KVL:2025/6
Avainsanat:
- Antopäivä
- 24.2.2025
- Diaarinumero
- VH/7720/02.05.04/2024
Rajoitetusti verovelvollinen A S.A. suunnitteli sijoittavansa avoimeen erikoissijoitusrahastoon (”Rahasto”). Rahaston sijoitusten kokonaisvaroista yli puolet muodostui Suomessa sijaitsevista kiinteistökohteista. Hakemushetkellä suunniteltiin Rahaston yhden tai useamman uuden osuussarjan listaamista Luxemburgin pörssin päälistalle. Hakija aikoi kuitenkin sijoittaa Rahaston listaamattomaan euromääräiseen osuussarjaan. Hakijan myöhemmin luovuttaessa listaamattomia osuuksia osa rahaston muista osuussarjoista tuli hakemuksen mukaan olemaan listattuna.
Keskusverolautakunta katsoi, että tuloverolain 10 §:n 10 a kohdassa viitattiin lain 33 §:n 2 momentissa tarkoitettuun julkisesti noteerattuun yksikköön, eikä lainkohdassa sanamuodon mukaan edellytetty, että luovutettavien osakkeiden tai osuuksien tulisi olla julkisen kaupankäynnin kohteena. Lisäksi verojärjestelmän johdonmukaisuus edellytti, että ilmaisua julkisesti noteerattu yhtiö tai vastaava yksikkö oli tuloverolain 10 §:n 10 a kohtaa sovellettaessa tulkittava yhdenmukaisesti saman lain 33 a §:n 2 momentin soveltamiskäytännön kanssa. Lain 33 a §:n 2 momenttia oli vakiintuneesti tulkittu niin, että julkisesti noteerattu yhtiö tarkoitti yhtiötä, jonka jokin osakesarja oli kaupankäynnin kohteena.
Siten Rahaston listaamattomien osuuksien luovutuksesta saatu voitto ei ollut tuloverolain 10 §:n 10 a kohdassa tarkoitettua Suomesta saatua tuloa, jos Rahaston jokin osuussarja oli luovutushetkellä julkisen kaupankäynnin kohteena tuloverolain 33 a §:n 2 momentin edellyttämällä tavalla Luxemburgin pörssin päälistalla.
Ennakkoratkaisu verovuosille 2025 ja 2026.
Tuloverolaki 10 § 10 a kohta ja 33 a § 2 momentti
Äänestys 4–4
(Ei lainvoimainen)