Seuraamusmaksut autoverotuksessa

Tässä ohjeessa käsitellään autoverotuksessa määrättäviä seuraamusmaksuja.

Ohjeen lukua 4.3.5 Veronkorotus arvioverotuksessa on täsmennetty käyttöönottoilmoituksen laiminlyönnin seuraamusten osalta.

1 Johdanto

Autoverotuksen seuraamusmaksut on uudistettu. Autoverolain seuraamusmaksuista säädetään autoverolaissa (777/2020). Uudet seuraamusmaksut perustuvat hallituksen esityksessä 54/2020 vp ehdotettuihin lakimuutoksiin, jotka on vahvistettu 13.11.2020 ja tulevat voimaan 1.1.2021.

Autoverotuksessa veroviranomaisia ovat Verohallinto ja Liikenne- ja viestintävirasto. Autoverolain uusia seuraamusmaksuja sovelletaan sekä Verohallinnon että Liikenne- ja viestintäviraston toimittamassa verotuksessa. Tämä ohje on kirjoitettu erityisesti Verohallinnon toimittamaa autoverotusta varten.

Seuraamusmaksuja ovat veronkorotus, myöhästymismaksu ja laiminlyöntimaksu. Veronkorotus määrätään edelleen pääasiallisena seuraamuksena siitä, että verovelvollinen on laiminlyönyt verolainsäädännön mukaisen ilmoittamisvelvollisuutensa. Uusi seuraamusmaksu, myöhästymismaksu, korvaa veronkorotuksen eräissä tilanteissa, joissa veroilmoitus on annettu myöhässä tai verovelvollinen täydentää tai korjaa autoverotuksen perusteena käytettyjä ajoneuvotietoja myöhässä. Autoverolain mukainen laiminlyöntimaksu korvaa osittain aiemman autoverolain (1482/1994) mukaisen virhemaksun ja autoverorikkomuksen perusteella määrättävän sakon.

Uudet veronkorotussäännökset ovat aiempaa kaavamaisemmat. Veronkorotuksen määräämiseen ja suuruuteen liittyvää viranomaisen tapauskohtaista harkintavaltaa on supistettu. Myös myöhästymismaksu on kaavamainen. Seuraamusmaksujen kaavamaistamisella pyritään parantamaan seuraamuskäytännön yhtenäisyyttä, ennustettavuutta ja oikeusvarmuutta.

Autoverotuksessa myöhästymismaksu, veronkorotus ja laiminlyöntimaksu määrätään verovelvollisen sijasta rekisteröidylle autoveroilmoittajalle, jos rekisteröity autoveroilmoittaja on velvollinen suorittamaan veron ja on vastuussa ilmoittamisvelvollisuudesta. Myös palautuksen hakijaan sovelletaan veronkorotusta koskevia säännöksiä. Kun tässä ohjeessa jatkossa puhutaan verovelvollisesta, sillä voidaan asiayhteydestä riippuen tarkoittaa myös rekisteröityä autoveroilmoittajaa tai palautuksen hakijaa. Laiminlyöntimaksu on mahdollista määrätä myös muulle kuin verovelvolliselle laiminlyöntimaksusäännöksessä tarkoitetun velvollisuuden laiminlyönnistä.

Autoverolain 92 §:ssä on säännökset veronko­rotuksen määräämisperusteista ja määräämättä jättämisestä. Autoverolain 93 §:ssä säädetään veronkorotuksen suuruudesta. Autoverolain 94 §:ssä on säännökset myöhäs­tymismaksun määräämisperusteista, suuruudesta ja määräämättä jättämisestä. Veronkorotuksen ja myöhästymismaksun soveltamisalat on rajattu niin, että autoverolain 94 §:ssä erikseen määritellyissä tilanteissa laiminlyönnistä määrätään myöhästymismaksu veronkorotuksen sijasta. Muissa tapauksissa ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä määrätään veronkorotus. Laiminlyöntimaksun määräämisperusteista ja määrästä säädetään autoverolain 95 §:ssä.

Verohallinto määrää verovelvolliselle myöhästymismaksun, jos veroilmoitus on annettu myöhässä, mutta ennen verotuspäätöksen tekemistä. Myöhästymismaksu määrätään myös, jos verovelvollinen oma-aloitteisesti korjaa tai täydentää autoverotuksen perusteena olevia tietoja omaksi vahingokseen säädetyn määräajan jälkeen, mutta ennen verotuspäätöksen tekemistä. Jos verovelvollinen on ottanut ajoneuvon verolliseen käyttöön ennen käyttöönottoilmoituksen antamista, seuraamuksena veroilmoituksen myöhästymisestä tai puutteellisuudesta on kuitenkin aina veronkorotus. Lisäksi käyttöönottoilmoituksen laiminlyönnistä voidaan määrätä laiminlyöntimaksu. 

Ajoneuvokohtaiselta veroilmoitukselta määrättävä myöhästymismaksu on 50 euroa. Autoverojaksoa koskevalta veroilmoitukselta määrättävä myöhästymismaksu on 200 euroa. Myöhästymismaksua ei määrätä, jos tietojen antaminen on viivästynyt verovelvollisesta riippumattomasta syystä, laiminlyönti on vähäinen tai laiminlyönnille on pätevä syy tai muu erityinen syy.

Verohallinto määrää veronkorotuksen, jos veroilmoitus tai muu säädetty tieto, asiakirja tai selvitys on annettu puutteellisena tai virheellisenä taikka on jätetty kokonaan antamatta. Veronkorotusta ei määrätä siltä osin kuin laiminlyönnin seuraamukseksi on säädetty myöhästymismaksu. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että veronkorotus määrätään, jos

• veroilmoituksen antaminen säädetyssä määräajassa on laiminlyöty kokonaan eikä sitä anneta verotuspäätöksen tekemiseen mennessä
• veroilmoituksessa on puute tai virhe tai ilmoittamisvelvollisuus on muuten laiminlyöty, eikä laiminlyöntiä korjata oma-aloitteisesti ennen verotuspäätöksen tekemistä
• ajoneuvoa koskeva veroilmoitus on annettu tai sen tietoja on korjattu veroilmoituksen antamiselle säädetyn määräajan jälkeen ja ajoneuvo on otettu verolliseen käyttöön ennen käyttöönottoilmoituksen antamista.

Veronkorotukselle on säädetty prosenttimääräinen perustaso, jota sovelletaan lähtökohtaisesti. Laissa erikseen määritellyissä tilanteissa veronkorotus määrätään korotettuna tai alennettuna. Veronkorotusta ei määrätä, jos laiminlyönti on vähäinen tai laiminlyönnille on pätevä syy tai jos veronkorotuksen määrääminen olisi autoverolain 93 §:n 4 momentissa tarkoitetussa tilanteessa olosuhteet huomioon ottaen kohtuutonta.

Koska uudet veronkorotussäännökset ovat kaavamaisemmat, ne jättävät Verohallinnolle vähemmän harkintavaltaa veronkorotuksen ja sen suuruuden määräämisessä kuin aikaisemmat säännökset. Veronkorotus on määrättävä, jos ilmoittamisvelvollisuus on laiminlyöty. Veronkorotus jätetään määräämättä vain laissa erikseen säädetyissä tilanteissa. 

Uusia seuraamusmaksuja sovelletaan sellaisen ajoneuvon verotukseen, josta veron suorittamisvelvollisuus on syntynyt lain voimaantulon jälkeen. Käytännössä tämä tarkoittaa ajoneuvoja, jotka rekisteröidään tai otetaan verolliseen käyttöön taikka joista annetaan veroilmoitus 1.1.2021 tai sen jälkeen. Veron suorittamisvelvollisuuden syntymisajankohta määräytyy sen mukaan, mikä näistä tapahtumista tapahtuu ajallisesti ensimmäisenä.

Autoverolain siirtymäsäännöksissä säädetään veron suorittamisvelvollisuudesta tilanteessa, jossa ajoneuvosta on annettu käyttöönottoilmoitus ennen uuden autoverolain voimaantuloa eli viimeistään 31.12.2020 ja veroilmoitus annetaan uuden lain voimaantulon jälkeen eli 1.1.2021 tai tämän jälkeen. Veron suorittamisvelvollisuus syntyy tällöin uuden lain mukaisesti veroilmoituksen antamisella.

 Uusia veronkorotussäännöksiä sovelletaan lisäksi sellaisiin autoveron palautushakemuksiin, jotka tulevat vireille 1.1.2021 tai sen jälkeen. Jos laiminlyönti, josta seuraamuksena on autoverolain mukainen laiminlyöntimaksu, on tehty ennen 1.1.2021, seuraamus määrätään aiemman autoverolain perusteella. Jos veron suorittamisvelvollisuus on syntynyt ennen 1.1.2021, autoverotuksessa ja muutosverotuksessa sovelletaan aiempia seuraamusmaksusäännöksiä.

Autoverotuksen seuraamusmaksujen lisäksi myös tuloverotuksen, perintö- ja lahjaverotuksen, kiinteistöverotuksen sekä varainsiirtoverotuksen seuraamusmaksut on uudistettu hallituksen esitykseen 97/2017 vp perustuneilla lakimuutoksilla. Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetulla lailla (muutoslaki 768/2016, OVML) on uusittu seuraamusmaksut tuon lain soveltamisalaan kuuluvissa verolajeissa. Tavoitteena on ollut, että seuraamusmaksujen määräämisperusteet ja tasot ovat mahdollisimman yhtenäiset eri verolajeissa. Autoverolain seuraamusmaksuista veronkorotus ja myöhästymismaksu pohjautuvat verotusmenettelylain mukaisiin seuraamusmaksuihin (hallituksen esitys 54/2020 vp, s. 48). Siten niiden soveltamisessa on perusteltua nojautua erityisesti tuloverotuksen ja kiinteistöverotuksen seuraamusmaksuja koskeviin tulkintoihin ja käytäntöihin. 

Autoverolain lisäksi veronkorotusta koskevaa sääntelyä on laissa erillisellä päätöksellä määrättävästä veron- tai tullinkorotuksesta (781/2013). Mainittua lakia sovelletaan myös autoverolain uusien säännösten perusteella määrättäviin veronkorotuksiin.   

2 Ilmoittamisvelvollisuudesta autoverotuksessa

2.1 Käyttöönottoilmoitus

Ajoneuvon käyttöönottajan tulee antaa Verohallinnolle ennen ajoneuvon verollista käyttöönottoa käyttöönottoilmoitus, jos ajoneuvo otetaan verolliseen käyttöön ennen rekisteröintiä (autoverolaki 53 §). Käyttöönottoilmoituksella ilmoitettavista tiedoista kerrotaan Verohallinnon päätöksessä ajoneuvon käyttöönottoilmoituksella ilmoitettavista tiedoista.

Jos ajoneuvon käyttöönottaja laiminlyö velvollisuutensa antaa käyttöönottoilmoituksen, antaa sen myöhässä tai puutteellisena, seuraamuksena on laiminlyöntimaksu. Laiminlyöntimaksun lisäksi verovelvolliselle voi tulla määrättäväksi veronkorotus, jos hän laiminlyö myös veroilmoituksen antamisen.

2.2 Veroilmoitus

Verovelvollisen on annettava verotusta varten veroilmoitus. Veroilmoitus annetaan pääsääntöisesti Verohallinnolle. Jos veron suorittamisvelvollisuus syntyy ajoneuvon rekisteröinnin jälkeen, veroilmoitus annetaan Liikenne- ja viestintävirastolle lukuun ottamatta autoverolain 24 §:ssä tarkoitettujen ajoneuvojen omistuksen muutoksia.

Velvollisuudesta antaa veroilmoitus säädetään autoverolain 54 §:ssä ja veroilmoituksen antamisen määräajasta autoverolain 55 §:ssä. Veroilmoituksella ilmoitettavista tiedoista kerrotaan Verohallinnon päätöksessä autoveroilmoituksella ilmoitettavista tiedoista.

Veroilmoitus annetaan ajoneuvokohtaisesti ennen kuin ajoneuvo merkitään liikennerekisteriin tai otetaan verolliseen käyttöön Suomessa. Jos ajoneuvosta on annettu käyttöönottoilmoitus, veroilmoitus on annettava viiden päivän kuluessa käyttöönotosta.

Rekisteröity autoveroilmoittaja on vastuussa veron ilmoittamisesta verovelvollisen sijasta, jos rekisteröity autoveroilmoittaja on velvollinen suorittamaan veron. Rekisteröity autoveroilmoittaja antaa uusista ajoneuvoista veroilmoituksen kalenterikuukauden mittaiselta jaksolta. Jaksokohtainen veroilmoitus annetaan niistä uusista ajoneuvoista, jotka on rekisteröity jakson aikana. Jaksokohtainen veroilmoitus on annettava viimeistään autoverojaksoa seuraavan kuukauden 10. päivänä. Ilmoitus on annettava myös autoverojaksolta, jonka aikana ei rekisteröidä ajoneuvoja. Tällaisen ilmoituksen voi antaa etukäteen enintään kuudelta kalenterikuukaudelta.  

Rekisteröidyt autoveroilmoittajat antavat käytetyistä ajoneuvoista veroilmoituksen ajoneuvokohtaisesti. Ajoneuvokohtainen veroilmoitus on annettava viiden päivän kuluessa ajoneuvon rekisteröinnistä.

Ajoneuvosta on annettava veroilmoitus edellä kerrotulla tavalla myös silloin, kun ajoneuvoon kohdistuva vero on suhteutettu ajoneuvon käyttöaikaan Suomessa autoverolain 28, 29 tai 31 §:n nojalla ja veron suorittamisvelvollisuus syntyy uudelleen ajoneuvon rekisteröinnin, käyttöönoton tai veroilmoituksen antamisen perusteella.

Jos veroilmoitus koskee ajoneuvoa, jonka rakennetta, käyttötarkoitusta tai omistusta on muutettu autoverolain 3 §:n 2 momentissa tai 3 momentin 1–3 kohdassa tarkoitetulla tavalla, ajoneuvon omistajan on tehtävä veroilmoitus yhden kuukauden kuluessa muutoksen tekemisestä. Jos kuitenkin autoverolain 24 §:ssä verovapaaksi säädetyn diplomaattiajoneuvon, EU-toimielimen ajoneuvon tai EU-toimielimen palvelukseen tulevan henkilön ajoneuvon omistusta muutetaan ennen kuin (24 §:n 3 momentissa säädetty) ajoneuvon verotonta luovutusta rajoittava määräaika on päättynyt, myyjän on tehtävä ilmoitus Verohallinnolle ennen ajoneuvon luovutusta. Lisäksi ilmoitus 24 §:ssä säädetyn ajoneuvon luovutuksesta on jatkossa tehtävä veroilmoituksella eikä luovutuksesta voi ilmoittaa enää vapaamuotoisesti.

Veroilmoituksen antamisen laiminlyönnistä seuraamuksena on joko myöhästymismaksu tai veronkorotus.

2.3 Ilmoitus verottomasta käytöstä

Ajoneuvon verottomasta käytöstä tulee antaa lähtökohtaisesti ilmoitus Verohallinnolle. Verottoman käytön ilmoitus tulee antaa ennen verottoman käytön alkamista. Verottoman käytön ilmoituksen on velvollinen antamaan se, joka tuo ajoneuvon Suomeen verottomaan käyttöön tai ottaa ajoneuvon verottomaan käyttöön Suomessa. Verottoman käytön ilmoituksella ilmoitettavista tiedoista kerrotaan Verohallinnon päätöksessä ajoneuvon verottomasta käytöstä ja ajoneuvon luovuttajan verottoman käytön päättymisestä ilmoitettavista tiedoista.

Jos verottoman käytön ilmoittamisvelvollisuus laiminlyödään, Verohallinto määrää seuraamuksena laiminlyöntimaksun. Jos ajoneuvosta on annettu verottoman käytön ilmoitus, mutta autoverolain mukaiset verottoman käytön edellytykset eivät täyty, seuraamuksena voi olla veronkorotus (ks. luku 4.2.1).

3 Myöhästymismaksu

3.1 Yleistä

Autoverolain 94 §:n 1 momentin mukaan Verohallinto määrää verovelvolliselle veronkorotuksen sijasta myöhästymismaksun, jos verovelvollinen antaa veroilmoituksen tai oma-aloitteisesti korjaa muun autoverolain 92 §:ssä tarkoitetun ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnin veroilmoituksen antamiselle säädetyn määräajan jälkeen, mutta ennen verotuspäätöksen tekemistä. Myöhästymismaksu on seuraamus siitä, että verovelvollinen ei ole täyttänyt ilmoittamisvelvollisuuttaan määräajassa. Myöhästymismaksu voidaan määrätä autoverolain 46 §:ssä säädetylle rekisteröidylle autoveroilmoittajalle, jos hän on velvollinen suorittamaan veron ja on siten myös ilmoittamisvelvollinen.

Autoverolain 94 §:n 1 momentin mukaan myöhästymismaksua ei kuitenkaan määrätä veronkorotuksen sijasta, jos verovelvollinen on ottanut ajoneuvon verolliseen käyttöön ennen käyttöönottoilmoituksen antamista. Kun käyttöönottoilmoitusta ja myöskään veroilmoitusta ei ole lainkaan annettu, Verohallinto määrää verovelvolliselle veroilmoituksen laiminlyönnistä aina veronkorotuksen, koska verovelvollisen toiminta osoittaa lähtökohtaisesti ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista. Käyttöönottoilmoituksen laiminlyönnistä voidaan määrätä lisäksi laiminlyöntimaksu.

Myöhästymismaksu on mahdollista määrätä vain, jos veroilmoitus annetaan Verohallintoon tai laiminlyönti korjataan ennen verotuspäätöksen tekemistä. Myöhästymismaksun määräämisen kannalta ratkaiseva on ajankohta, jolloin Verohallinto tekee verotuspäätöksen; sillä milloin verovelvollinen saa tiedon päätöksestä ei ole merkitystä. Jos ilmoitus annetaan tai tieto korjataan verotuspäätöksen tekemisen jälkeen, verovelvollisen ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä määrätään aina veronkorotus. Koska verotuspäätökset pyritään tekemään pian ilmoittamisen määräajan päätyttyä, myöhästymismaksun käyttöala voi jäädä käytännössä vähäiseksi.  

3.2 Myöhästymismaksun määräämisperusteet

3.2.1 Veroilmoituksen myöhästyminen

Myöhästymismaksu määrätään ensiksikin silloin, kun veroilmoituksen antaminen määräajassa on kokonaan laiminlyöty, mutta se annetaan kuitenkin ennen verotuspäätöksen tekemistä. Merkitystä ei ole sillä, annetaanko veroilmoitus oma-aloitteisesti vai Verohallinnon kehotuksesta.

3.2.2 Muu laiminlyönti

Toiseksi myöhästymismaksu määrätään, jos verovelvollinen on antanut veroilmoituksen tai muun ilmoituksen taikka muun säädetyn tiedon, asiakirjan tai selvityksen puutteellisena tai virheellisenä, mutta korjaa puutteen tai virheen oma-aloitteisesti ennen verotuspäätöksen tekemistä. Kyse on tällöin veroilmoituksessa olevien yksittäisten puutteiden ja virheiden korjaamisesta. Myöhästymismaksu määrätään pääsääntöisesti vain silloin, kun verotustietoja korjataan verovelvollisen vahingoksi eli maksettavan veron määrä lisääntyy. Myöhästymismaksu määrätään esimerkiksi silloin, kun rekisteröity autoveroilmoittaja ilmoittaa jaksoveroilmoitukselta puuttuneita ajoneuvon verotusarvoa ja suoritettavan veron määrää lisääviä tietoja lisävarusteiden arvosta veroilmoituksen antamiselle säädetyn määräajan jälkeen, mutta ennen verotuspäätöksen tekemistä.

Myöhästymismaksua sovelletaan veroilmoituksessa olevan puutteen tai virheen korjaamiseen vain silloin, kun puute tai virhe korjataan oma-aloitteisesti. Myöhästymismaksun määräämisen edellytykset ovat siten erilaiset kuin koko veroilmoituksen myöhästymisen osalta (koko veroilmoituksen myöhästymisestä ks. luku 3.2.1)

Korjaaminen on oma-aloitteista, jos verovelvollinen korjaa puutteen tai virheen ennen kuin hän on tullut tietoiseksi veron määräämiseksi aloitetusta viranomaisen valvontatoimesta. Valvontatoimia ovat esimerkiksi verotarkastus, valvontakäynti tai verovelvollisen verotuksen yksittäiseen asiakysymykseen kohdistuvat selvittämis- ja tutkimistoimenpiteet. Korjaaminen ei ole oma-aloitteista esimerkiksi silloin, kun verovelvollinen korjaa puutteen tai virheen vasta saatuaan tiedon tulevasta verotarkastuksesta taikka saatuaan Verohallinnon kehotuksen veroilmoituksen täydentämiseksi tai asian selvittämiseksi. Tällöin puutteen tai virheen johdosta määrätään veronkorotus.

Valvontatoimi voi kohdistua useampiin verovelvollisen tai rekisteröidyn autoveroilmoittajan antamiin veroilmoituksiin, tiettyyn yksittäiseen ajoneuvoon tai siitä annetun veroilmoituksen yksittäiseen kohtaan. Jos valvontatoimi on selvästi rajoitettu esimerkiksi koskemaan vain veroilmoituksen yksittäistä kohtaa, veroilmoituksen muiden tietojen korjaaminen katsotaan oma-aloitteiseksi. 

Jos myöhässä annetussa veroilmoituksessa on puutteita tai virheitä, niiden johdosta määrätään veronkorotus myöhässä annetusta veroilmoituksesta määrättävän myöhästymismaksun lisäksi, jos puutetta tai virhettä ei korjata oma-aloitteisesti verotuspäätöksen tekemiseen mennessä.

Verovelvollinen on vastuussa siitä, että ilmoittamisvelvollisuus täytetään oikein ja oikea-aikaisesti, vaikka hän olisi uskonut ilmoittamisen toiselle henkilölle, kuten tilitoimistolle tai asianhoitajalle. Myöhästymismaksua ei jätetä määräämättä sillä perusteella, että myöhästyminen on johtunut toisen henkilön menettelystä.

Veronkorotusta pidetään hallinnollisena rangaistusluonteisena seuraamuksena, joka voi estää samaa asiaa koskevan veropetossyytteen tutkimisen rikosoikeudellisessa menettelyssä (ks. luku 4.2.3). Sen sijaan myöhästymismaksulla ei ole merkitystä ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyöntien mahdollisessa rikosoikeudellisessa käsittelyssä, kun otetaan huomioon myöhästymismaksun määräytymisperuste ja vähäinen määrä.

3.2.3 Verovelvollisen hyväksi vaikuttavat tiedot

Verovelvollisen ilmoittamisvelvollisuus koskee myös verovelvollisen hyväksi eli veron määrään vähentävästi vaikuttavia tietoja. Verotusmenettelyn sujuvuuden kannalta on tärkeää, että kaikki verotukseen vaikuttavat tiedot ilmoitetaan säädetyssä määräajassa. Lähtökohtana kuitenkin on, että myöhästymismaksua ei määrätä sen johdosta, että verovelvollisen hyväksi vaikuttavia tietoja ilmoitetaan myöhässä. Myöhästymismaksua ei lähtökohtaisesti määrätä esimerkiksi silloin, kun verovelvollinen täydentää tai korjaa antamaansa veroilmoitusta ajoneuvon huonokuntoisuudella, ajoneuvon alhaisemmalla varustetasolla tai ajettujen kilometrien suuremmalla määrällä.

Myöhästymismaksu voidaan poikkeuksellisesti määrätä, jos hyväksi vaikuttavia tietoja ilmoitetaan toistuvasti myöhässä tai jos verovelvollisen toiminta osoittaa ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista (autoverolaki 94 §:n 2 momentti).

3.3 Myöhästymismaksun suuruus

Myöhästymismaksu on määrältään kiinteä ja kertaluonteinen. Ajoneuvokohtaiselta veroilmoitukselta määrättävä myöhästymismaksu on 50 euroa ja autoverojaksoa koskevalta veroilmoitukselta 200 euroa (autoverolaki 94 §:n 3 momentti). Myöhästymisen kesto tai autoveron määrä eivät vaikuta myöhästymismaksun määrään.

Koska myöhästymismaksu on veroilmoituskohtainen, samaan veroilmoitukseen liittyvistä laiminlyönneistä määrätään vain yksi myöhästymismaksu. Jos verovelvollinen antaa useamman veroilmoituksen myöhässä, jokaisen veroilmoituksen myöhästymisestä määrätään erillinen myöhästymismaksu.

Myöhästymismaksu on verolajikohtainen. Esimerkiksi rekisteröidylle autoveroilmoittajalle voidaan siten määrätä autoverotuksessa myöhästymismaksu, vaikka Verohallinto on määrännyt sille myöhästymismaksun jonkun muun veron osalta samalta ajanjaksolta.

3.4 Myöhästymismaksun määräämättä jättäminen

Myöhästymismaksua ei määrätä, jos veroilmoituksen antaminen on viivästynyt verovelvollisesta riippumattomasta syystä, laiminlyönti on vähäinen tai laiminlyönnille on pätevä syy tai muu erityinen syy (autoverolaki 94 §:n 2 momentti).

3.4.1 Verovelvollisesta riippumattomat syyt

Verovelvollisesta riippumattomia syitä ovat esimerkiksi yleisen tietoverkon tai Verohallinnon sähköisen asiointipalvelun toimintahäiriöt, joiden vuoksi veroilmoitusta ei ole voitu antaa määräajassa. Myöhästymismaksun määräämättä jättäminen edellyttää, että veroilmoitus annetaan Verohallintoon viipymättä eli heti esteen lakattua.

3.4.2 Vähäinen laiminlyönti

Ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnin vähäisyyttä arvioidaan yleensä euromääräisesti tai ajallisesti. Tarkoituksena on, että myöhästymismaksua ei määrätä, jos myöhässä ilmoitettujen verotustietojen taloudellinen merkitys on vähäinen tai myöhästyminen on lyhytkestoinen. Koko veroilmoituksen myöhästymistä ei kuitenkaan pidetä vähäisenä laiminlyöntinä, vaikka lisääntyneen veron määrä on vähäinen.

Autoverolaissa tai hallituksen esityksessä 54/2020 vp ei ole täsmällisemmin määritelty, milloin laiminlyönti on vähäinen. Verohallinto katsoo, että autoverotuksessa laiminlyöntiä voidaan yleensä pitää euromääräisesti vähäisenä, jos verovelvollisen myöhässä ilmoittamien tietojen johdosta autoveron määrä lisääntyy enintään 500 euroa. Verovelvollisen samaan veroilmoitukseen myöhässä ilmoittamien tietojen perusteella määrättävien verojen lisäykset lasketaan yhteen edellä mainittua eurorajaa sovellettaessa.

Laiminlyöntiä voidaan yleensä pitää ajallisesti vähäisenä, jos veroilmoitus annetaan tai muu laiminlyönti korjataan viimeistään viidentenä päivänä ilmoittamiselle säädetyn määräpäivän jälkeen.

Edellä mainituista euromääräisistä rajoista ja aikarajoista huolimatta laiminlyöntiä ei pidetä vähäisenä, jos verovelvollisen laiminlyönnit ovat toistuvia tai ilmeisen tietoisia. Verovelvollisen on Verohallinnon pyynnöstä esitettävä selvitys myöhästymiseen tai ilmoituksen puutteellisuuteen tai virheellisyyteen johtaneista syistä. Myöhästymismaksu määrätään, jos verovelvollinen ei tällöin esitä selvitystä siitä, että kyse ei ole ollut tietoisesta laiminlyönnistä. 

Verovelvollisen on allekirjoitettava Verohallinnolle annettava paperinen veroilmoitus (VHp autoveroilmoituksella ilmoitettavista tiedoista 5 §). Jos verovelvollinen ei ole allekirjoittanut lomaketta, mutta korjaa laiminlyöntinsä oma-aloitteisesti ennen verotuspäätöksen tekemistä, laiminlyöntiä voidaan yleensä pitää vähäisenä, eikä myöhästymismaksua määrätä. Myöhästymismaksu tulee kuitenkin määrätä, jos laiminlyönnit ovat toistuvia.

3.4.3 Pätevä syy

Pätevänä syynä myöhästymiselle pidetään esimerkiksi äkillistä sairautta tai ylivoimaista estettä, jonka vuoksi verovelvollinen ei ole voinut täyttää ilmoittamisvelvollisuuttaan määräajassa. Ilmoittamisvelvollisuus tulee täyttää viipymättä eli heti esteen lakattua, jotta myöhästymismaksu voidaan jättää määräämättä tai poistaa. Pätevänä syynä myöhästymiselle ei pidetä esimerkiksi verovelvollisen työkiireitä tai lomaa. 

3.4.4 Muu erityinen syy

Muuna erityisenä syynä pidetään muun muassa verovelvollisen vahingossa tekemää lasku-, kirjoitus- tai ilmaisuerehdystä, jonka vuoksi ilmoittamisvelvollisuutta ei ole täytetty oikeansisältöisenä määräajassa. Kyse voi olla veroilmoitusta laadittaessa tai verotustietoja Verohallinnolle annettaessa tapahtuneesta mekaanistyyppisestä virheestä, jonka johdosta autovero määrättäisiin liian pienenä. Myöhästymismaksua ei määrätä, jos verovelvollinen korjaa tällaisesta syystä johtuneen virheen viipymättä sen havaitsemisen jälkeen. Verovelvollisen on pyydettäessä esitettävä selvitys siitä, että kyse on ollut vahingossa tehdystä erehdyksestä.

3.5 Myöhästymismaksun määräämismenettely ja muutoksenhaku

Verovelvollista ei lähtökohtaisesti kuulla ennen myöhästymismaksun määräämistä. Myöhästymismaksu on tarkoitettu määrättäväksi kaavamaisesti sillä perusteella, että veroilmoitus tai muu ilmoitettava tieto on saapunut Verohallintoon määräpäivän jälkeen. Koska myöhästymismaksun määräytymisperusteisiin ei normaalisti liity tapauskohtaista harkintaa ja maksu on aina samansuuruinen, kuuleminen on yleisesti tarpeetonta. Verovelvolliselle varataan tilaisuus selvityksen antamiseen ennen myöhästymismaksun määräämistä, jos se on erityisestä syystä tarpeen (autoverolaki 94 §:n 4 momentti). Kuuleminen viranomaisen aloitteesta voi olla aiheellista lähinnä silloin, kun on epäselvää, milloin veroilmoitus tai tiedot ovat saapuneet Verohallintoon.

Myöhästymismaksu määrätään verotuspäätöksellä.  Verovelvollinen voi vaatia myöhästymismaksun poistamista tekemällä oikaisuvaatimuksen. Verohallinnon toimittamasta verotuksesta oikaisuvaatimus tehdään verotuksen oikaisulautakunnalle. Oikaisuvaatimuksessa verovelvollinen voi esittää selvitystä esimerkiksi veroilmoituksen myöhästymiseen johtaneesta syystä.  Verovelvollisen on tehtävä myöhästymismaksua koskeva oikaisuvaatimus kolmen vuoden kuluessa ao. verovuoden päättymisestä (sen verovuoden, jonka autoverotusta koskevan ilmoituksen tai tiedon ilmoittamisesta myöhässä myöhästymismaksu on määrätty). Oikaisuvaatimuksen voi kuitenkin aina tehdä 60 päivän kuluessa päivästä, jona verovelvollinen on saanut päätöksestä tiedon. 

4 Veronkorotus

4.1 Yleistä

Verohallinto määrää verovelvolliselle veronkorotuksen, jos veroilmoitus tai muu säädetty tieto, asiakirja tai selvitys on annettu puutteellisena tai virheellisenä taikka on jätetty kokonaan antamatta (autoverolaki 92 §). Veronkorotus on seuraamus siitä, että verovelvollinen on laiminlyönyt verolainsäädännön mukaisen ilmoittamisvelvollisuutensa. Veronkorotus voidaan määrätä kaikista ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönneistä, joista on tähän saakka voitu määrätä veronkorotus. Lisäksi veronkorotus voidaan määrätä osasta sellaisia laiminlyöntejä, joista on tähän saakka määrätty autoverotuksessa virhemaksu tai sakko autoverorikkomuksen perusteella. Poikkeuksena ovat ne laiminlyönnit, joiden seuraamukseksi on säädetty myöhästymismaksu.

Veronkorotus määrätään autoverolain 46 §:ssä säädetylle rekisteröidylle autoveroilmoittajalle, jos hän on velvollinen suorittamaan veron ja on siten myös ilmoittamisvelvollinen. Veronkorotus määrätään myös palautuksen hakijalle, jos palautushakemuksella on ilmoitettu virheellisiä tai puutteellisia tietoja.

Uusi autoverolain 92 § on aikaisempia veronkorotussäännöksiä kaavamaisempi ja se sisältää vähemmän viranomaisharkintaa veronkorotuksen määräämisessä. Veronkorotussäännös on viranomaista velvoittava siten, että veronkorotus on määrättävä, jos ilmoittamisvelvollisuus on laiminlyöty (HE 54/2020 vp, s. 150). Veronkorotus jätetään määräämättä vain, jos ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyöntiä voidaan pitää vähäisenä tai siihen on muu laissa säädetty peruste (ks. luku 4.4 Veronkorotuksen määräämättä jättäminen). Uudet kaavamaisemmat veronkorotussäännökset korostavat verovelvollisen, rekisteröidyn autoveroilmoittajan ja palautuksen hakijan vastuuta siitä, että veroilmoituksella ja palautushakemuksella ilmoitettavat tiedot ovat oikeat ja lainmukaiset.

4.2 Veronkorotuksen määräämisperusteet

4.2.1 Ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönti

Verovelvollisen ilmoittamisvelvollisuuden laajuutta ja sisältöä koskevien säännösten perusteella määräytyy se, onko kyseessä ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönti, jonka johdosta verovelvolliselle voidaan määrätä veronkorotus.

Autoverotuksessa veronkorotus määrätään tyypillisesti silloin, kun Verohallinto havaitsee, että veroilmoitusta ei ole lainkaan annettu ajoneuvosta, joka on otettu verolliseen käyttöön, tai on annettu ajoneuvosta verottoman käytön ilmoitus, vaikka ajoneuvosta olisi tullut antaa veroilmoitus.

Ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä on kyse ja veronkorotus voidaan määrätä myös siinä tapauksessa, että veroilmoitus on annettu, mutta se on puutteellinen tai virheellinen. Veroilmoitus on puutteellinen esimerkiksi silloin, kun se ei sisällä kaikkia vaadittuja ajoneuvoa koskevia tietoja. Veroilmoitus on virheellinen esimerkiksi silloin, kun tiedot annetaan harhaanjohtavasti tai muussa kuin niille lomakkeella tai sähköisessä ilmoituksessa tarkoitetussa kohdassa. Jos annetussa veroilmoituksessa on ollut puute tai virhe, veronkorotus määrätään puutteen tai virheen korjaamisesta aiheutuneen lisääntyneen veron perusteella.

Veronkorotus määrätään myös silloin, kun palautuksen hakija hakee veron palauttamista verovapauden tai alennetun veron perusteella taikka vientipalautuksena ja hakija ilmoittaa hakemuksessaan virheellisiä tai puutteellisia tietoja.

Ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä on kyse myös, jos verovelvollinen ei toimita tai esitä Verohallinnolle sen erikseen pyytämiä täydentäviä tietoja, selvityksiä tai tositteita. Ilmoittamisvelvolliselle voidaan määrätä näissä tapauksissa euromääräinen vähimmäiskorotus (ks. luku 4.3.8). Laiminlyönnistä ei kuitenkaan määrätä erillistä veronkorotusta, jos samassa asiassa määrätään veronkorotus lisääntyneen veron perusteella.

Verovelvollisen omalla käsityksellä siitä, onko ajoneuvosta maksettava autoveroa ei ole merkitystä arvioitaessa sitä, onko kyseessä ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönti. Myöskään sillä, onko verovelvollinen toiminut tahallisesti tai huolimattomasti, ei ole tässä arvioinnissa merkitystä.

Verovelvollinen on vastuussa ilmoittamiensa tietojen oikeellisuudesta, vaikka ne olisi laatinut tai ilmoittanut verovelvollisen puolesta toinen henkilö, kuten kirjanpitäjä tai asianhoitaja. Veronkorotusta ei alenneta tai jätetä määräämättä sillä perusteella, että ilmoitetuissa tiedoissa oleva puute tai virhe on johtunut toisen henkilön menettelystä.

Korkein hallinto-oikeus katsoi tuloverotusta koskevassa päätöksessä KHO 2018:60, että aikaisempi verotusmenettelystä annetun lain (VML) 32 §:n 3 momentti, jonka soveltaminen on edellyttänyt, että verovelvollinen on laiminlyönyt ilmoittamisvelvollisuutensa tietensä tai törkeästä huolimattomuudesta, on verovelvollisen syyllisyyden arviointia edellyttävä rangaistuksen luontoinen säännös. Alaikäinen verovelvollinen ei ollut vastuussa veroilmoituksensa antamisesta, vaan tämä tehtävä kuului lain mukaan hänen edunvalvojina toimiville vanhemmilleen. KHO:n mukaan alaikäiselle ei voitu määrätä VML 32 §:n 3 momentin mukaista veronkorotusta yksinomaan hänen edunvalvojansa toiminnan perusteella. Sitä vastoin KHO katsoi, että alaikäiselle voitiin lähtökohtaisesti määrätä veronkorotus VML 32 §:n 2 momentin nojalla sillä perusteella, että hänen edustajansa (edunvalvojansa) oli hänen puolestaan antanut virheellisen tai vaillinaisen veroilmoituksen.

VML:n uusien veronkorotussäännösten mukaisen veronkorotuksen määrääminen ei edellytä aikaisempaa VML 32 §:n 3 momenttia vastaavaa syyllisyysarviointia edes vakavimpia laiminlyöntejä koskevan korotetun veronkorotuksen osalta. Verohallinnon käsityksen mukaan uusia veronkorotussäännöksiä voidaan soveltaa myös alaikäisen verovelvollisen autoverotuksessa tapahtuneisiin laiminlyönteihin ja alaikäiselle verovelvolliselle voidaan määrätä veronkorotus. Myös autoverotuksen osalta edunvalvoja on vastuussa alaikäisen ilmoittamisvelvollisuuden täyttämisestä. Edunvalvojan ja alaikäisen verovelvollisen keskinäisistä vastuusuhteista on huomattava, että edunvalvoja on holhoustoimesta annetun lain (442/1999) 45 §:n mukaan velvollinen korvaamaan muun muassa varallisuusvahingon, jonka hän on tehtäväänsä hoitaessaan tahallisesti tai huolimattomuudesta aiheuttanut päämiehelleen.   

Veronkorotusta ei määrätä, jos verotuksessa oleva virhe ei johdu ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä. Veronkorotusta ei määrätä esimerkiksi silloin, kun verovelvollinen on ilmoittanut tiedot ajoneuvostaan oikein, mutta ne ovat jääneet kokonaan tai osittain huomioimatta viranomaiselle sattuneen lasku-, kirjoitus- tai tallennusvirheen vuoksi. 

4.2.2 Verovelvollisen hyväksi vaikuttavat tiedot

Verovelvollisen ilmoittamisvelvollisuus koskee myös verovelvollisen hyväksi eli veron määrään vähentävästi vaikuttavia tietoja. Lähtökohtana kuitenkin on, että veronkorotusta ei määrätä sen johdosta, että verovelvollinen on jättänyt hyväkseen vaikuttavan tiedon osittain tai kokonaan ilmoittamatta. Veronkorotusta ei esimerkiksi määrätä, jos verovelvollinen on ilmoittanut ajoneuvon ajetut kilometrit liian pienenä tai varusteiden määrän liian suurena. Veronkorotus voidaan poikkeuksellisesti määrätä, jos tällainen laiminlyönti on toistuvaa tai osoittaa verovelvollisen piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista (autoverolaki 93 §:n 2 momentti).

Eri asia on, jos verovelvollinen ilmoittaa hyväkseen vaikuttavia tietoja virheellisinä joko veroilmoituksella tai palautushakemuksella ja virhe johtaisi veron määräämiseen liian pienenä tai veron palauttamiseen liian suurena (ks. tästä myös luku 4.2.1). Kun Verohallinto jättää virheellisen tiedon hyväksymättä, veron määrä lisääntyy. Verovelvolliselle määrätään tällöin veronkorotus lisääntyneen veron perusteella.

4.2.3 Veronkorotuksen suhde rikosoikeudellisiin seuraamuksiin

Ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönti, josta määrätään veronkorotus, voi täyttää myös verorikoksen tunnusmerkistön. Veronkorotus on hallinnollinen rangaistusluonteinen seuraamus, joka voi estää samaa asiaa koskevan veropetossyytteen tutkimisen rikosoikeudellisessa menettelyssä (HE 97/2017 vp, s. 71). Kysymys on ns. ne bis in idem -periaatteesta (”ei kahdesti samassa asiassa”). Verohallinto ei voi yleensä tehdä rikosilmoitusta samasta teosta tai laiminlyönnistä, jonka osalta on jo määrätty veronkorotus (laki erillisellä päätöksellä määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta 3 §). Tämä koskee esimerkiksi tilannetta, jossa luonnollisesta henkilöstä tehtäisiin rikosilmoitus saman väärän tiedon antamisesta tai veron määrään vaikuttavan seikan salaamisesta, jonka johdosta hänelle on määrätty kiinteistöverotuksessa veronkorotus. Sen sijaan osakeyhtiölle sen verotuksessa tapahtuneesta laiminlyönnistä määrätty veronkorotus ei estä rikosilmoituksen tekemistä ja rikosoikeudellisen seuraamuksen määräämistä yhtiön ilmoittamisvelvollisuuden täyttämisestä vastuussa olevalle henkilölle osakeyhtiön laiminlyönnin perusteella (ks. Verohallinnon ohje Ne bis in idem -periaate ja verotus).

Ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyöntiä ja veronkorotusasiaa käsitellessään Verohallinnon tulee arvioida, onko laiminlyönti sen laatuinen, että se on lain mukaan saatettava käsiteltäväksi rikosasiana.  Verohallinnon on mahdollista rikosilmoitusta silmällä pitäen myös arvioitava, onko teko tai laiminlyönti ollut ilmeisesti tahallinen, vaikka tahallisuus ei ole veronkorotuksen määräämisen edellytys.

Jos kyse on laiminlyönnistä, joka vältetyn veron määrä ja tapauksen muut olosuhteet huomioon ottaen tulee saattaa käsiteltäväksi rikosasiana ja veronkorotuksen määrääminen estäisi rikosoikeudellisen käsittelyn, Verohallinnon tulee jättää veronkorotus määräämättä erillisellä päätöksellä määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta annetun lain mukaisesti.

4.3 Veronkorotuksen suuruus

4.3.1 Yleistä

Uuden veronkorotussääntelyn lähtökohtana on, että veronkorotuksen määrä perustuu laiminlyönnin taloudelliseen vakavuuteen. Uusien säännösten mukaan veronkorotuksen määrä ei perustu verovelvollisen tahallisuuden tai tuottamuksen arviointiin, vaan se vahvistetaan tapauksen ulkoisten tunnusmerkkien, kuten ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyöntiin liittyvän veron määrän tai laiminlyönnin toistuvuuden perusteella. Tavallisesti tämä tarkoittaa sitä, että veronkorotukseksi vahvistetaan säädetyn prosentin mukainen määrä lisääntyneestä verosta. 

Autoverotuksessa veronkorotus määrätään lisääntyneen veron perusteella. Lisääntyneeseen veroon sovellettavista veronkorotusprosenteista säädetään autoverolain 93 §:ssä. Samoja veronkorotusprosentteja sovelletaan kaikkien verovelvollisryhmien verotuksessa.

Veronkorotusprosentit ovat kiinteämääräisiä lukuun ottamatta korotettua veronkorotusta.  Lisäksi autoverolaissa on säännökset vähimmäiskorotuksesta ja veronkorotuksen määräämättä jättämisestä. 

Veronkorotusprosentit, vähimmäiskorotukset ja veronkorotuksen määräämättä jättäminen.

Perustaso	10 % lisääntyneestä verosta	oletustaso, jota sovelletaan, jos korottavia tai alentavia seikkoja ei ole
Korotettu veronkorotus	15–50 % lisääntyneestä verosta	laiminlyönti on toistuvaa tai verovelvollisen toiminta osoittaa ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista
Arvioverotus	25 % lisääntyneestä verosta	veron määrääminen arvioimalla
Alennettu veronkorotus	5 % lisääntyneestä verosta	asia on tulkinnanvarainen tai epäselvä perustason mukainen veronkorotus on muusta erityisestä syystä kohtuuton
Oma-aloitteinen korjaaminen	2 % lisääntyneestä verosta	verovelvollinen vaatii oma-aloitteisesti virheen korjaamista verotuspäätöksen tekemisen  jälkeen
Vähimmäiskorotus	75 euroa (ajoneuvokohtainen veroilmoitus) 300 euroa (autoverojaksoa koskeva veroilmoitus)	veronkorotuksen vähimmäismäärä ilmoittamisvelvollisuus on laiminlyöty, mutta vero ei lisäänny
Veronkorotusta ei määrätä		vähäinen laiminlyönti pätevä syy alennetun veronkorotuksen määrääminen on olosuhteet huomioon ottaen kohtuutonta

Kiinteitä veronkorotusprosentteja sovellettaessa veronkorotuksen euromäärä lasketaan kertomalla lisääntyneen veron määrä laiminlyöntiin soveltuvalla veronkorotusprosentilla. Veronkorotuksille ei ole euromääräistä kattoa. Veronkorotukseksi määrätään lisääntyneestä verosta säädetyn prosentin mukaan laskettu euro- ja senttimäärä, eikä näin lasketusta määrästä voida harkinnalla poiketa. Kiinteällä veronkorotusprosentilla laskettavan veronkorotuksen määrää ei voida esimerkiksi alentaa sillä perusteella, että lisääntyneen veron suuren määrän vuoksi myös veronkorotuksen euromäärä muodostuu suureksi. Kiinteistä veronkorotusprosenteista seuraa toisaalta, että jos veronkorotuksen perusteena ollut lisääntynyt vero alenee verotuksen muutoksen johdosta, myös veronkorotusta alennetaan vastaavasti.

Jos ajoneuvo verotetaan sen käyttöajan perusteella (myöntämällä autoverolain 28 §:n mukainen vähennys), veronkorotus lasketaan vähennyksen tekemisen jälkeen lisääntyneen veron määrälle. Jos verovelvollinen esittää vähennysvaatimuksen vasta verotuspäätöksen tekemisen jälkeen, verotuksen toimittamisen yhteydessä määrätty veronkorotus alenee veron alenemisen kanssa samassa suhteessa.

Verovelvollisen veroilmoituksessa voi olla useampia puutteita tai virheitä ja ne voivat olla luonteeltaan erilaisia. Veronkorotuksen määräämisen edellytykset ja se, määrätäänkö veronkorotus perussäännöksen vai muun veronkorotussäännöksen mukaan, ratkaistaan kunkin virheen ja laiminlyönnin osalta erikseen. Verotuspäätöksessä eri virheiden ja laiminlyöntien perusteella laskettujen veronkorotusten yhteismäärä määrätään yhtenä veronkorotuksena (HE 54/2020 vp, s. 152).

4.3.2 Lisääntynyt vero

Veronkorotus lasketaan lisääntyneen veron perusteella. Lisääntyneellä verolla tarkoitetaan veroilmoituksesta tai palautushakemuksesta poikkeamisesta tai verotuksen oikaisusta johtuvaa autoveron määrän lisäystä. Lisääntyneenä verona pidetään myös myöhässä annetun veroilmoituksen perusteella suoritettavan veron määrää.

4.3.3 Veronkorotuksen perustaso

Veronkorotuksen perustaso on 10 prosenttia lisääntyneen veron määrästä (autoverolaki 93 §:n 1 momentti). Perustason veronkorotus määrätään, jos tapauksessa ei ole laissa säädettyjä veronkorotusta alentavia tai korottavia seikkoja. Jos ilmoittamisvelvollisuus on laiminlyöty, lähtökohtaisesti määrätään siis aina perustason veronkorotus.

Pelkästään se seikka, että lisääntynyt vero on euromääräisesti suuri, ei ole peruste määrätä veronkorotusta korotettuna. Sen sijaan ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista osoittaa lähtökohtaisesti se, että veroilmoitus on annettu olennaiselta osaltaan virheellisenä tai puutteellisena veron määrään vaikuttavien selvien seikkojen osalta (ks. luku 4.3.4)

4.3.4 Korotettu veronkorotus

Korotettu veronkorotus on vähintään 15 ja enintään 50 prosenttia lisääntyneen veron määrästä (autoverolaki 93 §:n 2 momentti). Korotettu veronkorotus määrätään, jos ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönti on toistuvaa tai jos verovelvollisen toimet osoittavat ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista. Moitittavuuden arviointi perustuu laiminlyönnistä ilmeneviin seikkoihin, jotka voidaan todeta ilman, että joudutaan varsinaisesti arvioimaan verovelvollisen huolimattomuuden astetta tai teon tahallisuutta. Verohallinto harkitsee veronkorotuksen määrän edellä mainituissa rajoissa tapauskohtaisten olosuhteiden perusteella.

Toistuvasta laiminlyönnistä on kyse esimerkiksi silloin, kun verovelvollinen antaa useamman kerran puutteellisen tai harhaanjohtavan veroilmoituksen. Laiminlyönti on toistuvaa myös silloin, kun verovelvollinen ilmoittaa samanlaiset tiedot virheellisesti vielä sen jälkeen, kun hän on jo saanut ratkaisun tai ohjauksen kyseisen ajoneuvon oikeasta verokohtelusta. Veronkorotusta ei kuitenkaan määrätä korotettuna, jos kysymys oikeasta verokohtelusta on riidanalainen verovelvollisen haettua muutosta saamaansa ratkaisuun.

Jos verovelvollinen asuu vakituisesti Suomessa ja hänellä on verottamaton ajoneuvo verollisessa käytössä, vaikka hänellä ei ole oikeutta verottomaan käyttöön, tällaisen ajoneuvon ilmoitusten laiminlyönti on toimintaa, joka osoittaa ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista.

Lisääntyneen veron suuri euromäärä ei yksinään ole peruste määrätä veronkorotusta korotettuna. Sen sijaan ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista osoittaa lähtökohtaisesti se, että veroilmoitus on annettu olennaiselta osaltaan virheellisenä tai puutteellisena veron määrään vaikuttavien seikkojen osalta.

Veron kiertämistä voidaan tapauskohtaisen arvioinnin perusteella pitää sen luonteisena toimena, jonka johdosta voidaan määrätä korotettu veronkorotus. Edellytyksenä myös tältä osin on, että laiminlyönti on toistuvaa tai verovelvollisen taikka verosta vastuussa olevan toiminta osoittaa ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista. Pelkästään veron kiertämistä koskevan säännöksen (autoverolaki 76 §) soveltaminen kyseisessä tapauksessa ei kuitenkaan ole peruste määrätä korotettua veronkorotusta. Tilanteet, joissa autoverolain 76 §:ää sovelletaan, voivat olla erilaisia eikä verovelvollisen toiminta välttämättä osoita ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista.

Korotettu veronkorotus määrätään säädetyn asteikon rajoissa laiminlyönnin moitittavuutta osoittavien tapauskohtaisten olosuhteiden perusteella siten, että veronkorotus määrätään sitä suurempana mitä vakavammasta laiminlyönnistä on kysymys. Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on korostanut hallituksen esityksen 97/2017 vp johdosta antamassaan mietinnössä, että korotetun veronkorotuksen asteikkoa on tarkoitus soveltaa koko alaltaan, mukaan lukien siis myös 50 prosentin taso (VaVM 26/2017 vp, s. 11). Tätä valtiovarainvaliokunnan muun muassa verotusmenettelylain seuraamusmaksusäännösten käsittelyn yhteydessä esittämää näkemystä sovelletaan seuraamusmaksukäytännön yhtenäisyyden vuoksi myös autoverotuksen korotettuun veronkorotukseen.

Verohallinnon käsityksen mukaan laiminlyöntiä voidaan pitää erityisen moitittavana, jos veroa on vältetty tai yritetty välttää salaamalla tai väärentämällä veron määräämiseen vaikuttavia asiakirjoja ja tietoja. Veronkorotukseksi tulisi tällaisissa tapauksissa määrätä yleensä 50 prosenttia lisääntyneen veron määrästä. Jos laiminlyönti tulee vältetyn veron määrä ja tapauksen muut olosuhteet huomioon ottaen saattaa käsiteltäväksi rikosasiana, veronkorotusta ei määrätä silloin, kun se estäisi rikosilmoituksen tekemisen (ks. Verohallinnon ohje Ne bis in idem -periaate ja verotus).

4.3.5 Veronkorotus arvioverotuksessa

Arvioverotuksessa määrättävä veronkorotus on aina 25 % lisääntyneen veron määrästä (autoverolaki 93 §:n 3 momentti). Verotus toimitetaan arvioimalla, jos veroilmoitusta ei ole annettu tai sitä ei voida panna oikaistunakaan verotuksen perusteeksi (autoverolaki 75 §:n 1 momentti). Lisääntyneenä verona pidetään arvioverotuksesta johtuvaa veron määrän lisäystä.

Arvioverotuksin lisääntyneen veron osalta veronkorotus määrätään autoverolain 93 §:n 3 momentin nojalla, vaikka kyseisessä tapauksessa täyttyisivät myös muun veronkorotussäännöksen, esimerkiksi korotetun veronkorotuksen, soveltamisedellytykset. Siltä osin kuin verovelvollisen veroon tehdään samalla lisäys muulla tavoin kuin arvioverotuksin, veronkorotus lasketaan tältä osin lisääntyneestä verosta siihen soveltuvan veronkorotusprosentin nojalla. 

Arvioverotuksen toimittamisen jälkeen verovelvollinen voi antaa veroilmoituksen ja vaatia verotuksen oikaisemista sen mukaiseksi. Jos vaatimus hyväksytään, Verohallinto kumoaa arvioverotuksen ja toimittaa verotuksen ilmoitettujen tietojen perusteella. Tällöin myös arvioidulle verolle määrätty veronkorotus poistetaan ja veronkorotus määrätään uudelleen lasketusta lisääntyneestä verosta. Lähtökohtaisesti sovelletaan perustason veronkorotusta. Korotettua veronkorotusta sovelletaan kuitenkin, jos laiminlyönti on toistuvaa tai verovelvollisen toiminnan voidaan katsoa osoittavan piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista.       

Jos veroilmoitus annetaan ennen verotuspäätöksen tekemistä, veronkorotusta ei määrätä, vaan ilmoittamisvelvolliselle määrätään veroilmoituksen myöhästymisestä myöhästymismaksu edellä luvussa 3.2.1 kerrotulla tavalla. Myöhästymismaksun sijasta määrätään kuitenkin aina veronkorotus, jos verovelvollinen on ottanut ajoneuvon verolliseen käyttöön ennen käyttöönottoilmoituksen antamista (ks. autoverolaki 94 §:n 1 momentti ja ohjeen luku 3.1).

4.3.6 Alennettu veronkorotus

Alennettu veronkorotus on 5 prosenttia lisääntyneen veron määrästä (autoverolaki 73 §:n 4 momentti). Alennettu veronkorotus määrätään, jos kyseessä oleva asia on VML 26 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla tulkinnanvarainen tai epäselvä tai perustason mukainen veronkorotus on muusta erityisestä syystä kohtuuton.

Alennettu veronkorotus määrätään niissä tilanteissa, joissa asiaa voidaan sinänsä pitää luottamuksensuojasäännöksessä tarkoitetulla tavalla tulkinnanvaraisena tai epäselvänä, mutta luottamuksensuojan antamiselle säädetyt muut edellytykset (verovelvollinen on toiminut vilpittömässä mielessä viranomaisen noudattaman käytännön tai ohjeiden mukaisesti) eivät täyty. Jos taas luottamuksensuojan edellytykset täyttyvät ja asia ratkaistaan verovelvollisen eduksi, verovelvolliselle ei normaalisti määrätä lisääntynyttä veroa, josta veronkorotus voitaisiin määrätä.

Muita erityisiä syitä veronkorotuksen määräämiselle alennettuna ovat verovelvollisen olosuhteisiin liittyvät seikat, joiden johdosta ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyöntiä tai erehdystä voidaan pitää vähemmän moitittavana. Tällaisia seikkoja ovat esimerkiksi verovelvollisen terveydentila ja kokemattomuus kysymyksen kaltaisissa veroasioissa (HE 54/2020 vp, s. 151). Kokemattomuuden merkitystä arvioitaessa tulee ottaa huomioon verovelvollisen selonottovelvollisuus. Vaikka verovelvollinen olisi kokematon veroasioissa, veronkorotusta ei määrätä alennettuna, jos asia on selvästi ohjeistettu Verohallinnon ohjeissa. Kirjanpitovelvolliselta voidaan yleensä edellyttää korostetumpaa huolellisuutta asian selvittämisessä.

Alennettu veronkorotus määrätään myös tilanteissa, joissa kyse on tahattomasta ja olosuhteisiin nähden vähäisestä virheestä.

4.3.7 Oma-aloitteinen korjaaminen

Veronkorotus on 2 prosenttia lisääntyneen veron määrästä, jos verovelvollinen oma-aloitteisesti vaatii virheen korjaamista verotuspäätöksen tekemisen jälkeen ja on täyttänyt selvittämisvelvollisuutensa (autoverolaki 93 §:n 5 momentti). Säännös koskee tilanteita, joissa verovelvollinen vaatii toimitetun autoverotuksen muuttamista vahingokseen eli esimerkiksi jaksokohtaisella veroilmoituksella ilmoittamatta jääneen ajoneuvon verottamista. Jos verovelvollinen vaatii virheen korjaamista jo ennen verotuspäätöksen tekemistä, seuraamuksena määrätään myöhästymismaksu paitsi, jos kyseissä tapauksessa on laiminlyöty myös velvollisuus antaa käyttöönottoilmoitus (ks. luku 3.1).

Oma-aloitteista korjaamista koskevaa säännöstä sovelletaan kaikenlaisiin laiminlyönteihin eli laiminlyönteihin, joista viranomaisaloitteissa verotuksen oikaisussa määrättäisiin perustason veronkorotus, korotettu veronkorotus tai alennettu veronkorotus. Tarkoituksena on, että normaalia lievempi veronkorotus kannustaa verovelvollista itseään korjaamaan laiminlyönnin.

Verovelvollinen vaatii virheen korjaamista tekemällä oikaisuvaatimuksen. Käytännössä veronkorotus tulee määrättäväksi lähinnä silloin, kun rekisteröity autoveroilmoittaja verotuspäätöksen tekemisen jälkeen ilmoittaa oikaisuvaatimuksella jaksokohtaiselta veroilmoitukselta puuttuneita ajoneuvoja. Tällaisessa tapauksessa Verohallinto tekee täydentävän verotuspäätöksen autoverolain 73 §:n mukaisesti ja määrää 2 prosentin veronkorotuksen lisääntyneen veron määrästä. Veronkorotuksen määrääminen ei edellytä, että verovelvollinen vaatii veronkorotuksen määräämistä, vaan Verohallinto määrää sen viran puolesta.  

Verovelvollinen voi myös vaatia ilmoittamansa ja verotuksessa hyväksytyn hänen hyväkseen vaikuttaneen virheellisen tiedon poistamista verotuksen päättymisen jälkeen. Koska kyse ei ole tällöin autoverolain 73 §:ssä tarkoitetusta uudesta tiedosta, asiassa ei tehdä täydentävää verotuspäätöstä. Veronkorotus voidaan tällöin määrätä oikaisuvaatimukseen annettavalla päätöksellä, jos verovelvollinen itse vaatii veronkorotuksen määräämistä. Verotus voidaan myös kumota ja palauttaa uudelleen toimitettavaksi sillä perusteella, että verovelvollinen on esittänyt sellaista uutta autoverotukseen vaikuttavaa selvitystä, joka ei ole ollut verotusta toimitettaessa käytettävissä. Uudelleen toimitettavassa verotuksessa voidaan tällöin määrätä veronkorotus.   

Korjaamisen oma-aloitteisuutta arvioidaan samalla tavoin kuin myöhästymismaksun yhteydessä. Korjaaminen on oma-aloitteista, jos verovelvollinen korjaa puutteen tai virheen ennen kuin hän on tullut tietoiseksi veron määräämiseksi aloitetusta viranomaisen valvontatoimesta. Valvontatoimia ovat esimerkiksi verotarkastus, valvontakäynti tai verovelvollisen autoverotuksen yksittäiseen asiakysymykseen kohdistuvat selvittämis- ja tutkimistoimenpiteet. Korjaaminen ei ole oma-aloitteista esimerkiksi silloin, kun verovelvollinen korjaa puutteen tai virheen vasta saatuaan tiedon tulevasta verotarkastuksesta taikka saatuaan Verohallinnon kehotuksen veroilmoituksen täydentämiseksi tai asian selvittämiseksi.

Valvontatoimi voi kohdistua verovelvollisen autoverotuksen tiettyyn osakysymykseen tai laajemmin verovelvollisen veroilmoituksen oikeellisuuteen. Jos valvontatoimi on selvästi rajoitettu esimerkiksi koskemaan vain tiettyä ajoneuvon verotukseen vaikuttavaa seikkaa, veroilmoituksen muiden tietojen korjaaminen katsotaan oma-aloitteiseksi.

Oma-aloitteista korjaamista koskevan veronkorotussäännöksen soveltaminen edellyttää lisäksi, että verovelvollisen selvittämisvelvollisuus on täytetty. Selvittämisvelvollisuus tarkoittaa velvollisuutta osallistua asian selvittämiseen ja antaa veroviranomaisen pyytämät lisäselvitykset ja tositteet (ks. autoverolaki 60 §). Verohallinto voi pyytää lisäselvityksiä esimerkiksi ajoneuvosta ja sen varustetasosta sen varmistamiseksi, että tiedot on kokonaisuudessaan ja oikein ilmoitettu. Jos verovelvollinen ei täytä selvittämisvelvollisuuttaan, oma-aloitteista korjaamista koskevaa säännöstä ei sovelleta, vaan veronkorotus määrätään tapaukseen soveltuvan muun veronkorotussäännöksen perusteella.

Oma-aloitteista korjaamista koskeva veronkorotussäännös ei vaikuta laiminlyönnin rikosoikeudelliseen arviointiin ja käsittelyyn. Se ei mahdollista ns. tehokasta katumista. Verovelvolliselle voidaan määrätä ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnin johdosta rikosoikeudellinen seuraamus, vaikka hän on itse vaatinut veroilmoituksessa ja autoverotuksessa olevan virheen korjaamista. Verovelvollisen vaatimusta käsitellessään Verohallinto arvioi, onko ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönti lain mukaan saatettava käsiteltäväksi rikosasiana.

Verohallinto saattaa teot ja laiminlyönnit, jotka täyttävät verorikoksen tunnusmerkistön käsiteltäviksi rikosasioina, jos rikosilmoitusta ei jätetä tekemättä rikoslain 29 luvun 11 §:n nojalla. Jos kysymys on luonnollisen henkilön, kuolinpesän tai henkilöyhtiön verotuksessa tapahtuneesta laiminlyönnistä, veronkorotusta ei määrätä, jos Verohallinto tekee samasta laiminlyönnistä rikosilmoituksen (laki erillisellä päätöksellä määrättävästä veron- tai tullinkorotuksesta.) Jos taas kyse on osakeyhtiön tai muun yhteisön verotuksessa tapahtuneesta laiminlyönnistä, yhteisölle voidaan määrätä veronkorotus, vaikka yhteisön verotuksessa tapahtuneesta laiminlyönnistä vastuussa olevasta henkilöstä tehdään rikosilmoitus.

Verovelvollisen oma-aloitteisesti esittämä vaatimus virheen korjaamisesta perustuu vapaaehtoisuuteen. Verovelvollisen tällaisen vaatimuksen yhteydessä omasta aloitteestaan tai Verohallinnon pyynnöstä esittämiä tietoja, selvityksiä ja asiakirjoja voidaan käyttää näyttönä häntä ja muita verovelvollisia vastaan mahdollisessa rikosasiassa. Jos veroasian kanssa samanaikaisesti on vireillä esitutkinta samassa asiassa, Verohallinnon ei tule pyytää verovelvolliselta tietoja, selvityksiä tai asiakirjoja uhalla, että verovelvolliselle määrätään veronkorotus, jos tietoja ei anneta (ks. Verohallinnon ohje Rikosoikeudenkäynnissä sovellettava itsekriminointisuoja ja sen vaikutus verotusmenettelyssä).  

4.3.8 Vähimmäiskorotus

Veronkorotuksen määrä on aina vähintään 75 euroa. Autoverojaksolta määrättävä veronkorotus on kuitenkin vähintään 300 euroa (autoverolaki 93 §:n 6 momentti).

Vähimmäiskorotusta sovelletaan rinnakkain prosenttiperusteisten veronkorotusten kanssa siten, että jos verovelvolliselle samalla verotuspäätöksellä määrättävien prosenttiperusteisten veronkorotusten yhteenlaskettu euromäärä olisi pienempi kuin vähimmäiskorotuksen määrä, veronkorotukseksi määrätään vähimmäiskorotus. Jos taas prosenttiperusteisten veronkorotusten yhteenlaskettu euromäärä olisi vähimmäiskorotusta suurempi, veronkorotukseksi määrätään prosenttiperusteisten veronkorotusten yhteenlaskettu euromäärä.

Verovelvolliselle määrätään vähimmäiskorotus myös silloin, kun ilmoittamisvelvollisuus on laiminlyöty, mutta veroon ei tehdä lisäystä tai lisääntyneen veron määrää ei voida selkeästi laskea, mutta laiminlyöntiä ei kuitenkaan pidetä vähäisenä (HE 54/2020 vp, s. 151–152). Vähimmäiskorotus voidaan määrätä esimerkiksi sillä perusteella, että verovelvollinen ei täytä ilmoittamisvelvollisuuteen kuuluvaa velvollisuuttaan antaa tiedot ja selvitykset Verohallinnon määräämällä lomakkeella. Vähimmäiskorotus voidaan määrätä myös, jos paperilla annettua veroilmoitusta ei ole allekirjoitettu. Jos verovelvollinen korjaa laiminlyönnin Verohallinnon kehotuksesta, laiminlyöntiä voidaan yleensä pitää vähäisenä ja jättää veronkorotus määräämättä, jos kyse ei ole toistuvasta laiminlyönnistä. Samoin vähimmäiskorotus voidaan määrätä, jos verovelvollinen laiminlyö velvollisuutensa toimittaa Verohallinnolle sen pyytämät lisätiedot, selvitykset ja tositteet (autoverolaki 60 §).

Erillinen vähimmäiskorotus pyynnön tai kehotuksen noudattamatta jättämisen johdosta määrätään verovelvolliselle toisen laiminlyönnin johdosta lisääntyneen veron perusteella määrättävän veronkorotuksen (tai sen sijaan määrättävän vähimmäiskorotuksen) lisäksi. Lisätietojen, selvitysten ja tositteiden toimittamatta jättämisen vuoksi ei kuitenkaan määrätä erillistä vähimmäiskorotusta, jos samassa asiassa määrätään veronkorotus lisääntyneen veron perusteella.  

4.4 Veronkorotuksen määräämättä jättäminen

Veronkorotus jätetään määräämättä, jos laiminlyönti on vähäinen tai laiminlyönnille on pätevä syy. Lisäksi veronkorotus jätetään määräämättä, jos veronkorotuksen määrääminen olisi 93 §:n 4 momentissa tarkoitetussa alennetun veronkorotuksen soveltamisalaan kuuluvassa tilanteessa olosuhteet huomioon ottaen kohtuutonta (autoverolaki 92 §:n 3 momentti).

4.4.1 Vähäinen laiminlyönti

Veronkorotuksen yhteydessä laiminlyönnin vähäisyyttä arvioidaan yleensä euromääräisesti eli lisääntyneen veron määrän perusteella. Autoverolaissa tai hallituksen esityksessä 54/2020 vp ei ole tarkemmin määritelty, minkä määräistä laiminlyöntiä voidaan pitää vähäisenä. Verohallinnon käsityksen mukaan autoverotuksessa laiminlyöntiä voidaan yleensä pitää euromääräisesti vähäisenä, kun ilmoittamatta jätettyjen tietojen johdosta verotuspäätöksellä tai palautushakemukseen annetulla päätöksellä määrättävä autoveron lisäys on enintään 500 euroa. Edellä mainitusta eurorajasta huolimatta laiminlyöntiä ei pidetä vähäisenä, jos verovelvollisen laiminlyönnit ovat toistuvia tai ilmeisen tietoisia. Verovelvollisen on Verohallinnon pyynnöstä esitettävä selvitys ilmoitettujen tietojen puutteellisuuteen tai virheellisyyteen johtaneista syistä. Veronkorotus määrätään, jos verovelvollinen ei tällöin esitä selvitystä siitä, että kyse ei ole ollut tietoisesta laiminlyönnistä.  Koko veroilmoituksen antamisen laiminlyöntiä ei pidetä vähäisenä pelkästään sen johdosta, että maksettavan autoveron määrä on vähäinen tai veroa ei määrätä.

Verovelvollisen on allekirjoitettava paperisena annettu veroilmoitus. Jos verovelvollinen on laiminlyönyt allekirjoittamisen, mutta korjaa laiminlyönnin ennen verotuspäätöksen tekemistä kehotuksesta tai oma-aloitteisesti, laiminlyöntiä voidaan yleensä pitää vähäisenä. Sama koskee tilannetta, joissa verovelvollinen toimittaa Verohallinnon erikseen pyytämät lisätiedot ja selvitykset myöhässä, mutta ennen verotuspäätöksen tekemistä.

Laiminlyöntiä ei kuitenkaan pidetä vähäisenä eikä sen johdosta määrättyä veronkorotusta poisteta, jos laiminlyönti korjataan vasta verotuspäätöksen tekemisen jälkeen. Veronkorotus tulee myös määrätä, jos laiminlyönnit ovat toistuvia. Veronkorotus on määrättävä myös siinä tapauksessa, että annettujen tietojen ja selvitysten johdosta verovelvollisen veroon tehdään lisäys, jos lisäys ei ole euromääräisesti vähäinen.

4.4.2 Pätevä syy

Pätevänä syynä pidetään esimerkiksi verovelvollisen sairautta tai ylivoimaista estettä, jonka vuoksi hän ei ole voinut täyttää ilmoittamisvelvollisuuttaan. Veronkorotus jätetään näissä tapauksissa määräämättä, jos verovelvollinen selvittää, että ilmoittamisvelvollisuus on jäänyt täyttämättä edellä mainitusta syystä ja ilmoittamisvelvollisuus täytetään viipymättä esteen lakattua.

4.4.3 Kohtuuttomuus

Autoverolain 93 §:n 4 momentin mukaan lähtökohtana on, että verovelvolliselle määrätään veronkorotus siinäkin tapauksessa, että asia, jota ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönti koskee, on tulkinnanvarainen tai epäselvä tai perustason veronkorotus on muusta erityisestä kohtuuton (ks. edellä luku 4.3.6 Alennettu veronkorotus). Veronkorotus voidaan jättää näissä alennetun veronkorotuksen soveltamistilanteissa kuitenkin poikkeuksellisesti määräämättä, jos veronkorotuksen määrääminen olisi tapauskohtaiset olosuhteet huomioon ottaen kohtuutonta. Tätä harkittaessa voidaan esimerkiksi ottaa huomioon asian huomattava tulkinnanvaraisuus tai epäselvyys ja ne toimenpiteet, joilla verovelvollinen on pyrkinyt selvittämään ajoneuvon oikeaa verotuskohtelua ja täyttämään ilmoittamisvelvollisuutensa oikein. Veronkorotus jätetään määräämättä myös silloin, kun verovelvollisen voidaan katsoa erehtyneen verosäännösten sisällöstä tai verotusta koskevista velvollisuuksistaan ja erehtymisestä johtuvaa ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyöntiä voidaan verovelvollisen olosuhteet huomioon ottaen pitää anteeksi annettavana (HE 97/2017 vp, s. 75). Veronkorotuksen määräämättä jättäminen on kuitenkin poikkeuksellista. Myös eduskunnan valtiovarainvaliokunta korostaa veronkorotuksen määräämättä jättämisen poikkeusluonnetta, koska uuden säännöstön nimenomainen lähtökohta on se, että veronkorotus määrätään, kun edellytykset täyttyvät (VaVM 26/2017 vp, s. 12).

Veronkorotus voidaan myös muutoin jättää määräämättä tilanteessa, jossa verovelvollinen on aidosti epävarma siitä, miten asiaa tulee verolainsäädännön mukaan arvioida ja esittää veroilmoituksellaan avoimesti oikeat ja asian ratkaisemiseksi riittävät tiedot.  Veronkorotuksen määräämättä jättäminen edellyttää, että verovelvollisen epävarmuus verotuskohtelusta on verovelvollisen henkilökohtaiset ja kyseisen tapauksen olosuhteet huomioon ottaen ymmärrettävää.

4.4.4 Ne bis in idem

Veronkorotusta ei määrätä verotuspäätöksen yhteydessä, jos Verohallinto tekee rikosilmoituksen tai harkitsee rikosilmoituksen tekemistä samasta laiminlyönnistä ja veronkorotus ja rikosoikeudellinen seuraamus kohdistuisivat samaan henkilöön (ks. tarkemmin luku 4.2.3 Veronkorotuksen suhde rikosoikeudellisiin seuraamuksiin).    

4.5 Veronkorotuksen määräämismenettely ja muutoksenhaku

Verovelvolliselle varataan tilaisuus tulla kuulluksi ennen veronkorotuksen määräämistä. Verovelvollinen voi tällöin esittää selvitystä veroilmoituksessa tai palautushakemuksessa olevista virheistä tai puutteista ja laiminlyöntiin johtaneesta syystä sekä esittää käsityksensä veronkorotuksen määräämisestä ja laiminlyöntiin soveltuvasta veronkorotussäännöksestä. Kun verovelvollista kehotetaan korjaamaan veroilmoituksessa oleva puutteellisuus tai antamaan lisätietoja tai selvityksiä taikka kuullaan verovelvollisen vahingoksi tapahtuvasta verotuksen oikaisusta, tulee samassa kirjeessä ilmoittaa ja kuulla myös veronkorotuksen määräämisestä. Jos Verohallinto harkitsee rikosilmoituksen tekemistä kyseisestä laiminlyönnistä, veronkorotuksen osalta tulee ottaa huomioon ne bis in idem –periaate ja laki erillisellä päätöksellä määrätystä veron- ja tullinkorotuksesta.

Veronkorotus voidaan määrätä veroilmoituksella tai palautushakemuksella olevan virheen johdosta tehtävällä päätöksellä tai verotusta muutettaessa. Veronkorotus määrätään yleensä samalla verotuspäätöksellä tai verotuksen oikaisua koskevalla päätöksellä, jolla vero veronkorotuksen perusteena olevasta lisääntyneestä verosta määrätään. Veronkorotus voidaan määrätä, vaikka samassa yhteydessä ei määrätä veroa. Veronkorotus voidaan määrätä myös erillisellä päätöksellä esimerkiksi silloin, kun veronkorotus määrätään erillisellä päätöksellä määrättävästä veron- tai tullinkorotuksesta annetun lain mukaisesti.

Verovelvollinen voi vaatia veronkorotuksen poistamista tai alemman veronkorotusprosentin soveltamista tekemällä oikaisuvaatimuksen. Verohallinnon toimittamasta verotuksesta oikaisuvaatimus tehdään verotuksen oikaisulautakunnalle. Oikaisuvaatimuksessa verovelvollinen voi esittää selvitystä esimerkiksi ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyöntiin johtaneesta syystä. Verovelvollisen on tehtävä veronkorotusta koskeva oikaisuvaatimus kolmen vuoden kuluessa ao. verovuoden päättymisestä (sen verovuoden, jonka autoverotusta koskevan ilmoituksen tai tiedon ilmoittamisen laiminlyönnistä veronkorotus on määrätty). Oikaisuvaatimuksen voi kuitenkin aina tehdä 60 päivän kuluessa päivästä, jona verovelvollinen on saanut päätöksestä tiedon. 

5 Laiminlyöntimaksu

5.1 Yleistä

Autoverolain 95 §:ssä säädetään laiminlyöntimaksusta. Laiminlyöntimaksu määrätään säännöksessä mainitun ilmoittamisvelvollisuuden, selvittämisvelvollisuuden, tarkastamisvelvollisuuden, kirjanpitovelvollisuuden, muistiinpanovelvollisuuden tai ajopäiväkirjan pitämistä koskevan velvollisuuden laiminlyönnistä. Kyse on sellaisten autoverolaissa säädettyjen velvollisuuksien laiminlyönneistä, joihin ei liity veron ilmoittamisvelvollisuutta. Autoverolain 95 §:ssä on lueteltu tyhjentävästi tilanteet, joissa laiminlyöntimaksu voidaan määrätä.

5.2 Laiminlyöntimaksun suuruus

Laiminlyöntimaksu on jaettu määräämisperusteiden mukaan kahteen eri tasoon eli enintään 2 000 euron ja enintään 5 000 euron suuruisiin laiminlyöntimaksuihin. Verohallinto määrää laiminlyöntimaksun laiminlyöntiin sovellettavan vaihteluvälin puitteissa ottaen huomioon laiminlyönnin vakavuuden ja mahdollisen vaikutuksen kolmansiin osapuoliin.

5.3 Laiminlyöntimaksun määräämisperusteet

5.3.1 Enintään 2 000 euron laiminlyöntimaksu

Verohallinto määrää enintään 2 000 euron suuruisen laiminlyöntimaksun sille, joka jättää täyttämättä ilmoittamis- tai selvittämisvelvollisuuden, joka liittyy ajoneuvon määräaikaisen vuokrasopimuksen muutoksiin (32 §), käyttöönottoilmoitukseen (53 §) tai verottoman käytön ilmoitukseen (57 §).  Autoverolain säännöksen mukaan laiminlyöntimaksu määrätään myös sille, joka jättää täyttämättä ilmoittamisvelvollisuuden verottomassa käytössä olleen ajoneuvon luovutuksesta (43 §). Verohallinto on kuitenkin päätöksellään rajoittanut ajoneuvon luovuttajan ilmoittamisvelvollisuutta verottoman käytön päättymisen tilanteissa (VHp ajoneuvon verottomasta käytöstä ja ajoneuvon luovuttajan verottoman käytön päättymisestä ilmoitettavista tiedoista). Päätöksen 8 §:n mukaan tilanteissa, joissa verottomassa käytössä ollut ajoneuvo luovutetaan muuhun kuin verottomaan käyttöön tai muulle kuin verottomaan käyttöön oikeutetulle henkilölle, luovuttajan ei tarvitse ilmoittaa luovutuksesta Verohallinnolle. Luovutuksella tarkoitetaan ajoneuvon myyntiä, vuokrausta tai muuta luovutusta.

Lisäksi laiminlyöntimaksu määrätään, jos ajoneuvon katsastaja jättää täyttämättä katsastajan velvollisuuden tarkastaa määräaikaiskatsastusta suorittaessaan, että ajoneuvo ei ole autoveron laiminlyönnin vuoksi käyttökiellossa (116 §).

Laiminlyöntimaksu määrätään em. tilanteissa, jos säädetty velvollisuus on jätetty asianmukaisesti tai oikea-aikaisesti täyttämättä joko osittain tai kokonaan. Laiminlyöntimaksun määrääminen näissä tilanteissa ei edellytä, että Verohallinto ensin kehottaa korjaamaan laiminlyönnin. Näin on säädetty siksi, että nämä laiminlyönnit ovat toisaalta luonteeltaan sellaisia, ettei niitä voida tehokkaasti korjata jälkikäteen, tai toisaalta sellaisia, että laiminlyöntimaksun määrääminen vasta viranomaisen kehotuksen noudattamatta jättämisen jälkeen heikentäisi laiminlyöntimaksun tehokkuutta ohjauskeinona. Ajoneuvon verottoman käytön ilmoittamisvelvollisuus on esimerkiksi säädetty sitä varten, että ajoneuvojen verotonta käyttöä ja verottoman käytön edellytyksiä olisi mahdollista valvoa. Ilman kehotusta määrättävä seuraamusmaksu on perusteltu näissä tilanteissa, koska muussa tapauksessa ilmoituksen antamatta jättämisestä ei olisi käytännössä mitään seuraamusta niissä tilanteissa, joissa laiminlyönti kohdistuisi pelkästään ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyöntiin muttei johtaisi ajoneuvon verottamiseen.

5.3.2 Enintään 5 000 euron laiminlyöntimaksu

Verohallinto määrää enintään 5 000 euron suuruisen laiminlyöntimaksun sille, joka jättää veroviranomaisen kehotuksesta huolimatta täyttämättä autoveroilmoittajien rekisteröintiä koskevan ilmoittamis- tai tietojenantovelvollisuuden (48 §), verotusta koskevan kirjanpitovelvollisuuden (61 §), muistiinpanovelvollisuuden (62 §) tai velvollisuuden pitää ajopäiväkirjaa (63 §).

Autoveroilmoittajat merkitään autoverolaissa säädettyyn autoveroilmoittajien rekisteriin hakemuksesta. Hakemuksessa on ilmoitettava hakijan yksilöintitiedot ja yhteystiedot sekä selvitys siitä, harjoittaako hakija uusien vai käytettyjen vai sekä uusien että käytettyjen ajoneuvojen maahantuontia taikka ajoneuvojen valmistusta. Rekisteröidyn autoveroilmoittajan on ilmoitettava toiminnassa tapahtuneista muutoksista tai toiminnan lopettamisesta, kun muutoksen tai lopettamisen ajankohta on tiedossa. Ilmoitettavista tiedoista on kerrottu tarkemmin Verohallinnon päätöksessä rekisteröinnissä autoverotuksessa rekisteröidyksi autoveroilmoittajaksi ilmoitettavista tiedoista.

Autoverolaissa säädetty kirjanpitovelvollisuus on yleistä kirjanpitovelvollisuutta täydentävä, autoverotusta varten tarvittavia tietoja koskeva lisävelvoite. Säännöksen mukaan kirjanpito tulee järjestää siten, että siitä saadaan autoveron määräämistä varten tarvittavat tiedot ajoneuvosta ja verovelvollisesta tai rekisteröidystä autoveroilmoittajasta.

Jos verovelvollinen ei ole kirjanpitolain mukaan kirjanpitovelvollinen, hänen on pidettävä autoverotuksen ilmoittamisvelvollisuutta varten sellaisia muistiinpanoja, joihin riittävästi eriteltyinä sisältyvät verotuksessa tarvittavat tiedot. Verohallinnon päätöksessä autoverotuksen muistiinpanovelvollisuudesta, muistiinpanoista ja tositteiden säilyttämisestä on kerrottu tarkemmin, minkälaiset muistiinpanot verovelvollisen on tehtävä, jos hän harjoittaa ajoneuvojen maahantuontia tai myyntiä tulonhankkimistarkoituksessa, ja minkälaiset muistiinpanot silloin, jos hän ei harjoita kyseistä toimintaa tulonhankkimistarkoituksessa.

Ajopäiväkirjaa on pidettävä verovapaan tai alennetun veron taksin käytöstä sekä ulkomailla rekisteröidyn työsuhdeajoneuvon ja esittelyajoneuvon käytöstä. Verohallinnon päätöksessä ajoneuvon käytöstä pidettävästä ajopäiväkirjasta on kerrottu tarkemmin, mitä tietoja ajopäiväkirjaan on merkittävä.

Laiminlyöntimaksu määrätään em. tilanteissa, jos laissa säädetty velvollisuus jätetään veroviranomaisen kehotuksesta huolimatta asianmukaisesti tai oikea-aikaisesti täyttämättä joko osittain tai kokonaan. Jos laiminlyönti korjataan Verohallinnon kehotuksesta, laiminlyöntimaksua ei määrätä. 

5.4 Laiminlyöntimaksun määräämättä jättäminen

Laiminlyöntimaksu jätetään määräämättä, jos laiminlyönti on vähäinen, laiminlyönnille on pätevä syy tai muu erityinen syy.

Laiminlyönnin vähäisyyttä arvioidaan tapauskohtaisten olosuhteiden perusteella.

Pätevänä syynä pidetään esimerkiksi sairautta tai ylivoimaista estettä, jonka vuoksi autoverolain 95 §:ssä tarkoitettua velvollisuutta ei ole voitu täyttää. Laiminlyöntimaksu jätetään näissä tapauksissa määräämättä, jos on selvitetty, että velvollisuus on jäänyt täyttämättä edellä mainitusta syystä ja se täytetään viipymättä esteen lakattua.

Muuna erityisenä syynä pidetään muun muassa vahingossa tehtyä lasku-, kirjoitus- tai ilmaisuerehdystä, jonka vuoksi velvollisuutta ei ole täytetty oikeansisältöisenä määräajassa. Laiminlyöntimaksua ei määrätä, jos tällaisesta syystä johtunut virhe korjataan viipymättä sen havaitsemisen jälkeen. Verohallinnon pyytäessä on esitettävä selvitys siitä, että kyse on ollut vahingossa tehdystä erehdyksestä. Erityinen syy kattaa laajasti myös tilanteet, joissa laiminlyöntimaksun määrääminen on kohtuutonta.

5.5 Laiminlyöntimaksun määräämismenettely ja muutoksenhaku

Ennen laiminlyöntimaksun määräämistä sille, jolle laiminlyöntimaksu ollaan määräämässä, varataan tilaisuus tulla kuulluksi.  Hän voi tällöin esittää selvitystä ilmoittamis- tai selvittämisvelvollisuuden tai muun velvollisuuden täyttämisen laiminlyöntiin johtaneesta syystä sekä esittää käsityksensä laiminlyöntimaksun määräämisestä ja laiminlyöntimaksun määrästä. Kun veroviranomainen kehottaa korjaamaan laiminlyönnin, kehotuskirjeessä tulee kertoa laiminlyöntimaksun määräämisestä siinä tapauksessa, että kehotusta ei noudateta. Laiminlyöntimaksu määrätään erillispäätöksellä.

Se, jolle laiminlyöntimaksu on määrätty tai joka on laiminlyöntimaksun suorittamisesta vastuussa, voi vaatia laiminlyöntimaksun poistamista tai alentamista tekemällä oikaisuvaatimuksen. Verohallinnon määräämästä laiminlyöntimaksusta oikaisuvaatimus tehdään verotuksen oikaisulautakunnalle. Oikaisuvaatimuksessa voidaan esittää selvitystä esimerkiksi ilmoittamis- tai selvittämisvelvollisuuden laiminlyöntiin johtaneesta syystä. Laiminlyöntimaksua koskeva oikaisuvaatimus on tehtävä 60 päivän kuluessa laiminlyöntimaksua koskevan päätöksen tiedoksisaannista.

pääjohtaja Markku Heikura

lakiasiainjohtaja Matti Merisalo