Rahoituspalvelut arvonlisäverotuksessa

Antopäivä
22.8.2024
Diaarinumero
VH/2893/00.01.00/2023
Voimassaolo
22.8.2024 - Toistaiseksi
Valtuutussäännös
Laki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2 momentti
Korvaa ohjeen
Sijoitusrahastot arvonlisäverotuksessa A109/200/2015, 20.6.2016 ja Täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelut arvonlisäverotuksessa A93/200/2012, 14.11.2012

Tässä ohjeessa käsitellään rahoituspalvelujen arvonlisäverotusta.

Tämä ohje korvaa arvonlisäverotuksen syventävät ohjeet Sijoitusrahastot arvonlisäverotuksessa ja Täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelut arvonlisäverotuksessa.

1 Yleistä

1.1 Rahoituspalvelun käsite arvonlisäverolaissa ja arvonlisäverodirektiivissä

Rahoituspalvelujen myynnistä ei suoriteta arvonlisäveroa (AVL 41 §, arvonlisäverodirektiivi 135 artikla). Arvonlisäverolaissa rahoituspalvelut määritellään lain 42 §:ssä.

Arvonlisäverolain 42 §:n mukaan rahoituspalveluna pidetään:

  • takaisinmaksettavien varojen hankintaa yleisöltä ja muuta varainhankintaa
  • luotonantoa ja muuta rahoituksen järjestämistä
  • luotonantajan harjoittamaa luoton hallintaa
  • maksuliikettä
  • valuutanvaihtoa
  • arvopaperikauppaa
  • takaustoimintaa

Arvonlisäverodirektiivissä rahoituspalvelut määritellään arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan b - e alakohdissa. Arvonlisäverodirektiivin rahoituspalvelun määritelmä on sanamuodoltaan jonkin verran laajempi kuin arvonlisäverolain määritelmä.

Arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on vapautettava arvonlisäverosta

  • luottojen myöntäminen ja välitys sekä luotonantajan harjoittama luottojen hallinta (1 kohta b alakohta)
  • luottotakuiden ja muiden vakuuksien välitys ja muu käsittely sekä luotonantajan harjoittama luottotakuiden hallinta (1 kohta c alakohta)
  • liiketoimet, mukaan lukien välitys, jotka koskevat talletus- ja käyttötilejä, maksuja, tilisiirtoja, saamisia, shekkejä ja muita siirrettäviä asiakirjoja, lukuun ottamatta saamisten perimistä (1 kohta d alakohta)
  • liiketoimet, mukaan lukien välitys, jotka koskevat valuuttaa sekä laillisina maksuvälineinä käytettäviä seteleitä ja kolikoita, lukuun ottamatta keräilykolikoita ja -seteleitä eli kulta-, hopea- ja muita metallikolikoita ja seteleitä, joita ei tavallisesti käytetä laillisina maksuvälineinä tai jotka ovat numismaattisesti arvokkaita kolikoita (1 kohta e alakohta)
  • liiketoimet, mukaan lukien välitys mutta lukuun ottamatta hallintoa ja tallessapitoa, jotka koskevat osakkeita, yhtiö- ja yhteenliittymäosuuksia, obligaatioita ja muita arvopapereita, ei kuitenkaan tavaroiden hallintaan oikeuttavia asiakirjoja ja 15 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja oikeuksia ja arvopapereita (1 kohta f alakohta)
  • jäsenvaltioiden määrittelemien erityisten sijoitusrahastojen hallinta (1 kohta g alakohta)

Tässä ohjeessa käsitellään arvonlisäverolaissa ja arvonlisäverodirektiivissä rahoituspalveluiksi määriteltyjä palveluja.

1.2 Rahoituspalvelun luonteesta yleisesti

Arvonlisäverotuksessa rahoituspalveluna pidettävät palvelut ovat monenlaisia. Myös rahoituspalvelujen suorittamisesta vastikkeeksi maksettavat palkkiot ovat erilaisia ja ne määräytyvät eri tavoin. Esimerkiksi korkotulot ovat luotonannosta ja muusta rahoituksen järjestämisestä saatua vastiketta ja takausprovisiot ovat takaustoiminnasta saatua vastiketta.

Unionin tuomioistuin (EUT) on oikeuskäytännössään (ks. esim. EUT asiassa C-95, SDC) määritellyt ne periaatteet, jotka on otettava huomioon arvioitaessa sitä, voidaanko jotakin palvelua pitää arvonlisäverottomana rahoituspalveluna. EUT on todennut, että ratkaisu tehdään aina palvelun luonteen perusteella. EUT:n mukaan palvelua on pidettävä rahoituspalveluna, kun se kokonaisuutena arvioiden muodostaa sellaisen erillisen kokonaisuuden, joka täyttää rahoituspalveluja koskevan palvelun erityiset ja olennaiset tehtävät.

Kun palvelu määritellään arvonlisäverottomaksi rahoituspalveluksi palvelun luonteen perusteella, palvelun arvonlisäverokäsittelyn kannalta merkitystä ei ole sillä, kuka on palvelun myyjä. Arvonlisäverottomia rahoituspalveluja eivät siten tarjoa ainoastaan pankit ja muut rahoitusalan toimijat vaan tällaisia palveluja voidaan tarjota minkä tahansa muun liiketoiminnan yhteydessä. Palvelun arvonlisäverottomuuden edellytyksenä ei pääsääntöisesti siten esimerkiksi ole, että palvelun myyjä olisi merkitty Finanssivalvonnan rekisteriin. Finanssivalvonnan rekisteröinnillä on merkitystä ainoastaan silloin, kun kyse erityisen sijoitusrahaston hallinnoinnista.

Vastaavasti palvelun arvonlisäverottomaksi rahoituspalveluksi määrittelemisen kannalta merkitystä ei ole myöskään sillä, kuka on palvelun ostaja. EUT on todennut oikeuskäytännössään, että palvelua ei voida pitää arvonlisäverottomana rahoituspalveluna yksinomaan sillä perusteella, että se on välttämätön, jotta palvelun vastaanottaja voisi suorittaa oman arvonlisäverottomaksi rahoituspalveluksi katsottavan palvelunsa. Palvelua ei siten voida pitää arvonlisäverottomana rahoituspalveluna yksinomaan sillä perusteella, että se myydään arvonlisäverottomia rahoituspalveluja tarjoavalle rahoitusalan toimijalle, ellei palvelu itsessään ole luonteeltaan sellainen, että se täyttää arvonlisäverottoman rahoituspalvelun edellytykset.

Palvelun arvonlisäverottomaksi rahoituspalveluksi määrittelemisen kannalta merkitystä ei ole myöskään sillä, miten palvelu suoritetaan. Kyse voi olla arvonlisäverottomasta rahoituspalvelusta, vaikka palvelu suoritettaisiin kokonaan sähköisesti. Pelkän teknisen palvelun tarjoamista ei kuitenkaan voida pitää arvonlisäverottoman rahoituspalvelun tarjoamisena. Tällainen palvelu ei saa aikaan sellaisia oikeudellisia ja taloudellisia muutoksia, joita arvonlisäverottoman rahoituspalvelun edellytetään toteuttavan.

2 Luottojen myöntäminen ja välitys

2.1 Luottojen myöntäminen

Arvonlisäveroa ei suoriteta luotonannosta ja muusta rahoituksen järjestämisestä eli luottojen myöntämisestä vastiketta vastaan.

EUT on todennut oikeuskäytännössään, että luottojen myöntämisen käsitettä on tulkittava laajasti. Luottojen myöntämisen käsitteellä ei siten viitata ainoastaan pankkien ja rahoituslaitosten myöntämiin lainoihin. (ks. esim. EUT asiassa C-801/19, Franck)

Kyse on luoton myöntämistä koskevasta palvelusta silloin, kun palvelun sisältönä on pääoman tarjoaminen palvelun vastaanottajan käyttöön vastiketta vastaan. Vastikkeena tästä palvelusta maksettava palkkio on yleensä korko. EUT on kuitenkin todennut oikeuskäytännössään, että vaikka luottojen myöntämisestä maksettava palkkio muodostuukin tavallisesti korosta, voidaan myös muussa muodossa maksettua palkkiota pitää vastikkeena luottojen myöntämistä koskevasta palvelusta.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä KHO 2017:38 oli kyse varastorahoitukseksi kutsutusta palvelusta. Varastorahoitus oli ajoneuvojen jälleenmyyjille tarjottu palvelu, joka mahdollisti jälleenmyyjille ajoneuvon kaupinnan ilman, että jälleenmyyjän tarvitsi lunastaa ajoneuvoa kaupinta-aikana itselleen. Jälleenmyyjä siis vapautui sitouttamasta omaa pääomaansa ajoneuvoon sen kaupinta-aikana ennen ajoneuvon lopullisen ostajan löytymistä. Varastorahoituspalvelusta veloitetut palkkiot olivat ajoneuvokohtainen kiinteä palkkio, kaupinta-aikaan perustuva kuukausipalkkio ja laskutuspalkkio. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että palkkioita oli pidettävä vastikkeena arvonlisäverottomasta rahoituksen järjestämistä koskevasta palvelusta. Kyse oli siten luoton myöntämiseen rinnastuvasta palvelusta.

KHO 2017:38

Rahoitusyhtiö A Oy tarjosi autoalan jälleenmyyjille varastorahoitukseksi kutsumaansa palvelua, jonka puitteissa A Oy teki ajoneuvojen jälleenmyyjien kanssa kaupintasopimuksia. Jälleenmyyjä sai kaupintasopimuksen ehtojen mukaisesti ostaa maahantuojalta ajoneuvoja A Oy:n lukuun. Kunkin jälleenmyyjän maahantuojalta tilaaman ajoneuvon ostohinta pienensi A Oy:n jälleenmyyjälle myöntämää euromääräistä limiittiä. Ajoneuvot olivat kaupinta-aikana A Oy:n omistuksessa. A Oy myi ajoneuvot jälleenmyyjälle tämän löydettyä ajoneuvolle ostajan samaan hintaan kuin A Oy oli maksanut maahantuojalle. A Oy peri jälleenmyyjältä kaupintasopimuksen perusteella palkkioita, joita olivat ajoneuvokohtainen kiinteä palkkio, kaupinta-aikaan perustuva kuukausipalkkio ja laskutuspalkkio. Kuukausipalkkio oli tietty prosenttiosuus ajoneuvon hinnasta.

Kun otettiin huomioon A Oy:n, ajoneuvojen maahantuojan ja jälleenmyyjien välisten sopimusten muodostama kokonaisuus ja niistä ilmenevä taloudellinen ja kaupallinen todellisuus, kaupintasopimusten mukaisten palkkioiden katsottiin olevan vastiketta A Oy:n jälleenmyyjille myymästä rahoituspalvelusta, josta A Oy:n ei ollut suoritettava arvonlisäveroa. Konserniverokeskuksen päätös, jossa näitä palkkioita vastaan suoritettua palvelua ei ollut katsottu A Oy:n vähennykseen oikeuttavaksi toiminnaksi A Oy:n yleiskuluvähennystä laskettaessa, saatettiin voimaan.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä KHO 2022:32 oli kyse maksusopimuksen perusteella maksettavasta maksusopimusmaksusta. Maksusopimuksen tekemällä teleyhtiön liittymäasiakas välttyi laskun eräpäivänä tapahtuvan maksun laiminlyönnistä huolimatta liittymän sulkemiselta ja perintätoimilta. Maksusopimuksen tekemisestä huolimatta laskun eräpäivä pysyi kuitenkin samana ja viivästyskorko kertyi erääntyneelle saatavalle normaalisti. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että maksusopimusmaksua ei ollut pidettävä vastikkeena luotonannosta tai muusta rahoituksen järjestämisestä. Kyse oli arvonlisäverollisesta palvelun myynnistä.

KHO 2022:32

A Oy myi asiakkailleen verollisena liiketoimintana puhelin- ja muita liittymäpalveluja. Yhtiön liittymäasiakas voi tehdä yhtiön kanssa maksusopimuksen tilanteessa, jossa yhtiön normaalien sopimus- ja maksuehtojen mukainen liittymäpalveluja koskeva lasku oli erääntymässä tai juuri erääntynyt. Maksusopimuksen tekemällä asiakas välttyi laskun eräpäivänä tapahtuvan maksun laiminlyönnistä huolimatta liittymän sulkemiselta ja perintätoimilta. Maksusopimus ei kuitenkaan vaikuttanut sopimuksen kohteena olevan laskun eräpäivään ja siitä laskettavaan viivästyskorkoon. Maksusopimusmaksu oli kiinteämääräinen.

A Oy:n katsottiin suorittavan maksusopimusta vastaan asiakkaalle liittymän aukipitämistä koskevan palvelun, joten saatu vastike kuului arvonlisäveron soveltamisalaan eikä kysymys ollut yhtiölle aiheutuneen vahingon korvaamisesta.

Maksusopimus ei vaikuttanut asiakkaan liittymälaskun eräpäivään tai siihen perustuvaan viivästyskorkoon. Korvausta maksulaiminlyönnistä muutoin aiheutuvan seuraamuksen välttämisestä eli liittymän sulkemisesta ei ollut pidettävä vastikkeena arvonlisäverolain 42 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta luotonannosta tai muusta rahoituksen järjestämisestä.

Yhtiön oli arvonlisäverolain 1 §:n 1 momentin 1 kohdan ja 18 §:n 2 momentin nojalla suoritettava maksusopimusmaksusta arvonlisäveroa.

2.2 Luottojen välitys

Arvonlisäveroa ei suoriteta palkkiosta, jota on pidettävä vastikkeena luoton välityksestä.

EUT on todennut oikeuskäytännössään, että luottojen välittämisellä tarkoitetaan palvelua, joka suoritetaan sopimussuhteen yhdelle osapuolelle ja josta tämä osapuoli suorittaa erillisen vastikkeen. Välityspalvelun tavoitteena on tehdä se, mikä on tarpeen, jotta kaksi osapuolta tekisivät sopimuksen ilman, että välittäjällä olisi omaa intressiä sopimuksen sisällön suhteen. (ks. esim. EUT asiassa C-453/05, Ludwig)

Jotta palvelua voidaan pitää luottojen välitystä koskevana palveluna, palvelun on kokonaisuutena arvioiden muodostettava sellainen erillinen kokonaisuus, joka täyttää luottojen välitystä koskevan palvelun erityiset ja olennaiset tehtävät. Luottojen välityspalvelua suorittaessaan luoton välittäjä on yhteydessä sopimussuhteen toiseen osapuoleen ja ilmoittaa tälle mahdollisuudesta luoton myöntämistä koskevan sopimussuhteen solmimiseen. Luoton välittäjä neuvottelee sopimussuhteen toisen osapuolen nimissä ja lukuun sopimusosapuolten vastavuoroisista suorituksista. Luottojen välittäjän tavoitteena on tehdä kaikki ne toimenpiteet, jotka ovat tarpeen luoton myöntämistä koskevan sopimussuhteen syntymiseksi. (ks. esim. EUT asiassa C-453/05, Ludwig)

Jotta suoritettu palvelu voi olla arvonlisäveroton luoton välittämistä koskeva palvelu, palvelun pitää sisältää sellaisia toimenpiteitä, jotka ovat osapuolten välisen luoton myöntämistä koskevan sopimussuhteen syntymiselle tarpeellisia. Pelkkä luotonantajan tarjoaman luoton myöntämistä koskevan palvelun suosittelu tai mainostaminen ei vielä täytä luoton välittämistä koskevan palvelun erityisiä ja olennaisia tehtäviä. Tällaisen palvelun suorittamisesta saadut vinkki- ja vastaavat palkkiot eivät ole vastiketta arvonlisäverottoman luoton välityspalvelun suorittamisesta.

Palvelu ei ole arvonlisäveroton luoton välityspalvelu myöskään silloin, jos palvelu on ainoastaan epäitsenäinen palvelu, joka suoritetaan alihankintana varsinaiselle luoton välityspalvelua tarjoavalle taholle tai luoton myöntämistä koskevan palvelun tarjoavalle taholle. Palvelu ei tällöin kokonaisuutena arvioiden muodosta sellaista erillistä kokonaisuutta, joka täyttäisi luottojen välitystä koskevan palvelun erityiset ja olennaiset tehtävät.

Esimerkki

A Oy:llä on sopimus useampien rahoituslaitosten kanssa. Sopimusten perusteella A Oy tarjoaa kyseisten rahoituslaitosten tarjoamia luottoja kuluttaja-asiakkaille. A Oy tarkistaa kuluttaja-asiakkaiden luottohakemukset ja suorittaa muun muassa luotonhakijan luottokelpoisuutta koskevia tarkistuksia. A Oy välittää myös kuluttaja-asiakkaan ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen rahoituslaitosten mahdolliset luottotarjoukset. A Oy:n suorittamassa palvelussa on kyse arvonlisäverottomasta luoton välitystä koskevasta palvelusta. A Oy tarjoaa luoton välityspalvelua B Oy:n ylläpitämän internet-sivuston kautta. B Oy vastaanottaa kuluttaja-asiakkaan luottohakemuksen internet-sivustollaan ja välittää sen A Oy:lle. B Oy ei suorita A Oy:lle muita palveluja. B Oy:n A Oy:lle suorittamassa palvelussa ei ole kyse arvonlisäverottomasta luoton välityspalvelusta vaan arvonlisäverollisesta palvelusta.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä KHO 2009:97 oli kyse yhtiöstä, joka tarjosi sähköisen internet-palvelusivuston kautta päämiehinään olevien luotonantajien luottoja. Yhtiö oli yhteydessä luotonhakijoihin puhelimitse tai sähköpostilla. Yhtiö vastaanotti luotonhakijan luottohakemuksen ja tarkisti sen tiedot. Yhtiö tarkisti muun muassa luotonhakijan hakeman luoton sekä luotonhakijan tulojen välisen suhteen. Tämän jälkeen yhtiö lähetti luottohakemuksen edelleen yhdelle tai useammalle päämiehelleen. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että kokonaisuutena arvioiden yhtiön suorittamat palvelut muodostivat sellaisen erillisen kokonaisuuden, joka täytti luottojen välitystä koskevan palvelun erityiset ja olennaiset tehtävät.

KHO 2009:97

A Oy:n sähköisesti ylläpitämän internet-palvelusivuston kautta oli mahdollista täyttää luottohakemus samanaikaisesti useille eri rahoituspalvelujen tarjoajille. A Oy:n suorittamat toimet saattoivat johtaa varsinaisen luottosopimuksen syntymiseen A Oy:n päämiehen ja luotonhakijan välillä. A Oy saattoi rahoituspalveluja tarjoavat yritykset ja näitä palveluja hankkivat tahot yhteen, jotta nämä osapuolet tekisivät keskenään sopimuksen. Kun otettiin huomioon arvonlisäverodirektiivin verosta vapautettuja rahoituspalveluja koskevat säännökset ja niiden tulkintaa koskeva Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö sekä palvelujen luonne ja tarkoitus, A Oy:n päämiehiltään veloittamat palkkiot olivat korvausta arvonlisäverolaissa tarkoitetusta verottomana rahoituspalveluna pidettävästä luottojen välityksestä. Tämän vuoksi ja kun palvelua oli käsiteltävä yhtenä kokonaisuutena, A Oy:n ei ollut suoritettava arvonlisäveroa päämiehiltään veloittamistaan palkkioista.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä KHO 2021:17 oli kyse yhtiöstä, joka tarjosi asiakkailleen taloushallinto-ohjelmiston käyttöoikeuden. Taloushallinto-ohjelmiston kautta yhtiö tarjosi asiakkailleen myös joitakin kolmannen osapuolen suorittamia palveluja, kuten B Oy:n lainapalvelua. Yhtiö markkinoi asiakkailleen B Oy:n palvelua. Kun asiakas päätti tehdä luottosopimuksen B Oy:n kanssa, yhtiö toimitti B Oy:lle joitakin tietoja, kuten tiedon asiakkaan pankkiyhteydestä, taloushallinto-ohjelmistonsa kautta. Ennen luottosopimuksen solmimista A Oy toimitti B Oy:lle myös kopion luoton vakuutena toimivasta myyntilaskusta B Oy:n tekemää luoton vakuusarviointia varten. Luottosopimuksen syntymisen jälkeen luotto oli asiakkaan nostettavissa yhtiön taloushallintojärjestelmässä. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että kokonaisuutena arvioiden yhtiön suorittamat palvelut muodostivat sellaisen erillisen kokonaisuuden, joka täytti luottojen välitystä koskevan palvelun erityiset ja olennaiset tehtävät.

KHO 2021:17

A Oy:n taloushallinto-ohjelmiston kautta sen yritysasiakkaat voivat ostaa kolmannen osapuolen tuottamia palveluja. Näihin palveluihin sisältyi B Oy:n lainapalvelu. B Oy tarjosi A Oy:n asiakkaille lainaa, jossa asiakkaan kyseisessä taloushallinto-ohjelmistossa olevat myyntisaatavat toimivat lainan vakuutena. Asiakkaan lainan vakuutena olevat myyntisaatavat voitiin maksaa vain B Oy:lle. A Oy markkinoi asiakkailleen mainittua palvelua. A Oy huolehti B Oy:n lainapalvelun saatavuudesta taloushallinto-ohjelmistossaan ja lainapäätöksen jälkeen asiakas voi nostaa lainaa kyseisen taloushallinto-ohjelmiston kautta. B Oy sai kyseisestä taloushallinto-ohjelmistosta muun muassa asiakkaan pankkiyhteyden sekä kopion myyntilaskuista luoton vakuusarviota varten. A Oy teki asiakkaan myyntilaskuihin siirtomerkinnät taloushallinto-ohjelmistossaan tätä käyttävän asiakkaansa puolesta. A Oy sai B Oy:ltä palkkion osuutena tämän asiakkaalta perimästä luoton korosta.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että hakemuksessa esitetyissä olosuhteissa A Oy saattoi yritysasiakkaansa ja B Oy:n yhteen, jotta nämä voisivat tehdä keskenään sopimuksen luoton myöntämisestä. Sillä seikalla, millä teknisellä tavalla, kuten manuaalisesti tai tietojärjestelmää hyväksi käyttäen, palvelu suoritettiin, ei ollut palvelun arvonlisäverotuksellista luonnetta arvioitaessa merkitystä. Kun otettiin huomioon A Oy:n ja B Oy:n välisen palvelun luonne ja sisältö sekä yhtiön palkkion kertyminen osuutena yritysasiakkaiden luottojen koroista, yhtiön taloushallinto-ohjelmistoa käyttävien yritysasiakkaiden laskusaatavien rahoitukseen perustuvan luoton välityksen oli katsottava olevan A Oy:n tarjoaman palvelun pääasiallinen suoritus. Välitystoimintaan kuului tyypillisesti ja olennaisena osana myös välitettävän tuotteen markkinointi, eikä näitä markkinointitoimenpiteitä voitu pitää välityspalvelusta erillisenä palveluna. Kun otettiin huomioon arvonlisäverodirektiivin verosta vapautettuja rahoituspalveluja koskevat säännökset ja niiden tulkintaa koskeva unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö sekä palvelujen luonne ja tarkoitus, yhtiön B Oy:ltä saama palkkio oli korvausta verottomana rahoituspalveluna pidettävästä luottojen välityksestä. Tämän vuoksi yhtiön ei ollut suoritettava arvonlisäveroa ennakkoratkaisuhakemuksessa tarkoitetuista palkkioista.

Palvelua voidaan pitää luonteeltaan arvonlisäverottomana luoton välityspalveluna ainoastaan sillä edellytyksellä, että luoton välityspalvelun suorittaja on välityspalvelua suorittaessaan yhteydessä sopimussuhteen kumpaankin osapuoleen eli sekä mahdolliseen luoton ottajaan että luotonantajaan. Edellä mainituissa korkeimman hallinto-oikeuden päätöksissä kuvatuissa tilanteissa tämä toteutui siten, että luoton välittäjä oli suorassa yhteydessä sopimussuhteen kumpaankin osapuoleen. Kyse voi kuitenkin olla luoton välityspalvelusta myös siinä tapauksessa, että tämä yhteys sopimussuhteen jompaankumpaan osapuoleen on ainoastaan välillinen.

EUT:n tuomiossa asiassa C-453/05 oli kyse Volker Ludwig nimisestä toimijasta, joka tarjosi luottoja Deutsche Vermögensberatung AG -nimisen (jatkossa DVAG) yhtiön nimissä ja lukuun. Luotot olivat rahoituslaitosten tarjoamia luottoja, joiden välittämisestä DVAG oli tehnyt sopimuksen rahoituslaitosten kanssa. DVAG sai tästä luottojen välittämistä koskevasta palvelusta palkkion rahoituslaitokselta. DVAG maksoi osan tästä rahoituslaitokselta saamastaan palkkiosta Volker Ludwigille vastikkeena sen suorittamista palveluista. Volker Ludwig oli suorassa yhteydessä luoton mahdolliseen ottajaan. Luoton antajana olevaan rahoituslaitokseen Volker Ludwig oli sen sijaan ainoastaan välillisessä yhteydessä DVAG:n kautta. Volker Ludwigin suorittamaa palvelua oli pidettävä arvonlisäverottomana luoton välityspalveluna, kun Volker Ludwigin suorittamat palvelut muodostivat kokonaisuuden, joka täytti arvonlisäverottoman luoton välityspalvelun erityiset ja olennaiset tehtävät.

2.3 Laskusaatavarahoitus (factoring)

Laskusaatavarahoituspalvelujen tarjoaja suorittaa palvelun, jossa on toisaalta kyse rahoituksen tarjoamisesta laskusaatavia vastaan. Toisaalta palvelussa on kyse laskusaatavien hallinnoinnista sekä perintää koskevien palvelujen suorittamisesta.

Laskusaatavarahoituspalveluja voidaan arvonlisäverotuksessa tarkastella kahtena erilaisena palvelukokonaisuutena. Laskusaatavat voidaan myydä rahoituksen tarjoajalle (aito factoring) tai ne voidaan luovuttaa rahoituksen tarjoajalle vakuutena (epäaito factoring). Ensimmäisessä palveluvaihtoehdossa laskusaataviin liittyvä luottotappioriski siirtyy laskusaatavien ostajalle. Jälkimmäisessä palveluvaihtoehdossa se säilyy laskusaatavien myyjällä. Liike-elämässä tarjottavat laskusaatavarahoitustuotteet on kuitenkin erilaisia ja niissä voi olla piirteitä kummastakin edellä mainitusta palvelusta. EUT on katsonut oikeuskäytännössään, että laskusaatavarahoituspalvelun arvonlisäverokäsittelyn kannalta merkitystä ei ole sillä, kummasta edellä mainitusta palvelusta on kyse. Kummankin palvelun luovuttamisessa on kyse arvonlisäverotuksen soveltamisalaan kuuluvasta vastiketta vastaan tapahtuvasta palvelun myynnistä. (ks. EUT asiassa C-305/01, MGK-Kraftfahrzeuge-Factoring).

Kun laskusaatavat myydään rahoituksen tarjoajalle, laskusaatavien myyjä saa suorituksen laskusaatavalleen heti. Laskusaatavapalvelun tarjoajan eli laskusaatavien ostajan katsotaan tarjoavan laskusaatavien myyjälle luoton myöntämistä koskevan palvelun. Laskusaatavavelalliselle ilmoitetaan, että hän voi jatkossa maksaa laskun pätevästi ainoastaan laskusaatavien ostajalle ja laskusaatavien ostaja saa siten suorituksen myöntämälleen luotolle, kun laskusaatavavelallinen maksaa laskun eräpäivänä tai sen jälkeen. Laskusaatavien ostoa koskevassa sopimuksessa voidaan esimerkiksi sopia euromääräisestä limiitistä, jonka puitteissa uusia laskusaatavia voidaan myydä ja luottoa niitä vastaan myönnetään. Laskusaatavapalvelun tarjoaja veloittaa tämän limiitin käytöstä vastikkeen. Luoton myöntämisestä veloitettava vastike voi määräytyä myös jollakin muulla perusteella. Laskusaatavapalvelusta tältä osin veloitettu korvaus on vastiketta arvonlisäverottomasta luoton myöntämistä koskevasta palvelusta.

Laskusaatavien myynnin yhteydessä laskusaatavat siirtyvät laskusaatavapalvelun tarjoajan hallinnoitavaksi. Laskusaatavapalvelun tarjoaja seuraa laskusaataville kertyviä suorituksia, lähettää maksumuistutukset ja ryhtyy tarvittaessa myös perintätoimenpiteisiin. Kun laskusaatavat on myyty, laskusaatavien myyjä ei siten joudu enää itse suorittamaan näitä tehtäviä, jotka se olisi joutunut suorittamaan, jos laskusaatavat olisivat jääneet sen omaan hallintaan. Tältä osin laskusaatavapalvelussa on kyse laskusaatavien hallinnointia ja perintää koskevasta palvelusta. Tämä palvelu on arvonlisäverollinen palvelu. Laskusaatavapalvelun tarjoajan on siten määriteltävä, miltä osin sen laskusaatavien myyjälle suorittamasta laskusaatavapalvelusta veloittama korvaus on vastiketta arvonlisäverottomasta luoton myöntämistä koskevasta palvelusta ja miltä osin se on vastiketta arvonlisäverollisesta laskusaatavien hallinnointia ja perintää koskevasta palvelusta.

Kun laskusaatavat luovutetaan rahoituksen tarjoajalle myönnetyn rahoituksen vakuutena, laskusaatavapalvelun tarjoaja myöntää laskusaavien luovuttajalle rahoitusta näitä vakuutena olevia laskusaatavia vastaan. Myös tässä tapauksessa laskusaatavapalvelun tarjoajan katsotaan tarjoavan laskusaatavien luovuttajalle luoton myöntämistä koskevan palvelun. Laskusaatavavelalliselle ilmoitetaan, että hän voi jatkossa maksaa laskun pätevästi ainoastaan laskusaatavapalvelun tarjoajalle ja laskusaatavapalvelun tarjoaja saa siten tässäkin palveluvaihtoehdossa suorituksen myöntämälleen luotolle laskusaatavavelalliselta. Kyse on arvonlisäverottomasta luoton myöntämistä koskevasta palvelusta ja laskusaatavapalvelusta tältä osin veloitettu korvaus on vastiketta tästä palvelusta.

Myös silloin, kun laskusaatavat ovat niitä vastaan myönnetyn luoton vakuutena, laskusaatavat siirtyvät tavallisesti laskusaatavapalvelun tarjoajan hallinnoitavaksi. Laskusaatavapalvelun tarjoaja seuraa laskusaataville kertyviä suorituksia. Lisäksi on voitu sopia, että laskusaatavapalveluntarjoaja suorittaa myös joitain perintätoimenpiteitä sen hallinnassa oleviin laskusaataviin liittyen. Tässäkin tapauksessa laskusaatavapalvelun ostaja vapautuu itse suorittamasta näitä tehtäviä, jotka sen olisi ollut suoritettava, jos laskusaatavat olisivat jääneet sen omaan hallintaan. Tältä osin laskusaatavapalvelussa on kyse laskusaatavien hallinnointia ja perintää koskevasta palvelusta. Kyse on arvonlisäverollisesta palvelusta. Laskusaatavapalvelun tarjoajan on siten tässäkin palveluvaihtoehdossa määriteltävä, miltä osin laskusaatavapalvelun tarjoamisesta veloitettu korvaus on vastiketta arvonlisäverottomasta luoton myöntämistä koskevasta palvelusta ja miltä osin se on vastiketta arvonlisäverollisesta laskusaatavien hallinnointia ja perintää koskevasta palvelusta.

KHO 2022:17

A Oy harjoitti niin sanottua epäaitoa factoringtoimintaa, jossa yhtiön asiakas siirsi yhtiölle myyntisaamisensa ja yhtiö maksoi asiakkaalleen siirrettyä myyntisaamista vastaavan summan palvelusta perityllä vastikkeella vähennettynä. Myyntisaamiset toimivat yhtiön asiakkaalleen maksaman määrän vakuutena. Yhtiölle siirretyt laskut maksettiin yhtiön tilille ja yhtiö hoiti myös viivästyneiden saamisten huomauttamisen ja perinnän. Luottotappioriski säilyi yhtiön asiakkaalla, ja jos siirrettyä myyntisaamista ei ollut maksettu sopimuksesta riippuen 14 - 30 päivän kuluessa saamisen erääntymisestä, yhtiöllä oli oikeus periä saaminen asiakkaaltaan. Yhtiö peri asiakkaaltaan vastikkeena palvelusta saamisten määrään perustuvan prosentuaalisen korvauksen eli provision sekä mahdollisen laskukohtaisen hallinnointimaksun.

Asiassa oli kysymys siitä, oliko A Oy:n asiakkaaltaan veloittamaa provisiota pidettävä kokonaisuudessaan vastikkeena verollisen perintäpalvelun myynnistä vai oliko sen katsottava sisältävän korvausta verosta vapautetusta rahoituspalvelun myynnistä.

Yhtiön asiakas sai yhtiön palvelun johdosta myyntisaamisiensa määrään perustuvaa pääomaa käyttöönsä, vaikka sen oma asiakas ei ollut suorittanut vielä maksua. A Oy:n toiminta oli tältä osin luonteeltaan arvonlisäverolain 42 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua luotonantoa ja arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettua luoton myöntämistä asiakkaalle. Yhtiön myymää luotonantopalvelua ei voitu pitää saamisten perimistä koskevan palvelun liitännäisenä palveluna, eikä luotonantoa ja saamisten perintää sisältävää epäaitoa factoringpalvelua voitu käsitellä arvonlisäverotuksessa yhtenä jakamattomana taloudellisena suorituksena. Mainittujen palvelujen verokohtelu määräytyi erikseen ja itsenäisesti. Näin ollen yhtiön ei tullut suorittaa arvonlisäveroa asiakkaalta perimästään provisiosta siltä osin kuin se oli vastiketta luoton antamisesta. 

Kun laskusaatavat ovat siirtyneet laskusaatavapalvelun tarjoajalle niitä vastaan myönnetyn luoton vakuutena eikä luottotappioriski ole siirtynyt, laskusaatavapalvelun tarjoajan suorittamat perintätoimet eivät kohdistu laskusaatavapalvelun tarjoajan omiin saataviin vaan laskusaatavapalvelun ostajan saataviin. Jos laskusaatavapalvelun tarjoaja saa tällöin pitää perintään liittyvät palkkiot, kuten esimerkiksi laskuvelalliselta perityt maksumuistutukset, itsellään, luetaan nämä palkkiot osaksi arvonlisäverollista laskusaatavien hallinnoinnista ja perinnästä veloitettua palkkiota. Tästä oli kyse korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä KHO 9.3.2016 T 801.

KHO 9.3.2016 T 801

Saatavien rahoituspalvelussa A Oyj antoi tavaroiden tai palvelujen myynnistä aiheutuneiden saatavien omistajalle luottoa ottaen saatavat luoton vakuudeksi. Velalliset maksoivat saatavat A Oyj:lle, joka käytti näin saamansa määrät saatavan omistajalle annetun luoton suoritukseksi ja tilitti luoton ylittävän määrän saatavien omistajalle. Luottotappioriski velallisen maksukyvyttömyydestä ei siirtynyt A Oyj:lle. Jos velallinen laiminlöi maksun suorituksen, A Oyj oli oikeutettu, mutta ei velvollinen, ryhtymään perintätoimenpiteisiin. Perintätoimiin ryhtyessään A Oyj veloitti velalliselta perintäpalkkion. A Oyj:n ja saatavien omistajan välisen sopimuksen mukaan velalliselta saadusta perintäpalkkiosta osa jäi A Oyj:lle ja osan A Oyj tilitti saatavien omistajalle. Asiassa oli kiistatonta, että periessään saatavien omistajan saatavia A Oyj suoritti omistajalle arvonlisäverollisen perintäpalvelun. Asiassa oli korkeimmassa hallinto-oikeudessa kysymys siitä, mikä oli tästä perintäpalvelusta suoritettavan veron peruste. Koska veron perusteena oli pidettävä vain palvelun myyjän tosiasiallisesti saamaa vastiketta, verovelvollisuusryhmän ei ollut suoritettava arvonlisäveroa velalliselta perittävän perintäpalkkion siitä osuudesta, jonka A Oyj tilitti edelleen saatavien omistajalle.

Korkein hallinto-oikeus on 22.3.2024 antanut laskusaatavapalveluja koskevan välipäätöksen KHO 2024:38. Korkein hallinto-oikeus on pyytänyt unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua laskusaatavarahoituspalvelujen arvonlisäverokäsittelystä. Laskusaatavarahoituspalvelujen arvonlisäverokäsittely täsmentyy siten vielä.

2.4 Saatavakantojen hankinta

Saatavakantojen hankinnalla tarkoitetaan useammasta saatavasta muodostuvan kokonaisuuden hankintaa. Kyse voi olla esimerkiksi erääntyneiden laskusaatavien muodostamasta kokonaisuudesta tai erääntyneiden kulutusluottojen muodostamasta kokonaisuudesta. Luovutettavan saatavakannan hinta määräytyy saatavakannan luovutushetkellä arvioidun todellisen arvon perusteella. Mitä vaikeampaa ja epätodennäköisempää saatavien perinnän arvioidaan olevan, sitä alhaisemmaksi saatavakannan arvo muodostuu. Saatavakannasta luovutushetkellä maksettu hinta on aina alhaisempi kuin saatavakannan nimellisarvo.

EUT on todennut oikeuskäytännössään, ettei saatavakantojen luovuttamiseen voida katsoa liittyvän minkään palvelun suorittamista (ks. esim. EUT asiassa C-93/10, GFKL Financial Services). Saatavakannan nimellisarvon ja saatavakannasta luovutushetkellä maksettavan hinnan välinen erotus ei ole vastiketta minkään palvelun suorittamisesta. Saatavakannan luovuttamisesta maksettu hinta on siten arvonlisäverotuksen soveltamisalan ulkopuolelle jäävä erä, josta ei suoriteta arvonlisäveroa.

3 Maksuliikepalvelut

Arvonlisäveroa ei suoriteta maksuliikkeenä pidettävän palvelun luovuttamisesta. Maksuliikkeeksi katsottavia palveluja ovat palvelut, jotka koskevat talletus- ja käyttötilejä, maksuja ja tilisiirtoja.

EUT on katsonut oikeuskäytännössään, että jotta palvelua voidaan pitää maksuliikepalveluna, palvelun sisältönä on oltava varojen siirtäminen siten, että palvelun suorittamisella siirretään varojen omistus tai hallinta yhdeltä taholta toiselle taholle. Kyse on maksuliikepalvelusta erityisesti silloin, kun palvelun suorittaminen toteuttaa veloituksen tililtä tai hyvityksen tilille tai kirjauksen tekemisen tilille. Palvelussa voi kuitenkin olla kyse maksuliikepalvelusta silloinkin, vaikka palveluun ei varsinaisesti sisältyisikään edellä esitetyn mukaisia veloituksia, hyvityksiä tai kirjauksia, jos palvelun voidaan muutoin katsoa täyttävän maksuliikepalvelun erityiset ja olennaiset tehtävät. (ks. esim. EUT asiassa C-42/18, Cardpoint)

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksissä KHO 2017:18 ja KHO 2021:192 oli kyse maksuliikepalveluna pidettävästä palvelusta. Korkein hallinto-oikeus katsoi päätöksissään, että palvelujen sisältönä oli varojen siirtäminen siten, että niiden omistus ja hallinta siirtyi yhdeltä taholta toiselle, kun palvelu muodosti tiedoston tai katteensiirtopyynnön, jonka perusteella pankki toteutti tilisiirrot omassa järjestelmässään. Käytännössä tilisiirrot toteutuivat automaatiossa ilman, että pankki tarkisti tiedoston tai katteensiirtopyynnön sisällön.

KHO 2017:18

Pankki osti ulkomaiselta yhtiöltä A kauppiashankinta- eli acquiring-palveluja seuraavasti: Kun kauppias teki sopimuksen pankin kanssa korttimaksutapahtumien vastaanottamisesta, kauppiaalle avattiin tili pankista ja kauppias perustettiin A:n toimesta acquiring-järjestelmään. Kortinhaltijan maksaessa ostoksensa maksukortilla maksutapahtuma varmennettiin ennen maksutapahtumaa välittämällä varmennuspyyntö A:n järjestelmien välityksellä Visalle tai MasterCardille, jotka välittävät pyynnön edelleen kortin liikkeellelaskijalle, jonka vastauksen A lähetti kauppiaan maksupäätteeseen. Myyntiluvan saatuaan maksupääte muodosti ostotapahtuman tiedot sisältävän maksusanoman. Kauppias lähetti tehdyt korttitapahtumat päivän päätteeksi A:lle käsiteltäväksi. Maksusanoman perusteella A muodosti kirjaussanoman rahan siirtoa varten ja välitti tapahtumat Visalle tai MasterCardille, jotka tilittävät pankille korttimaksujen arvon. A laski korttitapahtumista kauppiaalle kuuluvat tilitykset sekä veloitettavat palvelumaksut ja muodosti tilityksistä ja veloituksista Payment File -tiedoston. Payment File -tiedosto toimitettiin pankin omaan järjestelmään, jossa se sai sen sisältämien tietojen mukaiset tilitys- ja veloitustapahtumat konkretisoitumaan kauppiaan ja pankin välillä automaattisesti ilman pankissa suoritettavia toimenpiteitä. Korttimaksutapahtumissa raha ei kulkenut A:n omien tilien kautta.

A:n suorittaman palvelukokonaisuuden oli katsottava muodostavan sellaisen unionin tuomioistuimen tuomiossa C-2/95, SDC, tarkoitetun erillisen kokonaisuuden, joka täytti arvonlisäverolain 42 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetun maksuliikkeen ja arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettujen maksuja ja tilisiirtoja koskevien liiketoimien erityisiä ja olennaisia tehtäviä. Pankin ei ollut suoritettava arvonlisäveroa A:lta ostamistaan palveluista arvonlisäverolain 9 §:ssä säädetyn käännetyn verovelvollisuuden nojalla. Pankin valitus hyväksyttiin.

KHO 2021:192

Ruotsalaisen yhtiön Suomen sivuliike myi asiakaspankeilleen palvelukokonaisuuden, joka muodostui asiakaspankkien välisiä maksuvelvoitteita koskevien ja muiden tietojen vastaanottamisesta ja lähettämisestä, maksujen selvittelystä eli asiakaspankkien välisten maksuvelvoitteiden kokoamisesta ja kuittaamisesta sekä selvittelyn tuloksena muodostuvan tiedoston lähettämisestä Suomen Pankkiin. Sivuliikkeen mukaan sillä tuli olemaan pääsy keskuspankin järjestelmään, jonne se syötti katteensiirtoja koskevat tiedot asiakaspankkien puolesta ja näiden valtuuttamana. Katteensiirtopyynnön seurauksena asiakaspankkien keskuspankissa olevia tilejä veloitettiin tai hyvitettiin ilman asiakaspankeilta vaadittavia toimenpiteitä. Varsinaiset tilisiirrot toteutti Suomen Pankki selvittelytiedoston sisältämien ohjeiden mukaisesti. Sivuliike oli maksutapahtumien selvittelyssä ja katteensiirtojen toteuttamisessa vastuussa varojen siirtämiseen liittyvistä oikeudellisista ja taloudellisista muutoksista. Sivuliike osti asiakaspankeille myymäänsä palvelua vastaavan palvelun alihankkijalta.

Asiaa kokonaisuutena arvioitaessa oli katsottava, että sivuliikkeen asiakaspankeille suorittamat palvelut muodostivat sellaisen unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetun erillisen kokonaisuuden, joka täytti arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitetun maksuja ja tilisiirtoja koskevien liiketoimien erityisiä ja olennaisia tehtäviä. Palvelua oli pidettävä arvonlisäverolain 42 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuna maksuliikkeenä. Sivuliikkeen ei siten ollut suoritettava arvonlisäveroa asiakaspankeille myymästään palvelukokonaisuudesta eikä myöskään käännetyn verovelvollisuuden perusteella sen ostaessa vastaavan palvelun alihankkijalta. Sivuliikkeen valitus hyväksyttiin.

Edellä esitettyjen korkeimman hallinto-oikeuden päätösten perusteella ei voi kuitenkaan tehdä sellaista johtopäätöstä, että aina kun palveluun sisältyy sellaisen tiedoston luominen, joka sisältää tilisiirron toteuttamiseksi tarvittavia tietoja, kyse olisi arvonlisäverottomana maksuliikepalveluna pidettävästä palvelusta. Asiaa on arvioitava tapauskohtaisesti ja kokonaisuus huomioon ottaen.

EUT:n tuomiossa asiassa C-607/14, Bookit, oli kyse Bookit Ltd:n tarjoamasta korttimaksujen käsittelypalvelusta. Bookit Ltd toimitti yhteistyöpankilleen kunkin päivän päättyessä selvitystiedoston, jonka Bookit Ltd:n yhteistyöpankki toimitti edelleen maksukortit myöntäneille pankeille. Selvitystiedosto sisälsi kyseisenä päivänä toteutuneiden korttimaksujen tiedot ja se käynnisti prosessin, joka johti lopulta tilisiirtojen toteutumiseen. Bookit Ltd:n suorittamaa palvelua ei kuitenkaan pidetty arvonlisäverottomana maksuliikettä koskevana palveluna. EUT totesi tuomiossaan, että myyjänä toimivan palvelujen suorittajan saajapankilleen esittämät selvitystiedostot olivat ainoastaan sähköisessä muodossa oleva maksupyyntö. Tällaisen selvitystiedoston lähettämisellä edelleen päivän päätteeksi oli siis ainoastaan tarkoitus ilmoittaa kyseiselle maksujärjestelmälle, että ennakkoon hyväksytty myynti oli todella toteutettu. Edelleen lähettämisen ei siis voitu katsoa panevan täytäntöön kyseistä maksua tai tilisiirtoa taikka täyttävän liiketoimen erityisiä tai olennaisia tehtäviä.

4 Arvopaperikauppa ja arvopapereiden välitys

Arvonlisäveroa ei suoriteta arvopaperikauppana pidettävien palvelujen myynnistä. Arvopaperikaupalla tarkoitetaan osakkeiden ja muiden niihin verrattavien osuuksien, saatavien sekä johdannaissopimusten myyntiä. Arvonlisäveroa ei suoriteta myöskään arvopaperin välityksestä.

Edellä mainittuihin arvopapereihin rinnastettavana rahoitusarvopaperina pidetään myös niin sanotun tavallisen kiinteistöosakeyhtiön osakkeita. Tavallisen kiinteistöosakeyhtiön osakkeiden välitys on siten arvonlisäverotonta. Sen sijaan keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön osakkeita ja asunto-osakeyhtiön osakkeita ei rinnasteta edellä mainittuihin rahoitusarvopapereihin. Keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön ja asunto-osakeyhtiön osakkeiden välitykseen sovelletaan kiinteistön välittämistä koskevia säännöksiä. Keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden ja asunto-osakeyhtiöiden osakkeiden välitys on siten arvonlisäverollista.

Arvonlisäverottomana arvopaperin välityksenä pidetään myös arvopapereiden osto- ja myyntitoimeksiantoihin liittyviä asiantuntijapalvelukokonaisuuksia, joiden keskeinen sisältö eli pääsuorite muodostuu osakkeiden myyjän ja mahdollisten osakkeiden ostajien tai osakkeiden ostajan ja mahdollisten osakkeiden myyjien yhteen saattamista koskevien palvelujen suorittamisesta. Tällaisista palvelukokonaisuuksista oli kyse korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä KHO 2016:137.

KHO 2016:137

Investointipankkitoimintaa harjoittava A Oy suoritti asiakkailleen asiakkaan yritysjärjestelyihin liittyviä palveluja, jotka käsittivät muun ohella asiakkaan avustamisen osakkeiden tai liiketoiminnan myynnissä tai ostossa. A Oy toimi asiakkaan taloudellisena edustajana ja neuvonantajana liittyen järjestelyn suunnitteluun ja toteuttamiseen. A Oy:n saama toimeksianto saattoi tähdätä myös pelkästään osakkeiden myyntiin tai ostoon. Myyntitoimeksiannoissa A Oy:n tehtäviin kuului muun muassa potentiaalisten ostajatahojen etsiminen ja yhteydenotot heihin, tarjousten arviointi, due diligence -prosessin suunnittelu ja koordinointi sekä avustaminen neuvotteluissa ja esitysten ja esitysmateriaalin teossa. Ostotoimeksiannoissa A Oy:n tehtäviin kuului muun muassa asiantuntijoiden työn koordinointi, ostokohteen arviointi ja analysointi, tarjousten laatiminen, dokumenttien kommentointi ja korjaus, prosessin suunnittelu, due diligence -prosessin koordinointi sekä avustaminen materiaalien valmistelussa. A Oy:n tehtäviin myynti- tai ostotoimeksiannoissa ei sisältynyt neuvonantoa verotuksellisissa eikä juridisissa kysymyksissä.

A Oy sai vastikkeena toimeksiannon hoitamisesta onnistumispalkkion (success fee), jos kauppa toteutui. Onnistumispalkkio määräytyi joko osuutena kauppahinnasta tai kiinteämääräisesti. Onnistumispalkkioiden osalta asiassa oli kysymys siitä, oliko A Oy:n suoritettava arvonlisäveroa onnistumispalkkioista siinä tapauksessa, että toimeksianto johti liiketoimintakaupan sijasta osakkeiden myyntiin tai ostoon. Myynti- ja ostotoimeksiantoon liittyvää palvelukokonaisuutta pidettiin arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitettuna arvopapereita koskevan liiketoimen välityksenä ja siten arvonlisäverolain 42 §:n 1 momentin 6 kohdassa tarkoitettuna rahoituspalvelun myyntinä, josta A Oy:n ei ollut suoritettava arvonlisäveroa.

Lisäksi A Oy sai vastikkeena yleensä kuukausipohjaisen kiinteän palkkion (retainer fee), joka tyypillisesti oli onnistumispalkkiota vähäisempi. A Oy sai pitää tämän palkkion, vaikka järjestely ei toteutuisi. A Oy:n oli oikaistava arvonlisäverollisena veloittamansa retainer fee verottomaksi, jos toimeksianto johti osakekauppaan. Jos toimeksiantosopimus tähtäsi vain osakkeiden myyntiin tai ostoon, A Oy:n ei ollut suoritettava arvonlisäveroa tästä palkkiosta, vaikka toimeksiannon mukainen osakekauppa jäisi toteutumatta.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä KHO 2016:137 on määritelty sellaisia arvopapereiden osto- ja myyntitoimeksiantoihin liittyviä palvelukokonaisuuksia, joita voidaan pitää arvonlisäverottomana arvopapereiden välityksenä. Sen sijaan arvopapereiden osto- ja myyntitoimeksiantojen toteuttamisen yhteydessä mahdollisesti suoritettavat muut palvelut, kuten juridiset palvelut tai due diligence -palvelut ovat arvonlisäverollisia palveluja. Tällaisten palvelujen ei voida katsoa liittyvän kiinteästi arvopapereiden osto- ja myyntitoimeksiantojen pääsuoritteena pidettävään arvopapereiden välittämiseen. Tällaisista palveluista oli kyse keskusverolautakunnan päätöksessä KVL 41/2018.

KVL 41/2018

A Oy suoritti korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä KHO 2016:137 tarkoitettuihin arvonlisäverottomiin osakkeiden myynti- ja ostotoimeksiantoihin liittyen verotuksellisia ja juridisia palveluja, asiakirjojen laadintaan liittyviä palveluja sekä due diligence-palveluja. Palveluista voitiin sopia osakkeiden myynti- ja ostotoimeksiantojen yhteydessä, mutta niistä voitiin sopia myös erikseen tai myöhemmin. Kyse oli palveluista, jotka voitiin ostaa osakkeiden myynti- ja ostotoimeksiannon suorittavalta taholta, mutta ne voitiin ostaa myös muulta taholta.

Osakkeiden myynti- ja ostotoimeksiantoihin liittyvät verotukselliset ja juridiset palvelut, asiakirjojen laadintaan liittyvät palvelut ja due diligence-palvelut eivät liittyneet kiinteästi osakkeiden myynti- ja ostotoimeksiantojen pääsuoritteena pidettävään arvopapereiden välittämiseen. Palveluja oli siten pidettävä näistä toimeksiannoista erillisinä ja itsenäisinä palveluina, joiden arvonlisäverokohtelu määräytyi suoritetun palvelun luonteen perusteella. Erillisinä ja itsenäisinä palveluina palvelut eivät olleet AVL 42 §:n 1 momentin 6 kohdassa tarkoitettuja rahoituspalveluja. Kyse oli arvonlisäverollisista palveluista.

5 Sidonnaisasiamiespalvelut

Sijoituspalveluyhtiöt tarjoavat asiakkailleen erilaisia sijoitustuotteita, kuten joukkovelkakirjalainoja ja sijoitusrahasto-osuuksia. Sijoituspalveluyhtiöt voivat tarjota näitä sijoitustuotteita asiakkaille joko itse tai yhteistyössä sidonnaisasiamiesten kanssa. Sidonnaisasiamies on itsenäinen ja erillinen verovelvollinen, mutta hän toimii sijoituspalveluyhtiön lukuun ja vastuulla. Sidonnaisasiamiehen on palveluja tarjotessaan ilmoitettava asiakkailleen selkeästi asemansa ja edustamansa sijoituspalveluyhtiön nimi. Finanssivalvonta pitää sidonnaisasiamiehistä julkista rekisteriä, johon sijoituspalveluyhtiöt ilmoittavat nimeämänsä sidonnaisasiamiehet.

Kun sijoituspalveluyhtiö tarjoaa sijoitustuotteita yhteistyössä sidonnaisasiamiesten kanssa, sijoituspalveluyhtiö on yhteydessä varsinaiseen joukkovelkakirjalainoja liikkeelle laskevaan rahoitusyhtiöön tai sijoitusrahasto-osuuksia tarjoavaan sijoitusrahaston hallinnointiyhtiöön ja sopii rahastoyhtiön tai hallinnointiyhtiön kanssa sijoitustuotteiden tarjoamisesta mahdollisille asiakkaille. Sidonnaisasiamies tarjoaa näitä sijoitustuotteita sijoittajille. Sidonnaisasiamies ottaa yhteyttä asiakkaaseen ja esittelee heille sijoituspalveluyhtiön tarjoamia sijoitustuotteita. Sidonnaisasiamies arvioi asiakkaan riskinottokyvyn ja valitsee asiakkaalle esiteltävät sijoitustuotteet tämän mukaisesti. Sidonnaisasiamies suorittaa myös asiakkaan tunnistamiseen liittyvät tehtävät. Jos asiakas haluaa tehdä sijoituksen, sidonnaisasiamies täyttää yhdessä asiakkaan kanssa toimeksiannon toteuttamiseksi vaadittavat asiakirjat. Sidonnaisasiamies voi myös ohjata asiakkaat tekemään toimeksiannon sijoituspalveluyhtiön sähköisessä järjestelmässä. Toimeksiannon toteuttamisesta kertyy palkkio sijoituspalveluyhtiölle, joka maksaa tästä etukäteen sovitun mukaisen prosenttiosuuden sidonnaisasiamiehelle.

Kun sidonnaisasiamiehen edellä kuvatulla tavalla esittelemät sijoitustuotteet ovat arvopapereita, kuten joukkovelkakirjalainoja tai sijoitusrahasto-osuuksia, sidonnaisasiamiehen suorittamassa palvelussa on kyse arvopaperin välityspalvelusta. Sijoituspalveluyhtiö toimii tällöin päävälittäjänä ja sidonnaisasiamies toimii alivälittäjänä. Sidonnaisasiamiehelle tällä perusteella kertyvät palkkiot ovat vastiketta arvonlisäverottomasta arvopaperin välittämisestä.

Sidonnaisasiamiehelle voi kertyä palkkioita myös arvonlisäverollisten palvelujen suorittamisesta. Tällaisesta palvelusta oli kyse keskusverolautakunnan päätöksessä KVL 33/2020.

KVL 33/2020

Hakijayhtiö toimi sidonnaisasiamiehenä ja vakuutusasiamiehenä myyden ja välittäen A:n tuottamia sijoitustuotteita ja A:n edustamien vakuutusyhtiöiden vakuutuksia asiakkaille. Hakija suoritti A:lle X:n alueen toimistossa tämän kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella myös managerointipalvelua, jonka arvonlisäverokäsittely oli ratkaistavana.

A:n hakijalle managerointipalvelusta suorittama palkkio ei määräytynyt hakijan välittämien rahoitus- ja vakuutuspalvelujen perusteella, vaan toimiston kokonaismyynnin perusteella. Keskusverolautakunta katsoi, että A:n suorittama palkkio hakemuksessa tarkoitetusta managerointipalvelusta ei ollut osa A:n hakijalle rahoitus- ja vakuutuspalvelujen välityksestä suorittamaa vastiketta, vaan vastiketta erillisestä palvelusta, jonka tarkoituksena oli tukea muiden sidonnaisasiamiesten ja vakuutusedustajien välitystoimintaa sisältäen myös näiden rekrytointiin osallistumista. Arvonlisäverovapautuksia oli tulkittava suppeasti, koska ne olivat poikkeus siitä yleisestä periaatteesta, jonka mukaan arvonlisäveroa peritään jokaisesta verovelvollisen suorittamasta vastikkeellisesta palvelusta. Vaikka hakija osallistui muiden sidonnaisasiamiesten ja vakuutusedustajien välitystoimintaan, managerointipalvelu ei kokonaisuutena arvioiden muodostanut sellaista erillistä kokonaisuutta, jolla täytettiin välityspalvelun erityiset ja olennaiset tehtävät (C-453/05, Ludwig, kohta 27). Managerointi-palvelusta oli siten suoritettava arvonlisäveroa arvonlisäverolain 1 §:n 1 momentin 1 kohdan perusteella.

6 Sijoitusrahastotoiminta

6.1 Erityinen sijoitusrahasto

Arvonlisäverolakia koskevan hallituksen esityksen (HE 88/193) mukaan sijoitusrahastotoiminta olisi arvonlisäverotonta toimintaa. Sijoitusrahastojen harjoittamaa toimintaa olisi pidettävä lähinnä arvonlisäverolain 42 §:n 1 momentin 6 kohdassa tarkoitettuna arvopaperikauppana. Arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan g alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on vapautettava arvonlisäverosta erityisten sijoitusrahastojen hallinta.

Erityisen sijoitusrahaston käsitettä ei ole määritelty arvonlisäverolaissa eikä arvonlisäverodirektiivissä. EUT:n oikeuskäytännössä ja kotimaisessa oikeuskäytännössä on otettu kantaa siihen, millä edellytyksillä sijoitusrahastoa voidaan pitää arvonlisäverodirektiivissä tarkoitettuna erityisenä sijoitusrahastona.

EUT on oikeuskäytännössään (C-595/13, Fiscale Eenheid) katsonut, että arvonlisäverodirektiivissä tarkoitettuna erityisenä sijoitusrahastona pidetään sellaista sijoitusrahastoa, joka on valtion erityisen valvonnan alainen. Tämä on todettu myös korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä KHO 2016:69.

KHO 2016:69

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että vain sellaista sijoitusta, joka on valtion erityisen valvonnan alainen, voidaan pitää arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettuna erityisenä sijoitusrahastona, jonka hallinnointi on saman direktiivin kohdan mukaan vapautettava arvonlisäverosta. Vaikka A Oy oli osakeyhtiömuotoinen sijoitusrahasto, se ei ollut kuitenkaan yhteissijoitusyrityksistä annetussa direktiivissä 85/611/ETY tarkoitettu yhteissijoitusyritys. A Oy ei myöskään ollut vaihtoehtorahaston hoitajista annetussa laissa tarkoitettu vaihtoehto­rahasto eikä yhtiön harjoittamaa toimintaa koskenut mikään muu­kaan sijoitusrahastoja koskeva erityislaki. Koska A Oy:tä ei voitu pitää arvonlisäverodirektiivissä tarkoitettuna erityisenä sijoitusrahastona, sen toisesta jäsenvaltiosta ostamat palvelut eivät olleet erityisen sijoitusrahaston hallinnointipalveluja eivätkä arvonlisäverolain 42 §:ssä tarkoitettuja rahoituspalveluja.

Suomessa valtion erityisen valvonnan alaisina sijoitusrahastoina pidetään sijoitusrahastolaissa (213/2019) tarkoitettuja sijoitusrahastoja sekä vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa (162/2014) tarkoitettuja vaihtoehtorahastoja. Käytännössä valtion erityinen valvonta toteutuu siten, että sijoitusrahaston tai vaihtoehtorahaston hoitaja on Finanssivalvonnan valvonnassa. Sijoitusrahaston tai vaihtoehtorahaston hoitaja merkitään Finanssivalvonnan julkiselle valvottavaluettelolle. Valvottavaluettelolta käyvät ilmi myös ne erityiset sijoitusrahastot, joita hoitaja hallinnoi.

Muualle kuin Suomeen rekisteröityneet sijoitusrahastot ovat valtion erityisen valvonnan alaisia, kun ne ovat kyseisen EU-maan toimivaltaisen viranomaisen valvonnassa.

6.1.1 Erityinen sijoitusrahasto arvonlisäverovelvollisena

Erityisen sijoitusrahaston harjoittama sijoitusvarallisuuden hallinnointi on arvonlisäverotuksen soveltamisalan ulkopuolelle jäävää toimintaa. Erityisen sijoitusrahaston katsotaan tästä huolimatta toimivan arvonlisäverovelvollisen ominaisuudessa palvelujen myyntimaasäännöksiä sovellettaessa (ks. esim. EUT asiassa C-459/19, Wellcome Trust). Erityinen sijoitusrahasto suorittaa siten arvonlisäveron käännetyn verovelvollisuuden perusteella ostamastaan yleissäännöksen alaisesta arvonlisäverollisesta palvelusta.

Kun erityisen sijoitusrahaston hallinnoima sijoitusvarallisuus muodostuu kiinteistöistä, erityinen sijoitusrahasto voi harjoittaa vuokraustoimintaa. Erityinen sijoitusrahasto voi hakeutua kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisesta arvonlisäverovelvolliseksi samoin edellytyksin kuin muutkin vuokraustoimintaa harjoittavat. Kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisesta arvonlisäverovelvolliseksi hakeutumisen edellytyksiä on käsitelty tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisesta arvonlisäverovelvolliseksi hakeutuminen.

Myös erityisinä sijoitusrahastoina edellytysten täyttyessä pidettävät erikoissijoitusrahastot voivat tehdä vuokrasopimuksia omissa nimissään. Tällöin ne toimivat itsenäisen oikeussubjektin tavoin. Erikoissijoitusrahastot voivat edellytysten täyttyessä hakeutua kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisesta arvonlisäverovelvolliseksi.

6.2 Erityisen sijoitusrahaston hallinnointi

Erityisen sijoitusrahaston hallinnointipalvelut ovat arvonlisäverottomia. Ennen kuin voidaan arvioida sitä, ovatko myydyt palvelut arvonlisäverottomia erityisen sijoitusrahaston hallinnointipalveluja, on selvitettävä, minkä tahon hyväksi palvelut tulevat. Jos hallinnointipalvelut tulevat arvonlisäverodirektiivissä tarkoitetun erityisen sijoitusrahaston hyväksi, palvelujen myynnistä ei edellytysten täyttyessä suoriteta arvonlisäveroa. Jos hallinnointipalvelut tulevat sellaisen toimijan hyväksi, jota ei voida pitää arvonlisäverodirektiivissä tarkoitettuna erityisenä sijoitusrahastona, hallinnointipalvelun myynnistä suoritetaan arvonlisäveroa.

Erityisen sijoitusrahaston hallinnointipalveluilla tarkoitetaan ensisijaisesti salkunhoitoon kuuluvia palveluja. Salkunhoitoon kuuluvien palvelujen lisäksi seuraavat palvelut ovat erityisen sijoitusrahaston hallinnointipalveluja.

Hallinnoiminen

  • Lakisääteiset ja rahastonhoitoon liittyvät kirjanpitopalvelut
  • Asiakastiedustelut
  • Arvonmääritys ja hinnoittelu (veroilmoitukset mukaan lukien)
  • Säännösten noudattamisen seuranta
  • Osuudenhaltijarekisterin ylläpito
  • Tulojen jakaminen
  • Osuuksien liikkeeseenlasku ja lunastaminen
  • Sopimusten selvitystoiminta (osuustodistusten toimitus mukaan lukien)
  • Tietojen kirjaaminen

Tämä luettelo ei ole tyhjentävä. Muutkin palvelut voivat edellytysten täyttyessä olla arvonlisäverottomia erityisen sijoitusrahaston hallinnointipalveluja.

Erityisen sijoitusrahaston hallinnointipalvelujen myynnistä ei suoriteta arvonlisäveroa. Hallinnointipalvelujen myynnistä ei suoriteta arvonlisäveroa, kun hallinnointipalvelut muodostavat luonteeltaan erillisen sekä erityisen ja olennaisen osan erityisen sijoitusrahaston arvonlisäverottomasta toiminnasta. Tämä on todettu korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä KHO 2.10.2006 T 2534

KHO 2.10.2006 T 2534

Yhtiö A oli sijoitusrahastolaissa (48/1999) tarkoitettu rahastoyhtiö, joka harjoitti sijoitusrahastotoimintaa. A hallinnoi muun muassa pääasiassa venäläisiin osakkeisiin sijoittavaa sijoitusrahastoa. Rahaston sääntöjen mukaan A voi harjoittaessaan sijoitusrahastotoimintaa käyttää toiminnassaan ulkopuolisia hallinnointi- ja neuvontapalveluja. A:n sijoitusneuvojana toimi Cayman-saarille rekisteröity yhtiö B, jolla ei ollut kiinteää toimipaikkaa Suomessa eikä se ollut Suomessa arvonlisäverovelvollinen. B toimi pääasiassa Moskovassa sijaitsevasta toimipaikasta. Koska B:llä ei ollut valtiovarainministeriön myöntämää toimilupaa tarjota sijoituspalvelua Suomessa, se ei voinut itsenäisesti päättää rahaston sijoituksista, vaan A:n tuli hyväksyä kaikki sijoituspäätökset. Koska A:lla ei kuitenkaan ollut Venäjän sijoitusmarkkinoihin ja -ympäristöön tarvittavaa asiantuntemusta, käytännössä A hyväksyi aina B:n tekemät sijoitusehdotukset. B sai palkkiona osan siitä hallinnointipalkkiosta, jonka A sai rahaston varoista.

B:n A:lle myymässä sijoitusneuvontapalvelussa ei ollut kysymys arvopapereiden säilytys- ja hallintapalvelusta eikä sellaisista omaisuudenhoitajan valvonta- ja tarkastustehtävistä, jotka Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen 4.5.2006 asiassa C-169/04 (Abbey National plc ja Inscape Investment Fund) antaman tuomion mukaan olivat verollisia palveluja. B:n A:lle myymä sijoitusneuvontapalvelu liittyi sijoitusrahaston salkunhoitoon muodostaen luonteeltaan erillisen sekä erityisen ja olennaisen osan verottomasta sijoitusrahastotoiminnasta. Koska B:n A:lle myymä sijoitusneuvontapalvelu oli osa arvonlisäverolain 42 §:ssä tarkoitettuna verottomana rahoituspalveluna pidettävää sijoitusrahastotoimintaa, A:n ei palvelun ostajana ollut suoritettava siitä veroa arvonlisäverolain 9 §:n käännettyä verovelvollisuutta koskevan säännöksen nojalla.

Erityisen sijoitusrahaston hallinnoija voi suorittaa erityisen sijoitusrahaston hallinnointipalveluja itse tai hän voi ostaa niitä kolmannelta taholta. Kolmannen tahon suorittamat palvelut voivat olla arvonlisäverottomia erityisen sijoitusrahaston hallinnointipalveluja, kun ne kokonaisuutena arvioiden muodostavat erillisen kokonaisuuden ja ovat erityisiä ja olennaisia osatekijöitä erityisen sijoitusrahaston hallinnoinnille. EUT katsoi tuomiossaan asiassa C-275/11, GfBk, että sijoitusrahaston hallinnointiyhtiön GfBk:lta ostamat neuvonta- ja tiedotuspalvelut olivat erityisen sijoitusrahaston arvonlisäverottomia hallinnointipalveluja. GfBk neuvoi hallinnointiyhtiötä erityisen sijoitusrahaston rahasto-omaisuuden hallinnoinnissa ja antoi rahasto-osuuksien ostoa ja myyntiä koskevia suosituksia. GfBk:n myymät palvelut muodostivat erillisen kokonaisuuden ja olivat erityisiä ja olennaisia osatekijöitä erityisen sijoitusrahaston hallinnoinnille.

Tuomiossa asiassa C-231/19, Blackrock Investment Management (UK) oli kyse kolmannen osapuolen tarjoamasta ohjelmistoalustan kautta tapahtuvasta markkina-analyysejä sekä suoritus- ja riskianalyysejä sisältävästä palvelusta. Palvelu suoritettiin samansisältöisenä sekä erityisten sijoitusrahastojen että muiden kuin erityisten sijoitusrahastojen hyväksi. EUT katsoi, että palvelua ei ollut pidettävä arvonlisäverottomana erityisen sijoitusrahaston hallinnointipalveluna. Kyse ei ollut erityisen sijoitusrahaston hallinnoinnin kannalta erityisestä palvelusta.

Yhdistettyjä asioita C-58/20, K ja C-59/20, DBKAG koskevassa tuomiossaan EUT totesi, että ainoastaan sellaiset palvelut voivat olla erityisen sijoitusrahaston hallinnointipalveluja, joilla on luontainen yhteys erityisen sijoitusrahastojen hallinnointiin ja joita suoritetaan yksinomaan tällaisten erityisten sijoitusrahastojen hallinnointia varten. EUT katsoi, että esimerkiksi verotukseen liittyviä tehtäviä koskeva palvelu, joka muodostuu sen varmistamisesta, että osuudenhaltijoiden rahastotulojen verotus toimitetaan kansallisen lainsäädännön mukaisesti voi edellä todetun edellytyksen täyttyessä olla tällainen palvelu.

Hallinnointipalvelut ovat arvonlisäverottomia myös silloin, kun ne suoritetaan erityisenä sijoitusrahastona pidettävän kiinteistösijoitusrahaston hyväksi. Arvonlisäveroa ei suoriteta kiinteistösijoitusrahaston salkunhoitoon kuuluvien palvelujen myynnistä. Kiinteistösijoitusrahaston sijoituskohteina olevien kiinteistöjen hallinnointiin ja vuokraustoimintaan liittyvät palvelut eivät ole salkunhoitoon kuuluvia palveluja. Tällaisten palvelujen myynnistä suoritetaan arvonlisäveroa (ks. EUT asiassa C-595/13, Fiscale Eenheid X).

KVL 12/2014

Sijoitusrahastot A Ky, B Ky ja C Ky olivat suljettuja kiinteistösijoitusrahastoja. Sijoitusrahastoilla tai sijoitusrahastojen vastuunalaisilla yhtiömiehillä ei ollut omaa henkilökuntaa, joten vastuunalaiset yhtiömiehet ostivat kaikki sijoitusrahastojen toimintaa varten tarvittavat palvelut X Oy:ltä ja Y Oy:ltä. Ostetut palvelut olivat vuokraustoiminnan järjestämiseen, kiinteistöjen ja kiinteistöyhtiöiden hallinnointiin sekä raportointiin liittyviä palveluja. Lisäksi vastuunalaiset yhtiömiehet ostivat sijoitusrahaston perustamiseen liittyviä palveluja sekä vastuunalaisen yhtiömiehen tehtäviä ja vastuita koskevia palveluja.

Sijoitusrahaston perustamiseen liittyvät palvelut sekä vastuunalaisen yhtiömiehen tehtäviä ja vastuita koskevat palvelut olivat kiinteistösijoitusrahaston salkunhoitoon kuuluvia palveluja. Palvelut olivat luonteeltaan tunnusomaisia sijoitusrahaston hallinnointiin kuuluvia toimintoja. Palvelut muodostivat sijoitusrahaston toiminnan kannalta erillisen kokonaisuuden, joka oli erityinen ja olennainen osa sijoitusrahaston harjoittamaa arvonlisäverotonta toimintaa. Palvelut olivat siten arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettuja erityisen sijoitusrahaston hallinnointipalveluja ja arvonlisäverolain 42 §:n mukaisia arvonlisäverottomia rahoituspalveluja. Verotuksen neutraalisuusperiaatteen johdosta kiinteistösijoitusrahastojen hallinnoinnin arvonlisäverottomuuden kannalta ei ollut merkitystä sillä, perustuiko kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeiden myynnin arvonlisäverovapaus arvonlisäverolain 43 §:ään vai 27 §:ään vai arvonlisäverolain 42 §:ään.

Vuokraustoiminnan järjestämiseen, kiinteistöjen ja kiinteistöosakeyhtiöiden hallinnointiin sekä raportointiin liittyvät palvelut olivat arvonlisäverollisia palveluja.

Erityisen sijoitusrahaston varojen säilyttämistä koskevat palvelut eivät ole arvonlisäverottomia erityisen sijoitusrahaston hallinnointipalveluja. Erityisen sijoitusrahaston säilytyspalvelujen myynnistä suoritetaan arvonlisäveroa. Tämä on todettu korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä KHO 2018:44.

KHO 2018:44

A:lla oli Finanssivalvonnan antama lupa toimia säilytysyhteisönä, ja se oli sijoitusrahastolaissa ja vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa tarkoitettu säilytysyhteisö. A luovutti sijoitusrahastolaissa ja vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa tarkoitetuille sijoitusrahastoille ja rahastoyhtiöille lakisääteisiä säilytysyhteisöpalveluja.

Sijoitusrahastolaissa ja vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa tarkoitetun säilytysyhteisön tehtävät kohdistuivat pääasiallisesti rahaston varojen säilyttämiseen sekä sijoitusrahastojen toiminnan valvontaan ja tarkastukseen. Säilytysyhteisön rahastoilta saamia palkkioita ei ollut pidettävä vastikkeina arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitetuista verosta vapautetuista sijoitusrahaston hallinnointipalveluista. A:n oli suoritettava arvonlisäveroa mainituista palkkioista.

7 Leasing-palvelut

Leasing-palvelulla tarkoitetaan käyttöomaisuuden pitkäaikaista vuokrausta. Leasing-palvelulla palvelun ostajalle tarjotaan rahoitusratkaisu, joka on vaihtoehto leasing-palvelun kohteena olevan tavaran ostamiselle. Leasing-sopimuksen tekemällä leasing-palvelun ostaja välttyy sitouttamasta omaa pääomaansa leasing-tavaran, kuten koneen tai ajoneuvon, hankintaan. Leasing-palvelun tarjoaja hankkii leasing-tavaran omistukseensa ja veloittaa leasing-palvelun ostajalta sen käytöstä vastikkeen. Vastike muodostuu toisaalta leasing-palvelun tarjoajan leasing-tavaran hankintaan sitouttamalle pääomalle laskettavasta palkkiosta sekä toisaalta leasing-tavaran käyttöoikeudesta veloitetusta korvauksesta. Vaikka leasing-palvelun luovuttamisessa onkin kyse rahoitusratkaisun tarjoamisesta, leasing-palvelusta veloitettu vastike eli leasing-vuokra on kokonaisuudessaan arvonlisäverollinen.

Kun kyse on leasing-palvelusta, arvonlisäveron suorittamisvelvollisuus syntyy silloin, kun leasing-vastike veloitetaan kultakin ennalta sovitulta ajanjaksolta esimerkiksi kuukausittain tai neljännesvuosittain. Suoritettavan arvonlisäveron peruste on kultakin ajanjaksolta veloitettu vastike.

Leasing-palvelu on erotettava tavaran myynnistä. Kyse on tavaran myynnistä silloin, jos tavaran luovuttamista koskevassa leasing-sopimuksessa on sovittu, että tavaran omistusoikeus siirtyy tavaran ostajalle leasing-sopimuksen päätyttyä ja leasing-sopimuksen mukaisten erien maksamisen jälkeen. Arvonlisäveron suorittamisvelvollisuus syntyy näissä tilanteissa jo silloin, kun tavara luovutetaan ostajalle. Suoritettavan arvonlisäveron peruste on tavarasta veloitettava vastike kokonaisuudessaan. Leasing-sopimuksessa on tällöin tosiasiassa kyse tavaran myynnistä osamaksusopimuksella.

Tulkinnallisempi tilanne on silloin, jos leasing-palvelun luovuttamista koskevassa sopimuksessa tarjotaan ostajalle mahdollisuus mutta ei velvollisuutta leasing-tavaran lunastamiseen leasing-kauden päätyttyä. EUT:n tuomion asiassa C-164/16, Mercedes-Benz Financial Services, mukaan kyse on tavaran myynnistä, jos leasing-sopimuksen ehdot ovat sellaiset, että tavaran omistusoikeuden voidaan katsoa siirtyvän kokonaisuudessaan ostajalle automaattisesti viimeisen leasing-sopimuksen mukaisen maksuerän maksamisen jälkeen. Tilanne ei ole tällainen silloin, jos leasing-palvelun ostajalla on tosiasiallinen taloudellinen mahdollisuus valita useamman eri vaihtoehdon välillä, kuten mahdollisuus lunastaa leasing-tavara, mahdollisuus palauttaa leasing-tavara leasing-palvelun tarjoajalle tai mahdollisuus pidentää leasing-vuokra-aikaa. Sen sijaan silloin tilanne on leasing-sopimuksen päättyessä tällainen, jos leasing-palvelun ostajan ainoa tosiasiallinen taloudellisesti perusteltavissa oleva järkiperäinen mahdollisuus on leasing-tavaran lunastaminen. Näin voi olla esimerkiksi silloin, jos leasing-tavaran lunastushetkeen mennessä maksettujen leasing-sopimuksen mukaisten maksuerien todellinen arvo vastaa leasing-tavaran myyntiarvoa lunastushetkellä siten, ettei leasing-tavaran lunastaminen muodosta leasing-palvelun ostajalle enää velvollisuutta maksaa merkittävää lisämaksua.

Keskusverolautakunnan päätöksessä KVL 41/2019 oli kyse ajoneuvon myynnistä asiakkaalle siten, että ajoneuvon myyvä autoliike siirsi osamaksusopimuksen mukaisen osamaksueriä koskevan rahoitussaatavan rahoitusyhtiölle. Rahoitusyhtiölle muodostui ajoneuvon hankinnan rahoittajana vakuusoikeudellinen oikeus ajoneuvoon. Järjestelyssä oli kyse osamaksusopimuksen perusteella tapahtuvasta ajoneuvon myynnistä. Asiaa ei ollut arvioitava toisin sillä perusteella, että osamaksusopimus sisälsi niin sanotun hintatakuuelementin, jonka perusteella asiakkaalla oli mahdollisuus osamaksusopimuksen voimassaoloaikana edellytysten täyttyessä myydä ajoneuvo takaisin autoliikkeelle.

KVL 41/2019

Ostaja hankki autoliike A Oy:lta uuden ajoneuvon osamaksusopimuksella. Osamaksusopimus siirrettiin B Oy:lle rahoitussaatavan vakuudeksi siten, että kaikki sopimukseen perustuvat oikeudet siirtyivät A Oy:lta B Oy:lle. Osamaksusopimuksen perusteella ostaja sai ajoneuvon käyttö- ja määräämisvallan ja maksettuaan täyden kauppahinnan ostajasta tuli ajoneuvon omistaja. Hakemuksen mukaan ajoneuvo luovutettiin ostajalle sopimuskauden alussa ja ostaja maksoi sopimuksen mukaisia maksueriä tavanomaisesti 1 – 5 vuotta. Omistusoikeus siirtyi ostajalle lopullisesti tämän maksettua kaikki maksusuunnitelman mukaiset erät.

Hakemuksen mukaan B Oy:llä oli osamaksusopimuksen siirronsaajana ainoastaan vakuusoikeudellinen oikeus rahoitussaatavan velkojana. B Oy ei missään vaiheessa ostanut kaupan kohteena olevaa uutta ajoneuvoa. Osamaksusopimukseen sisältyi hintatakuuelementti, jonka mukaan ostaja voisi luovuttaa ajoneuvon B Oy:lle sopimuksessa määrättyyn hintaan tietyin sopimusehdoin. Jos ehdot hintatakuun käyttämiseen täyttyivät, omistusoikeuden siirtäminen B Oy:lle toteutettiin erillisellä kauppakirjalla.

Keskusverolautakunta katsoi, että osamaksusopimuksen mukaan A Oy myi uuden ajoneuvon ostajalle siten, että ajoneuvon omistusoikeuden siirtymisen edellytyksenä oli kaikkien maksusuunnitelman mukaisten erien maksaminen. Osamaksukauppaa pidettiin A Oy:n suorittamana arvonlisäverolain 1 §:ssä tarkoitettuna verollisena tavaran myyntinä. Hakemuksessa kuvattua B Oy:n suorittamaa rahoituksen myöntämistä ja siihen liittyvää vakuuden asettamista pidettiin arvonlisäverolain 42 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisena luotonantona ja muuna rahoituksen järjestämisenä ja siten arvonlisäverolain 41 §:ssä tarkoitetun verottoman rahoituspalvelun myyntinä.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä KHO 2022:40 kuvatuissa olosuhteissa kiinteistön vuokrausta koskevaa sopimusta ei ollut tulkittava kiinteistön myyntiä koskevaksi sopimukseksi. Korkein hallinto-oikeus katsoi päätöksessään, että leasing-sopimusten luonnetta arvioitaessa lähtökohdaksi on otettava sopimuksen oikeudellinen muoto ja sen tarkoitus. Tästä voidaan poiketa vain erityisestä syystä. Näin on silloin, jos sopimus ei vastaa liiketoimen taloudellista ja kaupallista todellisuutta.

KHO 2022:40

A Oy oli tehnyt vuokranantajana vuokrasopimuksen, jonka kohteena oli teollisuusrakennus maapohjineen. Vuokran määrässä otettiin huomioon rakennuksen 450 000 euron hankintahintaan perustuva niin sanottu pääoman lyhennysosuus, pääomakululle laskettava korko sekä hallintoon perustuva osuus. Vuokrasopimus oli alkanut 1.9.2018 ja se oli solmittu 10 vuodeksi. Vuokrasopimuksessa oli sovittu vuokralaisella olevan lunastusoikeus kiinteistöön, jolloin lunastusoikeutta käytettäessä vuokrissa huomioon otetut niin sanotut pääoman lyhennysosuudet vähennettiin lopullisesta kauppahinnasta. Jos vuokralainen ei käyttänyt lunastusoikeutta, mainittuja vuokran osuuksia ei palautettu, vaan ne jäivät vuokraksi vuokra-ajalta.

Vuokrissa niin sanottuja pääoman lyhennysosuuksia oli sovittu maksettavaksi siten, että vuokra-ajan päättyessä lunastushinta niiden huomioon ottamisen jälkeen oli 48 000 euroa. Lisäksi lunastusoikeutta käytettäessä kauppahintaan lisättiin sähköliittymän suurentamisesta johtunut liittymämaksu 18 733 euroa sekä tontin hinta 18 332 euroa, mikäli vuokralainen halusi ostaa koko kiinteistön. Rakennuksen kauppahintaa oli sovittu korotettavaksi elinkustannusindeksin mukaisesti.

Asiassa oli ratkaistavana, oliko vuokrasopimusta pidettävä kiinteistön myyntiä vai kiinteistön vuokrausta koskevana sopimuksena.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että asian verotuksellisessa arvioinnissa lähtökohdaksi oli otettava osapuolten tekemän sopimuksen oikeudellinen muoto ja sen tarkoitus. Tästä voitiin poiketa vain erityisestä syystä. Unionin tuomioistuimen asiassa C-653/11, Newey, antaman tuomion perusteella korkein hallinto-oikeus katsoi, että kysymyksessä olevaa sopimusta oli sen oikeudellisen muodon ja osapuolten tarkoituksen mukaisesti pidettävä lähtökohtaisesti kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamista koskevana liiketoimena, ellei arvonlisäverodirektiivin tulkintaa koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti voitu todeta, että sopimus ei vastannut liiketoimen taloudellista ja kaupallista todellisuutta.

Kun otettiin huomioon kiinteistön lunastushinta ja muut lunastusoikeutta käytettäessä maksettavat erät sekä kohteen arvoon ja vuokralaisen liiketoimintaan liittyvät epävarmuustekijät sovittuna vuokra-aikana, lunastusoikeuden käyttämistä ei voitu pitää unionin tuomioistuimen asiassa C-164/16, Mercedes-Benz Financial Services UK, tarkoitettuna vuokralaisen ainoana taloudellisesti rationaalisena valintana asiaa sopimuksen tekohetkellä arvioitaessa. Kun lisäksi vuokralaiselle sopimuksen mukaan kuuluvien oikeuksien ja velvoitteiden ei ollut katsottava poikkeavan tämäntyyppisissä vuokrasopimuksissa yleensä olevista oikeuksista ja velvoitteista, sopimuksen tulkitseminen vuokrasopimukseksi vastasi liiketoimen taloudellista ja kaupallista todellisuutta unionin tuomioistuimen asiassa C-653/11, Newey, antamassa tuomiossa tarkoitetulla tavalla. Sopimusta oli näin ollen sen sisällön ja osapuolten tarkoituksen mukaisesti pidettävä kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamista koskevana liiketoimena. A Oy:n oli suoritettava vuokramaksuista arvonlisäveroa arvonlisäverolain 30 §:ssä säädettyjen edellytysten täyttyessä.

8 Täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelut

Täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelulla tarkoitetaan omaisuudenhoitoasiakkaan sijoitusomaisuuden hoitamista asiakkaan nimissä ja lukuun. Toimeksiannon saaja eli omaisuudenhoitaja ja omaisuudenhoitoasiakas tekevät sopimuksen, jonka mukaan päätösvalta sijoitusten tekemisestä annetaan omaisuudenhoitajalle. Omaisuudenhoitaja seuraa arvopaperimarkkinoita ja tekee arvopapereita koskevat osto- ja myyntitoimeksiannot harkintansa mukaan.

EUT totesi tuomiossaan asiassa C-44/11, Deutsche Bank, että täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelu muodostuu kahdesta palvelusta. Toisaalta kyse on omaisuudenhoitoasiakkaan sijoitusomaisuuden hallinnoinnista ja seurannasta ja toisaalta kyse on osto- ja myyntitoimeksiantojen antamisesta. Nämä kaksi palvelua ovat tuomion mukaan keskenään samanarvoisia ja ne liittyvät niin läheisesti toisiinsa, että täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelua on tarkasteltava yhtenä kokonaisuutena. Koska tämä kokonaispalvelu sisältää osto- ja myyntitoimeksiantojen lisäksi sijoitusomaisuuden hallinnointia ja seurantaa, ei palvelua voida pitää arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitettuna arvopapereita koskevana liiketoimena. Tästä seuraa, että täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalveluja on pidettävä arvonlisäverollisina palveluina.

Täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalveluista veloitetaan erilaisia palkkioita. Omaisuudenhoitaja veloittaa omaisuudenhoitoasiakkaalta ensinnäkin omaisuudenhoitopalkkion, jonka suuruus määräytyy tavallisesti joko hoidettavan omaisuuden määrän tai hoidettavalle omaisuudelle kertyvän tuoton perusteella. Omaisuudenhoitopalkkio voidaan veloittaa esimerkiksi neljännesvuosittain tai puolivuosittain. Omaisuudenhoitopalkkio luetaan täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelusta suoritettavan arvonlisäveron perusteeseen. Omaisuudenhoitaja suorittaa siten omaisuudenhoitopalkkiosta arvonlisäveron.

Toiseksi omaisuudenhoitoasiakkaalta veloitetaan tavallisesti myös arvopapereiden ostoon ja myyntiin liittyviä palkkioita. Silloin, kun nämä arvopapereiden ostoon ja myyntiin liittyvät palkkiot kertyvät omaisuudenhoitajalle myös nämä palkkiot luetaan täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelusta suoritettavan arvonlisäveron perusteeseen. Omaisuudenhoitaja suorittaa siten myös näistä palkkioista arvonlisäveron.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä KHO 2014:122 oli kyse täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelusta, jossa omaisuudenhoitaja veloitti omaisuudenhoitoasiakkaalta omaisuudenhoitopalkkion sekä arvopapereiden välityspalkkion. Osan arvopapereiden välityspalkkiosta omaisuudenhoitaja tilitti edelleen arvopaperinvälittäjälle. Omaisuudenhoitajan oli luettava välityspalkkio kokonaisuudessaan täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelun arvonlisäveron perusteeseen. Omaisuudenhoitaja suoritti siten arvonlisäveroa koko omaisuudenhoitoasiakkaalta veloittamastaan arvopaperien välityspalkkiosta, kun tämä välityspalkkio kertyi ensin kokonaisuudessaan omaisuudenhoitajalle.

KHO 2014:122

A Oy myi täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalveluja, joissa asiakas valtuutti A Oy:n hoitamaan asiakkaan omaisuutta itsenäisesti asiakkaan lukuun sopimuksen ehtojen mukaisesti. A Oy analysoi sijoitusomaisuutta ja valitsi sijoituskohteet sekä teki arvopapereita koskevan osto- ja myyntitoimeksiannon itse valitsemalleen arvopaperinvälittäjälle. A Oy sai myymästään omaisuudenhoitopalvelusta tuottosidonnaisen prosenttiperusteisen palkkion. Lisäksi A Oy peri asiakkailta erillisen palkkion kustakin suoritetusta arvopaperin osto- ja myyntitapahtumasta. Tämä palkkio oli yleensä 0,25 - 1,0 prosenttia osto- ja myyntitapahtuman arvosta. Palkkio muodostui arvopaperinvälittäjän A Oy:ltä veloittamasta palkkiosta sekä A Oy:n omasta palkkiosta.

A Oy:n harjoittaman sijoituskohteiden analysoinnin ja sijoituksista päättämisen sekä arvopaperikauppojen toteuttamisen katsottiin muodostavan yhden taloudellisen kokonaisuuden, josta saaduista palkkioista A Oy:n oli suoritettava arvonlisäveroa. Kun otettiin huomioon unionin tuomioistuimen asiassa C-44/11, Deutsche Bank, antama tuomio, A Oy:n oli suoritettava arvonlisäveroa myös asiakkailta arvopaperikauppojen toteuttamisesta perityistä palkkioista. Asiassa ei ollut merkitystä sillä, että yhtiön käyttämä palkkiorakenne poikkesi asiassa C-44/11 annetussa tuomiossa kuvatusta palkkiorakenteesta.

Arvopapereiden ostoon ja myyntiin liittyvän palkkion katsotaan kertyvän omaisuudenhoitajalle myös silloin, kun omaisuudenhoitaja veloittaa palkkion omaisuudenhoitoasiakkaan tililtä omaisuudenhoitajan ja omaisuudenhoitoasiakkaan välisen sopimuksen perusteella ja tilittää palkkion tämän jälkeen edelleen arvopaperinvälittäjälle tai rahastoyhtiölle.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä KHO 2014:121 oli kyse järjestelystä, jossa omaisuudenhoitaja veloitti rahasto-osuuksien merkintäpalkkiot omaisuudenhoitoasiakkaan tililtä siirtäen ne omaisuudenhoitajan hallussa olevalle välitilille. Omaisuudenhoitajan oli luettava rahasto-osuuksien merkintäpalkkiot täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelun arvonlisäveron perusteeseen. Omaisuudenhoitaja suoritti siten arvonlisäveroa omaisuudenhoitopalkkion lisäksi myös rahasto-osuuksien merkintäpalkkiosta.

KHO 2014:121

Täyden valtakirjan omaisuudenhoitosopimuksen asiakkaan kanssa tehnyt pankki peri asiakkaalta esimerkiksi omaisuuden arvoon tai tuottoon perustuvan palkkion. Omaisuudenhoitajapankki antoi arvopaperien myynti- ja ostotoimeksiannot asiakkaan nimissä samaan verovelvollisuusryhmään kuuluvalle arvopaperinvälittäjälle, joka veloitti välityspalkkionsa suoraan asiakkaan tililtä. Sijoitusrahastojen rahasto-osuuksia koskevat merkintä- ja lunastustoimeksiannot omaisuudenhoitajapankki antoi asiakkaan nimissä samaan verovelvollisuusryhmään kuuluvalle rahastoyhtiölle, joka veloitti lunastuspalkkiot suoraan asiakkaan tililtä. Merkintäpalkkiot omaisuudenhoitajapankki veloitti asiakkaan tililtä siirtäen ne pankissa olevalle välitilille, josta rahastoyhtiö veloitti merkintäsumman sekä merkintäpalkkion.

Koska rahasto-osuuksien merkintäpalkkiot veloitti asiakkaan tililtä omaisuudenhoitajapankki eikä rahastoyhtiö, nämä palkkiot, kun otettiin huomioon myös se, että palkkioiden periminen oli omaisuudenhoitajapankin päätettävissä, oli luettava omaisuudenhoitajapankin täyden valtakirjan omaisuudenhoidosta suoritettavan veron perusteeseen. Verovelvollisuusryhmän oli suoritettava merkintäpalkkioista arvonlisäveroa.

Jos arvopapereiden ostoon ja myyntiin liittyvät palkkiot eivät kerry omaisuudenhoitajalle, omaisuudenhoitaja ei suorita palkkiosta arvonlisäveroa. Omaisuudenhoitaja suorittaa tällöin arvonlisäveroa ainoastaan omaisuudenhoitopalkkiosta. Jos osa arvopapereiden ostoon ja myyntiin liittyvistä palkkioista kertyy omaisuudenhoitajalle ja osa ei kerry, omaisuudenhoitaja suorittaa omaisuudenhoitopalkkion lisäksi arvonlisäveron niistä palkkioista, jotka kertyvät omaisuudenhoitajalle. Niistä palkkioista, jotka eivät kerry omaisuudenhoitajalle, omaisuudenhoitaja ei suorita arvonlisäveroa.

Edellä jo mainitussa korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä KHO 2014:121 oli kyse järjestelystä, jossa merkintäpalkkiot kertyivät omaisuudenhoitajalle ja omaisuudenhoitaja suoritti merkintäpalkkioista arvonlisäveron. Arvopapereiden välityspalkkiot arvopaperin välittäjä sen sijaan veloitti suoraan omaisuudenhoitoasiakkaan tililtä. Arvopapereiden välityspalkkiot ja rahasto-osuuksien lunastuspalkkiot eivät siten kertyneet omaisuudenhoitajalle. Arvopapereiden välityspalkkioita ja rahasto-osuuksien lunastuspalkkiota ei luettu täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelun arvonlisäveron perusteeseen. Omaisuudenhoitajan ei ollut suoritettava arvopapereiden välityspalkkiosta ja rahasto-osuuksien lunastuspalkkioista arvonlisäveroa.

KHO 2014:121

Täyden valtakirjan omaisuudenhoitosopimuksen asiakkaan kanssa tehnyt pankki peri asiakkaalta esimerkiksi omaisuuden arvoon tai tuottoon perustuvan palkkion. Omaisuudenhoitajapankki antoi arvopaperien myynti- ja ostotoimeksiannot asiakkaan nimissä samaan verovelvollisuusryhmään kuuluvalle arvopaperinvälittäjälle, joka veloitti välityspalkkionsa suoraan asiakkaan tililtä. Sijoitusrahastojen rahasto-osuuksia koskevat merkintä- ja lunastustoimeksiannot omaisuudenhoitajapankki antoi asiakkaan nimissä samaan verovelvollisuusryhmään kuuluvalle rahastoyhtiölle, joka veloitti lunastuspalkkiot suoraan asiakkaan tililtä.

Koska arvopaperikauppojen toteuttamiseen liittyvät palkkiot kertyivät suoraan arvopaperinvälittäjälle ja rahasto-osuuksien lunastamisesta kertyvät palkkiot kertyivät suoraan rahastoyhtiölle, omaisuudenhoitajapankkia ei katsottu palvelujen myyjäksi eikä näitä palkkioita ollut luettava omaisuudenhoitajapankin täyden valtakirjan omaisuudenhoidosta suoritettavan veron perusteeseen. Verovelvollisuusryhmän ei siten ollut suoritettava näistä palkkioista arvonlisäveroa.

Arvopapereiden ostoon ja myyntiin liittyvien palkkioiden ei katsota kertyvän omaisuudenhoitajalle myöskään silloin, jos omaisuudenhoitaja säilyttää tähän tarkoitukseen käytettäviä varoja omista varoistaan erillisellä asiakasvarojen tilillä ja tilittää varoja tältä tililtä arvopaperinvälittäjälle tai rahastoyhtiölle. Edellytyksenä tällöin on, että asiakasvarojen tilillä olevat varat pysyvät omaisuudenhoitoasiakkaan omaisuutena eikä niitä kirjata omaisuudenhoitajan kirjanpitoon.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä KHO 2015:70 oli kyse järjestelystä, jossa omaisuudenhoitoasiakkaan varoja säilytettiin asiakasvarojen tilillä, josta omaisuudenhoitaja tilitti ne arvopaperinvälittäjälle ja rahastoyhtiölle. Arvopapereiden ostoon ja myyntiin liittyviä palkkioita ei tullut lukea mukaan täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelun arvonlisäveron perusteeseen. Omaisuudenhoitajan ei siten ollut suoritettava arvopapereiden välityspalkkioista ja rahasto-osuuksien merkintä- ja lunastuspalkkioista arvonlisäveroa.

KHO 2015:70

Täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalveluja tarjoava A Oy säilytti asiakkaan varoja erillään A Oy:n omista varoista asiakasvarojen tilillä. Arvopaperikaupat tai rahasto-osuuksien merkintä- ja lunastustoimeksiannot toteutti ulkopuolinen arvopaperinvälittäjä tai rahastoyhtiö A Oy:n näille antamien toimeksiantojen perusteella. Osto- ja merkintätoimeksiantoja varten A Oy nosti asiakkaan varoja asiakasvarojen tililtä ja tilitti ne välittäjälle tai rahastoyhtiölle, joka peri näin saamistaan varoista välitys- tai merkintäpalkkionsa. Myynti- ja lunastustoimeksiannoissa välittäjä tai rahastoyhtiö tilitti myynnistä tai lunastuksesta saadut varat asiakasvarojen tilille omalla palkkiollaan vähennettynä. Korkein hallinto-oikeus katsoi päätöksessään KHO 2014:121 viitaten, että koska palkkiot kertyvät välittäjälle ja rahastoyhtiölle suoraan asiakkaan varoista, A Oy:n ei ollut suoritettava näistä palkkioista arvonlisäveroa.

Täyden valtakirjan omaisuudenhoitosopimuksiin liittyen omaisuudenhoitaja voi saada palkkionpalautusta arvopaperinvälittäjältä tai rahastoyhtiöltä. Palkkionpalautus liittyy omaisuudenhoitajan ja arvopaperinvälittäjän tai omaisuudenhoitajan ja rahastoyhtiön väliseen sopimukseen. Tämän sopimuksen perusteella arvopaperinvälittäjä palauttaa omaisuudenhoitajalle osan tai kaiken omaisuudenhoitoasiakkaalta veloittamistaan arvopaperin välityspalkkioista. Vastaavasti rahastoyhtiö palauttaa omaisuudenhoitajalle osan tai kaiken omaisuudenhoitoasiakkaalta veloittamistaan rahasto-osuuksien merkintä- ja lunastuspalkkioista.

Kun omaisuudenhoitaja antaa arvopaperinvälittäjälle arvopaperin välitystä koskevan toimeksiannon tai kun omaisuudenhoitaja antaa rahastoyhtiölle rahasto-osuuden merkitsemistä tai lunastamista koskevan toimeksiannon, omaisuudenhoitaja suorittaa arvopaperinvälittäjälle tai rahastoyhtiölle arvopapereita koskevan toimeksiannon välittämistä koskevan palvelun. Tämä palvelu on arvonlisäveroton palvelu. Palkkionpalautus on vastiketta tämän arvonlisäverottoman rahoituspalvelun suorittamisesta. Omaisuudenhoitajan ei siten ole suoritettava arvonlisäveroa saamastaan palkkionpalautuksesta.

Palkkionpalautuksen arvonlisäverokäsittelyä on käsitelty korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä KHO 2015:70.

KHO 2015:70

A Oy sai arvopaperinvälittäjältä ja rahastoyhtiöltä palkkionpalautuksena osan viimeksi mainittujen yhtiöiden asiakkaan varoista perimistä palkkioista. Palkkionpalautus katsottiin A Oy:n saamaksi vastikkeeksi A Oy:n välittäjälle tai rahastoyhtiölle suorittamasta palvelusta. Tätä palvelua oli pidettävä arvonlisäverolain 42 §:n 1 momentin 6 kohdassa ja 2 momentissa tarkoitettuna arvopaperikauppana ja arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitettuna arvopapereita koskevana liiketoimena, josta saadusta vastikkeesta A Oy:n ei ollut suoritettava arvonlisäveroa.

9 Virtuaalivaluutat

Virtuaalivaluutat ovat arvonlisäverotuksessa perinteisiin maksuvälineisiin rinnastettavia maksuvälineitä silloin, kun niitä voidaan käyttää vaihdannan välineinä. EUT on katsonut tuomiossaan asiassa C-264/14, Hedqvist, että palkkiot, jotka veloitetaan virtuaalivaluuttojen vaihtamisesta perinteisiin valuuttoihin tai toisin päin ovat vastiketta rahoituspalvelun suorittamisesta. Näistä palkkioista ei suoriteta arvonlisäveroa.

KVL 34/2014

X Oy tarjosi teknisen alustan virtuaalivaluutta bitcoinien ostamiseen ja myymiseen. Kaupassa bitcoineja vaihdettiin viralliseen valuuttaan. X Oy veloitti bitcoinien ostajilta ja myyjiltä välityspalkkion, joka oli tietty prosenttiosuus bitcoinien myynti- ja ostohinnasta.

Bitcoineja pidettiin arvonlisäverotuksessa maksuvälineinä. X Oy:n veloittama välityspalkkio oli siten arvonlisäverolain 42 §:ssä tarkoitetun rahoituspalvelun ja arvonlisäverodirektiivin (2006/112/EY) 135 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitetun liiketoimen suorittamisesta veloitettu palkkio. X Oy:n ei tullut suorittaa välityspalkkiosta arvonlisäveroa.

Virtuaalivaluutan louhiminen on arvonlisäveron vähennykseen oikeuttamatonta toimintaa. Virtuaalivaluutan louhimisessa ei ole kyse vastiketta vastaan tapahtuvasta palvelun suorittamisesta. Virtuaalivaluutan louhimisessa on tällöin kyse arvonlisäverotuksen soveltamisalan ulkopuolelle jäävästä toiminnasta. Jos virtuaalivaluutan louhimisen voidaan katsoa tapahtuvan vastiketta vastaan, on kyse arvonlisäverottoman rahoituspalvelun luovuttamisesta.

10 Arvonlisäveron vähennysoikeudesta

Arvonlisäverottoman rahoituspalvelun myyntiin suoraan ja välittömästi kohdistuvien hankintojen arvonlisävero ei ole vähennyskelpoinen. Myöskään yleiskuluina pidettävien hankintojen arvonlisävero ei ole vähennyskelpoinen siltä osin kuin yleiskuluina pidettävät hankinnat kohdistuvat arvonlisäverottomien rahoituspalvelujen suorittamiseen.

Rahoituspalveluja tarjoavien arvonlisäverovelvollisten yleiskulujen jakoperustetta määriteltäessä on otettava huomioon tarjotun rahoituspalvelun luonne. EUT on katsonut tuomiossaan asiassa C-183/13, Banco Mais, että leasingpalvelujen osalta yleiskululaskelmalle ei oteta koko arvonlisäverollista leasing-vuokraa. Yleiskululaskelmalle otetaan ainoastaan se osuus leasing-vuokrasta, joka on vastiketta leasing-tavaran käyttöoikeuden luovuttamisesta. Sen sijaan sitä osaa leasing-vuokrasta, jolla katetaan leasing-tavaran hankinnasta aiheutuneita rahoituskustannuksia ei oteta yleiskululaskelmalle.

Poikkeuksen edellä esitetystä muodostavat ne rahoituspalvelut, jotka myydään EU:n ulkopuolelle sijoittautuneille toimijoille. Näiden rahoituspalvelujen myyntiin kohdistuvien hankintojen arvonlisävero on vähennyskelpoinen sekä silloin, kun rahoituspalveluja myydään EU:n ulkopuolelle sijoittautuneille elinkeinonharjoittajille että silloin, kun rahoituspalveluja myydään EU:n ulkopuolelle sijoittautuneille yksityishenkilöille.

Arvonlisäveron vähennysoikeutta koskevia kysymyksiä tarkastellaan laajemmin Verohallinnon ohjeessa Arvonlisäveron vähennysoikeudesta.

 

johtava veroasiantuntija Mika Jokinen

johtava veroasiantuntija Kati Tamminen

Sivu on viimeksi päivitetty 22.8.2024