Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

KVL:1994/45

Antopäivä
21.2.1994
Diaarinumero
11676/11/98/93
maatalouden nettovarallisuus, osuuskunnan osuuden verotusarvo, varojen arvostus

S:2.10.05.07.02

S:2.10.05.09

S:2.10.06.01

A ja B olivat osakkaina maatalousyhtymässä, joka harjoitti maidontuotantoa. Yhtymä oli jäsenenä X:n Osuusmeijerissä, joka osti yhtymän tuottaman maidon kokonaan. X:n Osuusmeijerin tarkoituksena oli muun muassa jäsentensä talouden tukemiseksi meijeriliikettä harjoittamalla kerätä, jalostaa ja markkinoida jäsentensä tuottamaa maitoa. Osuuskunnan hallitus päätti jäseneksi ottamisesta. Jäsenen oli osallistuttava osuuskuntaan niin monella osuudella kuin luku 1 000 täysiä kertoja sisältyy jäsenen osuuskunnalle vuosittain toimittaman maitomäärän raha-arvoon markkoina, kuitenkin aina vähintään yhdellä osuudella. X:n Osuusmeijerillä oli osuuspääoman lisäksi syntynyt säästöä noin 4,7 miljoonaa mk, joka oli kirjattu käyttörahastoksi vapaaseen omaan pääomaan. Osuusmeijerin sääntöjen mukaan sanottu rahasto voidaan käyttää osuuskoron maksuun jäsenille. Kun otettiin huomioon jäsenyyden merkitys A:n ja B:n harjoittamalle maatilataloudelle ja X:n Osuusmeijerin nettovarallisuus, oli osuuden omistamiseen katsottava liittyneen erityisiä etuja, jotka edellyttivät poikkeamista osuuskunnan osuuden verotusarvon laskemisesta osuusmaksun suuruutta vastaavaksi. X:n Osuusmeijerin osuuksien varallisuusverolaissa tarkoitettu verotusarvo oli vahvistettava noudattaen, mitä varallisuusverolain 27 §:ssä osakkeen verotusarvosta säädetään. Osuuden arvo oli siten laskettava X:n Osuusmeijerin verovuotta edeltävän vuoden tilinpäätöksen mukaisen tarkistetun nettovarallisuuden ja tarkistetun vuosituloksen perusteella. Verotusarvoa vahvistettaessa ei ollut merkitystä sillä, oliko osuusmaksu kokonaisuudessaan maksettu, mutta maksamatonta osuutta osuusmaksusta oli käsiteltävä velkana.
Verovuosi_1993 ja verovuosi_1994. Äänestys 6-1.

VVL_12_§
VVL_27_§
VVL_29_§
VVL_34_§_1_mom
TVL_39_§_1_mom
TVL_41_§_1_mom
LAINVOIMAINEN

Sivu on viimeksi päivitetty 5.4.1994