KVL:2026/10

Hakija oli vuonna 1993 tehnyt säästöhenkivakuutussopimuksen. Vakuutuksen päävakuutettuna ja ainoana vakuutettuna oli hakijan lapsi.  Säästöhenkivakuutus oli laskuperustekorkoinen, minkä lisäksi vakuutukselle hyvitettiin vuosittain asiakashyvitys sekä vakuutuksen päättyessä terminaalibonus. Vakuutus kuului vakuutusluokista annetun lain 13 §:n mukaisesti henkivakuutusluokkaan 1. Vakuutuksenottajalla, eli hakijalla, oli vakuutuksen voimassa ollessa oikeus tehdä takaisinostoja vakuutuksen vakuutussäästöstä, tai päättää vakuutus kokonaan, jolloin vakuutuksen säästöt maksettiin hakijalle. 

Tuloverolain 34 §:n 3 momentin nojalla takaisinostotilanteessa henkivakuutukseen perustuvasta vakuutussuorituksesta oli veronalaista vain vakuutuksen tuotto, jos vakuutussuoritus tuli vakuutussopimuksen mukaan vakuutuksenottajalle itselleen tämän ollessa vakuutettuna. Edellytys ei täyttynyt, kun hakija sai vakuutussuorituksen toisen henkilön (hakijan pojan) ollessa vakuutettuna. 

Asian arvioiminen yksinomaan tuloverolain 34 §:n perusteella olisi johtanut hakijan vakuutukseen sijoittaman pääoman verottamiseen hakijan tulona. Kuitenkin tuloverolain 29 §:n 1 momentin mukaan tulolla tarkoitettiin tietyin rajoituksin verovelvollisen rahana tai rahanarvoisena etuutena saamia tuloja. Korkein hallinto-oikeus oli myös ratkaisukäytännössään todennut, että Suomen tuloverojärjestelmän yleinen periaate oli, että sama rahanarvoinen etuus luetaan vain kerran verovelvollisen veronalaiseen tuloon (esim. KHO 2025:4).

Keskusverolautakunta katsoi, että vakuutuksenottajalle maksetun vakuutussuorituksen täysimääräinen veronalaisuus tilanteessa, jossa vakuutuksenottaja ei ollut saanut vähentää vakuutusmaksuja, olisi johtanut kohtuuttomaan ja tuloverojärjestelmän yleisten periaatteiden vastaiseen lopputulokseen. Siten korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytännöstä ilmenevän periaatteen oli katsottava soveltuvan myös hakemuksessa kuvattuun tilanteeseen, jossa hakijalle palautui hänen aiemmin maksamansa rahamäärä.

Näin ollen keskusverolautakunta katsoi, että hakijan tehdessä takaisinoston hakemuksessa kuvatusta säästöhenkivakuutuksesta, vakuutussuoritus jäi tuloverolain 29 §:n 1 momentin tulokäsitteen ulkopuolelle siltä osin, kuin hakijalle ei kertynyt uutta tuloa, vaan hänelle palautui se rahamäärä, jonka hän oli säästöhenkivakuutuksesta vakuutusmaksuina aiemmin maksanut, eikä kyseisiä maksuja ollut aiemmin vähennetty verotuksessa. 

Siten hakijan veronalaiseksi tuloksi katsottiin tuloverolain 35 §:n 1 momentin mukaisesti vain se osa vakuutuksen säästöstä, joka ylitti säästöhenkivakuutuksesta ja siihen liittyvästä kuolemantapausturvasta aiemmin maksettujen vakuutusmaksujen määrän. 

Ennakkoratkaisu verovuosille 2025 ja 2026.

Tuloverolaki 29 § 1 momentti, 34 § 1–3 momentti, 35 § 1–2 momentti

(Ei lainvoimainen)