Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

KVL:2006/36

Antopäivä
10.5.2006
Diaarinumero
251/80/2006
elinkeinotulon verotus, liiketoimintasiirto, sähköyhtiö

X Oy:n toiminta jakautui kolmeen liiketoiminta-alueeseen: sähkökauppaan, verkkopalveluun ja sähkön tuotantoon. Sähkömarkkinalain säännöksissä edellytetään sähköverkkotoiminnan oikeudellista eriyttämistä,jos verkonhaltija toimii osana sähköntuotantoa tai sähkönmyyntiä harjoittavaa yritystä. Toteuttaakseen verkkotoiminnan eriyttämisen X Oy aikoi perustaa uuden yhtiön hoitamaan sähköverkkotoiminnan operatiivista toimintaa ja siirtää tähän toimintaan kohdistuvat varat ja velat perustettavalle yhtiölle. Sähköverkon omistus jäi emoyhtiö X Oy:lle, jolle oli konsernin strategian mukaan keskitetty muidenkin tuotantovälineiden omistus. Uusi perustettava yhtiö aikoi hoitaa sähkön siirron asiakkaille X Oy:ltä vuokraamansa verkon avulla. Katsottiin että siirrettävä toiminta näissä olosuhteissa muodostaa liiketoimintakokonaisuuden. Yritysjärjestelyyn voitiin soveltaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:ää.
Ennakkoratkaisu vuosille 2006 ja 2007.

Laki elinkeinotulon verottamisesta 52 d §
LAINVOIMAINEN

Sivu on viimeksi päivitetty 18.7.2006