KVL:2013/31

Antopäivä
29.5.2013
Diaarinumero
A37/8210/2013
henkilökohtaisen tulo verotus, luovutusvoiton määrä, osakkeiden luovutushetki, yhtiökokouksen hyväksyntä

A ja X ltd olivat allekirjoittaneet lokakuussa 2012 kauppakirjan Y Oy:n osakkeiden kaupasta. Kauppakirjan ehtojen mukaan omistusoikeus osakkeisiin siirtyisi A ltd:lle sopimuksen lopullisen päättämisen yhteydessä, joka tapahtui tammikuussa 2013. Kaupan ehtona oli, että 90 päivän kuluessa kauppakirjan allekirjoittamisesta ostajan kotivaltion arvopaperipörssi ja X ltd:n yhtiökokous hyväksyisivät kaupan. Nämä ehdot perustuivat kyseisen arvopaperipörssin sääntöihin. Kauppakirjan ehtojen mukaan ostajalla ei olisi ollut mitään velvoitteita myyjää kohtaan, jos kauppa olisi jäänyt toteutumatta mainituista syistä. Pörssi hyväksyi kaupan 6.12.2012 ja X ltd:n yhtiökokous 26.12.2012.

Koska A:n ja X ltd:n välillä syntyi kumpaakin osapuolta sitova sopimus, kun X ltd:n yhtiökokous hyväksyi kaupan, osakkeiden luovutuksen katsottiin luovutusvoiton määrää laskettaessa tapahtuneen 26.12.2012. Ennakkoratkaisu vuodelle 2012. Äänestys 6-2.

Tuloverolaki 45 § 1 mom ja 46 § 1 mom

KHO 3.3.2014 T 648 (ei muutosta)