Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Antopäivä
23.9.2026
Diaarinumero
VH/2079/02.05.04/2026
Avainsanat
Arvonlisävero, Liikuntapalvelu, Ulkoilmauimala, Alennettu verokanta, Palvelukokonaisuus

Asiassa oli ratkaistavana, sovellettiinko yhtiön ennakkoratkaisuhakemuksessa 
kuvattuun palvelukokonaisuuteen, jossa yhtiö luovutti asiakkailleen pääsymaksua vastaan oikeuden käyttää ulkoilmauimalaa ja muita palveluita, arvonlisäverolain 85 §:n 1 momentin 8 kohdassa tarkoitettua alennettua verokantaa.

Asiassa saadun selvityksen mukaan yhtiön asiakas sai uintilipuksi nimettyä pääsymaksua vastaan palvelukokonaisuuden, joka sisälsi mahdollisuuden avovesiuintiin rajatulla alueella ympäri vuoden. Yhtiö hallitsi järvessä sijaitsevaa vesialuetta, jonka se oli rajannut kelluvilla köysillä ja jolle yhtiö oli rajannut rataköysillä kaksi 25 metrin uintirataa. Yhtiön mukaan uintiala vastasi uimahallien altaiden uintialaa. Yhtiön palveluun sisältyi mahdollisuus saunomiseen sekä pukeutumis-, peseytymis- ja wc-tilojen käyttöoikeus. Lipun hintaan kuului myös uintivöiden, arvotavaralokerikkojen, kolmen upotetun lämmin-kylmäaltaan sekä sulana pidetyn ja valaistun laituriväylän ja lämmitetyn laiturin käyttö. Yhtiö oli asentanut järveen kolme erikoisvalmisteista pumppua, joilla uintialue voitiin pitää sulana myös pakkasella. Yhtiö ylläpiti avovesiuintipaikkaa hakemuksessa kuvatulla tavoin muun muassa siistimällä luonnosta lentäviä roskia, estämällä liukkautta ja huoltamalla laitureita ja alueella olevaa, uintimahdollisuutta ylläpitävää tekniikkaa.

Kun otettiin huomioon yhtiön palvelusta esitetty selvitys kokonaisuudessaan, keskusverolautakunta katsoi, että keskivertokuluttajan näkökulmasta tarkasteltuna yhtiön palvelun pääsuoritteena oli pidettävä uimiseen eli liikunnan harjoittamiseen soveltuvien tilojen käyttöoikeuden luovuttamista. Palvelun hintaan sisältyneet hakemuksessa kuvatut ja yksilöidyt muut osatekijät kuten muun muassa saunominen sekä pukeutumis-, peseytymis- ja wc-tilojen käyttöoikeus oli näissä oloissa ainoastaan keino nauttia pääsuoritteesta, siis uinnista, parhaissa olosuhteissa.

Yhtiön ennakkoratkaisuhakemuksessa kuvatut palvelut oli katsottava yhdeksi kokonaisuudeksi, jossa pääsuorite oli ulkoilmauimalan käyttöoikeuden luovutus, ja johon näin ollen sovellettiin arvolisäverolain 85 §:n 1 momentin 8 kohdan mukaan alennettua 13,5 %:n verokantaa.

Ennakkoratkaisu ajalle 23.9.2026–31.12.2027.

Arvonlisäverolaki 1 § 1 mom 1 kohta, 84 § ja 85 § 1 mom.
Arvonlisäverodirektiivi 98 artiklan 1 kohta
Arvonlisäverodirektiivin liite III: Luetteko tavaroiden luovutuksista ja palvelujen suorituksista, joihin voidaan soveltaa 98 artiklassa tarkoitettuja alennettuja verokantoja.
Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-432/15, Bastová
Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-215/19, Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö 
Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C‑276/09, Everything Everywhere

(Ei lainvoimainen)

Sivu on viimeksi päivitetty 14.10.2026