Maatalousyrittäjien ja turkistuottajien lomitusetuuksista sekä Neuvo 2020 –palvelusta

Diaarinumero
A113/200/2016.
Voimassaolo
Toistaiseksi

Asian kuvaus

Miten lomituspalvelulakien mukainen korvaus itse järjestetystä lomituksesta käsitellään maatalousyrittäjän ja turkistuottajan sekä lomituspalvelun tuottajan verotuksessa? Miten Neuvo 2020 –järjestelmän mukainen neuvontakorvaus käsitellään neuvonnan saajan ja neuvonnan tuottajan verotuksessa?

Taustaa

Maatalousyrittäjien ja turkistuottajien lomitusetuudet

Maatalousyrittäjillä ja turkistarhaajilla on tietyin edellytyksin oikeus lomitusetuuksiin. Niistä säädetään maatalousyrittäjien lomituspalvelulaissa (1231/1996) ja turkistuottajien lomituspalveluista annetussa laissa (1264/2009). Maatalousyrittäjät ja turkistuottajat voivat joko käyttää paikallisyksikön (kunnan) lomituspalveluja tai järjestää lomituksen itse. Itse järjestelystä lomituksesta maksetaan korvausta valtion varoista. Ennen vuotta 2016 korvaus maksettiin lomitusta käyttäneelle maatalousyrittäjälle tai turkistarhaajalle, joka saattoi joko palkata lomittajan työsuhteeseen tai ostaa palvelun lomitusyritykseltä. Vuoden 2016 alusta alkaen korvaus maksetaan lomituspalvelun tuottajalle, jonka tulee olla ennakkoperintärekisteriin merkitty yritys. Korvausta ei enää saa, jos maatalousyrittäjä tai turkistarhaaja palkkaa lomittajan työsuhteeseen.

Lomitusta tarvitseva maatalousyrittäjä tai turkistarhaaja tekee lomitushakemuksen paikallisyksikölle (kunnalle). Sen jälkeen hän sopii lomituksesta lomituspalvelua tuottavan ennakkoperintärekisteriin merkityn palvelun tuottajan kanssa. Sopimus tehdään toimeksiantosopimuksena. Jälkikäteen maatalousyrittäjä tai turkistarhaaja hakee paikallisyksiköltä korvausta itse järjestetystä lomituksesta. Hakemukseen liitetään kopio lomituspalvelun tuottajan laskusta. Paikallisyksikkö maksaa korvauksen lomituspalvelun tuottajalle. Maatalousyrittäjä tai turkistarhaaja maksaa lomituspalvelun tuottajalle sen osan laskusta, jota korvaus ei kata.

Koska lomitusetuudet ovat henkilökohtaisia, niitä ei myönnetä maataloutta tai turkistarhausta harjoittavalle yhtiölle vaan yhtiössä työskenteleville MYEL-vakuutetuille osakkaille.

Tämän kannanoton 1. lukuun on koottu vastauksia lomitustilanteisiin liittyviin yleisimpiin verotuskysymyksiin.

Tuki maatilojen neuvontaan – Neuvo 2020

Vastaavalla tavalla maatilojen neuvontaan myönnettävä tuki maksetaan suoraan palveluntuottajalle. Tästä tuesta säädetään laissa eräistä ohjelmaperusteisista viljelijäkorvauksista (1360/2014) sekä laissa maatalouden tukien toimeenpanosta (192/2013). Neuvonnan aihealueet on määritelty ensin mainitun lain 10 §:ssä ja neuvontakorvauksen enimmäismäärät sen nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa maatilojen neuvontajärjestelmästä (1387/2014). Maaseutuviraston hyväksymät neuvojat antavat tuettua neuvontaa Neuvo 2020 -järjestelmän puitteissa. Järjestelmä on otettu käyttöön vuoden 2015 alussa. 

Neuvojan tai tämän työnantajan tulee olla merkitty Verohallinnon ylläpitämään arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Neuvojalle tai tämän työnantajalle maksettava neuvontakorvaus lasketaan työtuntien ja matkakustannusten perusteella. Korvaus ei sisällä arvonlisäveron osuutta, joka vähintään jää neuvontaa saaneen viljelijän itse maksettavaksi. Neuvontaa voidaan antaa myös henkilölle, joka harjoittaa tai ryhtyy harjoittamaan maataloutta kokonaan tai osaksi omistamassaan yhteisössä.

Neuvontakorvaukseen liittyviä verotuskysymyksiä käsitellään kannanoton luvussa 2.

Kannanotto

1. Lomitettava maatalousyrittäjä tai turkistarhaaja

Maatalousyrittäjä tai turkistarhaaja ei ilmoita veronalaisena tulonaan korvausta, joka hänen hakemuksensa perusteella on maksettu suoraan lomituspalvelun tuottajalle. Hän ilmoittaa menona vain sen osan lomituspalvelun tuottajan laskusta, jonka hän on itse maksanut. Yleensä itse maksettavaksi jää vähintään arvonlisäveron osuus. Sen vähentäminen arvonlisäverotuksessa edellyttää, että hän saa lomituspalvelun tuottajalta tositteen, josta käy ilmi kaikki arvonlisäverolain vaatimat pakolliset tiedot koko palvelusta.

2. Maataloutta tai turkistarhausta harjoittava yhtiö

Myöskään silloin, kun maataloutta tai turkistarhausta harjoittavan yhtiön osakas on hakenut korvausta työskentelynsä perusteella ja se maksetaan suoraan lomituspalvelun tuottajalle, korvausta ei ilmoiteta yhtiön eikä osakkaan tulona.

Tuen ylittävä osa lomituspalvelun arvonlisäverottomasta hinnasta on yhtiön tuloverotuksessa vähennyskelpoinen meno silloin, kun palvelu kohdistuu yhtiön tulonhankkimistoimintaan. Samalla perusteella palvelun hintaan sisältyvän arvonlisäveron osuus on arvonlisäverollista toimintaa harjoittavan yhtiön arvonlisäverotuksessa vähennyskelpoinen. meno. 

Vähennysoikeuden toteamista voi vaikeuttaa se, että lasku on lomitusetuuksien henkilökohtaisuuden vuoksi lomitettavan henkilön nimellä. Sen vuoksi Verohallinto suosittelee, että lomituspalvelun tuottaja merkitsisi näissä tilanteissa laskuun aina myös sen yhtiön nimen, jolle lomituspalvelu suoritetaan. Silloin palvelun saava yhtiö voi käsitellä laskun yhtiön menona ja vähentää laskuun sisältyvän arvonlisäveron samoin edellytyksin kuin jos lasku olisi osoitettu yksinomaan yhtiölle. Jos laskuun ei ole merkitty palvelun saavan yhtiön nimeä, yhtiön tulee muulla tavoin osoittaa, että sillä on oikeus vähennyksiin. Tämän voi osoittaa esimerkiksi kirjanpitoon liitettävällä selvityksellä siitä, missä tehtävissä lomittaja on työskennellyt.

Jos osakas on itse maksanut tuen ylittävän osan palveluntuottajan laskusta, yhtiö voi korvata kyseisen menon osakkaalle. Tällöin kyse on rahoitustapahtuman oikaisusta, eikä siitä synny osakkaalle veronalaista tuloa. Alkuperäinen lasku liitetään tällöin yhtiön kirjanpitoon ja se käsitellään, kuten edellisessä kappaleessa on kerrottu.

3. Lomituspalvelun tuottaja

Lomituspalvelun tuottajan veronalaista työkorvausta on sekä tuen maksajalta saatu korvaus että lomitetun yrittäjän itse maksama osa laskusta. Koska lomituspalvelun tuottajan saama korvaus on osa sovittua palvelun myyntihintaa, tuottaja lukee korvauksen arvonlisäveron perusteeseen ja maksaa siitä arvonlisäveron. Lomituspalvelun tuottaja voi laskuttaa maataloudenharjoittajalta tai turkistarhaajalta arvonlisäveron myös korvauksen kattamasta palvelunsa myyntihinnan osasta. Laskun tulee sisältää kaikki arvonlisäverolain vaatimat pakolliset tiedot koko myynnistä. 

Jos lomittaja on työskennellyt maataloutta tai turkistarhausta harjoittavan yhtiön toiminnassa osakkaan lomittajana, laskuun tulee yhtiön vähennysoikeuden toteamista varten merkitä lomitettavan henkilön nimen ohella myös toimintaa harjoittavan yhtiön nimi.

Lomituspalvelun tuottajan saama työkorvaus voi olla joko elinkeinotuloa, maatalouden sivutuloa tai muun tulonhankkimistoiminnan tuloa. Päätoimisesti tai muun elinkeinotoiminnan ohessa harjoitettu lomituspalvelu on lähtökohtaisesti elinkeinotoimintaa. Lomituksesta saatu työkorvaus voi olla maatalouden sivutuloa silloin, jos lomittaja on maataloudenharjoittaja ja hyödyntää ammattitaitoaan tarjoamalla harjoittamansa maatalouden ohessa lomituspalvelua esimerkiksi naapuritiloille. Jos lomitustoiminta muodostuu merkittävästi laajemmaksi kuin oma maatalous ja muutoinkin täyttää elinkeinotoiminnan tunnusmerkit, se katsotaan eri liikkeeksi ja siitä saatu tulo elinkeinotoiminnan tuloksi. Jos lomittaja ei harjoita maataloutta tai elinkeinotoimintaa ja lomitusta tehdään satunnaisesti tai niin suppeasti, ettei sitä yksistään katsota elinkeinotoiminnaksi, toiminta on muuta tulonhankkimistoimintaa ja lomituksesta saatu tulo ansiotuloa.

Lomittaja voi olla työsuhteessa esimerkiksi kuntaan, lomituspalveluyritykseen tai poikkeustapauksissa myös lomitettavaan yrittäjään. Työsuhteessa saatu tulo on aina palkkaa, vaikka palkansaaja olisi merkittynä ennakkoperintärekisteriin. Palkkatulo ei voi olla maatalouden sivutuloa eikä elinkeinotuloa. Työkorvauksena maksettu lomitustulo on lomittajalle palkkaa, jos työkorvaus laskutetaan niin sanotun laskutuspalveluyrityksen kautta, joka hoitaa palkkaan liittyvät työnantajavelvoitteet ja johon lomittaja on työsuhteessa. Lisätietoa palkan ja työkorvauksen välisestä rajanvedosta löytyy Verohallinnon ohjeesta Palkka ja työkorvaus verotuksessa.

4. Tuki maatilojen neuvontaan – Neuvo 2020

Maatalousyrittäjä ei ilmoita veronalaisena tulonaan neuvontakorvausta, joka hänen saamastaan neuvonnasta on maksettu suoraan neuvojalle tai tämän työnantajalle. Hän ilmoittaa menona vain mahdollisen itse maksetun osan arvonlisäverottomasta neuvontalaskusta. Tärkeintä on, että lopulliseksi vähennykseksi jää vain itse maksettu meno ilman arvonlisäveron osuutta. Itse maksettavaksi jäävän arvonlisäveron vähentäminen arvonlisäverotuksessa edellyttää, että yrittäjä saa neuvontapalvelusta tositteen, josta käy ilmi kaikki arvonlisäverolain vaatimat pakolliset tiedot koko palvelusta.

Neuvontakorvaus voidaan myöntää henkilölle, joka harjoittaa maataloutta kokonaan tai osaksi omistamassaan yhtiössä siten, että neuvonta kohdistuu yhtiön toimintaan. Neuvontakorvauksen ylittävä osa laskusta voidaan käsitellä yhtiön menona vastaavin edellytyksin kuin lomituspalvelusta maksettu korvaus voidaan käsitellä yhtiön menona. 

Neuvontapalvelun tuottajan veronalaista työkorvausta on sekä neuvontakorvaus että neuvontaa saaneen maatalousyrittäjän itse maksama osa laskusta. Koska neuvontakorvaus on osa sovittua palvelun myyntihintaa, tuottaja lukee korvauksen arvonlisäveron perusteeseen ja maksaa siitä arvonlisäveron. Neuvontapalvelun tuottaja voi laskuttaa maataloudenharjoittajalta arvonlisäveron myös korvauksen kattamasta palvelunsa myyntihinnan osasta. Laskun tulee sisältää kaikki arvonlisäverolain vaatimat pakolliset tiedot koko myynnistä. Jos neuvonta koskee yhtiön toimintaa, laskuun tulee yhtiön vähennysoikeuden toteamista varten merkitä neuvontaa saaneen henkilön nimen ohella myös toimintaa harjoittavan yhtiön nimi.


johtava veroasiantuntija Sami Varonen

johtava veroasiantuntija Tuula Pietikäinen