Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Verohallinnon yhtenäistämisohjeet vuodelta 2016 toimitettavaa verotusta varten

Antopäivä
29.12.2016
Diaarinumero
A182/200/2016
Voimassaolo
Verovuosi 2016
Valtuutussäännös
VerohallintoL (503/2010) 2 § 2 momentti
Korvaa ohjeen
A172/200/2015

Oikean ja yhdenmukaisen verotuksen edistämiseksi Verohallinto antaa verohallinnosta annetun lain 2 §:n 2 momentin nojalla seuraavat ohjeet käytettäväksi vuodelta 2016 toimitettavaa verotusta varten.

Yhtenäistämisohjeet on tarkoitettu tueksi säännösten tulkinnassa, myös silmällä pitäen niitä tilanteita, joissa joudutaan arvioimaan raha- ja prosenttimääriä. Yksittäistapauksessa verovelvollisen esittämä selvitys on kuitenkin aina ensisijainen verotuksen peruste.

Veronkorotusta koskevaa jaksoa on täydennetty muutamalla korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä.  Muutoin ohjeeseen on tehty indeksitarkistukset ja eräitä muita tarkennuksia.

Yhtenäistämisohjeet on valmisteltu Verohallinnon Esikunta- ja oikeusyksikössä yhdessä Verohallinnon asettaman Ohjauksen yhtenäistämistyöryhmän kanssa.

Verohallinnon yksiköt voivat harkintansa mukaan antaa tätä ohjetta täydentäviä yksikkökohtaisia ohjeita. Nämä ohjeet eivät kuitenkaan voi olla ristiriidassa Verohallinnon yhtenäistämisohjeen kanssa eivätkä verotuksen työmenettely- ja valvontaohjeiden kanssa.
 

pääjohtaja Pekka Ruuhonen

johtava asiantuntija Marja-Liisa Rantanen

Verohallinnon yhtenäistämisohjeet vuodelta 2016 toimitettavaa verotusta varten (pdf, 837 kt)


Sivu on viimeksi päivitetty 2.1.2017