Urheilusta saatujen tulojen verotus

Tässä ohjeessa käsitellään luonnollisen henkilön urheilusta saamien tulojen verokysymyksiä tuloverolain näkökulmasta. Ohjeessa on käsitelty myös joissakin yhteyksissä lyhyesti ennakkoperintään liittyviä kysymyksiä. Ennakonpidätyksen toimittamisesta on kerrottu laajemmin Verohallinnon ohjeessa Ennakonpidätyksen toimittaminen. Lisäksi ohjeessa on kuvattu lyhyesti urheilijan elinkeinotoiminnan harjoittamisen edellytyksiä. Elinkeinotoiminnan harjoittamista on käsitelty tarkemmin Verohallinnon yritystoiminnan verotusta koskevissa ohjeissa.

Ohjeen kohtaa 6.3 Urheilijarahasto on päivitetty tuloverolain 116 c §:ään tehtyjen 1.1.2021 voimaan tulleiden muutosten johdosta. Lakimuutoksen myötä urheilijarahastoon siirrettävän urheilutulon enimmäismäärä on noussut ja varojen tuloutumista koskevat säännöt muuttuneet. 

Tässä ohjeessa ei käsitellä urheilusta saatujen tulojen verotusta kansainvälisissä tilanteissa. Niistä on kerrottu Verohallinnon ohjeessa Urheilusta saatujen tulojen verotus kansainvälisissä tilanteissa. Tämä ohje ei koske myöskään muille urheilun piirissä toimiville henkilöille, kuten esimerkiksi kilpailutuomareille, valmentajille tai joukkueenjohtajille maksettujen suoritusten verotuskohtelua. Näitä ja urheiluseurojen toimintaan liittyviä verotuksellisia kysymyksiä on käsitelty esimerkiksi Verohallinnon ohjeissa Yleishyödyllisten yhteisöjen ja julkisyhteisöjen vapaaehtoistoiminnan ennakkoperintäkysymykset ja Verotusohje yleishyödyllisille yhteisöille.

1 Johdanto 

Urheilun ja urheilijan käsitettä ei ole määritelty verolainsäädännössä. Yleisesti urheilu on kamppailua keskinäisestä paremmuudesta ennalta määrättyjen sääntöjen mukaisesti. Urheilulle on ominaista harjoittelu ja kilpailu.

Perinteisiä urheilijoiden harjoittamia lajeja voivat olla erilaiset fyysiset lajit, kuten talvi- ja kesäolympialajit, esimerkiksi yleisurheilulajit sekä paralympialajit. Urheilija voi olla muun muassa golfpelaaja, kilparatsastaja, jalkapalloilija, tenniksen pelaaja tai ralliautoilija. Urheilua voivat olla myös taitolajit, joissa menetys perustuu muuhun kuin fyysisenä pidettävään suoritukseen, kuten biljardi ja snooker tai shakki- ja bridgeturnaukset. Urheilua on myös e-urheilu, jonka harjoittajat pelaavat erilaisia tietokonepelejä joukkueina tai yksilöinä. Pokeria ei kuitenkaan pidetä urheiluna. Pokeria on käsitelty Verohallinnon ohjeessa Pokeritulojen verotuksesta.

Vapaa-ajan harrastus voi omistautumisen ja menestyksen myötä kasvaa urheilijan ammatiksi. Esimerkiksi koululaisuimarin ja ammatikseen rallia ajavan huippukuljettajan väliin jää laaja kirjo eriasteista urheilutoimintaa. Verotuksen näkökulmasta urheilu voi olla joko harrastustoimintaa, tulonhankkimistoimintaa tai elinkeinotoimintaa. Verotuksen kannalta ei ole ratkaisevaa merkitystä, millä tasolla ja kuinka tavoitteellisesti urheilua harrastetaan. Lähtökohtaisesti kaikki urheilusta saatavat tulot ovat veronalaisia. Verovapaata tuloa on vain sellainen tulo, joka on erikseen säädetty verovapaaksi. Urheilutoiminnan luonne ratkaisee, miten urheilusta saadut tulot verotetaan.

Tarkemmin elinkeinotoiminnan, tulonhankkimistoiminnan ja harrastustoiminnan sekä siihen rinnastettavan toiminnan rajanvetoa on käsitelty Verohallinnon ohjeessa Yritystoiminta, tulonhankkimistoiminta ja harrastustoiminta henkilöverotuksessa.

2 Urheilutoiminnan verotuksellinen luonne

2.1 Harrastustoiminta

Monille urheilu on vapaa-ajan harrastus, jota ei tehdä ammattimaisesti eikä ansiotarkoituksessa. Mahdolliset urheilutoiminnasta saadut tulot kattavat yleensä vain toiminnasta aiheutuneita kuluja.

Varsinaiseen tulonhankkimistoimintaan verrattuna urheilun harrastaminen on tyypillisesti henkilön vapaa-aikaan kuuluvaa toimintaa, josta henkilö ei saa toimeentuloaan ja jota henkilö harjoittaa muutoinkin kuin tulojen hankkimiseksi. Harrastustoiminnassa tulojen saaminen on usein toissijaista verrattuna harrastamisen muihin tarkoituksiin, kuten henkinen hyvinvointi tai fyysisen kunnon ylläpito.

Oikeuskäytännössä harrastustoiminnaksi on katsottu esimerkiksi laajamittainen, mutta tappiollinen raviurheilu. Jos toiminta on useana vuonna peräkkäin tappiollista, voi tämä olla osoitus siitä, että toimintaa ei harjoiteta vakaassa tulonhankkimistarkoituksessa, vaan toiminta rinnastetaan verotuksessa harrastustoimintaan.

Tuloverolain (1535/1992, TVL) tulokäsite on laaja eli veronalaista tuloa ovat laissa säädetyin rajoituksin verovelvollisen rahana tai rahanarvoisena etuutena saamat tulot (TVL 29 §). Siten myös urheilun harrastamisesta saadut tulot ovat veronalaisia. Harrastustoiminnasta syntyvä tulo katsotaan maksuperiaatteen mukaan sen verovuoden tuloksi, jona se on nostettu, merkitty tulonsaajan tilille tai muutoin saatu määräysvaltaan (TVL 110 §).

Tuloverolain 31 §:n 4 momentin mukaan verovelvollisen elantomenot eivät ole verotuksessa vähennyskelpoisia. Elantomenot ovat menoja, jotka syntyvät riippumatta siitä, harjoitettiinpa tulonhankkimistoimintaa tai ei. Harrastustoiminnasta syntyneet kulut ovat pääsääntöisesti verotuksessa vähennyskelvottomia elantomenoja, eikä harrastustoiminnasta syntyneistä kuluista siten vahvisteta tappiota verotuksessa. Harrastustoiminnan menojen vähentämisestä on kerrottu tarkemmin jäljempänä kohdassa 4.1.

Esimerkki 1:
Anne harrastaa jousiammuntaa. Anne kattaa osan ammuntaan kuluvista menoista ammunnasta saaduilla palkinnoilla. Elantonsa Anne ansaitsee kirjanpitäjänä. Pitkästä ammuntaurasta huolimatta Annen ammuntatoiminta rinnastetaan verotuksessa harrastustoimintaan.

2.2 Tulonhankkimistoiminta

Urheilulla on selkeä tulonhankkimistarkoitus, kun urheilemisesta ansaitut tulot, kyseisiin tuloihin kohdistuneiden kulujen vähentämisen jälkeen, kattavat ainakin osan myös urheilijan elantomenoista. Tällöin veronalaisten tulojen hankkimiseen kohdistuvat kulut saa vähentää verotuksessa. Jos henkilö saa toimeentulonsa urheilusta tai urheiluun tarkoitetusta apurahasta, hänen katsotaan toimivan vakaassa tulonhankkimistarkoituksessa, vaikka hänen toimeentulonsa ei kokonaisuudessaan kertyisikään urheilemisesta.

2.3 Elinkeinotoiminta

Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (360/1968, EVL) 1 § mukaan elinkeinotoiminnalla tarkoitetaan liike- ja ammattitoimintaa. Elinkeinotoiminnan tulolähteeseen kuuluu kaikki verovelvollisen harjoittama liike- ja ammattitoiminta. Ammattitoimintana pidetään liiketoiminnan kaltaista, mutta suppeammassa laajuudessa harjoitettua toimintaa, jossa verovelvollisen omalla henkilökohtaisella ammattitaidolla on usein suuri merkitys.

Koska lainsäädännössä ei ole määritelty liike- ja ammattitoiminnan käsitettä, elinkeinotoiminnan käsitettä arvioidaan vakiintuneiden tunnusmerkkien ja oikeuskäytännön perusteella. Oikeus- ja verotuskäytännön perusteella elinkeinotoiminnan yleisinä tunnusmerkkeinä pidetään muun muassa ansiotarkoitusta ja voiton tavoittelua (tulovirtaa), toiminnan itsenäisyyttä, laajuutta, suunnitelmallisuutta ja jatkuvuutta sekä toiminnan taloudellista riskiä. Rajanvetotilanteissa ratkaisu tehdään aina kokonaisarvioinnin pohjalta tapauskohtaisesti.

Myös urheilijan harjoittama toiminta voi olla luonteeltaan sellaista, että se täyttää edellä mainitut elinkeinotoiminnan tunnusmerkit. Urheilijan yritystoimintaa ja sen tuottamaa tuloa verotetaan tällöin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain mukaisesti.

Elinkeinotoiminnan tunnusmerkkejä on käsitelty tarkemmin muun muassa Verohallinnon ohjeessa Yritystoiminta, tulonhankkimistoiminta ja harrastustoiminta henkilöverotuksessa. Elinkeinon harjoittamisesta eri yritysmuodoissa (toiminimi, henkilöyhtiö, osakeyhtiö) ja niiden verotuksesta on kerrottu Verohallinnon yritystoiminnan verotusta koskevissa ohjeissa.

Arvonlisäverolain (1501/1993, AVL) 45 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan arvonlisäveroa ei suoriteta esiintyvän taiteilijan tai muun julkisen esiintyjän ja urheilijan palkkiosta. Urheilusuorituksesta maksettu palkkio ei ole arvonlisäveron alainen, vaikka maksu suoritettaisiin urheilijan yritykselle. Urheilija voi kuitenkin harjoittaa myös arvonlisäverollista toimintaa, esimerkiksi mainostilan myyntiä tai liikuntatuntien ohjaamista. Katso tarkemmin aiheesta Verohallinnon ohjeesta Liikuntapalvelujen arvonlisäverokanta.

3 Urheilijan tulot tuloverolain mukaisessa verotuksessa

3.1 Yleistä tulon veronalaisuudesta

Veronalaista tuloa ovat kaikki henkilön rahana tai rahanarvoisena etuutena saamat tulot, jollei jotain tuloa ole nimenomaisesti säädetty verovapaaksi (TVL 29 §). Veronalaista ansiotuloa on muun ohessa palkka ja siihen rinnastettava tulo, eläke sekä tällaisen tulon sijaan saatu korvaus (TVL 61 §). TVL 110 §:n 1 momentin mukaan tulo katsotaan sen verovuoden tuloksi, jona se on nostettu, merkitty verovelvollisen tilille tai muutoin saatu vallintaan.

Veronalaista tuloa on siten urheilijalle maksettu palkka, palkkio tai muu palkinto ja hyvitys, jos niillä on rahallista arvoa. Useimmiten kyse on ansiotulona verotettavasta tulosta. Pokaalia ja siihen verrattavia tavanomaisia esinepalkintoja, joilla on vain lähinnä tunnearvoa, ei pidetä veronalaisena tulona. Veronalaista pääomatuloa on esimerkiksi tulo, jonka urheilija saa myydessään saamansa palkinnon eteenpäin.

Urheilijan veronalaista tuloa ovat myös urheilijastatuksen perusteella saadut muut kuin varsinaiseen urheilusuoritukseen perustuvat tulot, kuten urheilemiseen liittyvät mainospalkkiot ja sponsoritulot. Myös palkkiot esimerkiksi haastattelusta tai tuote-esittelystä ovat urheilijan ansiotuloa.

Urheilijan urheilemisesta saamat tulot on jäljempänä jaettu neljään eri pääluokkaan: urheilijan palkka, urheilijan palkkio, muut urheiluun liittyvät tulot ja muut urheilijan saamat tulot.

3.2 Urheilijan palkka

Jos urheilija on ennakkoperintälain tarkoittamassa työsuhteessa korvauksen maksajaan, työnteosta eli harjoittelusta ja kilpailemisesta maksettava korvaus on urheilijan palkkaa. Ennakkoperintälain (1118/1996, EPL) 13 §:n mukaan palkkaa on kaikenlainen työsuhteessa saatu palkka, palkkio, etuus ja korvaus. Palkkaa ovat myös työsuhteessa saadut luontoisedut.

Selvimmin työsuhteesta ja urheilijan palkasta on kyse esimerkiksi tilanteissa, joissa joukkueurheilija sitoutuu pelaajasopimuksessa urheilemaan (eli osallistumaan peleihin ja harjoituksiin) vastiketta vastaan. Maajoukkueurheilijakin voi olla työsuhteessa lajiliittoon. Tällöin lajiliiton maksama muu kuin matkakustannusten korvaus on palkkaa.

Myös yksilöurheilija voi joissain tilanteissa urheilla työsuhteessa. Esimerkiksi ravihevosen ohjastamisesta tai kilpa-auton ajamisesta saatu palkkio on palkkaa, jos sen maksaa talli, jonka lukuun raviohjastaja tai kilpa-auton ajaja työskentelee.

3.3 Urheilijan palkkio

3.3.1 Yleistä urheilijan palkkiosta

Urheilijan palkkio on välittömästi tai välillisesti urheilusuorituksen perusteella maksettu korvaus, joka ei ole palkkaa. Urheilijan palkkio perustuu urheilijan henkilökohtaiseen panokseen, urheilusuoritukseen tai urheilijan statukseen. Urheilijan palkkio voidaan maksaa esimerkiksi urheilijan osallistumisesta kilpailuun, urheilijan sijoittumisesta kilpailussa tai urheilutilaisuuden parhaalle urheilijalle. Palkkio voidaan suorittaa myös luontoisetuna. Harjoittelemisesta maksetut hyvitykset, kuten esimerkiksi harjoittelu- ja valmennusapurahat, ovat pääsääntöisesti urheilijan palkkiota, ellei niitä ole erikseen säädetty verovapaaksi.

Urheilijan palkkioita ovat muun muassa kilpailupalkinnot, mainos- ja sponsorisopimuksiin perustuvat palkkiot, osallistumispalkkiot ja muut urheilijastatukseen perustuvat palkkiot, jos niiden saaja ei ole työsuhteessa maksajaan. Muuna kuin rahana maksetut palkkiot arvostetaan niiden käypään arvoon. Käyvällä arvolla tarkoitetaan omaisuuden todennäköistä luovutushintaa eli hintaa, jolla omaisuus myytäisiin toisilleen vieraiden henkilöiden välisessä kaupassa.

Kun urheilija saa käyttöönsä vaikkapa asunnon tai auton, kyse on urheilijan palkkiosta, jos etua ei ole saatu työsuhteessa. Esimerkiksi urheilijan sponsorilta saama autoetu tai sponsoriauto on urheilijan palkkiota ja etu arvostetaan luontoisetupäätöksen mukaisesti. Luontoiseduista on kerrottu tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Luontoisedut verotuksessa.

Urheilijan asiamiehenä voi toimia urheilumanageri. Managerin toimeksiantajana toimii silloin hänen edustamansa urheilija. Jos esimerkiksi sponsori maksaa urheilijan puolesta urheilumanagerin palkkion, on sponsorin maksama palkkio urheilijan veronalaista tuloa eli urheilijan palkkiota. Työsuhdetta managerin ja urheilijan välille ei kuitenkaan synny, vaan pääsääntöisesti kyse on toimeksiantosuhteesta.   

3.3.2 Kilpailupalkinnot

Urheilukilpailuista saadut palkinnot ovat saajan veronalaista ansiotuloa, jos palkinnot on saatu sijoituksen tai suorituksen perusteella ja niillä on rahallista arvoa. Pokaalia ja siihen verrattavia tavanomaisia esinepalkintoja, joilla on vain lähinnä tunnearvoa, ei pidetä veronalaisena tulona. Jos urheilija myy mitalinsa tai pokaalinsa, on hänen saamansa myyntivoitto veronalaista pääomatuloa. 

Tavarana saadut veronalaiset kilpailupalkinnot arvostetaan niiden käypään arvoon. Ulkomailta saadut tavarapalkinnot arvostetaan käypään arvoon arvioimalla ne Suomen hintatason mukaan. Jos palkinnosta joutuu maahan tuotaessa maksamaan maahantuontiin liittyviä veroja, näiden verojen määrä vähennetään tavaran käyvästä arvosta ja erotus on saajan veronalaista tuloa. On huomioitava, että autovero ei ole maahantuontiin liittyvä vero, joten tulovero määräytyy myös autoveron osuudesta.

3.3.3 Sponsoritulot

Sponsorisopimuksella tarkoitetaan yleensä yhteistyösopimusta, jonka urheilija tekee yrityksen kanssa. Sponsorointi on kaksisuuntaista siten, että sopimuksen johdosta kumpikin osapuoli hyötyy yhteistyöstä. Yritys maksaa urheilijalle korvauksia esimerkiksi siitä, että urheilija käyttää yrityksen tuotteita, esiintyy yrityksen tilaisuuksissa tai mainostaa yritystä kilpailuasussaan, autossaan, haastatteluissa tai sosiaalisessa mediassa. Urheilija tuo siten toiminnallaan yritykselle näkyvyyttä. Sponsori ei toimi lahjoitustarkoituksessa, vaan odottaa saavansa käyvän arvon mukaisen vastikkeen suoritukselleen.

Yhteistyöyrityksen urheilijalle maksama, urheilijastatukseen perustuva korvaus tuote-esittelystä tai yrityksen tuotteen mainostamisesta, esiintymisestä tai haastattelusta voi olla sopimuksesta riippuen joko urheilijan palkkiota tai EPL 13 §:n mukaista palkkaa. Sopimussuhteesta riippuen se voi olla myös EPL 25 §:n mukaista toiselle tehdystä työstä maksettua työkorvausta, muuta ansiotuloa tai elinkeinotuloa. Vaikka sponsoritulo maksettaisiin urheilijan sijasta tämän edustamalle urheiluseuralle, tulo on kyseisen urheilijan veronalaista ansiotuloa, jos se käytetään hänen tukemiseen.

Muuhun kuin urheilijan statukseen liittyvät mainos- ja sponsoritulot eivät ole urheilijan palkkiota, vaan sopimussuhteesta riippuen joko palkkaa, työkorvausta tai muuta ansiotuloa. Tästä esimerkkinä on urheilijan henkilökohtaiseen elämään tai muuhun harrastukseen liittyvä haastattelu.

Yhteistyöyritys voi maksaa urheilijalle korvauksen tuotteidensa mainostamisesta myös yrityksen tuotteina. Tällöin tuotteet arvostetaan niiden käypään arvoon. Verotuksen perusteena olevaa arvoa voidaan alentaa tuotteista yleisesti asiakkaille annettavan alennuksen verran.

Urheilijan palkkiona maksetuista veronalaisista sponsorituloista urheilija voi pyytää vähennettäväksi ennen ennakonpidätyksen toimittamista palkkioon liittyvät välittömät kustannukset (EPL 15 §). Lopullisessa verotuksessa koko sponsoritulo on kuitenkin veronalaista, mutta urheilija voi vaatia kilpailusta aiheutuneita kuluja vähennettäväksi veroilmoituksellaan.

Esimerkki 4:
Matti harrastaa rallia. Hänen sponsorinaan toimii A Oy. Matin kilpa-auton molemmissa kyljissä on sponsorin mainostarrat. Myös Matin haalarissa on sponsorin mainos. Sponsori maksaa Matille yhden kauden mittaisesta mainosjaksosta 1 000 euroa. Sponsoritulo on Matille tuloverolain mukaan verotettavaa urheilijan palkkiota.

Urheilijan, lajiliiton ja yhteistyötahon kanssa sovituista mainos- tai muista yhteistyösopimuksista (niin sanottu kolmikantasopimus) saatujen tulojen verotusta on käsitelty erikseen jäljempänä ohjeen kohdassa 6.

3.4 Muut urheiluun liittyvät tulot    

3.4.1 Apurahat, stipendit ja valmennustuet

Apurahat, stipendit ja valmennustuet ovat lähtökohtaisesti urheilijan veronalaista tuloa. Maksetun apurahan tosiasiallinen luonne määrittää, mistä suorituksesta on kyse ja miten sitä käsitellään verotuksessa. Ratkaisevaa merkitystä ei ole sillä, millä nimikkeellä jokin suoritus maksetaan.

Ainoastaan opintoja, tieteellistä tutkimusta tai taiteen harjoittamista varten saatu apuraha tai stipendi voi olla verovapaa (TVL 82 §). Lisäksi opetusministeriön nimeämille huippu-urheilijoille valtion varoista maksettavat valmennus- ja harjoitteluapurahat ovat verovapaita (TVL 82 § 1 momentti 4 kohta). Urheilijan muuta tarkoitusta varten saamat apurahat ja stipendit ovat saajalleen aina veronalaista ansiotuloa riippumatta siitä, keneltä ne on saatu.  

Esimerkiksi urheilijan saamaan opiskelustipendiin sovelletaan yleisiä stipendien verotusta koskevia periaatteita. Urheilijan urheiluseuraltaan saamaa opiskelustipendiä on vakiintuneesti pidetty urheilijan palkkiona (KHO 1980 II 565). Myös kuitteja vastaan korvatut suoraan urheilemisesta aiheutuneet kulut ovat veronalaista tuloa.

Esimerkki 6:
Liisa on edustanut urheiluseuraansa ansiokkaasti useita vuosia. Liisa on aloittamassa opintoja oman kaupungin oppilaitoksessa ja on päättynyt jatkaa urheilu uraansa opintojen ohessa. Urheiluseura haluaa tukea Liisan uraa ja on myöntänyt Liisalle 1 000 euron stipendin lisääntyneiden kulujen kattamiseksi. Stipendi on Liisalle veronalaista urheilijan palkkiota. 

Verohallinnon ohjeissa Yleishyödyllisten yhteisöjen ja julkisyhteisöjen vapaaehtoistoiminnan ennakkoperintäkysymykset sekä Apurahojen, stipendien, tunnustuspalkintojen ja muiden palkintojen verotus käsitellään urheiluseurojen toimijoilleen maksamien stipendien, apurahojen, avustusten ja lahjojen verokohtelua.

Maksajan on ilmoitettava luonnolliselle henkilölle maksamansa stipendit, apurahat ja avustukset, joiden määrä samalle suorituksen saajalle kalenterivuonna on vähintään 1 000 euroa (Verohallinnon päätös yleisestä tiedonantovelvollisuudesta). Apurahan tai stipendin saajan on aina itse ilmoitettava kaikki saamansa veronalaiset apurahat ja stipendit omalla veroilmoituksellaan. Stipendit, apurahat ja tunnustuspalkinnot verotetaan niiden maksuvuoden tulona. Urheilijan palkkioksi katsottava apuraha tai stipendi ilmoitetaan tulorekisterin palkkatietoilmoituksella tulorekisterin ohjeiden mukaisesti.

3.4.2 Tunnustuspalkinnot

Verovapaan tunnustuspalkinnon edellytyksenä on, että se on annettu tieteellisen, taiteellisen tai yleishyödyllisen toiminnan tunnustukseksi jälkikäteen (TVL 82 § 1 momentin 2 kohta). Tunnustuspalkinnon antamiseen liittyy tavallisesti julkisuutta. Verovapaan tunnustuspalkinnon antajan ja saajan välillä ei saa olla riippuvuussuhdetta, kuten esimerkiksi työsuhdetta, koska työnantajalta saadut palkinnot ovat palkkaa. Kilpailussa jaettava palkinto ei ole tunnustuspalkinto vaan kilpailupalkinto.

Merkittävissä kansainvälisissä kilpailuissa menestynyt urheilija voi saada kotikunnaltaan lahjoituksen, esimerkiksi tontin. Tällaista julkisyhteisön antamaa suoritusta voidaan pitää verovapaana tunnustuspalkintona. Perusteena esimerkiksi olympiavoittajan toiminnan yleishyödyllisyydelle on katsottu tämän toimiminen esikuvana urheiluharrastuksen lisäämiseksi Suomessa. Yksittäisen teon tai suorituksen näkyvyyden on tällöin täytynyt ulottua teon tai suorituksen normaalin piirin ulkopuolelle ja palkinnon antamiseen on tullut liittyä merkittävää kansallista julkisuutta.

Muissa kuin yllä mainituissa merkittävissä kansainvälisissä kilpailuissa menestymisen perusteella saadut palkinnot ovat urheilijan palkkiota ja siten veronalaista tuloa. Esimerkiksi pankin antama 10 000 markan tunnustuspalkinto muun muassa pesäpalloilun mestaruussarjan otteluissa pelanneelle vuoden avainpelaajalle oli urheilijan veronalaista tuloa eikä yleishyödyllisen toiminnan tunnustukseksi annettu palkinto (KHO 1986-B-II 549).

Kansalaiskeräyksen tuloksena saadusta rahasummasta ei ole suoritettava lahjaveroa, jos kultakin lahjoittajilta saadut suoritukset ovat alle 5 000 euroa (378/1940, perintö- ja lahjaverolaki, PerVL 19 a §). Kansalaiskeräyksestä saadut tulot eivät ole tuloveronalaista tuloa saajalleen.

Vähäistä niin sanottua kiitoslahjaa on verotuksessa pidetty verovapaana suorituksena. Kiitoslahja voidaan myöntää, kun urheilija on tehnyt esimerkiksi vapaaehtoistyötä tai edustustyötä urheiluseuran hyväksi. Vähäisen kiitoslahjan arvo voi olla enintään 100 euroa vuodessa. Verovapaa kiitoslahja ei voi olla urheilijan itsensä valitsema eikä rahaa. Se ei myöskään voi olla vastiketta tehdystä työstä tai palkinto urheilusuorituksesta. Kiitoslahjakäytännön pitää koskea samalla tavoin kaikkia samaan yhteisöön kuuluvia.

Esimerkki 7:
Kalle on usean vuoden suvantovaiheen jälkeen noussut kuulantyönnössä lähelle kansallista kärkeä. Myös media on huomioinut sekä Kallen että Kallen urheiluseuran tekemän pitkäjänteisen työn positiivisessa sävyssä. Kuulantyönnön harrastajien määrä urheiluseurassa on kasvanut selvästi. Urheiluseura haluaa kiittää Kallea positiivisen esimerkin luomisesta lapsille ja antaa Kallelle lahjaksi 97 euron arvoisen maljakon. Maljakko on Kallelle verovapaa kiitoslahja.   

3.5 Muut urheilijan saamat tulot

3.5.1 Käyttökorvaukset

Käyttökorvausta (EPL 25 § 1 momentti 2 kohta) maksetaan esimerkiksi tekijänoikeuden ja teollisoikeuden käyttämisestä, käyttöoikeudesta tai käyttöoikeuden myynnistä. Tekijänoikeus voi liittyä esimerkiksi kirjalliseen teokseen, suoratoistoon eli striimiin tai valokuvaan. Urheilijalle käyttökorvaus on veronalaista ansiotuloa.

Esimerkki 8:
Pekka on ladannut pelaamistaan näyttäviä Kaivosalus -pelin pelivideoita internetin kanaville. Pekalla on videoillaan yli 100 000 seuraajaa. Pekalle videoiden toistosta maksettu korvaus on käyttökorvausta.     

3.5.2 Agentti- ja allekirjoituspalkkiot

Urheilijaa edustava agentti toimii urheilijan asiamiehenä. Agentin päämiehenä ja toimeksiantajana toimii siis urheilija, jolloin agentin veloittaman korvauksen suorittaminen kuuluu urheilijan vastuulle. Jos urheiluseura maksaa urheilijan puolesta työsuhteeseen johtaneiden neuvotteluiden perusteella agenttipalkkion, myös agenttipalkkion määrä on urheilijan EPL 13 §:n mukaista palkkaa. Toisaalta urheilija voi vähentää agenttipalkkion verotuksessaan palkkatulon hankkimisesta aiheutuneena kuluna.

Urheilija voi saada pelaajasopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä allekirjoituspalkkion (signing bonus). Allekirjoituspalkkion katsotaan yleensä liittyvän siihen urheilutoimintaan, jota urheilija ryhtyy sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen työsopimuksen perusteella harjoittamaan. Allekirjoituspalkkio on tällaisessa tilanteessa urheilijan ennakonpidätyksenalaista palkkaa (KHO 2020:96). Näihin tuloihin verrannollisia palkkatuloja ovat niin ikään urheilutyösuhteen päättymiseen liittyvät korvaukset.

Agentti voi toimia myös urheiluseuran lukuun esimerkiksi pelaajahankkijana. Tätä tehtävää koskeva toimeksianto- tai työsopimus on tällöin urheiluseuran ja agentin välinen. Pelaajasopimukseen johtavan toimeksiannon perusteella agentille maksettu palkkio tai palkka ei muodosta velvoitetta sopimuksen kohteena olevalle urheilijalle. 

3.5.3 Luennointi- ja valmennuspalkkiot

Urheilijan henkilökohtainen luento- ja esitelmäpalkkio on kyseisen urheilijan veronalaista palkkatuloa riippumatta siitä, onko hän työsuhteessa palkkion maksajaan vai ei. Jos urheilija kuitenkin harjoittaa toimintaansa yritysmuodossa siten, että elinkeinotoiminnan tunnusmerkit täyttyvät, ovat yrityksen toimialaan kuuluvat luennointi- ja esitelmäpalkkiot kuitenkin yrityksen saamaa elinkeinotuloa eivätkä urheilijan henkilökohtaista palkkatuloa. Eri tahojen saamia luennointi- ja esitelmäpalkkioita on käsitelty tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Palkka ja työkorvaus verotuksessa.

Urheilijalle valmennuksen tai urheilulajin opetuksesta maksettava palkkio on henkilökohtaiseen työhön perustuva suoritus, jota pidetään palkkana, jos maksajan ja saajan välillä on työsuhde. Muussa tapauksessa suoritusta pidetään urheilijan saamana työkorvauksena. Jos urheilija kuitenkin harjoittaa toimintaansa yritysmuodossa siten, että elinkeinotoiminnan tunnusmerkit täyttyvät, ovat yrityksen toimialaan kuuluvat valmennuksesta ja opetuksesta maksettavat palkkiot kuitenkin yrityksen saamaa elinkeinotuloa eivätkä urheilijan henkilökohtaista ansiotuloa.

4 Vähennykset

4.1 Yleistä kulujen vähentämisestä

TVL 29 §:n mukaan verovelvollisella on oikeus vähentää tuloistaan niiden hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot (luonnolliset vähennykset). Tulonhankkimiskuluja on käsitelty yleisesti ohjeessa Tulonhankkimiskulut ansiotulosta, jossa kerrotut vähennyskelpoisuuden periaatteet ovat lähtökohtana myös urheilusta saatavien tulojen verotuksessa.

Olennaista myös urheilijan menojen vähennyskelpoisuuden kannalta on se, onko menot suoritettu tulojen hankkimiseksi vai ei. Jos urheilua harjoitetaan pääasiassa muusta syystä kuin tulojen hankkimiseksi, pääosa menoista ei kohdistu tulojen hankkimiseen ja menot ovat lähtökohtaisesti vähennyskelvottomia elantomenoja. Jos harrastamiseen rinnastettavasta urheilemisesta on joissain tapahtumissa tai tilanteissa mahdollista saada tuloja, näihin tilaisuuksiin ja tapahtumiin kohdistuvat menot ovat mahdollisista tuloista vähennyskelpoisia. Jos tällaisesta toiminnasta aiheutuu menoja tuloja enemmän, ei toimintaa katsota harjoitetun vakaassa tulonhankkimistarkoituksessa eikä tappiota vahvisteta.

Rajanvetoa elinkeinotoiminnan, tulonhankkimistoiminnan ja harrastustoiminnan sekä siihen rinnastettavan toiminnan välillä on käsitelty tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Yritystoiminta, tulonhankkimistoiminta ja harrastustoiminta henkilöverotuksessa.

4.2 Tulonhankkimiskulut urheilijan verotuksessa

Jotta urheilusta syntynyt kulu voidaan katsoa vähennyskelpoiseksi, sen on aina liityttävä kiinteästi urheiluun tai lajiin, jossa urheilija kilpailee. Menojen vähennyskelpoisuus on tarvittaessa perusteltava luotettavalla selvityksellä. Muutoin kyse on vähennyskelvottomasta elantokustannuksesta. Vähennyskelvottomia kuluja ovat verovapaan tulon hankkimisesta johtuneet menot ja verovelvollisen elantomenot, joina pidetään muun muassa asunnon vuokraa sekä lasten ja kodin hoidosta aiheutuneita menoja.

Menojen vähentäminen urheilijan verotuksessa edellyttää aina, että samoja menoja ei ole korvattu yksilöurheilijalle valmennusrahastosta tai joukkue taikka urheiluseura ei ole korvannut menoja pelaajalle. Jotta menot voidaan vähentää verotuksessa, on urheilijan tosiasiassa myös tullut maksaa menot itse.

Vähennyskelpoisia urheilijan menoja ovat oman lajin harjoitteluun ja kilpailuihin liittyvät kulut. Samaa välinettä tai esimerkiksi urheiluvaatetusta voidaan jossain tapauksissa käyttää sekä urheilussa että yksityiselämässä. Näissä tilanteissa menot jaetaan välineiden ja vaatetuksen käytöstä saadun selvityksen perusteella osittain vähennyskelpoiseksi urheiluun liittyviksi menoiksi ja osittain vähennyskelvottomiksi elantomenoiksi. Vähennyskelpoisia ovat urheilijan omat tulonhankkimiseen kohdistuvat menot. Siten esimerkiksi harjoitusleirillä tai kilpailumatkalla mukana olleiden perheenjäsenten osuus matka- ja majoituskuluista ei ole vähennyskelpoista.

Urheiluvälineiden kunnossapitomenot ja pienehköjen urheiluvälineiden ja -laitteiden hankintamenot vähennetään sinä vuonna, jona ne on maksettu. Jos urheiluvälineen todennäköinen taloudellinen käyttöikä on yli kolme vuotta, hankintameno vähennetään poistoina. Poisto tehdään esinekohtaisesti ja sen määrä on enintään 25 % menojäännöksestä. Jos urheiluvälineen hankintameno on enintään 1 000 euroa, katsotaan sen todennäköisen taloudellisen käyttöajan yleensä olevan enintään kolme vuotta ja vähennys tehdään kerralla. Hankintameno vähennetään kuitenkin poistoina, jos verovelvollinen osoittaa urheiluvälineen taloudellisen käyttöajan olevan yli kolme vuotta.

Palkkatuloa saavan urheilijan tulonhankkimiskulut vähennetään siltä osin kuin niiden määrä ylittää tulonhankkimisvähennyksen määrän (750 euroa 1.1.2017 alkaen, TVL 95 § 1 momentti 4 kohta). Tulonhankkimisvähennys tehdään vain palkkatulosta. Jos urheilija saa muuta veronalaista tuloa kuin palkkaa, tulonhankkimiskulut vähennetään TVL 30 §:n 3 momentin mukaisesti ansiotulosta.

4.3 Sopimusrikkomukseen perustuvat menot

Urheilija voi sopimusrikkomuksen (esimerkiksi doping-rike, kilpaileva sponsorisopimus) perusteella joutua maksamaan takaisin lajiliitolta saamiaan valmennustukia sekä yhteistyökumppaneiltaan saatuja sponsorituloja.

Jos urheilijalta peritään myöhemmin takaisin hänen saamaansa veronalaista tuloa, takaisinperintä voidaan huomioida oikaisemalla tulon alkuperäisen maksuvuoden verotusta. Oikaisua ei voida tehdä sen vuoden verotuksessa, jona urheilija maksaa aikaisemmin saamaansa tuloa takaisin. Käytännössä urheilijan on tehtävä oikaisuvaatimus, jolla hän pyytää alentamaan aikaisempana verovuonna verotettua tuloa siihen kohdistuneen takaisinperinnän perusteella.

Sopimuksessa voi olla ehtona myös, että urheilija joutuu sopimusrikkomuksen perusteella maksamaan sopimussakkoa.  Jos sopimuksella, josta sopimussakon maksaminen johtuu, on tavoiteltu veronalaisia ansiotuloja, maksettu sopimussakko on henkilöverotuksessa vähennyskelpoinen ansiotulojen hankkimisesta johtuneena menona sen maksuvuonna. Sopimuksen ja sopimussakon liittymisestä veronalaisen tulon hankkimiseen tai säilyttämiseen on voitava esittää selvitys.

5 Kustannusten korvaukset

5.1 Yleistä kustannusten korvaamisesta tuloverotuksessa

Tuloverotuksessa urheilusta saatavat tulot ovat veronalaisia. Tämä koskee myös urheilijalle maksettavia kustannusten korvauksia. Siksi urheilijalle maksetut urheilusuorituksesta aiheutuneiden kustannusten korvaukset, lukuun ottamatta erikseen verovapaaksi säädettyjä matkakustannusten korvauksia, ovat saajalleen veronalaista tuloa.

TVL 71 §:n mukaan veronalaista tuloa ei ole työsuhteessa olevan urheilijan työnantajaltaan työmatkasta saama matkustamiskustannusten korvaus, päiväraha, ateriakorvaus ja majoittumiskorvaus. Veronalaista tuloa ei ole myöskään matkustamiskustannusten eikä kohtuullisten majoittumiskustannusten korvaus urheilijan työtehtävistä johtuvasta matkasta toissijaiseen työpaikkaan.

Urheilijan palkkiota saava henkilö ei ole työsuhteessa maksajaan. Lähtökohtaisesti urheilijan palkkiota saavalle maksettavia matkakustannusten korvauksia ei ole säädetty verovapaaksi. Verotuskäytännössä urheilijan palkkiota saavalle maksetut päivärahat ja matkakustannusten korvaukset on kuitenkin vakiintuneesti hyväksytty verovapaiksi.

Työmatkalla tarkoitetaan matkaa, jonka verovelvollinen tilapäisesti tekee työhön kuuluvien tehtävien suorittamiseksi erityiselle työntekemispaikalle. Varsinaisella työpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa verovelvollinen vakituisesti työskentelee. Myös urheilijalla voi olla varsinainen työpaikka. Matkakustannusten korvauksia ei voi maksaa verovapaasti urheilijan matkoista varsinaiselle työntekemispaikalle. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen KHO 2003:50 mukaan säännölliset harjoittelupaikat ja kotipelipaikat ovat urheilijan varsinaisia työpaikkoja, eikä urheiluseura voi korvata urheilijan asunnon ja näiden paikkojen välisten matkojen kustannuksia verovapaasti.

Kustannusten korvausten verovapaus on TVL 71 §:n 3 momentissa laajennettu koskemaan yleishyödylliseltä yhteisöltä sen toimeksiannosta tehdyistä matkoista saatuja päivärahoja ja matkakustannusten korvauksia tietyin rajoituksin tilanteissa, joissa korvauksen saaja ei ole työsuhteessa maksajaan tai muutoin saa tältä palkkaa. Tämä säännös koskee myös urheilijan palkkion saajaa.

Elinkeinotoimintaa yhtiömuodossa harjoittava urheilija voi saada yritykseltään verovapaita matkakustannusten korvauksia, esimerkiksi päivärahoja ja kilometrikorvauksia, jos niiden maksamisen edellytykset täyttyvät.

Matkakustannusten korvauksiin liittyviä kysymyksiä on käsitelty Verohallinnon ohjeissa Työmatkakustannusten korvaukset verotuksessa sekä Yleishyödyllisten yhteisöjen ja julkisyhteisöjen vapaaehtoistoiminnan ennakkoperintäkysymykset.

Jos suorituksen maksaja ei ole korvannut urheilijalle työmatkasta aiheutuneita kustannuksia, urheilija voi vähentää siitä aiheutuneet kustannukset veroilmoituksellaan tulonhankkimiskuluina. Työmatkasta aiheutuneiden kustannusten vähentämistä on käsitelty Verohallinnon ohjeessa Matkakustannusten vähentäminen palkansaajan verotuksessa.

5.2 Välittömien kustannusten huomioiminen ennakkoperinnässä

EPL 15 §:ssä säädetään tuloon kohdistuvien välittömien kustannusten huomioimisesta ennakonpidätystä toimitettaessa. Säännöksen mukaan työnantaja voi korvata palkansaajan vaatimuksesta hänelle kertyvät työstä välittömästi johtuvat kustannukset tai vähentää kustannusosuuden ennen ennakonpidätyksen toimittamista.

Tällaisina kustannuksina voidaan ennakonpidätystä toimitettaessa ottaa huomioon työvälineistä sekä valmistus- ja tarveaineista aiheutuneet menot, matka- ja edustusmenot sekä muut palkansaajalle työn suorittamisesta välittömästi aiheutuneet todelliset menot. Suorituksen maksaja toimittaa tällöin ennakonpidätyksen kustannusten korvauksilla vähennetystä palkan määrästä. Säännöstä sovelletaan työsuhteessa olevan urheilijan lisäksi myös urheilijan palkkion maksajaan ja saajaan.

Yllä mainitussa ennakkoperintää koskevassa menettelyssä ei siis ole kyse urheilijan saamista TVL 71 §:n mukaisista verovapaista matkakustannusten korvauksista. Kyse on työnantajan tai esimerkiksi kilpailunjärjestäjän maksamista pidätysvapaista kustannusten korvauksista. Työstä välittömästi aiheutuneen kustannuksen huomioiminen ennakkoperinnässä perustuu työntekijälle aiheutuneeseen todelliseen kustannukseen ja tapahtuu suorituksen saajan vaatimuksesta. Urheilijan on esitettävä suorituksen maksajalle välittömästä kustannuksesta tosite. Esimerkiksi lisäravinnekorvauksia ja lisäravintokorvauksia ei ole oikeuskäytännössä pidetty välittömästi urheilusta aiheutuneina menoina.

EPL 15 §:n nojalla ilman ennakonpidätystä korvatut kustannukset ovat urheilijan veronalaista tuloa hänen verotuksessaan. Urheilijan on verotuksen toimittamista varten esitettävä vastaava vähennysvaatimus kustannuksista veroilmoituksellaan, jolloin kustannukset tulevat huomioitua myös verovuodelta toimitettavassa verotuksessa. Tuloverotuksessa tehtävistä vähennyksistä on tarkemmin kerrottu tämän ohjeen luvussa 4.

6 Urheilijan rahastot

6.1 Yleistä urheilutulojen rahastoinnista

Urheilijan aktiivinen urheilu-ura saattaa olla hyvinkin lyhyt ja uran ansainta-aika muodostua eläkeikään verrattuna suhteettoman pieneksi. Tämän vuoksi ammattimaisesti kerättyjä urheilutuloja voidaan rahastoida.

TVL 116 a §:n mukaan urheilijan verovuoden tulona ei pidetä sitä osaa hänen välittömästi urheilemisesta saamistaan tuloista (urheilutulo), joka on TVL 116 b ja 116 c §:ssä säädetyin edellytyksin maksettu valtiovarainministeriön nimeämän säätiön yhteydessä olevaan valtakunnalliseen valmennusrahastoon tai urheilijarahastoon.

Rahastoitavina urheilutuloina pidetään urheilukilpailusta saatuja rahapalkintoja ja muita kilpailemisesta tai pelaamisesta saatuja ja niihin rinnastettavia tuloja sekä urheilemiseen liittyvistä mainossopimuksista tai muista yhteistyösopimuksista saatuja tuloja, jos sopijapuolina ovat urheilija, lajiliitto ja yhteistyötaho yhdessä (niin sanottu kolmikantasopimus). Urheilutulona ei pidetä TVL 82 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettua valmennus- ja harjoitteluapurahaa eikä lajiliitolta tai olympiakomitealta saatua tai näihin rinnastettavaa valmennustukea.

Urheilutulon käsite liittyy olennaisesti urheilutulon jaksottamista varten luotuihin valmennus- ja urheilijarahastoihin. Jotta tulo voi olla urheilutuloa, maksajan tulee maksaa suoritus suoraan valmennusrahastoon tai urheilijarahastoon. Velvoite koskee myös tilanteita, jossa urheilijaa edustaa asiamies tai urheilumanageri. Tällöin maksajalla ei ole velvollisuutta toimittaa rahastoon maksettavasta tulosta ennakonpidätystä. Ulkomailta saatujen urheilutulojen maksamista suoraan rahastoon ei kuitenkaan edellytetä. Urheilijan ulkomailta saamia urheilutuloja voidaan siirtää vasta kotimaassa valmennus- tai urheilijarahastoon, jos urheilija voi luotettavasti, esimerkiksi tosittein, osoittaa, että kysymyksessä on tuloverolain mukainen urheilutulo.

6.2 Valmennusrahasto

Valmennusrahaston tarkoituksena on varmistaa yksilöurheilijoille mahdollisuus varautua etukäteen valmentautumisesta aiheutuviin kuluihin. Valmennusrahastoon voidaan TVL 116 b §:n mukaan maksaa muita urheilutuloja kuin palkkaa. Valmennusrahastoon maksettua urheilutuloa voidaan käyttää urheilemisesta ja valmentautumisesta verovuoden aikana aiheutuvien tositteisiin perustuvien menojen kattamiseen. Työnantaja voi korvata palkkasuhteessa oleville joukkueurheilijoille kustannukset, joten valmennusrahastojärjestelmä ei tästä syystä koske heitä.

Valmennusrahasto voi korvata tositteita vastaan kulut, jotka liittyvät välittömästi oman lajin harjoitteluun ja kilpailuihin. Valmennusrahastoilla on menettelysäännöt, joiden mukaan kuluja voidaan korvata. Puhtaasti elantomenoiksi katsottavia kuluja valmennusrahastosta ei korvata, vaan kulujen liittyminen lajin harjoitteluun on osoitettava asianmukaisilla kulutositteilla.

Valmennusrahastossa verovuoden päättyessä oleva määrä katsotaan urheilijan verovuoden veronalaiseksi ansiotuloksi siltä osin kuin sitä ei ole siirretty urheilijarahastoon. Urheilijarahastoon voidaan TVL 116 c §:n mukaan siirtää enintään 50 prosenttia urheilutulon bruttomäärästä laskettuna ja samalla enintään 200 000 euroa vuodessa (katso urheilijarahastosta jäljempänä luku 5.3). Valmennusrahastoon voidaan kuitenkin vuosittain jättää verovapaasti tulevaa valmentautumista varten enintään 20 000 euroa (valmennuskate).

Esimerkki 11:
Saijalla on käytössään valmennusrahasto. Saijan saamat urheilupalkinnot voidaan maksaa kokonaisuudessaan valmennusrahastoon ilman ennakonpidätystä. Valmennusrahaston sääntöjen mukaisesti Saija voi nostaa varoja verovapaasti kulutositteita vastaan valmennusrahaston menettelysääntöjen mukaisesti.

Jos valmennusrahastoon on maksettu kahtena peräkkäisenä vuotena urheilutuloa vähemmän kuin 800 euroa vuodessa, katsotaan rahastossa jäljellä olevat varat kokonaisuudessaan näitä kahta vuotta seuraavan verovuoden ansiotuloksi. Urheilija voi myös itse ilmoittaa urheilu-uran päättymisestä valmennusrahastolle. Tällöin rahastossa olevat varat katsotaan ilmoitusvuoden tuloksi. Kummassakin tapauksessa tulo on verotuksessa urheilijan palkkiota.

Jos urheilija kuolee, valmennusrahastossa olevat varat katsotaan kokonaisuudessaan kuolinvuoden veronalaiseksi ansiotuloksi.

6.3 Urheilijarahasto

Toisin kuin valmennusrahastoa, TVL 116 c §:ssä säädettyä urheilijarahastoa voivat käyttää sekä yksilö- että joukkueurheilijat. Urheilijarahastoon voi siirtää myös osan urheilijan palkasta. Rahasto on tarkoitettu urheilu-uran päättymisen jälkeisen ajan toimeentulon turvaamiseksi. Sen vuoksi rahastoituja varoja ei voi nostaa urheilu-uran aikana.

Urheilijalla, jonka verovuoden urheilutulo ennen tulon hankkimisesta ja säilyttämisestä aiheutuneiden menojen vähentämistä on vähintään 9 600 euroa, on oikeus siirtää urheilutulostaan verovapaasti urheilijarahastoon enintään 50 % verovuoden urheilutulon bruttomäärästä, kuitenkin enintään 200 000 euroa. Urheilija voi siirtää urheilijarahastoon näiden rajojen sisällä myös valmennusrahastoon kertyneitä varoja verovuoden päättyessä.

Esimerkki 14: Saijan vuoden valmennusrahastoon kertynyt urheilutulo on 30 000 euroa. Tästä on käytetty urheilukulujen kattamiseen 10 000 euroa. Urheilijarahastoon voidaan siirtää 15 000 euroa.

Urheilijarahastoon siirretyt varat tuloutetaan eli nostetaan veronalaisena tulona urheilu-uran päättymistä seuraavien vähintään kahden ja enintään viidentoista vuoden aikana tasasuurissa erissä. Urheilija saa itse näissä rajoissa ilmoittaa erien lukumäärän. Erityisistä syistä, kuten työkyvyttömyyden tai vähintään vuoden kestäneen työttömyyden vuoksi, varat voidaan tulouttaa nopeammin ja tasaeristä poiketen (TVL 116 c §).

Urheilijarahastosta tuloutuvat varat ovat kokonaisuudessaan veronalaista ansiotuloa. Rahastoon kertyneiden varojen tuotto katsotaan viimeistä tuloutumisvuotta seuraavan verovuoden tuloksi. Urheilijarahastoon siirretty urheilijan palkka on urheilijan palkkaa myös rahastosta nostettaessa (KVL 28/2010). Vastaavasti rahastoon siirretty urheilijan palkkio on urheilijan palkkiota myös rahastosta nostettaessa.

Urheilu-ura katsotaan päättyneeksi, jos urheilutulo jää kahtena peräkkäisenä vuotena alle 9 600 euron, eikä urheilija osoita urheilijarahastolle jatkavansa urheilu-uraansa. Urheilu-ura voi päättyä vammautumisen vuoksi tai urheilija voi itse ilmoittaa uransa päättyneen.

Jos urheilija kuolee, urheilijarahastossa olevat varat katsotaan kokonaisuudessaan kuolinvuoden veronalaiseksi ansiotuloksi.

6.4 Rahastoidut urheilutulot ja urheilutoiminnan yhtiöittäminen

Jos yksilöurheilija yhtiöittää urheilutoimintansa, hänen ei katsota lopettaneen yhtiöittämishetkellä urheilu-uraansa, jos hän osoittaa rahastolle edelleen jatkavansa urheilua esimerkiksi perustamansa osakeyhtiön kautta. Tästä syystä urheilijan valmennus- tai urheilijarahastoon ennen yhtiöittämistä siirtämät varat eivät myöskään tuloudu yhtiöittämisen seurauksena (TVL 116 b §:n 2 momentti ja TVL 116 c §:n 2 ja 3 momentit). Valmennus- ja urheilijarahastossa olevat varat tuloutuvat yllä mainittujen säännösten mukaisesti vasta sen jälkeen, kun urheilijan urheilu-ura on tosiasiassa päättynyt.

Yksilöurheilija ei voi enää siirtää urheilutoimintansa yhtiöittämisen jälkeen urheilusta saamiaan tuloja valmennus- tai urheilijarahastoon, koska kyseiset tulot ovat elinkeinotoimintaa harjoittavan yhtiön tuloa. Urheilija ei voi yhtiöittämisen jälkeen käyttää myöskään valmennusrahastoon aikaisemmin maksettua urheilutuloa urheilemisesta ja valmentautumisesta yhtiön perustamisen jälkeen syntyneiden menojen kattamiseen, sillä yhtiöittämisen jälkeen syntyneet kulut ovat elinkeinotoimintaa harjoittavan yhtiön menoja. Urheilija voi kuitenkin siirtää vielä yhtiöittämisvuoden lopussa valmennusrahastossa jäljellä olevat loput varat urheilijarahastoon TVL 116 b §:n 1 momentin mukaisesti ilman veroseuraamuksia.

Jos urheilija nostaa urheilutoimintansa yhtiöittämisen jälkeen valmennus- tai urheilijarahastoon aikaisemmin siirtämiään varoja tai siirtää niitä elinkeinotoimintaa harjoittavaan yhtiöönsä, varat verotetaan niiden nosto- tai siirtohetkellä urheilijan henkilökohtaisena ansiotulona.

 

johtava veroasiantuntija Tero Määttä

 

veroasiantuntija Piia Luoma