KVL:2026/9

Asiassa oli kyse siitä, tuliko Liikenne- ja viestintäviraston (Traficom) A Oy:lle maksama valtionavustus lukea osaksi A Oy:n suorittaman sanomalehtien jakelupalvelun veron perustetta. A Oy:lle maksettiin valtionavustusta kahdessa eri tilanteessa. 

A Oy sai valtionavustusta ensinnäkin tilanteessa, jossa oli kyse postilain 35 d §:n mukaisesta julkisesta palveluvelvoitteesta. A Oy oli osallistunut valintamenettelyyn, jossa haettiin palveluntarjoajaa julkisen palveluvelvoitteen toteuttamiseksi. Traficom oli myöntänyt tämän menettelyn perusteella A Oy:lle postilain 35 a §:ssä tarkoitettua valtionavustusta sanomalehtien jakeluun avustuskelpoisilla alueilla sellaisina arkipäivinä, jolloin kyseisillä alueilla ei ollut postilain 17 §:n mukaista yleispalveluun kuuluvaa jakelua.  A Oy:llä oli Traficomin antaman avustuspäätöksen nojalla velvollisuus hoitaa kaikkien tuettujen sanomalehtien jakelu määrätyllä alueella kaikille yksittäisille tilaajille, joiden määrä vaihteli avustuskauden aikana.

Traficom määritteli avustuksen enimmäismäärän päätöksessään ja avustus maksettiin kahdessa osassa. Puolet enimmäismäärästä maksettiin ennakkona ja jäännöserä maksettiin erillisen hakemuksen perusteella avustuskauden päätyttyä. Avustuksen lopullinen määrä perustui jakelutoiminnan nettokustannuksiin ja määräytyi vasta siinä vaiheessa, kun toteutuneet kustannukset olivat tiedossa. Avustus kattoi myös kohtuullisen voiton sanomalehtien jakelusta.

Lisäksi A Oy sai valtionavustusta tilanteessa, jossa Traficom oli asettanut A Oy:lle tietyillä alueilla postilain 35 b §:n mukaisen palveluvelvoitteen postilain 35 g §:ssä tarkoitetulla määräyksellä. Traficomin päätöksen mukaan A Oy:n oli jaettava velvoitteen piiriin kuuluvat sanomalehdet päätöksessä määriteltyjen ehtojen mukaisesti. Traficom korvasi A Oy:lle hakemuksesta jälkikäteen julkisen palveluvelvoitteen toteuttamisesta aiheutuneita kustannuksia sanomalehtijakelua koskevaan valtionavustukseen osoitetun määrärahan puitteissa. Kustannuksia korvattiin vain siltä osin kuin ne eivät tulleet katetuiksi A Oy:n kustantajilta veloittamilla maksuilla. 

Kummassakin edellä kuvatussa tilanteessa A Oy sai periä avustuksen piirissä olevien sanomalehtien jakelusta lehtikustantajilta enintään Traficomin määräämän lehtikohtaisen enimmäishinnan.

A Oy:n suorittamat jakelupalvelut eivät hyödyttäneet selkeästi yksilöitävissä olevia henkilöitä, vaan kaikkia nykyisiä ja tulevia sanomalehtien tilaajia tietyllä alueella. Traficomin maksama avustus ei pienentänyt sanomalehtikustantajien jakelupalveluista maksamaa hintaa. Tämä hinta säilyi muuttumattomana riippumatta siitä, minkä verran A Oy sai valtionavustusta Traficomilta. Traficomin A Oy:lle maksaman lopullisen avustuksen määrä ei perustunut yksittäisten jaettujen sanomalehtien määriin, vaan jakelutoiminnasta aiheutuneisiin kustannuksiin. A Oy:n saaman avustuksen määrä ei ollut määritettävissä siinä vaiheessa, kun jakelupalvelut suoritettiin. Avustuksen tarkoituksena oli lähinnä korvata julkisesta palveluvelvoitteesta A Oy:lle aiheutuneet tappiot. Näissä olosuhteissa valtionavustuksella ei ollut suoraa yhteyttä A Oy:n suorittamiin jakelupalveluihin, vaan kyse oli verottomasta yleistuesta.

Traficomin A Oy:lle maksamaa valtionavustusta ei ollut pidettävä jakelupalvelun hintaan suoraan liittyvänä tukena hakemuksessa kuvatuissa tilanteissa. A Oy:n ei siten tullut lukea valtionavustusta osaksi jakelupalvelusta suoritettavan veron perustetta.

Arvonlisäverolaki 1 § 1 mom. 1 kohta, 73 §, 79 § ja 190 a §
Neuvoston direktiivi 2006/112/EY yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 73 artikla
Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-615/23, Dyrektor Krajowej Informacji Skarbowej

(Ei lainvoimainen)