Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

KVL:1996/122

Antopäivä
6.5.1996
Diaarinumero
962/80/96
arvonlisäverotus, toiminta-avustuksen arvonlisäverovelvollisuus

S:2.20

A Oy oli kaupungin ja useiden urheilun keskusliittojen omistama yleishyödyllinen yhteisö,joka oli hakeutunut arvonlisäverovelvolliseksi. Yhtiön pääasiallinen toimiala oli omistaa ja hallita liikuntatiloja sekä tarjota kaupungin asukkaille liikuntapalveluja. Laajan uimahallitoiminnan lisäksi yhtiö tarjosi myös muita maksullisia liikuntapalveluja kaupunkilaisille. Yhtiön merkittävin tulonlähde oli kaupungin liikuntatoimen momentilta myöntämä toiminta-avustus. Lääninveroviraston A Oy:lle antaman ennakkotiedon mukaan yhtiön oli suoritettava arvonlisäveroa uimahallien ja muiden liikuntapaikkojen lipputuloista. A Oy myi liikuntapalveluja asiakkailleen liiketoiminnan muodossa. Palvelusta maksoi osan kaupunki toiminta-avustuksen muodossa ja osan liikuntapalvelun kuluttaja käyttömaksuna. Toiminta-avustus oli osa verollisesta palvelusta suoritettua vastiketta, joka tuli lukea veron perusteeseen ja josta siten oli suoritettava arvonlisävero.
Äänestys 5-3.

Arvonlisäverolaki_1_§
Arvonlisäverolaki_2_§
Arvonlisäverolaki_4_§
Arvonlisäverolaki_12_§
Arvonlisäverolaki_17_§
Arvonlisäverolaki_18_§_2_mom
Arvonlisäverolaki_73_§_1_mom
Arvonlisäverolaki_79_§_1_mom
KUMOTTU KHO 12.2.1997 T 282

Sivu on viimeksi päivitetty 1.11.1996