KVL:2018/23

Toisessa EU-valtiossa perustettu A-yhtiö omisti 100 prosenttia suomalaisen B Oyj:n sekä kolmannessa EU-valtiossa perustetun C-yhtiön osakkeista. C-yhtiön liiketoiminta oli ollut tappiollista, ja konsernissa oli tehty päätös toiminnan lopettamisesta. Koska C-yhtiö ei hakemuksessa esitetyn perusteella harjoittanut elinkeinotoimintaa Suomessa, keskusverolautakunta katsoi, että B Oyj ei voinut antaa konserniavustuksesta verotuksessa annetussa laissa tarkoitettua avustusta C-yhtiön tappioiden kattamiseksi.

Suomen konserniavustusjärjestelmää tuli arvioida EU:n perusvapauksiin nähden SEUT 49 artiklassa säädetyn sijoittautumisvapauden näkökulmasta. Kun otettiin huomioon, että käsillä olevassa asiassa B Oyj ei ollut C-yhtiön emoyhtiö eikä B Oyj:n voitu muutenkaan katsoa sijoittautuneen kolmanteen EU-valtioon SEUT 49 artiklassa tarkoitetulla tavalla, asiassa ei ollut tarpeen arvioida, asettiko suomalainen konserniavustusjärjestelmä B Oyj:n heikompaan asemaan kuin sellaisessa omistusrakenteessa, jossa sekä konserniavustuksen saaja että konserniavustuksen antaja olivat kotimaisia yhtiöitä.

Keskusverolautakunta katsoi, että hakemusasiakirjoissa esitetyn selvityksen perusteella A-yhtiö oli käsillä olevassa asiassa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 b §:n 7 momentissa tarkoitettu oikeushenkilö, jolla oli osakeomistustensa perusteella osakeyhtiölain 8 luvun 12 §:ssä tarkoitettua määräysvaltaa vastaava määräysvalta sekä B Oyj:ssä että C-yhtiössä. Tällä perusteella B Oyj:n ja C-yhtiön välisten saamisten mahdolliseen menetykseen soveltui hakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 16 §:n 7 kohta, eikä menetys ollut siten B Oyj:n verotuksessa vähennyskelpoinen.

Ennakkoratkaisu verovuodelle 2018.

Laki konserniavustuksesta verotuksessa 2 ja 3 §
Laki elinkeinotulon verottamisesta 16 § 7 kohta
Sopimus Euroopan unionin toiminnasta 49 artikla

KHO 11.6.2020 T 2571 (ei muutosta)