsoi, että asiakkaasta ei tullut automaattisesti, ilman huomattavan suuren viimeisen maksuerän maksamista, ajoneuvon omistajaa sopimuskauden päättyessä. Edelleen keskusverolautakunta katsoi, ottaen huomioon yhtiön esittämän esimerkkilaskelman ajoneuvoa koskevista maksueristä ja luonnoksen yleisiksi sopimusehdoiksi, että sopimuksen taloudellisten ehtojen perusteella ei voitu katsoa, että lunastusoikeuden käyttäminen oli ainoa taloudellisesti rationaalinen valinta, jonka asiakas voi kyseisenä valinta-ajankohtana tehdä. Lunastusmaksun ollessa merkittävä osuus ajoneuvon kokonaishinnasta, asiakkaalla oli myös todellinen taloudellinen vaihtoehto päättää kyseisenä valinta-ajankohtana käyttää hintatakuuta ja palauttaa ajoneuvo yhtiölle. Hakemuksessa kuvattua, yhtiön suunnittelemaa järjestelyä oli siten pidettävä arvonlisäverolain 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna palvelun myyntinä.

Lisäksi keskusverolautakunta katsoi, että autoverolain 39 §:n mukaisen rekisteröidyn asiamiehen veloittaessa ajoneuvon kauppahinnan yhtiöltä, autoveron määrä ei ollut osa ajoneuvosta perittävää arvonlisäverollista vastiketta vaan erillinen veron perusteen ulkopuolinen läpikulkuerä, joka veloitettiin sopimusperusteisesti ajoneuvon rekisteriin merkityltä omistajalta eli loppuostajana tässä tapauksessa olevalta yhtiöltä. Verovelvollinen autoverosta oli siten autoverolain 4 §:n 1 momentin mukaan yhtiö, joka merkittiin rekisteriin ajoneuvon omistajaksi. Näin ollen autoveroa ei pidetty arvonlisäverolain 73 §:n 2 momentissa tarkoitettuna eränä yhtiön myydessä palvelun asiakkaalleen.

Ennakkoratkaisu ajalle 25.5.2018-31.12.2019

Arvonlisäverolaki 1 § 1 momentti 1 kohta, 17 §, 18 §, 73 § 2 momentti
Autoverolaki 4 § 1 ja 2 momentti, 39 § 1 momentti
Arvonlisäverodirektiivi (2006/112/EY) 2 artikla 1 kohta a ja c alakohta, 14 artikla 1 kohta ja 2 kohta b alakohta, 24 artikla 1 kohta
Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiot asioissa C-164/16 (Mercedes-Benz Financial Services UK) ja C-118/11 (Eon Aset Menidjmunt OOD)

(Ei lainvoimainen)

Päätös julkaistaan vain lyhennelmänä

Valitettu