Energiaverotus

Antopäivä
8.11.2019
Diaarinumero
VH/1182/00.01.00/2019
Voimassaolo
8.11.2019 - Toistaiseksi
Valtuutussäännös
Laki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2 momentti
Korvaa ohjeen
Energiaverotusohje 2016, 22.11.2016; Energiaverotus (asiakasohje nro 21)

Nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annettu laki (1472/1994) tuli voimaan vuoden 1995 alusta ja sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annettu laki (1260/1996) tuli voimaan vuoden 1997 alusta.

Ohjeessa käsitellään energiaverolainsäädännön soveltamista 1.4.2019 voimaan tulleet muutokset huomioiden. Metanolin verotukseen on tehty tarkennuksia ohjeen kohdassa 1.2. Ohjeen kohtaan 1.5.3 on lisätty biopolttoöljyn pienvalmistajan menettelyt. Myös tiettyjen nestemäisten polttoaineiden verottomuuden toteuttamista koskevaa kohtaa 1.5.4 on päivitetty. Sähkön verotusta koskeva teksti luvussa 2 on päivitetty kauttaaltaan. Keskeisenä uutena asiana tekstissä on sähkövarastojen rekisteröityminen kohdassa 2.2.2. Veroluokan II sähköä koskevan kohdan 2.4 tekstiä on päivitetty sen osalta, mitä katsotaan teollisuudessa käytetyksi sähköksi. Uutena tekstinä ohjeeseen on lisätty lämpöpumppuja koskeva kohta 4.2.1. Näiden päivitysten lisäksi koko ohjeeseen on tehty tekstiä selventäviä muutoksia ja täsmennetty tekstiin aiempia tulkintoja.

Ohje korvaa Energiaverotusohje 2016- sekä Energiaverotus-ohjeen.

1 Nestemäisten polttoaineiden verotus

Nestemäisten polttoaineiden valmisteveroa kannetaan moottoribensiinistä, pienmoottoribensiinistä, bioetanolista, eettereistä, biobensiinistä, dieselöljystä, parafiinisesta dieselöljystä, biodieselöljystä, kevyestä polttoöljystä, biopolttoöljystä, raskaasta polttoöljystä, lentobensiinistä, lentopetrolista, metanolista sekä nestekaasusta. Veronalaisia ovat lisäksi kaikki sellaiset tuotteet, joita käytetään moottoripolttoaineina (esim. moottoripetroli ja kaasutinsprii). Tämän lisäksi verollisia ovat kaikki hiilivedyt, joita käytetään lämmityksessä

1.1 Veronalaiset polttoaineet

Nestemäiset polttoaineet on määritelty nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 2 §:ssä.

Moottoribensiini

Moottoribensiinillä tarkoitetaan tullitariffin nimikkeeseen 2710 kuuluvaa moottoribensiiniä.

Pienmoottoribensiini

Pienmoottoribensiinillä tarkoitetaan tullitariffin nimikkeeseen 2710114100 kuuluvaa tuotetta, joka vastaa nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 2 §:n 10 kohdassa annettuja raja-arvoja.

Hallituksen esityksen 147/2010 mukaan pienmoottoribensiini eroaa tavallisesta bensiinistä erityisesti hiilivetykoostumukseltaan. Sillä tarkoitetaan tyydyttyneistä, voimakkaasti haarautuneista alkaaleista koostuvaa bensiiniä, joka ei sisällä käytännöllisesti katsoen lainkaan aromaatteja eikä olefiineja. Siinä ei ole haitallisimpana pidettyjä hiilivetyjä, kuten bentseeniä. 

Bioetanoli

Bioetanolilla tarkoitetaan tullitariffin nimikkeeseen 2207 kuuluvaa biomassasta valmistettua tuotetta, jos se on tarkoitettu käytettäväksi lämmitys- tai moottoripolttoaineena.

Jos bioetanoliin on sekoitettu esimerkiksi bensiiniä, kyseistä sekoitusta ei maahantuotaessa tariffoida etanolin nimikkeellä 2207, vaan nimikkeeseen 3824. Tämä ei kuitenkaan muuta bioetanolin verotusta, jos verovelvollinen pystyy erittelemään polttoaineesta etanolin osuuden sekoituksessa.

Eetterit

Eettereillä tarkoitetaan tullitariffin nimikkeeseen 2909 kuuluvia bensiinikomponentteja:

  • MTBE (joka on metanolipohjainen metyyli-tert-butyylieetteri),
  • TAME (joka on metanolipohjainen metyyli-tert-amyylieetteri),
  • ETBE (joka on etanolipohjainen etyyli-tert-butyylieetteri)ja
  • TAEE (joka on etanolipohjainen etyyli-tert-amyylieetteri).

Eettereiden osalta on huomattava, että niiden valmistusprosessissa kyseinen eetteri on yleensä vain 90-95 prosenttisesti eetteriä ja loput 5-10 prosenttia on valmistuksessa jääneitä ”epäpuhtauksia”, muita hiilivetyjä eli esimerkiksi fossiilista bensiiniä tai bioetanolia. Eri komponenttien määrä on verotustilanteessa eriteltävä ja kustakin on suoritettava kyseisen komponentin mukainen vero ja huoltovarmuusmaksu. Tämä jaottelu on tehtävä, vaikka tuote sinällään myytäisiin ETBE:nä, TAME:na tms. sisältäen nämä muut komponentit.

Biobensiini

Biobensiinillä tarkoitetaan tullitariffin nimikkeeseen 2710 kuuluvaa biomassasta valmistettua bensiinin hiilivetykomponenttia, joka ei sisällä happea.

Etanolidiesel

Etanolidieselillä tarkoitetaan dieselpolttoainetta, jonka etanolipitoisuus on 83–92 tilavuusprosenttia ja syttyvyyttä parantavan lisäaineen pitoisuus 5–10 tilavuusprosenttia.

Dieselöljy

Dieselöljyllä tarkoitetaan tullitariffin nimikkeeseen 2710 kuuluvaa dieselöljyä.

Parafiininen dieselöljy

Parafiinisellä dieselöljyllä (dieselöljy para) tarkoitetaan tuotetta, jonka setaaniluku on vähintään 51, tiheys 765 - 810 grammaa litralta 15 celsiusasteessa, polyaromaattisten hiilivetyjen (PAH) pitoisuus enintään 1,1 painoprosenttia, rikkipitoisuus enintään viisi milligrammaa kilolta ja josta tislautuu vähintään 95 tilavuusprosenttia 360 celsiusasteessa. Jos parafiinistä dieselöljyä sekoitetaan dieselöljyyn, on dieselöljyn ennen sekoitusta täytettävä dieselöljylle säädetyt laatuvaatimukset.

GTL-dieselin verotus ja lämpöarvo

GTL-dieselillä tarkoitetaan maakaasusta valmistettua dieseliä ja siten kyse on täysin fossiilisesta polttoaineesta. GTL:n lämpöarvoksi on mitattu 34,4 MJ/l ja se vastaa kemiallisesti synteettistä parafiinista biodieseliä. GTL täyttää nestemäisten polttoaineiden valmisteverolain asettamat vaatimukset parafiiniselle dieselöljylle (2 § kohta 13) ja kuuluu siten verolaissa parafiinisen dieselöljyn tuoteryhmään 51, joten sen lämpöarvona tulee myös jakeluvelvoiteilmoituksissa käyttää parafiinisen biodieselin lämpöarvoa 34 MJ/l.

Biodieselöljy

Biodieselöljyllä tarkoitetaan dieselöljyä vastaavaa tuotetta, joka on valmistettu biomassasta.

Lentobensiini

Lentobensiinillä tarkoitetaan tullitariffin nimikkeeseen 2710 kuuluvaa lentokoneiden polttomoottoreissa käytettäväksi soveltuvaa polttoainetta.

Lentopetroli

Lentopetrolilla tarkoitetaan tullitariffin nimikkeeseen 2710 kuuluvaa lentokoneiden turbiini- tai dieselmoottoreissa käytettäväksi soveltuvaa polttoainetta.

Kevyt polttoöljy

Kevyellä polttoöljyllä tarkoitetaan tullitariffin nimikkeeseen 2710 kuuluvaa lämmityksessä sekä työkoneissa ja kiinteästi asennetuissa moottoreissa käytettäväksi tarkoitettua dieselöljyä ja kaasuöljyä.

Kevyellä polttoöljyllä tarkoitetaan tuotetta, josta EN ISO 3405- tai ASTM D 86- menetelmän mukaan vähintään 85 tilavuusprosenttia, häviöt mukaan luettuina, tislautuu 350 celsiusasteessa. Lisäksi kevyt polttoöljy on tehtävä tunnistettavaksi, kuten nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetussa asetuksessa säädetään.

Kevyen polttoöljyn käytöstä ajoneuvojen ja vesikulkuneuvojen polttoaineena säädetään polttoainemaksusta annetussa laissa (1280/2003) sekä yksityisestä huvialuksesta suoritettavasta polttoainemaksusta annetussa laissa (1307/2007)

Rikitön kevyt polttoöljy

Rikittömällä kevyellä polttoöljyllä tarkoitetaan kevyttä polttoöljyä, jonka rikkipitoisuus on enintään 10 milligrammaa kilogrammaa kohden.

Biopolttoöljy

Biopolttoöljyllä tarkoitetaan lämmityksessä sekä kiinteästi asennetuissa dieselmoottoreissa ja dieselmoottorilla varustetuissa työkoneissa käytettäväksi soveltuvaa polttoainetta, joka on valmistettu biomassasta.

Raskas polttoöljy

Raskaalla polttoöljyllä tarkoitetaan dieselöljyä ja kevyttä polttoöljyä lukuun ottamatta tullitariffin nimikkeeseen 2710 kuuluvaa lämmitykseen tarkoitettua öljyä ja öljyvalmistetta.

Raskaan polttoöljyllä tarkoitetaan tuotetta, josta EN ISO 3405- tai ASTM D 86- menetelmän mukaan vähintään 65 tilavuusprosenttia, häviöt mukaan luettuina, tislautuu 250 celsiusasteessa tai joista näillä menetelmillä ei 250 celsiusasteen lämpötilassa voida määrittää tilavuusprosenttia.

Nestekaasu

Nestekaasulla tarkoitetaan nimikkeisiin 2711 12 ja 2711 13 kuuluvia propaania, butaania tai niiden seoksista muodostuvia, nestemäisessä olomuodossa olevia kaasuja.

Verotaulukon lyhenteet

Nestemäisten polttoaineiden verotaulukkoon polttoaineiden yhteyteen on lisätty lyhenteitä erottelemaan biopolttoaineet niiden ympäristöominaisuuksien perusteella. Lain 2 §:n 27 kohdan mukaan lyhenteet on määritelty seuraavalla tavalla:

  1. R tarkoittaa, että biopolttoaine täyttää biopolttoaineista ja bionesteistä annetussa laissa (393/2013) säädetyt kestävyyskriteerit.
  2. T tarkoittaa, että sen lisäksi mitä edellä a-kohdassa on säädetty, biopolttoaine on tuotettu jätteistä tai tähteistä taikka syötäväksi kelpaamattomasta selluloosa-aineksesta tai lignoselluloosasta.
  3. P tarkoittaa edellä mainittua parafiinistä dieselöljyä.

Biomassa

Biomassalla tarkoitetaan maataloudesta tai metsätaloudesta, niihin liittyviltä tuotannonaloilta taikka kalastuksesta tai vesiviljelystä peräisin olevien biologista alkuperää olevien tuotteiden, jätteiden ja tähteiden sekä teollisuus- ja yhdyskuntajätteiden biohajoavaa osaa.

1.2 Metanolin verotus

Metanoli eli metyylialkoholi CH3OH on määritelty nestemäisten polttoaineiden valmisteverolaissa nestemäiseksi polttoaineeksi. Metanoli on tullitariffin nimikkeeseen 2905 11 00 kuuluva tuote. Metanoli joka ei ole synteettisesti valmistettu, ja joka on tarkoitettu käytettäväksi moottori- tai lämmityspolttoaineena, on polttoaineverolain 2 §:n 1 d kohdan perusteella nestemäinen polttoaine ja näin ollen siitä kannetaan valmisteveroa.

Lisäksi metanolia verotetaan luvussa 1.3 kuvatun korvaavuusperusteen mukaisesti, mikäli sitä käytetään liikennepolttoaineena. Tämä koskee sekä synteettisesti, että ei-synteettisesti valmistettua metanolia.

Nestemäisten polttoaineiden verotaulukossa on määritelty erikseen verotasot "tavalliselle" metanolille, kestävyyskriteerit täyttävälle metanolille (metanoli R) ja jäteperäiselle metanolille (metanoli T). Verotaulukon verotasoja käytetään vain, jos metanolia käytetään liikennepolttoaineena.

Metanolia on olemassa erilaisina väkevyyksinä. Vero kuitenkin määrätään polttoaineen litramäärän mukaan, ottamatta huomioon metanolin väkevyyttä.

1.2.1 Metanolin verottomat varastot ja luvat

Koska moottori- ja lämmityspolttoaineeksi tarkoitettu metanoli kuuluu valmisteverotuksen valvonta- ja siirtojärjestelmän piiriin, sen valmistajilla on oltava tuotteelle verottoman varaston lupa, vaikka tuote ei menisi myyntiin vaan käytettäisiin itse. Myös sellaisten metanolin valmistajien, jotka käyttävät metanolin kokonaan itse verottomasti ensikäytössä tai sähköntuotannossa, on hankittava verottoman varaston lupa. Ainoastaan tietyissä raaka-ainekäytöissä, joissa metanoli ei kuulu valvonta- ja siirtojärjestelmän piiriin, lupaa ei tarvita.

Jos yrityksellä on jo lupa nestemäisten polttoaineiden verottomaan varastointiin, lupa kattaa myös metanolin. Edellytyksenä on, että lupa kattaa myös metanolin varastosäiliön. Jos lupa ei kata metanolisäiliötä, luvanhaltijan on lähetettävä Verohallinnolle luvan muutoshakemus. Kokonaan uutta lupaa ei tarvitse hakea.

1.2.2 Metanolin verottomuus

Metanolia koskee myös nestemäisten polttoaineiden valmisteverolain 9 §:ssä säädetyt verottomuudet. Jos metanolia käytetään esimerkiksi sähköntuotannossa tai ensikäytössä, sen käyttö on verotonta.

1.2.3 Metanolin verotus lämmityspolttoaineena

Veroa on suoritettava muusta kuin synteettisesti valmistetusta metanolista. Synteettisesti valmistettua metanolia ei ole biologisessa prosessissa oheistuotteena syntynyt metanoli. Esimerkiksi metsäteollisuuden sivutuotteena puusta syntyvä metanoli ei ole synteettistä ja siten se on verotuksen piirissä.

Nestemäisten polttoaineiden valmisteverolain 2 §:n 19 kohdassa määritellään biopolttoöljyksi tuote, joka on valmistettu biomassasta ja joka soveltuu käytettäväksi lämmityksessä, kiinteästi asennetuissa dieselmoottoreissa tai dieselmoottorilla varustetuissa työkoneissa. Metsäteollisuuden sivutuotteena syntyvä tai muusta bioperäisestä aineesta valmistettu metanoli on biomassasta valmistettua ja siten se katsotaan biopolttoöljyksi, kun se käytetään esimerkiksi lämmityksessä.

1.3 Korvaavuusperiaate

Nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 2 a §:n mukaan niitä nestemäisiä polttoaineita, joilla ei ole verotaulukossa verotasoa, on verotettava käyttötarkoituksensa perusteella verotaulukossa säädetyn vastaavan moottori- tai lämmityspolttoaineen verotason mukaisesti.

Tämän lisäksi kaikkia muitakin tuotteita, joita käytetään tai on tarkoitus käyttää taikka joita myydään moottoripolttoaineina tai moottoripolttoaineen apuaineena, lisäaineena tai moottoripolttoaineiden tilavuutta lisäävinä aineina, on verotettava vastaavan moottoripolttoaineen verotason mukaisesti.

Nestemäisten polttoaineiden lisäksi kaikkia hiilivetyjä, joita käytetään tai on tarkoitettu käytettäväksi tai myydään käytettäväksi lämmityksessä, on verotettava vastaavan lämmityspolttoaineen verontason mukaisesti.

Hiilivedyillä tarkoitetaan tässä orgaanisia yhdisteitä, jotka koostuvat hiilestä ja vedystä tai tuotteita, jotka koostuvat pääasiassa hiilivety-yhdisteistä. Tämä koskee myös teollisuuden sivu- tai jätetuotteina syntyviä hiilivetyjä tai pääasiassa hiilivetyjä sisältäviä tuotteita.

1.4 Veron määrääminen ja verovelvollisuus

Nestemäisten polttoaineiden valmistevero ja huoltovarmuusmaksu määrätään 15 celsiusasteen lämpötilassa olevalle tuotteelle. Valtuutettu varastonpitäjä on velvollinen maksamaan veron verokauden aikana kulutukseen luovuttamastaan ja itse käyttämästään määrästä. Rekisteröity ja väliaikaisesti rekisteröity vastaanottaja suorittavat valmisteveron vastaanottamistaan polttoaineista.

Verovelvollisia ovat mm. valtuutetut varastonpitäjät ja rekisteröidyt vastaanottajat. Lisäksi verovelvollisia ovat ne, joille polttoainetta on luovutettu valtion varmuusvarastosta, polttoainekauppaa harjoittava liike polttoaineeseen lisäämistään apuaineista, sekä se, joka luovuttaa tai käyttää 2 a §:ssä tarkoitettua korvaavaa polttoainetta siinä säädettyihin tarkoituksiin. Verovelvollisuus koskee myös niitä, jotka ovat hankkineet näitä tuotteita verottomaan tarkoitukseen aiheettomasti. Valmisteverovelvollisuudesta on säädetty valmisteverolain 12 - 13 §:ssä.

Polttoaineiden verotus toteutetaan verotaulukossa määriteltyjen polttoainekomponenttien verotuksena. Verotaulukon mukaisia veroja sovelletaan nestemäiseen polttoaineeseen, jota käytetään sellaisenaan tai jota käytetään seoksessa muun nestemäisen polttoaineen tai muun vastaavan moottori- ja lämmityspolttoaineen kanssa.

Valtuutettujen varastonpitäjien on pidettävä kirjanpitoa verottomassa varastossa olevien polttoaineiden eri komponenttien määrästä. Kirjanpidon oikeellisuutta tulee tarkistaa polttoaine-analyysein vähintään 2 - 3 kertaa vuodessa, jonka jälkeen näytteestä saatuja bio-osuuksia tulee käyttää varastosäiliön arvoina, kunnes sinne seuraavan kerran lisätään jotakin komponenttia. Näytteen perusteella saadun bio-osuuden poiketessa oleellisesti laskennallisesta arvosta, tulee jakelijan selvittää, mistä poikkeama johtuu ja vaikuttaako se säiliöstä aiemmin kulutukseen luovutettujen polttoaineiden bio-osuuksiin.

Siirrettäessä polttoaineita valtuutetulta varastonpitäjältä toiselle tulee kunkin polttoainekomponentin määrä ilmoittaa siirron yhteydessä. Mahdollisuuksien mukaan myös luovutettaessa polttoainetta kulutukseen olisi hyvä ilmoittaa kyseisten polttoainekomponenttien koostumus.

1.4.1 Biopolttoaineiden kestävyyskriteerit

Kestävyyskriteerien mukaisuus arvioidaan 1.1.2014 jälkeen kulutettujen biopolttoaineiden osalta biopolttoaineista ja bionesteistä annetun lain (393/2013) mukaan. Toiminnanharjoitta esittää kriteerien valvontaan tarvittavat tiedot lakia valvovalle viranomaiselle eli Energiavirastolle. Verovelvollinen osoittaa kestävyyskriteerien mukaisuuden Verohallinnolle Energiavirastolta saamansa hyväksynnän tai EU:n komission hyväksymän vapaaehtoisen järjestelmän avulla.

1.5 Verottomuudet

Verottomia ja huoltovarmuusmaksuttomia ovat polttoaineet, jotka:

  • siirretään valtion varmuusvarastoon,
  • käytetään energialähteenä öljynjalostusprosessissa, 
  • käytetään teollisessa tuotannossa raaka- tai apuaineena taikka välittömästi ensikäytössä tavaran valmistuksessa,
  • käytetään alusliikenteen polttoaineena muuten kuin yksityisellä huvialuksella,
  • käytetään sähköntuotannossa,
  • käytetään lentoliikenteen polttoaineena muuten kuin yksityisessä huvi-ilmailussa.

1.5.1 Nestekaasu

Nestekaasun verottomuus poistui 1.1.2016 alkaen. Tämä merkitsee sitä, että nestekaasun verottomaan valmistukseen, varastoimiseen, lähettämiseen ja vastaanottamiseen tulee olla valmisteverotuslaissa tarkoitettu lupa.  Myös ne toimijat, jotka käyttävät runsaasti nestekaasua verottomaan tarkoitukseen, voivat saada edellä tarkoitetun luvan.

Enintään 1000 gramman vähittäismyyntipakkaukseen pakattuun nestekaasuun sovelletaan vain valmisteverotuksen valvonta- ja siirtosäännöksiä. Tätä pienemmistä nestekaasupakkauksista veroa ei kanneta. Muutoin verottomuuksien osalta nestekaasua koskevat samat verottomuudet kuin muitakin nestemäisiä polttoaineita (kts. luku 1.5.).

1.5.2 Ensikäyttö

Polttoaineet ovat verottomia nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 9 §:n 3 kohdan mukaan silloin, kun ne käytetään välittömässä ensikäytössä tavaran valmistuksessa.

Oikeus- ja verotuskäytännössä vakiintuneen tulkinnan mukaan välittömällä ensikäytöllä tarkoitetaan sitä, että polttoainetta poltettaessa syntyvät liekki tai savukaasut koskettavat valmistettavaa tuotetta. Mikäli polttoainetta käytetään väliaineen kuumentamiseen tai muutoin välillisesti, kyse ei ole ensikäytöstä.

Selluloosan valmistusprosessissa soodakattilassa, kattilan alasajossa ja tukipoltossa käytetyt polttoaineet katsotaan käytetyksi ensikäytössä. Kattilan ylösajon polttoaineet eivät ole ensikäyttöä ennen kuin valmistettavaa viherlipeää tulee kattilasta. Myös selluloosan valmistukseen kuuluvien hajukaasukattiloiden ja meesauunien polttoaineet ovat ensikäyttöä, mutta vain silloin kun ne tuottavat tuotetta ja ovat osa laitoksen kemikaalien kierrätysprosessia. Jos hajukaasukattiloita tai meesauuneja käytetään vain polttoon tai lämmön tuotantoon eikä kemikaaleja oteta talteen, kyse ei ole ensikäytöstä.

Lisätietoja saat Verohallinnon ohjeesta Polttoaineiden verottomuus teollisuuskäytössä.

1.5.3 Biopolttoöljyn pienvalmistajan menettelyt

Biopolttoöljyllä tarkoitetaan biopolttonestettä, joka käytetään lämmityksessä, kiinteästi asennetuissa dieselmoottoreissa ja dieselmoottorilla varustetussa työkoneessa. Biopolttoöljyä voidaan valmistaa kaikesta biomassasta.

Biopolttoöljyn pienvalmistajaan sovelletaan yksinkertaistettua valmisteverotusmenettelyä, jos valmistajan tuotanto on alle 100 000 litraa kalenterivuodessa eikä polttoainetta siirretä muualle kuin Suomessa kulutettavaksi eikä sitä käytetä Suomessa liikennepolttoaineena. Biopolttoöljyn pienvalmistajan on tehtävä Verohallinnolle kirjallinen ilmoitus verovelvolliseksi rekisteröitymistä varten.

Jos biopolttoöljyä tuotetaan enemmän kuin 100 000 litraa kalenterivuodessa tai sitä tuotetaan vientiin tai liikennepolttoaineeksi, siihen sovelletaan normaaleja valmisteverotuksen lupamenettelyjä.

1.5.4 Tiettyjen nestemäisten polttoaineiden verottomuuden toteuttaminen

Useita nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 2 §:ssä verollisiksi lueteltuja tuotteita käytetään teollisuustuotannossa raaka-aineena. Teollisuustuotannon raaka-aineina käytettyinä kyseiset tuotteet ovat valmisteverottomia.

Käytettäessä lämmitys- tai liikennekäytössä verolliseksi lueteltuja nestemäisiä polttoaineita, joilla ei ole verotaulukossa verotasoa, verotetaan ne vastaavan lämmitys- tai liikennepolttoaineen verotason mukaan. Tällöin teollisessa tuotannossa muussa kuin polttotarkoituksessa käytetyt, esimerkiksi raaka- tai apuaineena taikka välittömässä ensikäytössä käytetyt polttoaineet, eivät ole valmisteveronalaisia. Kun niitä ei käytetä lämmitys- tai liikennepolttoaineina, ne eivät tule verotettavaksi myöskään 2a §:n korvaavuusperiaatteen nojalla (kts. luku 1.3).

Lain 2 b §:ssä määritellään ne nestemäiset polttoaineet, joiden siirrossa on noudatettava valmisteverotuksen valvonta- ja siirtojärjestelmää. Verottomaankin tarkoitukseen toimitettavasta tuotteesta on suoritettava valmistevero, jos asiakkaalla ei ole valmisteverotonta varastoa. Tuotteen loppukäyttäjä voi hakea palautuksena verottomaan tarkoitukseen käyttämästään tuotteesta maksetun valmisteveron.

Nestemäisiä polttoaineita, joilla ei ole verotaulukossa verotasoa, voidaan tietyin edellytyksin myydä teollisuustuotteiden raaka-aineena käytettäväksi suoraan verottomasti myös muulle loppukäyttäjälle kuin valtuutetulle varastonpitäjälle. Tällöin tulee seuraavien kolmen ehdon täyttyä:

  1. Tuote myydään teollisuustuotteen raaka-aineeksi ostajalle siten, että myyjällä on valmisteveroton varasto ja tavara siirretään tästä varastosta.
  2. Myytävällä tuotteella ei ole nestemäisten polttoaineiden verotaulukossa omaa verotasoa.
  3. Myyntilaskussa verottomuuden perusteena tulee mainita nestemäisten polttoaineiden valmisteverotuslain 2 a §.

Tuotteille, joille löytyy verotaso nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain liitteenä olevasta verotaulukosta, on käytettävä palautusmenettelyä, eikä edellä mainittu veroton myynti ole mahdollista.

2 Sähkön verotus

2.1 Sähköverovelvollisuus

Sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain (1260/1996) mukaan sähköverovelvollisten on suoritettava kulutukseen luovutetusta sähköstä valmisteverona energiaveroa ja huoltovarmuusmaksua.

Sähköverovelvollisia ovat pääsääntöisesti verkonhaltijat ja sähköntuottajat. Myös sähköä II veroluokalla hankkinut voi olla verovelvollinen, jos sähkö on kulutettu I veroluokan mukaisessa käytössä. Mikäli muu toimija kuin verkonhaltija ansiotoiminnassaan vastaanottaa sähköä toisesta jäsenvaltiosta tai tuo maahan sähköä yhteisön ulkopuolelta eikä sähkö kulje verkonhaltijan sähköverkon kautta Suomessa, tämän sähkön vastaanottaja on verovelvollinen kyseisestä sähkömäärästä. Jos sähkövarastonpitäjä on rekisteröitynyt valtuutetuksi verottoman varaston pitäjäksi, hän on verovelvollinen sähkövarastoon ladatusta ja sieltä kulutukseen luovuttamastaan sähköstä.

Verovelvollisen on rekisteröidyttävä kirjallisesti Verohallinnolle sähköverovelvolliseksi ennen voimalaitoksen tai sähkövaraston käyttöönottoa. Jokaisesta voimalaitoksesta tai sähkövarastosta on rekisteröidyttävä erikseen. Voimalaitoksella tarkoitetaan tässä kaikkia yli 100 kVA:n nimellistehoisia sähköntuotantojärjestelmiä, esimerkiksi varageneraattoreita, aurinkosähköjärjestelmiä ja tuulivoimalaitoksia. Tuulivoiman osalta samalla alueella ja saman verkkoliittymän/muuntajan takana oleva tuulipuisto voidaan rekisteröidä yhtenä voimalaitoksena eikä kaikkia tuulivoimaloita tarvitse tällöin rekisteröidä erikseen.

Sähköntuottajat jakaantuvat sähköverovelvollisuuden osalta kolmeen kategoriaan:

  1. Mikrovoimalaitokset, nimellisteholtaan enintään 100 kVA, jotka jäävät kokonaan verotuksen ulkopuolelle.
  2. Pienvoimalaitokset, nimellisteholtaan yli 100 kVA, mutta vuosituotanto enintään 800 000 kWh, jotka rekisteröityvät sähkön pientuottajiksi ja antavat koko vuodelta yhden veroilmoituksen tuottamastaan sähkön määrästä.
  3. Sähköntuottaja, voimalaitos jonka nimellisteho on yli 100 kVA ja vuosituotanto yli 800 000 kWh. Antaa normaalin veroilmoituksen (verolliset ja verottomat toimitukset) kuukausittain riippumatta siitä, syöttääkö sähköä sähköverkkoon vai ei.

Verovelvollisen on tehtävä sähköveroilmoitus Verohallinnolle kultakin kuukaudelta seuraavan kuukauden 18. päivään mennessä, ja suoritettava säädetyt verot kuukauden 27. päivään mennessä.

2.1.1 Sähköverovelvollisuudesta vapautetut

Sähköverovelvollisuudesta vapauttaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että kyseiset tuottajat saavat käyttää itse tai luovuttaa suoraan toiselle kulutettavaksi tuottamansa sähkön verottomasti.

  • Jos tuotettu sähkö siirretään sähköverkon kautta kulutukseen, verottomuus ei ”siirry” sähkön mukana, vaan sähkön kulutukseen siirtävä verkonhaltija kantaa siitä sähköveron.

Pienimmät sähköntuottajat eli enintään 100 kVA:n nimellistehoisilla mikrovoimalaitoksilla sähköä tuottavat on vapautettu kaikista sähköverotuksen velvollisuuksista. Näiden toimijoiden ei tarvitse rekisteröityä verovelvollisiksi eikä antaa sähköntuotannostaan veroilmoituksia. 

Tätä suuremmat yli 100 kVA:n nimellistehoiset, mutta enintään 800 000 kWh vuodessa tuottavilla sähkön pientuottajilla on velvollisuus rekisteröityä Verohallinnolle sähköverovelvollisiksi. Heidän on annettava veroilmoitus kalenterivuosittain (tammikuussa koko edelliseltä vuodelta), jotta säädettyä vuosituotantorajaa voidaan valvoa.

  • Sähkön pientuottajien ei tarvitse maksaa sähköveroa itse tuottamastaan ja käyttämästään sähköstä, vaan he antavat vuosiveroilmoituksen ns. nollaveroilmoituksena, jolla ilmoitetaan vain tuotettu sähkön määrä.  
  • Jos pientuottajaksi rekisteröityneen sähköntuottajan vuosituotantoraja ylittyy, hänen on välittömästi ylitystä seuraavana kuukautena annettava veroilmoitus koko alkuvuoden tuotannostaan ja suoritettava mahdolliset sähköverot, jotka olisi pitänyt alkuvuonna suorittaa.

Yllä selostetut säännöt koskevat samalla tavalla kaikkia sähköntuotantomuotoja ja tuotannossa käytettäviä polttoaineita.

2.2 Sähköverovelvolliseksi rekisteröityminen

2.2.1 Verkonhaltijan ja sähköntuottajan rekisteröinti

Sähköverovelvollisen rekisteröitymisestä säädetään sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 9 §:ssä. Sen mukaan verkonhaltijan, sähköntuottajan ja sähkön pientuottajan on tehtävä Verohallinnolle kirjallinen ilmoitus verovelvolliseksi rekisteröitymistä varten.

Muut kuin em. toimijat eivät voi rekisteröityä sähköverovelvollisiksi, vaikka heillä olisikin lain 5 §:n 1 momentin perusteella velvollisuus tietyissä tilanteissa suorittaa sähköveroa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että muut kuin verkonhaltijat ja sähköntuottajat sekä pientuottajat, eivät pysty rekisteröitymään säännöllisesti ilmoituksia antaviksi verokausi-ilmoittajiksi, vaan näiden toimijoiden verovelvollisuus on vain poikkeustilanteessa tapahtuvaa tilapäistä toimintaa.

2.2.2 Sähkövarastojen rekisteröityminen

Sähkövarastolla tarkoitetaan sähkön lyhytaikaista sähkökemiallista varastointia varten tarvittavien laitteiden, koneistojen ja rakennusten muodostamaa kokonaisuutta. Käytännössä verotuksessa sähkövarastoja ovat kemialliset sähkövarastot kuten lyijy- ja litiumioni- ja virtausakut sekä kondensaattorit. Pumppuvoimalaitokset sekä power to gas-laitokset ovat verotuksen näkökulmasta sähkön kulutuskohteita, eivätkä ne siis ole sähkövarastoja.

Sähkövaraston pitäjä voi hakea Verohallinnolta verottoman sähkövarastonpitäjän lupaa, jos sillä on sähkön siirtoa suoraan kulutukseen. Lisäksi kyseisen sähkövaraston pitää olla kiinteästi sijoitettuna paikalleen. Liikuteltaville varastoille lupaa ei myönnetä.

Sähkövaraston pitäjä hakee valtuutetun varastonpitäjän lupaa Verohallinnon lomakkeella 1300. Hakemuksessa on ilmoitettava verovelvollisen sähkövaraston pitäjän nimi, osoite ja yhteystiedot, sekä sähkövaraston osoite, teho ja kiinteistötunnus.

Hakeutuessaan valtuutetuksi varastonpitäjäksi, sähkövaraston pitäjästä tulee verovelvollinen sähkövarastoon ladatun sähkön osalta ja sähkövarastonpitäjän täytyy antaa kuukausittain veroilmoitus verollisista ja verottomista sähkön siirroistaan sekä maksaa verollisten siirtojen mukaiset sähköverot. Lisäksi verottoman sähkövaraston pitäjän on raportoitava vuosittain Verohallinnolle valtiontukien avoimuusvelvoitteen edellyttämät veroluokan II sähkön luovutukset ja oma käyttö.

Sähkövarastolle, josta ei ole sähkön siirtoa suoraan kulutukseen, ei voida myöntää verottoman sähkövarastonpitäjän lupaa. Sähkönsiirto- tai jakeluverkoissa olevat sähkövarastot katsotaan osaksi kyseistä verkkoa. Voimalaitoksen yhteydessä olevat sähkövarastot katsotaan osaksi kyseistä voimalaitosta ja näiden verkosta lataama ja verkkoon takaisin syöttämä sähkö ilmoitetaan yhdessä voimalaitoksen oman tuotannon kanssa.

2.2.3 Pientuottajan rekisteröityminen Verohallinnolle

Kaikkien yli 100 kVA:n nimellistehoisten sähkön tuottajien ja varavoimakoneiden omistajien tulee rekisteröityä verovelvolliseksi Verohallinnolle.

Tuottajan ja varavoimakoneen omistajan rekisteröitymisen status riippuu kyseisen koneen tai laitoksen sähkön vuosituotannon määrästä. Tällaisia pientuottajia voivat olla esimerkiksi kauppakeskukset, logistiikkaterminaalit, toimistotalot ja muut isot kiinteistöt sekä sairaaloiden ja muiden suurten kiinteistöjen varavoimayksiköt.

Mikäli vuosituotantoa on enintään 800 000 kWh vuodessa, niin tuottaja ja koneen omistaja antaa vain yhden ns. nollaveroilmoituksen vuodessa. Jos taas vuosituotanto on yli 800 000 kWh vuodessa, rekisteröidään tuottaja normaaliksi sähköverovelvolliseksi, ja tämä joutuu antamaan veroilmoituksen kuukausittain.

Rekisteröityminen on tehtävä Verohallinnolle kirjallisesti kaikkien tähän kategoriaan kuuluvien voimalaitoksien, generaattoreiden, varavoimakoneiden ja muiden sähköntuotantojärjestelmien osalta kustakin voimalaitoksesta erikseen. Rekisteröityminen koskee myös kaikkia yli 100 kVA:n nimellistehoisia varavoimakoneita ja generaattoreita, jotka ovat tähän saakka olleet verotuksen ulkopuolella. Sillä ei ole enää merkitystä, syöttääkö voimalaitos sähköä verkkoon vai ei.

2.3 Sähköveron määräämisen perusteet

Sähkön valmistevero ja huoltovarmuusmaksu määrätään kultakin verokaudelta siitä määrästä, jonka

  • verkonhaltija luovuttaa kulutukseen
  • sähköntuottaja tai pientuottaja tuottaa sekä siitä määrästä, jonka sähköntuottaja tai pientuottaja on hankkinut verottomasti ja käyttää itse tai luovuttaa verolliseen kulutukseen
  • sähköä veroluokan II verolla hankkinut käyttää veroluokan I edellyttämään tarkoitukseen; vero määrätään veroluokkien I ja II veron erotuksen suuruisena
  • sähkön kuluttaja ottaa vastaan tai tuo maahan ilman, että sähkö kulkee sähköverkon läpi Suomessa.

Kulutukseen luovutetun tai käytetyn sähkön määränä voidaan pitää sitä määrää, josta verkonhaltija suoraan tai myyntiyhtiön kautta veloittaa sähkön loppukäyttäjää siirron yhteydessä.

2.4 Veroluokan II sähkö

Veroluokan II veroa suoritetaan teollisuudessa ja konesaleissa käytetystä sähköstä. Teollisuudella tarkoitetaan tavaran valmistusta ja jalostusta teollisesti. Teollisuuteen rinnastetaan vähäinen teollisuuteen kuulumattoman tukitoiminnan harjoittaminen, joka tapahtuu teollisuutta harjoittavan yrityksen tuotantopaikalla ja joka liittyy pääasiallisesti yrityksen omaan teolliseen tuotantoon. Teollisuuteen rinnastetaan myös ammattimainen kasvihuoneviljely. Muusta sähköstä on suoritettava veroluokan I mukaista sähköveroa.

Sähköverotuksen pääsääntönä on vaatimus siitä, että eri veroluokkien sähkön kulutus on mitattava erikseen. Jos havaitaan, että jonkin I veroluokan kulutuskohteen mittaus puuttuu, mittausta edellytetään. Jo käytetty I veroluokan sähkö voidaan jälkiverotustilanteissa määrittää arvioimalla kohteen normaali sähkön kulutus tai mittaamalla kohteen keskimääräinen sähkön kulutus.

Teollisuudeksi katsotaan laitos tai yritys, jonka pääasiallinen toimiala kuuluu Tilastokeskuksen vuonna 2008 tekemän toimialaluokituksen pääluokkaan C (TOL 2008). Teollisuudeksi katsotaan myös kaivosten ja teollisuuden yhteydessä oleva malmien ja mineraalien rikastaminen.

Teollisuuden sähköveron, veroluokan II, määritelmä muuttui 1.1.2017. Siitä alkaen veroluokkaan II on oikeutettu TOL 2008 pääluokista myös B eli kaivostoiminta ja louhinta.

Veroluokan II sähköveroa suoritetaan teollisuudessa käytetystä sähköstä. Tämä ei tarkoita sitä, että yrityksen päätoimialan olisi oltava teollisuutta (TOL 2008 toimialaluokkiin B tai C kuuluvaa toimintaa), vaan riittävää on, että toiminto, jossa alemman veroluokan sähköä yrityksessä on käytetty, kuuluu erillisenä toimintona mainittuihin toimialaluokkiin.

Teollisuudessa käytetyksi sähköksi katsotaan mm.

  • Varsinaisessa tuotantotoiminnassa käytettävä sähkö, jota on mm.
    • tuotteiden valmistuksessa,
    • tuotteiden varastoinnissa tehdasalueella tai sen välittömässä läheisyydessä,
    • ulkopuolistenkin yritysten varsinaisessa tuotantotoiminnassa kuluttama sähkö,
    • tehtaan omaan toimintaan liittyvä jäteveden puhdistaminen tehdasalueella tai sen välittömässä läheisyydessä sekä
    • tehdasalueen ja rakennusten valaistuksessa ja lämmityksessä käytettävä sähkö.
  • Tehtaan yhteydessä olevassa lämpökeskuksessa lämmön tuotannon yhteydessä kulutettu sähkö.
    • Edellytyksenä on, että lämpökeskuksen tuottamaa lämpöä ei siirretä muualle kuin kyseisellä tehdasalueella teollisuusprosesseissa tai lämmityksessä käytettäväksi.
  • Laitteiden korjaamiseen, ylläpitoon tai huoltoon käytetty sähkö, lukuun ottamatta moottoriajoneuvojen, tietokoneiden, konttorikoneiden tai henkilökohtaisten esineiden korjausta tai huoltoa.

2.4.1 Teollisuuteen rinnastettava tukitoiminta

Tukitoiminnan teollisuuteen rinnastamisen edellytyksenä hallituksen esityksen 130/2002 mukaan on, että:

  •  toimintaa harjoitetaan teollisuusyrityksen tuotantopaikalla. Sillä ei ole merkitystä, harjoittaako toimintaa kyseinen teollisuusyritys itse vai joku ulkopuolinen yrittäjä. Jos esimerkiksi yrityksen pääkonttori, tuotekehitysyksikkö tai muu tukitoiminta sijaitsee muualla kuin yrityksen tuotantopaikalla, siellä kulutettavasta sähköstä on tällöin kuitenkin suoritettava veroluokan I mukainen vero.
  • tukitoiminnalla tarkoitetaan varsinaiseen teolliseen toimintaan kuulumatonta toimintoa. Tällaiseksi voidaan katsoa esimerkiksi henkilöstöruokalat, tehtaanmyymälät, terveydenhoitopalvelut, itsenäiset tuotekehitysyksiköt, huolto-, korjaamo- ja siivouspalvelut, talonmiehen asunto sekä autojen lämmitystolpat.

Edellä luetellut ja hallituksen esityksessä (130/2002) mainitut tukitoiminnot ovat vain esimerkkejä. Tukitoiminnoiksi voidaan katsoa myös muut vastaavat teollisuutta sen tuotantopaikalla palvelevat tukitoiminnot. Teollisuutta palvelevaksi tukitoiminnaksi voidaan katsoa esimerkiksi sellainen toiminta, joka palvelee useampaa kuin yhtä teollisuusyritystä. Edellytyksenä tällöin on, että kyseinen toiminta palvelee pääsääntöisesti teollisuutta ja tapahtuu teollisuusyrityksen tai -yrityksien tuotantopaikalla. Lisäksi vähäiseksi tukitoiminnaksi voidaan hyväksyä sellainen tukitoiminta, jonka sähkön kulutus on samaa suuruusluokkaa hallituksen esityksessä mainituissa esimerkeissä lueteltujen toimintojen kulutuksen kanssa. Käytännössä vähäisyys on kuitenkin ratkaistava tapauskohtaisesti.

2.4.2 Taloudellisten vaikeuksien merkitys sähköveroluokkaan

Sähköverolain 26 a §:ssä on säädetty yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen vaikutuksesta sähkön II veroluokkaan oikeutettuun toimintaan. Sähköveron alempi veroluokka II on komission asetukseen (EY) N:o 651/2014 (yleinen ryhmäpoikkeusasetus) perustuva valtiontuki. Verotukea ei näin ollen saa myöntää yritykselle, joka on yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 1 artiklan 4 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla taloudellisissa vaikeuksissa tai jota koskee 1 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettu Euroopan komission aikaisempaan päätökseen perustuva maksamaton perintämääräys, jossa tuki on julistettu sääntöjen vastaiseksi ja yhteismarkkinoille soveltumattomaksi.

Mikäli sähkön loppukäyttäjä on hankkinut sähköä veroluokan II sähköverolla ja yritys on samanaikaisesti ollut 26 a §:n mukaisesti vaikeuksissa oleva yritys, peritään veroluokkien I - II välinen erotus sähkön loppukäyttäjältä.

Lisätietoja saat Verohallinnon ohjeesta Vaikeuksissa olevien yritysten valtiontukikielto.

2.4.3  Konesalien sähkövero

Veroluokan II sähköveroa suoritetaan sähköstä, joka käytetään konesaleissa.

Konesalilla tarkoitetaan kokonaisteholtaan yli 5 MW laitetilaa, jossa yritys harjoittaa tietopalvelutoimintaa, tietojenkäsittelyä, palvelintilan vuokrausta ja siihen liittyviä palveluja pääasiallisena elinkeinotoimintanaan.

Konesalien alempaa veroluokkaa ei sovelleta konesalitoimintaan, joka on yrityksen pääasialliseen liiketoimintaan nähden vain tukitoiminto (esim. kaupan ala, rahoituspalvelut yms.), vaikka kyseisen yrityksen konesalin kokonaisteho ylittäisikin 5 MW.

Veroluokan II veroon ovat oikeutettuja vain konesalit, joiden teho ylittää 5 MW. Tehoon lasketaan mukaan kaikki konesalissa olevien palvelinten sähkön tarve, niihin välittömästi liittyvien samassa tilassa olevien laitteiden sähkön tarve, konesalissa olevien jäähdytyslaitteiden ja niiden pumppujen sähkön tarve sekä kaikkien valo- ja turvalaitteiden sähkön tarve. Konesalin sähkötehoon ei lasketa konesalin ulkopuolella tapahtuvaa jäähdytyksen tuottamiseen kulunutta sähköä (esim kaukokylmä). Konesalin teholla ei myöskään tarkoiteta konesalin suunniteltua maksimitehoa, vaan käytössä olevaa tehoa.

2.4.4 Sähköveroluokkien I ja II kulutuksen erotus

Kun sähkön kulutuskohteella on sekä veroluokan I että veroluokan II sähkön kulutusta, on molempien veroluokkien kulutusmäärät mitattava ja ilmoitettava verokausittain. Mikäli veroluokan I kulutuksen mittaus on loppukäyttäjän vastuulla, loppukäyttäjän on toimitettava mittaustiedot veroilmoituksen antamista varten. Mittaustietojen ilmoittaminen tapahtuu pääsääntöisesti kuukausittain. Jos kuukausittainen ilmoittaminen on mahdotonta, voidaan tiedot poikkeuksellisesti antaa kerran kalenterivuodessa. Mikäli tiedot annetaan vain kerran kalenterivuodessa, voidaan vuoden aikana kulutukseen luovutettavan sähkön jakaantuminen arvioida veroluokkiin I ja II, kunhan veroluokkien oikeellisuus täsmäytetään vuosittain.

2.4.5 Sähköveroluokan selvittäminen

Ensisijaisesti sähköveroluokka selvitetään verkkoyhtiön ja sähkön loppukäyttäjän kesken. Mikäli verkkoyhtiö ja loppukäyttäjä eivät pääse yhteisymmärrykseen sähköveroluokasta voidaan asiaa tiedustella Verohallinnon valmisteveroneuvonnasta (p. 029 497 154).

2.5 Sähkön verottomuus

Sähköverolain 7 §:n mukaan valmisteverotonta ja huoltovarmuusmaksutonta on sähkö:

  1. joka käytetään voimalaitoksen sähkön tai yhdistetyn sähkön ja lämmön tuotannon omakäyttölaitteissa
  2. jonka pientuottaja on tuottanut ja jota ei siirretä sähköverkkoon
  3. jonka sähköntuottaja, pientuottaja tai muu verovelvollinen siirtää sähköverkkoon
  4. joka siirretään sähköverkkojen välillä
  5. jonka verkonhaltija tai sähkötuottaja siirtää toiselle sähköntuottajalle
  6. jonka verkonhaltija, sähköntuottaja tai pientuottaja siirtää verottomaan sähkövarastoon
  7.  joka siirretään verottomasta sähkövarastosta sähköverkkoon tai toiseen verottomaan sähkövarastoon
  8.  joka siirretään sähkövarastosta sähköverkkoon, verottomaan sähkövarastoon tai toiseen sähkövarastoon
  9. joka toimitetaan sähköisen raideliikenteen välittömään käyttöön
  10.  joka siirretään unionin ulkopuolelle tai toimitetaan muualla unionin alueella kuin Suomessa kulutettavaksi.

Sähköntuottajalle tai sähkövarastoon luovutettaessa (edellä kohdat 5, 6 ja 7) kaikki sähkö luovutetaan valmisteverottomasti, mutta kyseinen sähköntuottaja ja sähkövarastonpitäjä ovat verovelvollisia vastaanottamastaan sähköstä. Näiden on tällöin ilmoitettava myös vastaanottamansa sähkö. 

2.5.1 Sähkön siirto

Sähköverolain 7 §:n 4 kohdan mukaan sähköstä ei suoriteta veroa vielä siinä vaiheessa, kun sitä siirretään verkonhaltijan sähköverkosta toisen verkonhaltijan sähköverkkoon. Lain 7 §:n 5 kohdan mukaan verotonta on myös sähkönsiirto sähköntuottajalle. Sähkövero suoritetaan, kun verkonhaltija, sähköntuottaja tai sähkön veroton varasto luovuttaa sähkön kulutukseen eli sähköverkkoluvattomaan verkkoon. Lain 2 §:n 4 kohdan mukaan sähköverkolla tässä tarkoitetaan sähkömarkkinalain (588/2013) 3 §:n 1 kohdassa tarkoitettua sähköverkkoa, jolla on energiaviraston myöntämä sähköverkkolupa.

Kun esim. sähkön hankintayhtiö omistaa sähköverkon osan, johon sillä ei ole verkkolupaa (myös tilanne, jossa ei voida saada verkkolupaa), ja sähkö toimitetaan tämän ns. "luvattoman" verkon kautta edelleen luvalliseen sähköverkkoon, toimitusta voidaan pitää hankintayhtiölle verottomana. Sen sijaan sähkön toimitukset esim. teollisuuslaitoksille, joilla ei ole sähköverkkolupaa, ovat verollisia. Tällöin verottoman siirron mahdollistaa vain teollisuuslaitoksen hakeutuminen verkonhaltijaksi, vaikka laitos olisikin saanut energiavirastolta vapautuksen verkkoluvasta.

Käytännössä voi syntyä tilanteita, joissa sähkövero tulee kannetuksi samasta sähköstä kahteen kertaan. Esimerkiksi verkonhaltijan luovuttaessa sähkön teollisuuslaitokselle kulutukseen sen on kannettava kyseisestä sähköstä säädetyt verot. Jos teollisuuslaitos luovuttaa kyseistä sähköä edelleen toiselle verkonhaltijalle, tämä siirto on veroton, mutta tämän toisen verkonhaltijan luovuttaessa sähkön kulutukseen sen on kannettava samasta sähköstä säädetty vero uudelleen. Oikeuskäytännön mukaan molemmat verot on suoritettava, mutta sähkön ensimmäisenä luovuttaneen verkonhaltijan verotusta voidaan jälkikäteen hakemuksesta oikaista.

2.5.2 Omakäyttösähkön verottomuus

Sähköverolain 7 §:n 1 kohdan mukaan voimalaitoksen sähkön tai yhdistetyn sähkön ja lämmön tuotannon omakäyttölaitteissa kulutettu omakäyttösähkö on valmisteverotonta ja huoltovarmuusmaksutonta.

Omakäyttölaitteilla tarkoitetaan niitä laitteita ja koneistoja, jotka laitoksessa tarvitaan sähkön tai sähkön ja lämmön tuottamiseen ja tuotantovalmiuden ylläpitämiseen ja jotka tarvitaan laitoksen aiheuttamien ympäristöhaittojen poistamiseen tai pienentämiseen. Kauppa- ja teollisuusministeriön 1.5.2003 antamassa asetuksessa 309/2003 säädetään tarkemmin niistä laitteistoista ja koneistoista, jotka luetaan voimalaitoksen omakäyttölaitteiksi.

Verottoman omakäyttösähkön voi tuottaa voimalaitos itse tai se voidaan hankkia verottomasti sähköverkosta. Muusta kuin omakäyttösähköstä on voimalaitoksilla edelleen velvollisuus suorittaa veroluokan I mukainen sähkövero. Mikäli voimalaitos on osa teollisuutta, voimalaitoksen muusta kuin omakäyttösähköstä suoritetaan veroluokan II mukainen sähkövero.

Voimalaitokset ovat oikeutettuja verottomaan omakäyttösähköön, vaikka juuri sillä verokaudella sähkön tuotantoa ei olisikaan. Voimalaitoksen on kuitenkin oltava rekisteröitynyt sähköverovelvolliseksi. Lauhdevoimalaitoksella tai vain sähköä tuottavalla varavoimalaitoksella tuotantovalmiuden ylläpitämisellä tai huoltoseisokin kestolla ei ole merkitystä siihen, ovatko nämä oikeutettuja verottomaan omakäyttösähköön, vaan ratkaisevaa on se, että niiden on oltava kykeneviä tuottamaan sähköä. Yhdistetyllä voimalaitoksella sähkön tuotannon keskeytyminen voi kuitenkin rajoittaa yhdistetyn laitoksen oikeutta verottomaan omakäyttösähköön. Mikäli yhdistettyä voimalaitosta käytetään vuodesta toiseen lämpökeskuksena, eikä sähkön tuotanto ole edes mahdollista, voimalaitos ei ole oikeutettu verottomaan omakäyttösähköön. Sen sijaan normaalit huolto-, korjaus- tai kesäseisokit eivät poista yhdistetyltäkään voimalaitokselta oikeutta verottomaan omakäyttösähköön.

2.6 Sähköveron palauttaminen vähennysmenettelyllä

Sähköveroa ja huoltovarmuusmaksua saatetaan maksaa liikaa esimerkiksi tilanteessa, jossa loppukäyttäjälle luovutetaan sähköä veroluokan I verolla, vaikka hän on ollut oikeutettu sähkön veroluokan II verolla. Liikaa maksettu sähkövero palautetaan verovelvollisen veroilmoituksessa tehtävällä vähennysmenettelyllä. Vähennysmenettelyä on käytettävä kaikissa sähköverotuksen virhetilanteissa.

Sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 6 §:n 2 momentin mukaan sähköverkonhaltijalla ja sähköntuottajalla on oikeus vähentää veroilmoituksellaan aiheettomasti ilmoitettu ja maksettu sähkövero ja huoltovarmuusmaksu verokaudelta suoritettavasta sähköverosta ja huoltovarmuusmaksusta.

Vähennys on tehtävä kolmen vuoden kuluessa sitä verokautta seuraavan vuoden alusta, jolloin veroa ilmoitettiin aiheettomasti. Vähennys voi olla enintään verokaudelta suoritettavan veron ja huoltovarmuusmaksun suuruinen.

3 Eräiden polttoaineiden verotus

Sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain mukaan valmisteveroa kannetaan kivihiilestä, maakaasusta ja lämmön tuotantoon käytetystä polttoturpeesta ja mäntyöljystä.

3.1 Kivihiilen verotus

Kivihiilen valmistevero ja huoltovarmuusmaksu kannetaan valtuutetulta varastonpitäjältä niiden määrien perusteella, jotka varastonpitäjän kirjanpidon mukaan on verokauden aikana luovutettu verolliseen kulutukseen sekä varastonpitäjän omaan kulutukseen otettujen määrien perusteella.

Rekisteröidyltä ja väliaikaisesti rekisteröidyltä vastaanottajalta valmistevero ja huoltovarmuusmaksu kannetaan vastaanotetuista määristä.

Sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 12 §:n 1 momentin mukaan valmisteverotonta ja huoltovarmuusmaksutonta on kivihiili:

  1. joka käytetään teollisessa tuotannossa raaka-aineena tai apuaineena taikka välittömästi ensikäytössä tavaran valmistuksessa,
  2. jonka valtuutettu varastonpitäjä toimittaa muualle kuin Suomessa kulutettavaksi,
  3. joka käytetään sähköntuotannossa ja erillisen sähköntuotannon ylösajossa, alasajossa tai tuotantovalmiuden ylläpitämisessä,
  4. joka käytetään alusliikenteen polttoaineena, muuten kuin yksityisessä huvialuksessa.

3.2 Maakaasun verotus

Maakaasusta suoritetaan valmisteveroa, kun sitä luovutetaan kulutukseen Suomessa. Maakaasun verovelvollisia ovat maakaasuverkonhaltija, valtuutettu varastonpitäjä, valmisteverolaissa säädetyt verovelvolliset sekä rekisteröity käyttäjä, joka on hankkinut maakaasua verottomasti, mutta käyttänyt sitä verolliseen tarkoitukseen. Maakaasun valmistevero koskee sekä kaasumaista että nesteytettyä maakaasua (LNG).

Maakaasuverkonhaltijalla tarkoitetaan maakaasumarkkinalain 3 §:n 9 kohdassa tarkoitettua maakaasuverkkotoimintaa harjoittavaa siirtoverkonhaltijaa. Maakaasuverkonhaltijan on rekisteröidyttävä verovelvolliseksi Verohallinnolle kirjallisesti tehtävällä hakemuksella.

Jos maakaasua varastoidaan nesteytettynä tai muutoin, voi varastonpitäjä hakea valtuutetun varastonpitäjän lupaa.

Maakaasun käyttäjä, jolla on verotonta käyttöä ja joka hankkii maakaasun suoraan maakaasunsiirtoverkosta tai verottomasta varastosta, voi hakeutua maakaasun rekisteröidyksi käyttäjäksi. Rekisteröity käyttäjä voi tällöin hankkia maakaasun verottomasti ja suorittaa verot vain verolliseen tarkoitukseen käytetystä maakaasusta. Rekisteröidyn käyttäjän on tehtävä rekisteröityminen kunkin toimipaikkansa osalta erikseen. Maakaasun verotonta käyttöä on oltava kaikilla rekisteröitävillä toimipaikoilla. Rekisteröidyn käyttäjän on peruutettava rekisteröityminen, jos sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 21 §:n 1 momentissa tarkoitettu veroton käyttö loppuu.

Maakaasun rekisteröity käyttäjä ei saa luovuttaa maakaasua edelleen verottomasti. Maakaasun voi myydä rekisteröidylle käyttäjälle muu kuin maakaasuverkonhaltija tai valtuutettu varastonpitäjä kunhan maakaasu siirretään kyseiselle rekisteröidylle käyttäjälle suoraan maakaasunsiirtoverkosta tai verottomasta varastosta.

Sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverolain 21 §:n 1 momentin mukaan valmisteverotonta ja huoltovarmuusmaksutonta on maakaasu, joka käytetään:

  1. teollisessa tuotannossa raaka-aineena tai apuaineena taikka välittömästi ensikäytössä tavaran valmistuksessa,
  2.  energianlähteenä öljynjalostusprosessissa,
  3. sähköntuotannossa ja erillisen sähköntuotannon ylösajossa, alasajossa tai tuotantovalmiuden ylläpitämisessä,
  4. alusliikenteen polttoaineena, muuten kuin yksityisessä huvialuksessa.

Sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverolain 21 §:n 2 momentin mukaan maakaasuverkonhaltija ja valtuutettu varastonpitäjä saavat luovuttaa kaiken maakaasun valmisteverottomasti maakaasun rekisteröidylle käyttäjälle.

Jos muilla maakaasun käyttäjillä kuin valtuutetuilla varastonpitäjillä tai rekisteröidyillä käyttäjillä on verotonta maakaasun käyttöä, toteutetaan verottomuus palauttamalla vero hakemuksesta suoraan maakaasun käyttäjälle. Palautusta voi hakea kerralla koko kalenterivuodelta tai kahdessa osassa kultakin puolen vuoden pituiselta ajanjaksolta (1.1.-30.6. ja 1.7.-31.12.). Palautusta on haettava viimeistään kolmen vuoden kuluessa hakujakson päättymisestä.

3.3 Biokaasun verotus

Biokaasu ei kuulu sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain soveltamisalaan. Näin ollen kyseisessä laissa olevia korvaavuussäännöksiä ei sovelleta biokaasuun. Biokaasua voidaan luovuttaa kulutukseen maakaasun siirtoverkoston kautta, mutta maakaasuverkonhaltijan on pidettävä kirjanpitoa biokaasun määrän erittelemiseksi maakaasusta. Biokaasun kulutukseen luovutuksista ei kuitenkaan tarvitse tehdä erillisiä veroilmoituksia, eikä luovutettua biokaasua sisällytetä maakaasun veroilmoituksiin.

Jos biokaasua luovutetaan maakaasun ohella loppukäyttäjälle, jolla on verotonta ja verollista maakaasun käyttöä, biokaasua ei saa kohdistaa vain tiettyyn käyttökohteeseen vaan se on jaettava käyttöjen suhteessa.

Biokaasusertifikaatti

Todisteena siitä, että maakaasuverkosta hankittu kaasu on sinne syötettyä biokaasua, voidaan käyttää biokaasusertifikaattia. Mitätöityjen biokaasusertifikaattien määrä osoittaa sen, mikä osa loppukäyttäjän hankkimasta kaasusta on ollut verotonta biokaasua ja mikä osa verollista maakaasua. 

Mikäli kaasun loppukäyttäjällä on maakaasun verollista ja verotonta kulutusta, maakaasun mukana hankittu biokaasu on katsottava käytetyksi molempiin käyttötarkoituksiin eli sekä verolliseen että verottomaan kulutukseen niiden todellisessa käyttösuhteessa. Biokaasua ei siten saa kohdistaa esimerkiksi vain verolliseen käyttö- kohteeseen.

Biokaasusertifikaattien lisäksi kaasuverkonhaltijan ja sertifikaattijärjestelmän ylläpitäjien on pystyttävä pyydettäessä todentamaan kirjanpidon avulla verkkoon luovutetun ja sieltä hankitun biokaasun määrät.

3.4 Mäntyöljyn verotus

Sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverolain 15 §:n mukaisesti mäntyöljystä valmisteveroa on velvollinen suorittamaan teollisen tuotantotoiminnan harjoittaja lämmitystarkoituksiin käyttämästään mäntyöljystä. Lämmitystarkoituksella tarkoitetaan tässä mäntyöljyn käyttöä kaikkeen polttotarkoitukseen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että mäntyöljystä on suoritettava valmistevero, vaikka sitä käytettäisiin muutoin verottoman polttoaineen käyttöön oikeuttavissa tarkoituksissa, kuten meesauuneissa tai hajukaasukattiloissa. Sähköntuotannossa käytettyä mäntyöljyä ei katsota käytetyksi polttotarkoituksessa ja se on verotonta.

Mäntyöljyn käyttäjän on rekisteröidyttävä verovelvolliseksi Verohallinnolle kirjallisesti tehtävällä hakemuksella.

Sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 2 §:n 2 kohdan d-alakohdan mukaan mäntyöljyllä tarkoitetaan tullitariffin nimikkeeseen 3803 00 10 kuuluvaa raakamäntyöljyä. Mäntyöljyn nimikkeeseen tariffoidaan puumassan (selluloosan) valmistuksen yhteydessä erotetusta raakasuovasta palstoittamalla valmistettu öljy riippumatta siitä, mistä puulajista kyseinen puumassa on valmistettu. Mikäli koivu- ja mäntylinjojen suovat yhdistyvät, näin syntyneen suovan sekä erillisen koivulinjan suovan palstoituksessa muodostuu myös tullitariffin nimikkeeseen 3803 00 10 kuuluvaa raakamäntyöljyä. On kuitenkin huomattava, että palstoittamaton raakasuopa (3804) ja mäntyöljyn tislausfraktio mäntyöljypiki (3807) eivät kumpikaan ole tullitariffin nimikkeeseen 3803 00 10 kuuluvaa raakamäntyöljyä.

3.5 Polttoturpeen verotus

Käytettäessä polttoturvetta lämmöntuottamiseen enemmän kuin 5000 MWh kalenterivuodessa, on polttoturpeen käyttäjä velvollinen suorittamaan kaikesta lämmöntuottamiseen käytetystä turpeesta valmisteveroa verotaulukon mukaan. Jos polttoturvetta käytetään lämmöntuotantoon vähemmän kuin 5000 MWh vuodessa, käyttäjä ei ole verovelvollinen eikä käytetystä polttoturpeesta suoriteta valmisteveroa.

Polttoturpeen käyttäjän on rekisteröidyttävä verovelvolliseksi Verohallinnolle jokaisesta voimalaitoksesta ja lämpökeskuksesta erikseen. Jos polttoturpeen käyttäjä ei ole varma, että lämmöntuotantoon käytetään 5000 MWh polttoturvetta vuodessa, rekisteröitymistä ei tarvitse suorittaa heti. Kun 5000 MWh täyttyy kalenterivuoden aikana, rekisteröityminen on tehtävä heti ja verot kaikesta sen kalenterivuoden aikana lämmöntuotantoon kulutetusta polttoturpeesta on suoritettava ensimmäisen veroilmoituksen yhteydessä.

Polttoturpeen vero määrätään kultakin verokaudelta sinä päivänä voimassa olevien säännöksien mukaan, jona polttoturve on käytetty lämmöntuottamiseen.

Polttoturpeen käyttäjän on annettava veroilmoitus erikseen jokaisesta laitoksesta Verohallinnolle. Verokautena pidetään kalenterikuukautta.

Verollista polttoturvetta on jyrsin- ja palaturpeen lisäksi kaikki lämmöntuotantoon käytetty turve eli myös turvepelletit ja turvebriketit.

3.6 Korvaavuusperiaate

Sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverolaissa määriteltyjen energiatuotteiden lisäksi, kaikkia kaasumaisia ja kiinteitä hiilivetyjä verotetaan vastaavan lämmityspolttoaineen verotason mukaisesti.

Myös teollisuuden prosesseissa sivutuotteina syntyvät hiilivedyt tulevat verotettavaksi, jos niitä käytetään lämmön tai yhdistetyn lämmön ja sähkön tuotannossa.

4 Yhdistetyn tuotannon verotus

Yhdistetyn tuotannon polttoaineista veroja kannetaan nestemäisten polttoaineiden valmisteverolain ja sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverolain verotaulukoissa määritellyistä tuotteista sekä niitä korvaavista tuotteista. Yleisimmin yhdistetyn tuotannon veroja kannetaan maakaasusta, kivihiilestä, kevyestä ja raskaasta polttoöljystä, polttoturpeesta ja mäntyöljystä.

4.1 Yhdistetty tuotanto

Kun sähköä tuotetaan yhdistetyssä sähkön ja lämmön tuotannossa, lämmön tuotannon polttoaineista suoritetaan vero sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 10 §:ssä säädetyin tavoin verotaulukon mukaisesti polttoainemäärästä, joka saadaan kertomalla kulutukseen luovutettu lämpö kertoimella 0,9. Vastaava säännös on myös nestemäisten polttoaineiden valmisteverolain 10 b §:ssä.

Lämmön tuotannon polttoaineet määritellään kulutukseen luovutetun lämmön perusteella käyttäen tehollisia lämpöarvoja. Kulutukseen luovutetulla lämmöllä tarkoitetaan voimalaitokselta kaukolämpö- ja prosessihöyryverkkoihin sekä vastaavaan hyötykäyttöön luovutettua lämpömäärää. Kutakin polttoainetta katsotaan käytetyn samassa suhteessa sekä lämmön että sähkön tuotantoon.

Yhdistetty tuotanto määritellään lain 2 §:ssä seuraavasti: Yhdistetyllä sähkön ja lämmön tuotannolla tarkoitetaan voimalaitoksen verokaudella tapahtuvaa sähkön ja lämmön tuotantoa hyötykäyttöön joko samalla kertaa tai kumpaakin erikseen.

Hallituksen esityksessä (HE 130/2002) yhdistetyn tuotannon todetaan tarkoittavan, että mikäli voimalaitos tuottaa verokauden aikana sähköä, se on tällöin katsottava yhdistetyksi tuotannoksi ja polttoaineet on jaettava sähkölle ja lämmölle. Jos verokauden aikana tuotetaan vain lämpöä, voimalaitos katsotaan tällöin lämpökeskukseksi ja kaikki polttoaineet verollisiksi. Jos verokauden aikana tuotetaan vain sähköä, voimalaitos katsotaan tällöin lauhdevoimalaitokseksi ja kaikki polttoaineet kuluneeksi sähkön tuotannossa eli verottomiksi.

Valmisteverotuksessa ratkaisevaa on se, mitä voimalaitos verokauden aikana tuottaa eikä se, minkä tyyppisenä voimalaitosta teknisessä mielessä pidetään. Tämä tarkoittaa sitä, että samaa voimalaitosta saatetaan yhden kalenterivuoden aikana eri verokausilla verottaa yhdistettynä voimalaitoksena, lauhdevoimalaitoksena ja lämpökeskuksena.

4.2 Voimalaitoksen määritelmä

Sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverolain 2 §:ssä voimalaitoksella tarkoitetaan tietyllä alueella toimivaa toiminnallista kokonaisuutta, jonka tarkoituksena on tuottaa sähköä tai sähköä ja lämpöä. Voimalaitoksen toiminnalliseen kokonaisuuteen kuuluu myös sen yhteydessä oleva sähkövarasto.

Hallituksen esityksen 130/2002 mukaan käytännössä yhteen voimalaitokseen kuuluvien toiminnallisten yksiköiden rajaaminen joudutaan ratkaisemaan tapauskohtaisen kokonaisharkinnan perusteella. Lähtökohtana on tällöin pidettävä sitä, että samalla alueella sijaitsevat yksiköt muodostavat yhden voimalaitoksen. Jos kuitenkin samalla alueella sijaitsevat yksiköt ovat toiminnallisesti itsenäisiä ja toisistaan riippumattomia, yksiköitä on pidettävä erillisinä voimalaitoksina. Kaasu- ja höyryturbiiniprosessien muodostama kombivoimalaitos katsotaan aina yhdeksi voimalaitokseksi.

Voimalaitokseen kuuluvaksi katsotaan siis voimalaitoksen toiminnalliseen kokonaisuuteen kuuluvat apu- ja varakattilat sekä vesikattilat. Voimalaitokseen eivät kuulu erilliset lämpökeskukset, vaikka ne sijaitsisivatkin aivan voimalaitoksen yhteydessä, jos ne eivät ole osa voimalaitoskokonaisuutta.

Arvioitaessa sitä, milloin samalla alueella sijaitsevat voimalaitosyksiköt ovat itsenäisiä toiminnallisia kokonaisuuksia, voidaan ottaa huomioon hallituksen esityksessä (130/2002) mainitut tekijät:

  • käytetäänkö yksiköitä toisistaan riippumatta eli ovatko ne toiminnallisesti itsenäisiä;
  • sijaitsevatko höyrykattilat eri rakennuksissa eli ovatko ne fyysisesti erillisiä;
  • onko kunkin yksikön höyryturbiini kytketty toimimaan oman höyrykattilan yhteydessä;
  • onko kullakin yksiköllä omat apujärjestelmänsä eli muodostavatko nämä toiminnallisen kokonaisuuden.

Kahden voimalaitoksen välinen ristiinajon mahdollisuus tai osin yhteiset apujärjestelmät (esimerkiksi polttoaineen vastaanotto tms.) ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että voimalaitosyksiköt olisi katsottava yhdeksi voimalaitokseksi.

4.2.1 Lämpöpumput

Jos yhdistetyllä voimalaitoksella on samassa toiminnallisessa kokonaisuudessa mukana lämpöpumppuja, katsotaan ne osaksi voimalaitosta ja niistä hyötykäyttöön siirretty lämpö osaksi koko voimalaitoksen hyötylämpöä. Tällöin kyseisen lämpöpumpun kuluttama sähkö katsotaan voimalaitoksen omakäyttösähköksi.

Jos lämpöpumppulaitos sijaitsee voimalaitoksesta erillään ja on toiminnallisesti itsenäinen, suoritetaan sen kuluttamasta sähköstä sähkövero. Sähkön veroluokka määräytyy sen mukaan, missä lämpöpumppulaitoksen tuottama lämpö kulutetaan. Kun lämpö kulutetaan teollisuudessa, suoritetaan sähköstä veroluokan II sähkövero. Muissa tilanteissa sähköstä suoritetaan veroluokan I mukainen sähkövero. Mikäli lämpöpumpun tuottamaa lämpöä käytetään sekä teollisuudessa että muussa kulutuksessa, niin lämpöpumpun käyttämästä sähköstä sähköverot suoritetaan näiden kulutuksien suhteessa.

Voimalaitoksesta erillään olevan ja toiminnallisesti itsenäisen lämpöpumppulaitoksen tuottamaa lämpöä ei lasketa voimalaitoksen hyötylämpöön, vaikka kyseinen lämpöpumppulaitos hyödyntäisikin voimalaitoksessa syntyneitä lämpövirtoja.

4.3 Yhdistetyn tuotannon verojen määrittäminen

Hallituksen esityksen 130/2002 mukaan yhdistetyn tuotannon polttoaineiden jako suoritetaan koko voimalaitoksen polttoainekulutuksen ja hyötykäyttöön siirretyn lämmön perusteella. Koko voimalaitoksella tarkoitetaan voimalaitoksen määritelmän mukaisesti toiminnalliseen kokonaisuuteen kuuluvia kattiloita ja niihin liittyviä laitteistoja. Valmisteverotuksen yhteydessä voimalaitosta käsitellään yhtenä kokonaisuutena. Ainoastaan selkeästi voimalaitoksesta erillään olevien kattiloiden ja lämpökeskusten eli toiminnalliseen kokonaisuuteen kuulumattomien kattiloiden ei katsota kuuluvan yhdistettyyn tuotantoon.

Voimalaitoksen tuottama hyötylämpö eli "verollinen" lämpö on määritettävä viimeistään kaukolämpöverkostoon luovutettaessa ja prosessihöyryn välittömässä läheisyydessä olevilla kulutuskohteilla (HE 130/2002). Jos kulutuskohde ei ole voimalaitoksen välittömässä läheisyydessä, lämpö mitataan sen lähtiessä voimalaitokselta. Hyötylämpöä eli "verollista" lämpöä on siis vain ns. hyötykäyttöön luovutettu lämpö. Kohdistettaessa yhdistetyn tuotannon polttoaineita sähkölle ja lämmölle kerrotaan saatu hyötylämpömäärä kertoimella 0,9. Polttoaineiden määrää määritettäessä on aina käytettävä tehollisia eli alempia lämpöarvoja.

Verollista lämpöä eli hyötylämpöä ei siis hallituksen esityksen mukaisesti ole:

  • voimalaitoksen omakäyttölämpö, jota on mm.
    • voimalaitosrakennuksen ja voimalaitoksen toimintaan liittyvien rakennuksien lämmitys;
    • voimalaitoksella tapahtuvat häviöt ja esilämmitykset;
    • voimalaitosta varten tapahtuva polttoaineen käsittely, kuivaus ja lämmitys;
    • soodakattilaan kuuluvien haihduttamojen lämmönkulutus.
  • apujäähdyttimelle tai lauhduttimelle menevä lämpö.

Hyötylämmössä ei myöskään oteta huomioon tuotantoprosesseissa syntynyttä lämpöä. Tällaista lämpöä on esimerkiksi hiertämöiltä höyryverkkoon siirrettävä lämpö.

Hyötylämpö on pääsääntöisesti määritettävä mittaamalla. Verotuskäytännössä on kuitenkin katsottu, että laskennallinenkin määritys on hyväksyttävissä, jos mittaaminen ei ole mahdollista tai on selkeästi virheellinen. Mitattavissa olevia suureita on silti hyödynnettävä, jos niitä on käytettävissä.

4.4 Yhdistetyn tuotannon energiasisältöveron alennus

Nestemäisten polttoaineiden valmisteverolain 4 §:n 2 momentin sekä sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 4 §:n 3 momentin mukaan käytettäessä kevyttä polttoöljyä, biopolttoöljyä, raskasta polttoöljyä, nestekaasua, kivihiiltä tai maakaasua yhdistetyssä sähkön ja lämmön tuotantolaitoksessa energiasisältöveroa alennetaan 100% verotaulukossa säädetystä tasosta. Poikkeuksena on biopolttoöljy T ja bionestekaasu T, joissa veron alennus on 50% verotaulukossa säädetystä tasosta.

Energiasisältöveron alennus toteutetaan siten, että valtuutettu varastonpitäjä ja maakaasun rekisteröity käyttäjä ilmoittavat veroilmoituksellaan itse käyttämänsä kyseiseen alennukseen oikeuttavan polttoaineen energiasisältöveron alennettuna. Veroilmoituslomakkeissa on oma sarakkeensa alennetulle energiasisältöverolle yhdistetyille tuotantolaitoksille, jotka ilmoittavat oman verollisen käyttönsä. Jos energiasisältöveron alennukseen oikeutettu yhdistetty tuotantolaitos hankkii polttoaineensa verollisena eli on muu kuin valtuutettu varastonpitäjä tai maakaasun rekisteröity käyttäjä, hakee yritys Verohallinnolta palautusta joko puolen vuoden pituiselta ajanjaksolta (1.1.-30.6. ja 1.7-31.12.) tai koko kalenterivuodelta yhdellä kertaa.

4.4.1 Taloudellisten vaikeuksien vaikutus energiasisältöveron alennukseen

Sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 26 a §:ssä on säädetty yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen vaikutuksesta yhdistetyn tuotannon energiasisältöveron alennukseen. Yhdistetyn tuotannon energiasisältöveron alennus on komission asetukseen (EY) N:o 651/2014 (yleinen ryhmäpoikkeusasetus) perustuva valtiontuki. Verotukea ei voida soveltaa yritykseen, joka on yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 1 artiklan 4 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla taloudellisissa vaikeuksissa tai jota koskee 1 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettu Euroopan komission aikaisempaan päätökseen perustuva maksamaton perintämääräys, jossa tuki on julistettu sääntöjen vastaiseksi ja yhteismarkkinoille soveltumattomaksi.

Lisätietoja saat Verohallinnon ohjeesta Vaikeuksissa olevien yritysten valtiontukikielto.

5 Energiaintensiivisen teollisuuden veronpalautus

Teollisuudessa toimivat yritykset voivat tilikauden päätyttyä saada hakemuksesta veronpalautusta maksamistaan energiaveroista. Veronpalautuksen edellytyksenä on, että yrityksen tilikautena itse maksamat sekä hankittujen tuotteiden hintaan sisältyneet valmisteverot ovat enemmän kuin 0,5 % yrityksen jalostusarvosta. Jalostusarvolla tarkoitetaan yrityksen tilikaudelta vahvistetun tilinpäätöksen mukaista liikevoiton (-tappion), poistojen ja arvonalentumisten sekä henkilöstökulujen yhteismäärää. Tässä tarkoitettua veronpalautusta ei oteta huomioon jalostusarvoa määritettäessä. Yrityksen tilikaudella tarkoitetaan kirjanpitolain (1336/1997) 1 luvun 4 §:ssä tarkoitettua tilikautta.

Kun yrityksen tilikauden aikana sähköstä, kivihiilestä, polttoturpeesta, maakaasusta ja mäntyöljystä sekä kevyestä ja raskaasta polttoöljystä maksamat sekä tilikauden aikana hankkimien näiden tuotteiden hankintahintaan sisältyneet valmisteverot ovat enemmän kuin 0,5 % yrityksen jalostusarvosta, yrityksellä on oikeus ylimenevältä osalta hakea takaisin 85 % tuotteista maksettujen tai niiden hankintahintaan sisältyneiden valmisteverojen määrästä. Näin lasketusta veronpalautuksesta maksetaan vain 50 000 euroa ylittävä osuus. Laskettaessa maksettujen valmisteverojen määrää yritys voi ottaa huomioon hankkimaansa kaukolämpöön ja prosessihöyryyn sisältyneet valmisteverot.

Maksettujen valmisteverojen määrää laskettaessa siitä vähennetään nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 9 a ja 10 a §:ssä ja sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 14 ja 22 §:ssä tarkoitetut veronpalautukset, edellyttäen, että niitä ei ole otettu huomioon yrityksen valmisteverotuksessa. Jos yritys on luovuttanut tilikauden aikana edelleen tässä tarkoitettuja tuotteita, yrityksen niistä suorittamia veroja ei oteta huomioon maksettujen valmisteverojen määrää laskettaessa.

Palautushakemuksessa on eriteltävä muut mahdolliset tuet, joita yritys on hakenut tai aikoo hakea. Yrityksen on samalla ilmoitettava näiden tukihakemusten sekä muiden veronpalautus- tai oikaisuhakemusten käsittelypaikka.

Veronpalautusta koskeva hakemus on tehtävä Verohallinnolle kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä.

Taloudellisten vaikeuksien vaikutus energiaintensiivisen teollisuuden veronpalautukseen

Sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 26 a §:ssä on säädetty yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen vaikutuksesta energiaintensiivisen teollisuuden veronpalautukseen. Energiaintensiivisen teollisuuden veronpalautus on komission asetukseen (EY) N:o 651/2014 (yleinen ryhmäpoikkeusasetus) perustuva valtiontuki. Verotukea ei voida soveltaa yritykseen, joka on yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 1 artiklan 4 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla taloudellisissa vaikeuksissa tai jota koskee 1 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettu Euroopan komission aikaisempaan päätökseen perustuva maksamaton perintämääräys, jossa tuki on julistettu sääntöjen vastaiseksi ja yhteismarkkinoille soveltumattomaksi.

Tarkempaa tietoa energiaintensiivisen teollisuuden veronpalautuksesta saa Verohallinnon ohjeesta: Energiaintensiivisten yritysten veronpalautus

6 Polttoaineiden verottomuusmenettelyt

6.1 Verottomuuksia koskeva lainsäädäntö

Nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 9 §:ssä säädetään nestemäisten polttoaineiden valmisteverottomuudesta. Sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 12 §:ään sisältyvät kivihiilen ja 21 §:ään maakaasun verottomuussäännökset. Lisäksi valmisteverotuslain 3 lukuun sisältyy yleisiä verottomuussäännöksiä, joista osa soveltuu myös nestemäisiin polttoaineisiin, kivihiileen ja maakaasuun.

Polttoaineiden valmisteverottomuus voidaan toteuttaa ilmoittamalla tuotteet verottomiksi suoraan veroilmoituksella (veroilmoitusmenettely) taikka palauttamalla tuotteista maksettu valmistevero jälkikäteen hakemuksesta (palautusmenettely).

Verottomuuden toteuttamisesta palautusmenettelyllä on säädetty nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 9 b §:ssä, sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 14 §:ssä ja 22 §:ssä sekä valmisteverotuslain 83 §:ssä. Verottomuus toteutetaan veroilmoitusmenettelyllä niissä tilanteissa, joissa ei ole säädetty palautusmenettelyn käytöstä.

6.2 Veroilmoitusmenettely

6.2.1 Verottoman varaston lupa

Tuotteiden verottomuuden ilmoittamista veroilmoitusmenettelyllä voivat pääsääntöisesti käyttää vain valtuutettuna varastonpitäjänä toimivat valmisteverovelvolliset. Valtuutetulla varastonpitäjällä tarkoitetaan luonnollista- tai oikeushenkilöä, jolle Verohallinto on myöntänyt oikeuden verottoman varaston pitämiseen. Veroton varasto on Verohallinnon hyväksymä paikka, jossa valtuutettu varastonpitäjä ansiotarkoituksessa valmistaa, jalostaa, pitää varastossa, vastaanottaa tai lähettää väliaikaisesti tuotteita valmisteverottomuuden järjestelmässä.

Valtuutetun varastonpitäjän lupa myönnetään sille, joka ansiotoiminnassaan:

  • harjoittaa valmisteveron alaisten tuotteiden valmistusta tai jalostusta;
  • harjoittaa valmisteveron alaisten tuotteiden tukkukauppaa jatkuvasti ja merkittävässä laajuudessa;
  • käyttää tai luovuttaa käytettäväksi valmisteveron alaisia tuotteita verottomaksi säädettyyn tarkoitukseen jatkuvasti ja merkittävässä laajuudessa;
  • vuokraa varastotilaa ja -palveluja edellä tarkoitetun toiminnan harjoittamiseksi;
  • harjoittaa muuta edellä tarkoitettuun toimintaan rinnastettavaa toimintaa.

Valtuutetun varastonpitäjän luvan saaminen edellyttää myös, että hakijaa on pidettävä luotettavana sekä riittävät taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset omaavana. Lisäksi luvanhakijan tulee asettaa vaadittu valmisteverovakuus.

Nestemäisten polttoaineiden tai kivihiilen loppukäyttäjälle, joka on esimerkiksi rekisteröitynyt sähköntuottajaksi sekä teollisuusyritykselle, joka käyttää polttoaineita verottomasti ensikäytössä taikka raaka- tai apuaineena, voidaan hakemuksesta myöntää lupa toimia valtuutettuna varastonpitäjänä ja oikeus varastoida voimalaitoksen tai teollisen tuotantolaitoksen polttoaineet verottomassa varastossa. Toimijan, jolle on myönnetty verottoman varaston lupa, ei tarvitse hakea polttoaineveroa takaisin veronpalautusmenettelyllä, vaan se voi ostaa kaiken tarvitsemansa polttoaineen verottomana. Sähköntuottaja ilmoittaa veroilmoituksella lämmöntuotantoon kulutetun polttoaineen määrän verollisena ja sähköntuotantoon kulutetun määrän verottomana. Teollinen toimija ilmoittaa verottomaan tarkoitukseen käytetyn määrän verottomana ja mahdollisen muun verollisen käytön tai luovutuksen verollisena.

Voimalaitoksen tai tuotantolaitoksen ennen verottoman varaston luvan myöntämistä verollisena hankkimat polttoaineet eivät muutu verottomiksi luvan myötä. Tässä tilanteessa verottomaksi varastoksi hyväksytyissä säiliöissä voi siis olla myös verollista polttoainetta. Varastonpitäjän on tällöin pidettävä erikseen kirjanpitoa verollisista polttoaineista. Verollisina hankituista mutta verottomaan käyttöön kulutuista polttoaineista suoritettu vero palautetaan jälkikäteen palautusmenettelyllä.

6.2.2 Veroilmoitusmenettelyn käyttö

6.2.2.1 Nestemäiset polttoaineet

Nestemäisten polttoaineiden valtuutettu varastonpitäjä ilmoittaa verottomasta varastosta kulutukseen luovuttamansa polttoaineet verollisena veroilmoituksessaan. Silloin kun polttoaineen toimittaminen verottomasta varastosta liittyy väliaikaisessa valmisteverottomuusjärjestelmässä tapahtuvaan siirtoon taikka luovutus tapahtuu tiettyihin verottomaksi säädettyihin käyttötarkoituksiin, polttoaine ilmoitetaan veroilmoituksella verottomaksi. Tätä veroilmoitusmenettelyä käytetään seuraavissa tapauksissa:

  • polttoainetta myydään, luovutetaan tai maahantuodaan valtion varmuusvarastoon
  • kevyttä tai raskasta polttoöljyä toimitetaan polttoaineveroasetuksen 6 a §:ssä mainituille aluksille
  • lentopetrolia toimitetaan ilmailukäyttöön tai lentobensiiniä toimitetaan puolustusvoimille polttoaineveroasetuksen 6 b §:n mukaisesti
  • tuotteet siirretään väliaikaisen verottomuuden järjestelmässä toiseen verottomaan varastoon Suomessa tai toisessa EU -jäsenvaltiossa
  •  tuotteet siirretään sellaiselle henkilölle tai yritykselle, jolle on toisessa EU -jäsenvaltiossa myönnetty oikeus vastaanottaa ne väliaikaisesti valmisteverottomina
  • tuotteet asetetaan vientimenettelyyn
  • tuotteiden väliaikaisessa verottomuusjärjestelmässä tapahtunut täydellinen tuhoutuminen tai lopullinen menettäminen johtuu tuotteen luonteesta johtuvan syystä, ylivoimaisesta esteestä tai ennalta arvaamattomasta tapahtumasta.

Nestemäiset polttoaineet, jotka valtuutettu varastonpitäjä itse käyttää seuraaviin tarkoituksiin, ilmoitetaan myös veroilmoituksella verottomaksi:

  • sähköntuotannossa ja erillisen sähköntuotannon ylösajossa, alasajossa tai tuotantovalmiuden ylläpitämisessä
  • energianlähteenä öljynjalostusprosessissa
  • teollisessa tuotannossa raaka- tai apuaineena taikka välittömästi ensikäytössä tavaran valmistuksessa.
6.2.2.2 Kivihiili

Kivihiilen valtuutettu varastonpitäjä ilmoittaa verottomasta varastosta toimittamansa kivihiilen veroilmoituksella valmisteverottomana seuraavissa tilanteissa:

  • kivihiili siirretään toiseen verottomaan varastoon
  • kivihiili toimitetaan muualle yhteisön alueelle kuin Suomessa kulutukseen luovutettavaksi
  • kivihiili asetetaan vientimenettelyyn
  • kivihiilen väliaikaisessa verottomuudenjärjestelmässä tapahtunut täydellinen tuhoutuminen tai lopullinen menettäminen johtuu tuotteen luonteesta johtuvan syystä, ylivoimaisesta esteestä tai ennalta arvaamattomasta tapahtumasta.

Kivihiili, jonka valtuutettu varastonpitäjä itse käyttää seuraaviin tarkoituksiin, ilmoitetaan myös veroilmoituksella verottomaksi:

  • sähköntuotannossa ja erillisen sähköntuotannon ylösajossa, alasajossa tai tuotantovalmiuden ylläpitämisessä
  • teollisessa tuotannossa raaka-aineena tai apuaineena taikka välittömästi ensikäytössä tavaran valmistuksessa
  • alusliikenteen polttoaineena, muutoin kuin yksityisessä huvialuksessa.
6.2.2.3 Maakaasu

Maakaasuun sovelletaan vastaavaa verottomien siirtojen ja varastoinnin järjestelmää kuin nestemäisiin polttoaineisiin ja kivihiileen. Siten yhteisön ulkopuolta Suomeen tuotavaa maakaasua voidaan siirtää maakaasunsiirtoverkostossa valtuutetuille varastonpitäjille verottomasti. Lisäksi maakaasun loppukäyttäjä, jolla on verotonta käyttöä ja joka hankkii maakaasun suoraan maakaasun siirtoverkonhaltijalta tai valtuutetulta varastonpitäjältä, voi hakeutua maakaasun rekisteröidyksi käyttäjäksi ja hankkia kaiken käyttämänsä maakaasun verottomasti.

Kun maakaasua siirretään maakaasunjakeluverkkoon tai rekisteröitymättömälle käyttäjälle, se siirretään aina valmisteverollisena. Siltä osin kuin tätä maakaasua käytetään verottomaan tarkoitukseen eli sähköntuotantoon, energianlähteenä öljynjalostusprosessissa tai välittömässä ensikäytössä tavaran valmistuksessa verottomuus toteutetaan jälkikäteen palautusmenettelyllä.

6.3 Palautusmenettely

6.3.1 Sähköntuotannon, ensikäytön, öljynjalostuksen sekä alus- tai lentoliikenteen polttoaineiden palautuksen hakeminen

Valmistevero palautetaan hakemuksesta sille, joka on käyttänyt verollisena hankittua polttoainetta sähköntuotannossa, raaka- tai apuaineena taikka teollisuuden välittömässä ensikäytössä taikka energianlähteenä öljynjalostusprosessissa. Palautushakemus toimitetaan Verohallinnolle. Jos hakijalla on useampia laitoksia, on jokaisesta haettava palautusta erikseen. Samalla hakemuksella voi hakea palautusta laitoksen käyttämistä nestemäisistä polttoaineista, kivihiilestä ja maakaasusta. 

Alusliikenteen harjoittajalle ja ammattimaista kalastusta harjoittavalle palautetaan hakemuksesta vero aluksen käyttämästä nestemäisestä polttoaineesta, kivihiilestä ja maakaasusta. Palautusta ei voi saada yksityisen huvialuksen kuluttamasta polttoaineesta. Hakemus veron palauttamiseksi on tehtävä Verohallinnolle.

Ilma-aluksen omistajalle, haltijalle tai käyttäjälle palautetaan hakemuksesta ilma-aluksen kuluttamista nestemäisistä polttoaineista suoritettu vero. Yksityiseen huvi-ilmailuun käytetystä polttoaineesta ei kuitenkaan saa palautusta. Jos ilma-aluksessa on käytetty lentobensiinin tai lentopetrolin sijasta muuta veronalaista polttoainetta, palautusta maksetaan enintään lentobensiinin tai lentopetrolin veroa vastaava määrä. Hakemus veron palauttamiseksi on tehtävä Verohallinnolle. Käytännössä palautusta haetaan lähinnä lentobensiinistä, sillä lentopetroli on mahdollista hankkia suoraan verottomana ilmailukäyttöön.

Palautusta kaikissa edellä mainituissa tilanteissa haetaan joko puolivuosittain (1.1.-30.6. ja 1.7-31.12.) tai kerralla koko kalenterivuodelta. Palautushakemus on jätettävä Verohallinnolle kolmen vuoden kuluessa palautusjakson päättymisestä.

Palautusta maksetaan hakemusjakson aikana verottomaan käyttötarkoitukseen kulutetuista polttoaineista. Varastossa olevista polttoaineista ei voi hakea palautusta. Palautusta laskettaessa polttoaine-erät katsotaan käytetyiksi siinä järjestyksessä kuin ne on hankittu. Palautettava vero määräytyy sinä ajankohtana voimassa olleen verotason mukaan, jolloin verovelvollinen on suorittanut veron luovuttaessaan polttoainetta kulutukseen. Jos tätä ajankohtaa ei pystytä selvittämään, lasketaan palautus siitä verotasosta, joka oli voimassa hankittaessa polttoainetta verottomaan tarkoitukseen.

Alle 330 euron palautusta ei makseta. Tämä alaraja ei kuitenkaan koske kalastusalusten palautushakemuksia.

Tuki- ja palautushakemukset

Hakemuslomakkeen mukana on toimitettava lomakkeessa mainitut liitteet.

Verohallinto voi lisäksi pyytää hakijalta muuta palautushakemuksen käsittelemiseksi tarvittavaa selvitystä. 

6.3.2 Nestemäisten polttoaineiden veronpalautus

Nestemäisten polttoaineiden osalta ei aina voida olla täysin varmoja, kuinka paljon palautuksenhakijan polttoaineista on suoritettu valmisteveroa, koska polttoaine on kulutukseen luovutuksen jälkeen voinut sekoittua useamman eri tavalla verotetun polttoaine-erän kanssa.

Verohallinto vahvistaa 1.1.2014 jälkeen hankittujen moottoribensiinin ja sitä korvaavien tuotteiden, dieselöljyn ja sitä korvaavien tuotteiden sekä kevyen polttoöljyn ja sitä korvaavien tuotteiden palautuksen määrän puolivuosittain (1.1.-30.6. ja 1.7-31.12.) kunkin polttoaineen ja sen korvaavien tuotteiden kulutukseen luovutusten perusteella. Tätä vahvistettua palautusmäärää sovelletaan kunkin jakson aikana kulutukseen luovutettuihin polttoaineisiin, mikäli polttoaine on koostumukseltaan moottoribensiinin ja dieselöljyn sekä eräiden muiden nestemäisten polttoaineiden laatuvaatimuksissa ympäristönsuojelulain (527/2014) nojalla säädetyn mukaisia tai jos kyse on kevyestä polttoöljystä, joka sisältää enintään 7 tilavuusprosenttia biopolttoöljyä.

Jos polttoaine ei ole säädetyn mukaista tai kevyen polttoöljyn biopolttoöljy pitoisuus on yli 7 tilavuusprosenttia, eikä hakija esitä luotettavaa selvitystä suoritetusta verosta, palautus määritellään seuraavasti:

  1. moottoribensiinistä, etanolista, moottoribensiinin ja etanolin seoksesta tai niitä korvaavasta tuotteesta verotaulukon tuoteryhmän 22 mukainen vero ja huoltovarmuusmaksu eli 34,93 senttiä/litra;
  2. dieselöljystä tai biodieselöljystä, dieselöljyn ja biodieselöljyn seoksesta tai niitä korvaavasta tuotteesta verotaulukon tuoteryhmän 49 mukainen vero ja huoltovarmuusmaksu eli 16,68 senttiä/litra;
  3. kevyestä polttoöljystä, biopolttoöljystä sekä kevyen polttoöljyn ja biopolttoöljyn seoksesta tai niitä korvaavasta tuotteesta verotaulukon tuoteryhmän 64 mukainen vero ja huoltovarmuusmaksu eli 7,98 senttiä/litra;
  4. nestekaasusta, bionestekaasusta, nestekaasun ja bionestekaasun sekoituksesta tai niitä korvaavasta tuotteesta verotaulukon tuoteryhmän 113 mukainen vero ja huoltovarmuusmaksu eli 9,92 senttiä/kg.

6.3.3 Palautussäännökset

Valmisteverotuslain 83 § sisältää eräitä yleisiä palautussäännöksiä, jotka voivat tulla sovellettavaksi myös nestemäisiin polttoaineisiin, kivihiileen ja maakaasuun. Palautushakemus on näissä tapauksissa vapaamuotoinen.

Kun tuotteita, joista Suomessa on suoritettu valmistevero, on käytetty tai luovutettu käytettäväksi verottomaksi säädettyyn tarkoitukseen, tuotteet käyttäneellä tai luovuttaneella on oikeus hakemuksesta saada suoritettua veroa vastaava palautus. Palautuksen edellytyksenä on, että hakija luotettavasti osoittaa tuotteet toimitetuiksi tai käytetyiksi verottomaan tarkoitukseen.

Jos sellaisia tuotteita, joista Suomessa on suoritettu valmistevero, pidetään hallussa kaupallisessa tarkoituksessa toisessa jäsenvaltiossa siellä tapahtuvaa luovuttamista tai käyttöä varten, tuotteet lähettäneellä on oikeus hakemuksesta saada suoritettua veroa vastaava palautus.

Jos edellä tarkoitetuissa tapauksissa tuotteesta Suomessa määrättyä veroa ei ole kokonaan suoritettu, suorittamatta oleva vero perutaan. Palautusta tai peruutusta on haettava Verohallinnolta kolmen vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jolloin tuotteesta on Suomessa määrätty vero.

6.4 Oikaisu

Valmisteverotuslain 106 §:ssä säädetään oikaisusta verovelvollisen hyväksi. Jos Verohallinto oikaisuvaatimuksesta, valituksen johdosta tai muutoin toteaa, että veroa on määrätty liikaa tai palautettu liian vähän, Verohallinnon on oikaistava antamaansa päätöstä, jollei asiaa ole valitukseen annetulla päätöksellä ratkaistu tai asia ole ratkaistava 83 §:n tai asianomaisessa valmisteverolaissa olevan vastaavan palautussäännöksen nojalla.

Oikaisumenettelyn käyttö kuitenkin rajoittuu nestemäisten polttoaineiden, kivihiilen ja maakaasun verotus- tai palautuspäätöksissä tapahtuneiden virheiden korjaamiseen. Jos verottomaan käyttötarkoitukseen siirrettyjen polttoaineiden verottomuutta ei ole toteutettu veroilmoitusmenettelyllä, tuotteet luovuttaneen valtuutetun varastonpitäjän verotusta ei yleensä ole mahdollista oikaista. Oikeus palautuksen saamiseen on tällöin siirtynyt tuotteet verolliseen hintaan hankkineelle loppukäyttäjälle.

6.5 Kirjanpitovelvollisuus

Valmisteverotuslain 11 luvussa säädetään kirjanpitovelvollisuudesta. Valtuutetun varastonpitäjän on pidettävä valmisteverotusta varten sellaista kirjanpitoa, josta käy selville verottomassa varastossa valmistettujen, jalostettujen, varastoitujen ja vastaanotettujen sekä varastosta lähetettyjen ja sieltä kulutukseen luovutettujen tuotteiden määrät sekä muut valmisteveron määräämistä ja verotuksen valvontaa varten tarvittavat tiedot. Verotonta varastoa koskeva kirjanpitoaineisto on säilytettävä Suomessa.

Sen, joka on hankkinut valmisteverotta tuotteita verottomaksi säädettyyn tarkoitukseen, on pidettävä valmisteverotusta varten sellaista kirjanpitoa, josta käy selville verotta hankittujen tuotteiden määrät, tuotteiden käyttö ja varaston määrät. Myös palautuksenhakijoilla on vastaava kirjanpitovelvollisuus verollisina hankituista tuotteista. Jos palautusta haetaan tietyistä polttoainekomponenteista eikä nestemäisten polttoaineiden valmisteverolain 9 a §:n 5 momentissa tarkoitettujen oletusarvojen mukaan, kirjanpito on pidettävä ajan tasalla kunkin komponentin osalta.

Kirjanpitoaineisto on tuotettava selväkielisessä kirjallisessa muodossa tai koneelliselle tietovälineelle, josta se on muutettavissa selväkieliseen kirjalliseen muotoon tai yleisesti käytössä olevaan tallennusmuotoon. Aineisto on säilytettävä neljän kalenterivuoden ajan. Jos aineisto on sekä selväkielisessä kirjallisessa muodossa että koneellisella tietovälineellä, se on säilytettävä molemmissa muodoissa edellä säädetyn määräajan.

Valmisteverotuslain 12 luvun säännökset tietojen tarkastamisesta ja tietojenantovelvollisuudesta koskevat myös valtuutettuja varastonpitäjiä ja palautuksenhakijoita sekä niitä, jotka ovat hankkineet tuotteita valmisteverottomina. 

Valmisteveroneuvonta yrityksille: p. 029 497 154 (9–16.15)

 

johtava veroasiantuntija  Mika Jokinen

 

ylitarkastaja Antti Saastamoinen