Maa-aineksesta saatavat tulot

Voimassaolo
Vuodesta 2012 alkaen - 3.3.2016

Tulot maa-aineksista ovat yleensä henkilökohtaista pääomatuloa 

Sorasta, savesta, turpeesta, mullasta ja muista tällaisista maan ainesosista saatavat tulot ovat TVL 32 §:n mukaan pääomatuloa (KVL 1993/129). MVL 3.3 §:n mukaan kyseiset tulot eivät ole maatalouden tulolähteen tuloa. Myöskään tällaiseen maa-aineksen ottamiseen perustuvaan tuloon kohdistuvat menot tai korot eivät kuulu maatalouden tulolähteeseen. Maatilalta saatavat maa-ainestulot ovat siis henkilökohtaista tuloa. Omalta tilalta otetun soran kuljetuksesta saatu tulo on maatalouden veronalaista tuloa (KVL 1993/192). Jos maa-aineksen myyntiä voidaan pitää elinkeinotoimintana, siitä saatavat tulot sisältyvät yritystuloon, joka jaetaan nettovarallisuuden perusteella pääoma- ja ansiotuloon.

Maa-aineksiin liittyvät tulonhankkimismenot vähennetään pääomatuloista

Maa-aineksesta saatavan tulon hankkimisesta ja säilyttämisestä aiheutuneet menot vähennetään luonnollisina vähennyksinä pääomatuloista. Tällaisia menoja ovat myös maanomistajan omatoimisesta sora-alueen raivauksesta tai ojittamisesta aiheutuneet kulut. Tämän lisäksi vähennyskelpoista on soran-, saven- ja hiekanottopaikan sekä muun kysymykseen tulevan omaisuuden hankintameno. Hankintamenosta vähennetään kunakin verovuonna käytettyä ainesosamäärää vastaava osa eli ns. substanssipoisto (KHO 1994/3007).

Kaivoslain mukaisten korvausten ehdot ja kohde vaikuttavat verotukseen

Kaivoslain (503/1965) perusteella maksettavien korvausten verotus määräytyy sen mukaan, mitä on korvattu. Kyse voi olla esimerkiksi maa-aineksen myynnistä, metsätalouden pääomatulona verotettavasta korvauksesta, omaisuuden luovutuksesta tai siihen rinnastettavasta tilanteesta, tai maatalouden tuloksi luettavasta suorituksesta.

Kertakorvauksen verotukseen vaikuttaa se, onko kyseessä määräajan vai rajoittamattoman ajan kestävästä käyttöoikeudesta maksettu korvaus. Lisäksi määrätyn ajan kestävien käyttöoikeuksien verotukseen vaikuttaa se, mihin oikeuteen korvaus kohdistuu. Korvauksen verotuksen ratkaisee tällöin se, onko kyse metsästä maksettavasta korvauksesta, maa-aineksesta maksettavasta korvauksesta vai korvauksesta alueen käyttöoikeudesta yleensä. Merkitystä on myös sillä, onko kyse maatilana pidettävästa alueesta.

Kertakorvaus määräaikaisesta käyttöoikeudesta

Kaivoslain 36 §:n mukainen kertakorvaus on korvaus oikeudesta käyttää kaivospiirin käyttöaluetta sekä apualuetta. Jos korvaus kohdistuu MVL 2.2 §:ssä tarkoitettuun maatilaan, on korvaus maatalouden tuloa MVL 5.1 §:n 9 kohdan nojalla (KHO 1977 II 548, KHO 1996 B 514). Muutoin korvaus on tuloverolain mukaan mukaan verotettavaa pääomatuloa.

Kaivoslain 36 §:n mukainen korvaus ei ole lähtökohtaisesti korvausta maa-aineksen otosta tai puustosta. Siltä osin kuin korvaus kohdistuu maa-aineksen ottoon, on korvaus TVL 32 §:n mukaista pääomatulona verotettavaa korvausta maa-aineksista. Sitä ei lueta maatalouden tuloksi vaan verovelvollisen muun toiminnan tulonlähteen tuloksi. Tällöin tulosta voidaan vähentää ainesosavähennyksenä käytettyä ainesosamäärää vastaava TVL 114.2 §:n mukainen substanssipoisto. Metsään mahdollisesti kohdistuva korvaus verotetaan TVL 43 §:n mukaisena metsätalouden pääomatulona

Kertakorvaus pysyvästä käyttöoikeudesta

Jos kaivoslain 36 §:n mukaisen kertakorvauksen perusteena olevalle käyttöoikeudelle ei ole sovittu kestoa, pidetään tällaista pysyvästä käyttöoikeudesta saatua korvausta kiinteistön luovutushintaan rinnastettavana suorituksena. TVL 49.1 §:n 2 kohdan mukaan luovutusvoiton veronalaista määrää laskettaessa luovutushinnasta vähennetään vähintään 80 %, jos kiinteistö on vapaaehtoisesti luovutettu sellaiseen tarkoitukseen, johon vastaanottajalla on oikeus lunastaa kysymyksessä olevan kaltaista omaisuutta tai saada sen pysyvä käyttöoikeus mainitulla menettelyllä.

Kaivoslain 1 §:ssä säädetään oikeudesta käyttää toisen alueella olevaa esiintymää. Oikeuden ajallisista rajoista ei ole säädetty, joten käyttöoikeutta voidaan pitää TVL 49.1 §:n 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla pysyvänä. Koska pysyvä käyttöoikeus alueeseen voidaan saada kaivoslain perusteella, voidaan kiinteistön luovutukseen soveltaa TVL 49.1 §:n 2 kohtaa, jolloin ns. 80 %:n hankintameno-olettamaa voidaan käyttää luovutusvoittoa laskettaessa (ks. KHO 1967 II 544, jossa sovellettiin nykyistä TVL 49.1 §:ää nyt sovellettavilta osin vastaavaa lakia 342/1961). Pysyvästä käyttöoikeudesta saatua korvausta verotetaan luovutuksena, minkä vuoksi siihen ei voida kohdistaa TVL 114.2 §:n mukaisena substanssipoistona tehtävää ainesosavähennystä.

Vuosivuokra

Vuokrasopimuksen mukaista suoritusta käsitellään kertakorvausten tapaan luonteensa mukaisesti joko maatilan käytöstä maksettavana korvauksena tai pääomatulona. Jos sopimukseen sisältyy oikeus ottaa maa-aineksia, on korvaus tältä osin maa-aineksesta saatavaa pääomatuloa.

Kaivospiirimaksu ja louhimismaksu

Kaivoslain 44 §:n mukainen kaivospiirimaksu on veronalaista pääomatuloa. Kaivosoikeuden haltijan kaivoslain 40 §:ssä tarkoitettuun kaivostyöhön eli kaivoskivennäisten hyväksikäyttöön kiinteästi liittyvänä korvauksena kaivospiirimaksua ei voitane pitää kappaleessa Kertakorvaus esitetyllä tavalla maatalouden tulona, vaikka korvaus koskisi apualuettakin.

Kaivoslain 45 §:n mukainen louhimismaksu on myös veronalaista pääomatuloa. Koska louhimismaksuun sisältyy korvaus kaivoskivennäisistä, voidaan pääomatulosta vähentää TVL 114.2 §:n mukainen ainesosavähennys.

Lunastussäännökset ja korvauksiin liittyvät käsitteet muuttuivat vuonna 2011

Uusi kaivoslaki (621/2011) tuli voimaan 1.7.2011 kumoten samalla vanhan kaivoslain (503/1965). Uudessa laissa säädetään kumottua lakia tarkemmin muun muassa kaivostoimintaan tarvittavien alueiden lunastamisesta. Laki myös muuttaa kaivostoimintaan liittyvien korvausten käsitteistöä. Malminetsintä- ja kaivosluvista päättävä kaivosviranomainen on jatkossa turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes).

Kaivostoimitus ja siihen sisältyvät korvaukset

Kaivostoiminnan harjoittaja voi hankkia kaivostoimintaa varten tarvittavan alueen omistus- tai käyttöoikeuden joko sopimusteitse tai hakea lupaa (kaivosaluelunastuslupa) käyttää toiselle kuuluvaa aluetta kaivosalueena. Sopimuksin hankituista alueista maksettavien korvausten verotuksessa noudatettavat periaatteet on kuvattu edellä vanhan kaivoslain mukaisten korvausten kohdalla.

Kaivosaluelunastuslupaa koskevat asiat ratkaisee valtioneuvosto. Kaivosalueeksi ja kaivoksen apualueeksi tarvittavien alueiden käyttöoikeuksien lunastaminen suoritetaan kaivostoimitukseksi kutsutussa kiinteistötoimituksessa. Kaivostoimituksessa määrätään maanomistajille maksettavat korvaukset lunastuslain (603/1977) 29 §:n mukaista täyden korvauksen periaatetta noudattaen. Korvaukset ovat nimikkeiltään kohteenkorvauksia, haitankorvauksia ja vahingonkorvauksia.

Kohteenkorvaukset verotetaan luovutusvoittoa koskevien säännösten mukaan. Haitankorvaukset voivat olla joko kiinteistön arvon alenemisesta maksettuina luovutusvoiton verotusta koskevien säännösten mukaan verotettavia tai vahingonkorvaustyyppisinä asianomaisen tulolähteen tulona verotettavia (esim. maatalouden meluhaitta, etäisyyshaitta, päistehaitta). Tulonhankkimistoimintaan liittyvät vahingonkorvaukset käsitellään veronalaisen tulon sijaan saatuna tulona, ja voivat olla esim. puuston osalta metsätalouden pääomatuloa ja sadonmenetyksestä maksettuna maatalouden tuloa. Verovapaita yksityistalouteen kohdistuvia vahingonkorvauksia voivat olla esimerkiksi kaivon kuivumisesta tai pihakasvillisuudesta maksetut korvaukset.

Lunastuskorvaukselle maksettava korko on aina veronalaista pääomatuloa, vaikka varsinainen korvaus olisikin verovapaata tuloa.

Kaivostoimituksessa selvitetään myös mahdollisuudet tehdä lunastuksen sijasta tilusjärjestelyjä (kaivoslaki 88 §). Kiinteistöjen kesken voidaan suorittaa tilusvaihto tai alue voidaan siirtää kiinteistöstä toiseen rahana suoritettavaa täyttä korvausta vastaan. Kaivostoimituksen yhteydessä tehtävän tilusjärjestelyn erityispiirteenä on lisäksi, että kiinteistöstä toiseen siirtyvä alue arvioidaan erikseen luovuttavan ja vastaanottavan kiinteistön kannalta, ja jos nämä arvot eroavat toisistaan, kaivosluvan haltijan on korvattava erotus (kaivoslaki 92 §). Tilusvaihto ei sinällään ole TVL 32 §:ssä tarkoitettu veronalainen omaisuuden luovutus (KHO 2006:81), mutta maksettavien korvausten osalta sovelletaan luovutusvoiton verottamista koskevia säännöksiä samoin kuin esimerkiksi halkomisen yhteydessä maksettuihin korvauksiin (KVL 1995/81).

Korvaukset malminetsinnästä ja kaivostoiminnasta

Malminetsintäluvan haltijan on suoritettava malminetsintäalueeseen kuuluvien kiinteistöjen omistajille vuosittain malminetsintäkorvausta (kaivoslaki 99 §). Korvaus on pinta-alaperusteinen (20 e/ha/v), ja sen taso nousee porrastetusti määrävuosin, jos malminetsintäluvan voimassaolo jatkuu yli neljä vuotta. Malminetsintäkorvaukset kohdistuvat yleensä maatilaan ja ovat saajalleen MVL 5.1 §:n 9 kohdassa tarkoitettua maatalouden tulona verotettavaa korvausta.

Kaivosluvan haltijan on maksettava kaivosalueeseen kuuluvien kiinteistöjen omistajille vuotuista louhintakorvausta (kaivoslaki 100 §). Louhintakorvaus korvaa vanhan kaivoslain mukaiset kaivospiirimaksun ja louhimismaksun. Louhintakorvaus koostuu pinta-alaperusteisesta osasta (50 e/ha/v) ja hyödynnetyn malmin arvoon perustuvasta osasta. Lisäksi kaivostoiminnan sivutuotteista (muuhun kuin kaivostoimintaan käytetyt maa-ainekset) saadun hyödyn perusteella maksetaan vuosittain kiinteistökohtaista sivutuotekorvausta (kaivoslaki 101 §). Louhintakorvaukset ja sivutuotekorvaukset ovat saajalleen veronalaista pääomatuloa, josta voidaan vähentää TVL 114.2 §:n mukainen ainesosavähennys.