Joukkoistetun henkilökuljetustoiminnan verotus

Kumottu

Asian kuvaus

Henkilökuljetuspalveluiden välitystoimintaa harjoittava yritys tarjoaa henkilökuljetusten välityspalvelua myös Suomessa. Yritys on julkaissut mobiililaitteille sovelluksen, jonka avulla yritys välittää kuljetuksen tilaajan tilauksen kuljetuspalvelun tarjoajalle. Yrityksen sovelluksen kautta kuljetuspalveluja ovat ryhtyneet tarjoamaan esimerkiksi yksityishenkilöt yksityistalouteensa kuuluvalla autolla.

Edellä kuvatun toiminnan lainmukaisuudesta on keskusteltu julkisuudessa, koska ammattimainen henkilökuljetustoiminta on Suomessa luvanvaraista. Taksiliikennelain (217/2007) 4 §:n 1 momentin mukaan ammattimainen henkilöiden kuljettaminen edellyttää taksilupaa.

Verohallinnolta on tiedusteltu edellä kuvatun toiminnan verokohtelua. Tämän vuoksi Verohallinto on koonnut tähän kannanottoon vastauksia muutamiin keskeisimpiin toimintaan liittyviin verotuskysymyksiin.

Verohallinnolla ei ole toimivaltaa ottaa kantaa siihen, onko nyt käsillä olevassa tapauksessa tai jossakin muussa tapauksessa kysymys taksilupaa edellyttävästä ammattimaisesta henkilökuljetustoiminnasta vai ei-ammattimaisesta henkilökuljetustoiminnasta. Jäljempänä on otettu verotuksen osalta kantaa joukkoistetun henkilökuljetuksen verotukseen sillä oletuksella, että harjoitettu toiminta ei ole lupaa edellyttävää ammattimaista henkilökuljetustoimintaa.

Kannanotto

Ei ammattimaisesta henkilökuljetustoiminnasta saadun tulon verottaminen

Luonnollisen henkilön harjoittama ei-ammattimainen henkilökuljetustoiminta on tyypillisesti luonteeltaan siinä määrin pienimuotoista ja satunnaista, että kyseistä toimintaa ei voida pitää verotuksessa elinkeinotoimintana. Toiminnan verokohtelu ratkaistaan tästä syystä tuloverolain (1535/1992) säännösten perusteella.

Tuloverolain 29 §:n perusteella veronalaista tuloa ovat laissa säädetyin rajoituksin kaikki verovelvollisen rahana tai rahanarvoisena etuutena saamat tulot. Luonnollisen henkilön ilman liikennöintilupaa harjoittamasta ei-ammattimaisesta henkilökuljetustoiminnasta saama tulo on siten lähtökohtaisesti veronalaista tuloa.

Luonnollisen henkilön harjoittamasta ei-ammattimaisesta henkilökuljetustoiminnasta saama tulo ei ole omaisuuden kerryttämää tuloa, joten sitä ei pidetä tuloverolain 32 §:ssä tarkoitettuna pääomatulona, vaan saman lain 61 §:ssä tarkoitettuna ansiotulona.

Vähennykset veronalaisesta tulosta

Verovelvollisella on tuloverolain 29 §:n 2 momentin mukaan oikeus vähentää tuloistaan niiden hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot (luonnolliset vähennykset). Tuloverolain 31 §:n 4 momentin perusteella verotuksessa vähennyskelpoisia menoja ovat lähtökohtaisesti ainoastaan veronalaisen tulon hankkimisesta johtuneet menot. Samassa lainkohdassa on lisäksi säädetty vähennyskelvottomiksi verovelvollisen elantomenot.

Ei-ammattimaista henkilökuljetustoimintaa harjoitetaan tavanomaisesti yksityistalouteen kuuluvalla omaisuudella. Tulonhankkimistoimintaan kohdistuvista menoista voidaan tällöin vähentää vain se osuus, joka kohdistuu tulon hankkimiseen. Ei-ammattimaisessa henkilökuljetustoiminnassa tulon hankkimiseen kohdistuu pääasiassa ajoneuvon käyttökuluja, joiden määrää voidaan arvioida Verohallinnon kullekin verovuodelle antaman yhtenäistämisohjeen mukaisen kilometrikohtaisen kustannuksen mukaan.

Verovuodella 2014 annetun yhtenäistämisohjeen mukaan tilapäisestä työmatkasta aiheutuneet matkustamiskustannukset vähennetään toteutuneiden kulujen määräisinä. Muun selvityksen puuttuessa vähennys on omaa autoa käytettäessä 0,25 euroa/km (Verohallinnon päätös matkakuluvähennyksen määrästä vuodelta 2014 toimitettavassa verotuksessa) ja käyttöetuautoa käytettäessä 0,13 euroa/km (Verohallinnon päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2014).

Ei-ammattimainen henkilökuljetustoiminta on tyypillisesti siinä määrin pienimuotoista toimintaa, että siitä aiheutuneita menoja ei voida vähentää muista tuloista eikä toiminnan perusteella vahvisteta tappiota. Ei-ammattimainen henkilökuljetustoiminta ei ole elinkeinotoimintaa, joten toimintaa harjoittavalla henkilöllä ei ole oikeutta elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (360/1968) 55 §:ssä tarkoitettuun lisävähennykseen.

Ennakonpidätyksen toimittaminen

Henkilökuljetuspalvelusta maksettu vastike on ennakkoperinnässä ennakkoperintälain (1118/1996) 25 §:ssä tarkoitettua työkorvausta. Ei-ammattimaisen henkilökuljetuspalvelun ostavan henkilön on siten lähtökohtaisesti toimitettava kuljetuspalvelusta maksamastaan vastikkeesta ennakonpidätys.

Ei-ammattimainen henkilökuljetustoiminta ei ole niin laajamittaista toimintaa, jotta sitä voitaisiin pitää sellaisena massapalveluna, josta maksetusta vastikkeesta ei tarvitse toimittaa ennakonpidätystä.

Luonnollisen henkilön ostamaan kuljetuspalveluun voidaan soveltaa ennakkoperintäasetuksen (1124/1996) 13 §:ää. Luonnollinen henkilö ei sen perusteella ole velvollinen toimittamaan ennakonpidätystä, jos samalle henkilökuljetuspalvelun harjoittajalle maksama vastike ei ylitä 1 500 euroa vuodessa eikä vastike liity maksajan elinkeino- tai muuhun tulonhankkimistoimintaan. Tämä johtaa siihen, että ei-ammattimaisesta henkilökuljetustoiminnasta maksetusta vastikkeesta ei useimmissa tapauksissa tarvitse toimittaa ennakonpidätystä.

Ei-ammattimainen henkilökuljetustoiminta on tavallisesti niin pienimuotoista, että sen harjoittajia ei merkitä ennakkoperintärekisteriin. Voittoa tuottavan toiminnan arvioitu vero määrätään kuitenkin maksettavaksi ennakkoverona

Kustannusten korvaukset

Työnantajan palkansaajalle maksamat työmatkakustannusten korvaukset ovat tuloverolain 71 §:ssä säädetyin edellytyksin verovapaita. Tällaisia kustannuksia voivat olla esimerkiksi matkustamisesta johtuvat kustannukset.

Työnantajan maksamien työmatkakustannusten korvausten ennakonpidätyksestä säädetään ennakkoperintäasetuksen 15 §:ssä. Korvausten maksaminen palkansaajalle ennakonpidätystä toimittamatta edellyttää, että palkansaaja esittää työnantajalle selvityksen (matkalasku) korvausten maksamista varten. Matkalaskusta tulee käydä ilmi matkan tarkoitus, kohde, tarvittaessa matkareitti, matkustamistapa, matkan alkamis- ja päättymisajankohdat sekä ulkomaille tehtyjen matkojen osalta tiedot maasta tai alueesta, jossa matkavuorokausi on ulkomailla päättynyt. Matkalaskuun on liitettävä tositteet tai muu selvitys, joiden perusteella työnantaja maksaa korvauksia palkansaajalle.

Työnantaja voi korvata palkansaajalle myös ei-ammattimaista henkilökuljetustoimintaa harjoittavalta henkilöltä työmatkaa varten ostetun kuljetuspalvelun, jos palkansaaja esittää työnantajalleen laissa säädetyt edellytykset täyttävän matkalaskun ja liittää sen oheen lain edellyttämät tositteet tai selvityksen.

Lainvastaisesti harjoitettu henkilökuljetustoiminta ja rikoshyödyn menetys

Ammattimaista henkilöliikennettä ilman taksilupaa harjoittava henkilö voidaan taksiliikennelain 28 §:n 1 momentin mukaan tuomita luvattoman taksiliikenteen harjoittamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Tällaisessa tilanteessa toimintaa harjoittanut henkilö saattaa menettää toiminnasta saamansa verotetut tulot rikoshyötynä valtiolle.

Edellä mainitussa tapauksessa henkilökuljetustoimintaa harjoittaneen henkilön verotusta voidaan hänen vaatimuksestaan oikaista hänen hyväkseen verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 64 §:ssä säädetyn määräajan puitteissa. Tällöin hänen verotettavasta tulosta voidaan poistaa hänen valtiolle rikoshyötynä suorittamansa määrä. Vastaavasti tuloista vähennetyistä menoista poistetaan rikoshyötynä menetetyn tulon hankintaan kohdistuneet menot.

Arvonlisäverotus

Henkilökuljetus on kuljettajille arvonlisäverollista toimintaa, johon sovellettava verokanta on 10 prosenttia. Jos vähäisen toiminnan liikevaihdon raja 8.500 euroa (1.1.2016 alkaen 10.000 euroa) tilikaudessa ylittyy, verovelvollisen on ilmoittauduttava arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Katso aiheesta tarkemmin: Arvonlisäverotus.

Johtava veroasiantuntija Sami Varonen

Ylitarkastaja Janne Myllymäki