Sähköiset asiointipalvelumme ovat pois käytöstä lauantaina 19.9. noin klo 7–15.30.

OECD:n rahoitusliiketoimia koskeva siirtohinnoitteluohjeistus

Antopäivä
1.7.2020
Diaarinumero
VH/3605/00.01.00/2020

Asian kuvaus

Tämän kannanoton tarkoituksena on esittää Verohallinnon näkemys OECD:n 11.2.2020 julkaiseman siirtohinnoitteluohjeiden rahoitusliiketoimia koskevan päivityksen osalta seuraaviin kysymyksiin:

  • Mistä alkaen ohjeistusta voidaan käyttää tulkintalähteenä?
  • Miten kotimainen oikeuskäytäntö vaikuttaa ohjeiden tulkintaan?
  • Miltä osin ohjeet sisältävät uutta ohjeistusta, jota ei voida käyttää tulkintalähteenä ohjeiden julkaisua edeltävien verovuosien osalta?

Lisäksi kannanotossa käsitellään lyhyesti rahoitusliiketoimien dokumentointia sekä ennakoivaa ohjausta.

Taustaa

Siirtohinnoittelutapausten tulkintalähteenä käytetään OECD:n julkaisemaa raporttia ”Transfer pricing guidelines for tax administrations and multinational enterprises” (OECD:n siirtohinnoitteluohjeet). Se on OECD:n jäsenvaltioiden hyväksymä kommentaariteos OECD:n malliverosopimuksen artiklaan 9, joka koskee siirtohinnoittelua ja markkinaehtoperiaatetta.

Siirtohinnoitteluohjeet toimivat tulkintalähteenä esimerkiksi siirtohinnoittelua koskevissa MAP- ja APA-menettelyissä, joita Suomen toimivaltainen viranomainen käy yhdessä toisten verosopimusvaltioiden viranomaisten kanssa.  Suomessa OECD:n siirtohinnoitteluohjeita käytetään myös verotusmenettelystä annetun lain (VML) 31 §:ssä tarkoitetun markkinaehtoperiaatteen tulkintalähteenä säännöksen soveltamisalalla.

OECD julkaisi 11.2.2020 siirtohinnoitteluohjeisiin rahoitusliiketoimia koskevan päivityksen uudessa 10. luvussa. Päivityksen tarkoituksena on antaa ohjeistusta sen määrittämiseksi, ovatko liiketoimen olosuhteet, ehdot ja hinnoittelu tietyissä toisiinsa etuyhteydessä olevien yhtiöiden välillä toteutetuissa rahoitusliiketoimissa markkinaehtoperiaatteen mukaisia. Uusi luku antaa ohjeistusta rahoitusliiketoimien tunnistamiseen ja hinnoittelun markkinaehtoisuuden arviointiin. Tarkastelussa ovat erityisesti konserninsisäiset lainat, cash pool -järjestelyt, suojaukset, konserninsisäiset takausjärjestelyt ja captive-vakuutusyhtiöt. Lisäksi ohjeiden 1. lukua päivitettiin riskittömään ja riskioikaistuun tuottoon liittyvällä ohjeistuksella.

OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden ajallinen soveltaminen Suomessa

Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) päätösten mukaan siirtohinnoitteluohjeiden päivitettyä osaa ei tule käyttää tulkintalähteenä, kun siirtohinnoittelun markkinaehtoisuutta arvioidaan ohjeiden julkaisemista edeltäviltä verovuosilta, jos siirtohinnoitteluohjeiden päivitetty versio sisältää perustavanlaatuisia uusia tulkintasuosituksia eikä pelkästään tulkinnan täsmennyksiä (ks. tältä osin myös Verohallinnon kannanotto dnro A177/200/2015).

Arvio siitä, onko kyseessä täsmennys vai perustavanlaatuinen uusi tulkintasuositus, tulee tehdä tapauskohtaisesti. Korkein hallinto-oikeus on päätöksessään KHO 2013:36 todennut, että siirtohinnoitteluohjeisiin lisätty uusi 9. luku oli vain tarkennus aiempaan ohjeistukseen, joten sitä oli mahdollista käyttää tulkintalähteenä ohjeistuksen antamista edeltävinä vuosina sovelletun hinnoittelun markkinaehtoisuuden arvioinnissa. Sen sijaan päätöksessä KHO 2018:173 korkein hallinto-oikeus ei hyväksynyt päätöksen kohteena olevien verovuosien jälkeen julkaistun menetelmävalintaa koskevan ohjeistuksen huomioon ottamista, vaan huomiota oli erityisesti kiinnitettävä niihin OECD:n siirtohinnoitteluohjeisiin, jotka olivat olleet julkaistuna silloin, kun veroilmoitus oli tullut antaa.

Kotimaisen oikeuskäytännön asettamat rajoitukset

Kotimainen oikeuskäytäntö rajoittaa OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden käyttämistä tulkintalähteenä niin sanotun uudelleenluonnehdinnan osalta. Korkeimman hallintooikeuden siirtohinnoittelua koskevat päätökset ohjaavat VML 31 §:n soveltamista myös jatkossa, vaikka OECD:n ohjeita olisi päivitetty KHO:n antamien päätösten jälkeen. Esimerkiksi päätökset KHO 2014:119 ja KHO 2020:35 vaikuttavat VML 31 §:n soveltamiseen siten, että liiketoimen sivuuttaminen ja uudelleenluonnehdinta eivät ole Suomessa mahdollisia, vaikka OECD:n siirtohinnoitteluohjeet tai niiden päivitykset tällaisen lähestymistavan mahdollistavatkin.

Kielletty liiketoimen uudelleenluonnehdinta veroviranomaisten toimesta tarkoittaa tilannetta, jossa yritysten välillä tosiasiassa tehty ja markkinaehtoperiaatteen vastaiseksi todettu liiketoimi tai liiketoimien muodostama kokonaisuus korvataan toisella liiketoimella tai luonnehditaan toiseksi liiketoimeksi. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen uudelleenluonnehtiminen omaksi pääomaksi sekä ohjeiden kohdan 10.161 esimerkki, jonka mukaan takauksen antajan ja varsinaisen velallisen välinen takaustransaktio voitaisiin sivuuttaa ja käsitellä osittain takauksen antajan ja velallisen välisenä lainatransaktiona.

Kiellettyä uudelleenluonnehdintaa ei sen sijaan ole esimerkiksi ohjeiden kohdassa 10.37 esitetty tilanne, jonka mukaan riippumaton lainanottaja ei esitetyissä olosuhteissa solmisi kymmenvuotista lainasopimusta lyhytaikaisen käyttöpääoman hallintaan. Tällöin kyse on sen arvioinnista, onko rahoitusliiketoimen hinnoittelussa sovittu ehdoista, jotka poikkeavat siitä, mitä toisistaan riippumattomien osapuolten välillä olisi kyseisissä olosuhteissa sovittu. Tällaisessa tapauksessa tosiasiallisesti vuosittain uusittavan rahoituksen markkinaehtoinen hinta tulee määrittää vastaavanlaisten vertailukelpoisten lyhytaikaisten lainasopimusten perusteella.

Uudet tulkintasuositukset implisiittisen tuen huomioimiseen ja luottoluokituksen määrittämiseen

Rahoitusliiketoimien siirtohinnoittelua koskeva OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden uusi 10. luku ei Verohallinnon käsityksen mukaan sisällä perustavanlaatuisia uusia tulkintasuosituksia lukuun ottamatta luottokelpoisuuden arviointiin liittyvää ohjeistusta, jonka mukaan arvioinnissa tulee huomioida myös niin sanottu implisiittisen tuen eli konserniin kuulumisen vaikutus ja että konsernin luottoluokitusta voidaan tietyissä tilanteissa käyttää apuna arvioitaessa erillisyhtiön luottokelpoisuutta. Näin ollen ohjeistusta voidaan muilta osin käyttää tulkintalähteenä myös ennen ohjeiden julkaisua päättyneisiin verovuosiin.

Suomen verotuskäytännössä erillisyhtiöperiaate on ollut luottoluokituksen määrittämisessä vallitsevana lähtökohtana. Verotuskäytännössä ei ole hyväksytty implisiittisen tuen huomioimista osana konserniyhtiön luottokelpoisuuden arviointia eikä konserniin kuulumiselle ole annettu painoarvoa ennen OECD:n helmikuussa 2020 antamaa ohjeistusta. Päivitetyn ohjeistuksen mukaan implisiittisen tuen vaikutukset tulee huomioida osana konserniyhtiön luottokelpoisuusanalyysiä eikä mahdollisesta konserniin kuulumisesta syntyvästä hyödystä (implisiittisestä tuesta) tule ohjeistuksen mukaan maksaa korvausta.

Suomen verotuskäytännössä ei aiemmin ole myöskään hyväksytty koko konsernin luottoluokitusta osoitukseksi yksittäisen konserniyhtiön luottokelpoisuudesta. Päivitetyn ohjeistuksen mukaan konsernin luottoluokitusta voidaan jatkossa käyttää apuna luottokelpoisuuden määrittämisessä, jos erillisyhtiön luottoluokituksen määrittäminen luotettavasti ei ole mahdollista ja jos muut tosiasiat tukevat tällaista lähestymistapaa. Konsernin luottoluokituksella tarkoitetaan ohjeistuksessa konsernin emoyhtiön luottoluokitusta, joka on laskettu konsernin konsolidoitujen tilinpäätöstietojen perusteella.

Luottoluokitusanalyysi voidaan laatia esimerkiksi kaupallisen luottoluokitustyökalun tai muun asianmukaisen taloustietoihin perustuvan analyysin pohjalta. Analyysin tulee huomioida myös olennaisesti luottokelpoisuuteen vaikuttavat laadulliset tekijät kuten toimiala ja konsernin tai konserniyhtiön toimintavaltio. Asianmukainen luottoluokitusanalyysi sisältää taloustietoihin perustuvan ja laadullisen analyysin lisäksi myös implisiittisen tuen vaikutuksen arvioimisen osana luottoluokituksen määrittämistä.

Verohallinto huomioi OECD:n ohjeistuksen implisiittisestä tuesta ja luottoluokitusten määrittämisestä ohjeiden julkaisun jälkeen toteutettavien uusien tai uudelleenneuvoteltavien rahoitusliiketoimien osalta.

Rahoitusliiketoimien dokumentointi

OECD:n rahoitusliiketoimia koskeva ohjeistus tulee huomioida jatkossa myös siirtohinnoittelun dokumentoinnissa. Perusteellisen toimintoanalyysin ja täsmällisen liiketoimen tunnistamisen lisäksi rahoitusliiketoimien hinnoittelussa on erityisen tärkeää dokumentoida toteutetut liiketoimet täsmällisesti, jotta hinnoittelun markkinaehtoisuus voidaan varmistaa.

Siirtohinnoitteluohjeiden 10. luku antaa muun ohella täsmentävää ohjeistusta rahoitusliiketoimiin liittyvistä taloudellisesti merkityksellisistä ominaisuuksista ja vertailukelpoisuuteen liittyvistä tekijöistä, jotka tulee huomioida rahoitusinstrumenttien hinnoittelussa. Markkinaehtoinen hinnoittelu perustuu tapauskohtaisiin olosuhteisiin ja tosiseikkoihin, minkä vuoksi esimerkiksi ajantasaiset vertailuanalyysit ja huolellisesti tehdyt sopimukset ovat tärkeässä asemassa siirtohinnoittelukysymyksiä arvioitaessa. Tämä on erityisen tärkeää tilanteissa, joihin liittyy sellaisia erityisolosuhteita, jotka vaikuttavat siihen, voidaanko liiketoimen osalta sovittuja ehtoja ja hinnoittelua pitää markkinaehtoperiaatteen mukaisina.

Esimerkiksi cash pool -järjestelyssä saattaa mukana olevalle yhtiölle muodostua pitkäaikainen talletuspositio. Tällöin OECD:n ohjeistuksen mukaan tulee arvioida, pitäisikö normaalia käyttöpääoman tarpeita suurempien talletusten osalta hinnoittelussa huomioida saamisten pitkäaikainen luonne. Mikäli talletuksen saldo on suhteellisen korkea, ja erityisesti jos saldo kasvaa vuosittain, tulee arvioida, muodostuvatko normaalia käyttöpääoman tarvetta suuremmat talletukset tosiasiassa lyhytaikaisista saamisista vai tulisiko osa saamisista käsitellä pitkäaikaisina saamisina. Erityisolosuhteina ja perusteena normaalia käyttöpääoman tarvetta suuremmalle talletukselle voitaisiin pitää esimerkiksi tuotantolinjojen uudistamisen tai muun merkittävän investoinnin suunnittelua.

Toisena esimerkkinä voidaan mainita luottoluokituksen määrittämiseen liittyvät erityisolosuhteet, joilla on olennaista vaikutusta yhtiön luottokelpoisuuteen. Tällainen tilanne voisi syntyä esimerkiksi silloin, kun yhtiön taloudellinen tilanne luottoluokituksen määrittämistä edeltävällä tilikaudella olisi merkittävistä T&K-kustannuksista johtuen heikko, mutta yhtiö voisi jo luotettavasti arvioida kuluvan vuoden ennusteiden perusteella tilanteen olevan analyysihetkellä merkittävästi parempi. Tällöin esimerkiksi kaupallisen luottoluokitustyökalun avulla tehdyn analyysin lopputulosta voitaisiin tarkentaa lisäksi tulevien kassavirtojen ja erityisten laadullisten tekijöiden, kuten markkinatilanteen analysoinnilla.

Täsmällinen dokumentointi auttaa myös välttämään jälkikäteisiä veroriitoja ja niistä syntyviä ylimääräisiä kustannuksia.

Ennakoiva ohjaus apuna siirtohinnoittelukysymyksissä

OECD:n siirtohinnoitteluohjeet eivät anna suoria yksityiskohtaisia vastauksia siihen, miten markkinaehtoperiaatetta noudatetaan rahoitusliiketoimien osalta tai miten rahoitusliiketoimet hinnoitellaan markkinaehtoisesti. Ohjeet korostavat tarkkaa tosiseikkojen ja toimintaolosuhteiden selvittämistä sekä tapauskohtaista analysointia. Tulkintaohjeiden yleisluonteisuus voi lisätä myös eri valtioiden välisiä tulkintaerimielisyyksiä, joiden selvittäminen ja ratkaiseminen jälkikäteen voi olla työlästä ja taloudellisesti kuormittavaa.

Verohallinto tarjoaa asiakasyrityksilleen mahdollisuutta keskustella verotukseen liittyvistä asioista ennakollisesti. Ennakollisen keskustelun tavoitteena on ohjata asiakasyritystä toimimaan oikein ja samalla sujuvoittaa verotukseen liittyvien asioiden käsittelyä. Ennakollista ohjausta on mahdollista saada rajat ylittävissä tilanteissa myös useammasta toimintavaltiosta esimerkiksi Cross-border Dialogue -työkalun avulla. 

 

johtava veroasiantuntija Lauri Savander

 

ylitarkastaja Ville Arima