Luontoisedut verotuksessa

Luontoisedulla tarkoitetaan työnantajan palkansaajalle muuna kuin rahana suorittamaa korvausta. Luontoisetu on veronalaista palkkatuloa, josta edun antaneen työnantajan on toimitettava ennakonpidätys. Palkansaajan verotuksessa luontoisetu on veronalaista ansiotuloa.

Tämä ohje käsittelee työnantajalta saatujen luontoisetujen verotusta luonnollisen henkilön tuloverotuksessa ja ennakkoperinnässä. Ohje korvaa 23.2.2009 annetun samannimisen ohjeen sekä Verohallinnon tiedotteet ”Nettietu verovapaaksi” ja ”Työsuhdematkalippu”. Tämän ohjeen sisältö vastaa pääpiirteissään edellä mainittujen ohjeiden sisältöä. Ohjeen rakennetta on selkeytetty ja ohjeeseen lisätty esimerkkejä luontoisetujen arvon laskemisesta. Ateriaedun arvostamista koskevaa kohtaa on täydennetty kohdennettujen maksuvälineiden osalta.

1 Johdanto

1.1 Luontoisedun käsite

Verotuksessa luontoisedulla tarkoitetaan työnantajan muuna kuin rahana suorittamaa korvausta palkansaajalle. Luontoisetu on toisin sanoen työnantajan järjestämä ja kustantama hyödyke (tavara tai palvelu), jonka työnantaja luovuttaa palkansaajan käyttöön.

Luontoisedussa palkansaaja saa vain käyttöoikeuden hyödykkeeseen. Sen sijaan hyödykkeen omistusoikeus ei siirry palkansaajalle. Käyttöoikeus hyödykkeeseen lakkaa viimeistään työsuhteen päättyessä.

Hyödykkeen on oltava työnantajan omistama tai hallitsema. Palkansaajan itse hankkimat hyödykkeet, joiden kustannukset työnantaja korvaa, eivät ole verotuksessa tarkoitettua luontoisetua, vaan niiden arvo on osa rahapalkkaa. Luontoisedusta ei ole kysymys esimerkiksi silloin, kun työnantaja maksaa palkansaajan itse vuokraaman asunnon vuokran. Koko vuokran määrä on tällöin palkkaa (KHO 15.8.1973 taltio 3039).

Luontoisetuna ei pidetä järjestelyä, jossa palkansaaja luovuttaa työnantajalle ensin käyttöoikeuden omaan omaisuuteensa ja työnantaja antaa sen jälkeen saman hyödykkeen palkansaajan käyttöön luontoisetuna. Tällainen tilanne syntyy esimerkiksi silloin, kun palkansaaja vuokraa omistamansa asunnon työnantajalle, joka luovuttaa asunnon luontoisetuna edelleen samalle palkansaajalle (KHO 15.6.1976 taltio 2462).

Eräät luontoisedut voidaan hankkia myös niin sanotun kohdennetun maksuvälineen avulla. Tällaisia luontoisetuja ovat ravintoetu ja työsuhdematkalippu.

Luontoisedut ovat useimmiten jatkuvia tai säännöllisesti toistuvia. Tällaisia etuja ovat tyypillisesti palkansaajan jatkuvassa käytössä oleva asunto-, auto- tai puhelinetu. Luontoisetu voi kuitenkin olla myös kertaluonteinen tai satunnainen. Tällaisesta edusta on kysymys myös silloin, kun palkansaaja käyttää kertaluontoisesti hyväkseen työnantajan omistamaa ajoneuvoa. Edellä mainitulla jaottelulla jatkuviin ja säännöllisesti toistuviin sekä satunnaisiin etuihin on merkitystä lähinnä ennakonpidätyksen toimittamisen kannalta.

1.2 Luontoisedun veronalaisuus

Tuloverolain (1535/1992, TVL) 64 §:n 1 momentin mukaan työnantajalta saatu luontoisetu on veronalaista ansiotuloa ja arvioidaan käypään arvoon. Verohallinto määrää vuosittain luontoisetujen käypien arvojen laskentaperusteet. Ne ovat Verohallinnon päätöksessä luontoisetujen laskentaperusteista (katso jäljempänä kohta 1.3.).

Palkan käsitteestä säädetään ennakkoperintälain (1118/1996, EPL) 13 §:ssä. Kyseisen lainkohdan 3 momentin mukaan palkkaan luetaan luontoisedut, jotka arvioidaan tuloverolaissa säädetyllä tavalla. Luontoisetu on siten veronalaista palkkaa aivan kuten rahana maksettu palkka.

Luontoisedun verotusta koskevien säännösten soveltaminen ei edellytä, että palkansaajalle maksettaisiin rahapalkkaa. Palkka voidaan siten maksaa pelkästään luontoisetuna.

Luontoisetu voidaan antaa niin sanottuna vapaana etuna tai työnantaja voi periä siitä korvauksen. Jos työnantajalle maksettu korvaus on vähintään edun luontoisetuarvon suuruinen, verotettavaa etua ei synny. Luontoisetu on kuitenkin ilmoitettava vuosi-ilmoituksella. Työnantajalle maksetulla korvauksella tarkoitetaan palkansaajan veroilla vähennetystä nettopalkasta perittyä korvasta, ei siis pelkästään bruttopalkan vähennystä etua annettaessa.

Luontoisedut verotetaan nautintaperiaatteen mukaan. Etu on sen ajankohdan tuloa, jolloin se on ollut palkansaajan käytettävissä. Käyttöajan perusteella määräytyvät vuosi-ilmoitusmerkinnät ja edun verovuosi.

1.3 Verohallinnon luontoisetupäätös

Verohallinto antaa vuosittain päätöksen luontoisetujen laskentaperusteista (jäljempänä luontoisetupäätös). Kutakin verovuotta koskeva luontoisetupäätös annetaan kyseistä verovuotta edeltävän vuoden loppupuolella. Sama päätös koskee sekä ennakkoperintää että lopullista verotusta.

Luontoisetupäätöksessä on vahvistettu arvot yleisimmille luontoiseduille kuten asuntoedulle, autoedulle, ravintoedulle ja puhelinedulle. Päätöksessä mainitsemattomien etujen arvona pidetään niiden käypää arvoa. Käypää arvoa voidaan soveltaa myös silloin, kun se on ilmeisesti luontoisetupäätöksessä vahvistettua arvoa alhaisempi (luontoisetupäätös 26 §).

Luontoisetuarvoja käytetään vain silloin, kun etu on osa työntekijän palkkausta. Luontoisetuarvoja sovelletaan lisäksi ennakkoperintälain 13 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuja henkilökohtaisia palkkioita saaville henkilöille annettuun etuihin. Muussa tilanteessa saatu etu arvostetaan käypään arvoon, joka on useimmiten edun hankinnasta aiheutuneiden todellisten kustannusten määrä. Esimerkiksi muuna kuin rahana jaettu osinko (osingonjako in natura) arvostetaan käypään arvoon.

1.4 Luontoisetua vai rahapalkkaa

Työnantaja voi joissain tilanteissa korvata saamatta jääneen luontoisedun maksamalla luontoisedun määrän rahana. Korvaus voidaan maksaa esimerkiksi vuosiloman ajalta saamatta jääneen ateriaedun hyvittämiseksi. Luontoisedun sijaan maksettu rahakorvaus ei ole luontoisetu, vaan normaalia rahapalkkaa koko maksetun summan määräisenä.

Palkansaajan kanssa on voitu tehdä niin sanottu kokonaispalkkasopimus. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että työnantajalle aiheutuvan kokonaiskustannuksen tulee säilyä samana, jos palkansaajalle myöhemmin annetaan luontoisetuja. Rahapalkan (bruttopalkka) alennus luontoisedusta työnantajalle aiheutuneiden kustannusten määrällä ei tällöin ole luontoisedusta työnantajalle maksettu korvaus. Palkansaajan tuloa on uusi, alempi rahapalkka, johon lisätään luontoisedun arvo (KHO:1986-B-II-589).

1.5 Edustuskäytön vaikutus

Palkansaajalle luontoisetuna annettu asunto tai vene voi olla samaan aikaan työnantajan edustuskäytössä. Palkansaajan veronalaista tuloa laskettaessa voidaan tällöin luontoisedun arvosta vähentää edustuskäyttöä vastaava osuus. Luontoisetuna verotetaan siten vain yksityiskäytön osuus kustannuksista.

Edustuskäytön vaikutusta luontoisedun arvoon on käsitelty myös jäljempänä ohjeen kohdissa 2.4.2 ja 9.2.

1.6 Alle kuukauden ajan käytössä oleva luontoisetu

Verohallinnon luontoisetupäätöksessä on vahvistettu kuukausittaiset arvot yleisimmille luontoiseduille. Alle kuukauden ajan käytössä olevan luontoisedun arvo saadaan jakamalla kuukausiarvo luvulla 30,33 ja kertomalla näin saatu määrä niiden päivien lukumäärällä, joina luontoisetu on palkansaajan käytettävissä.

1.7 Työnantajan sosiaaliturvamaksu ja vakuutetun sairausvakuutusmaksu

Työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun lain (366/1963) 4 §:n 2 momentin mukaan työnantaja suorittaa työnantajan sosiaaliturvamaksun työntekijöille maksettavien palkkojen yhteismäärän perusteella. Luontoisetu on palkkaa, joten sen perusteella on maksettava työnantajan sosiaaliturvamaksu.

Sairausvakuutuslain (1224/2004) 18 luvun 14 §:n 1 momentin mukaan sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksu määrätään vakuutetun kunnallisverotuksen verotettavan tulon perusteella. Saman luvun 15 §:n 1 momentin mukaan sairausvakuutuksen päivärahamaksu määrätään vakuutetun veronalaisen palkkatulon ja työtulon perusteella. Veronalaisten luontoisetujen arvosta on siten pääsääntöisesti maksettava sairaanhoito- ja päivärahamaksu.

Luontoisedut poikkeavat edellä mainitussa suhteessa eräistä veronalaisista henkilökuntaeduista, jotka ovat työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun lain 4 §:n 3 momentin ja sairausvakuutuslain 11 luvun 2 §:n 4 momentin nojalla vapautettu työnantajan sosiaaliturvamaksusta ja päivärahamaksusta.

2 Asuntoetu

2.1 Asuntoedun määritelmä

Asuntoedusta on kyse silloin, kun palkansaaja saa työ- tai virkasuhteensa perusteella käyttöönsä työnantajansa omistaman tai vuokraaman asunnon. Asuntoedusta ei siten ole kysymys silloin, jos työnantaja maksaa palkansaajan vuokraaman asunnon vuokran tai palkansaajan omistaman asunnon kuluja.

Muulta kuin työnantajalta saatu asunto voi kuitenkin poikkeuksellisesti muodostaa asuntoedun. Asuntoetu on katsottu muodostuvan myös silloin, kun vuokrasopimus oli muodollisesti tehty sellaisen itsenäisen kiinteistöyhtiön kanssa, jonka osakkaana työnantaja oli. Työnantaja tuki kiinteistöyhtiötä taloudellisesti siten, että palkansaajilta perittiin pienempää vuokraa kuin muilta asukkailta (KHO:1982-B-II-578).

2.2 Asuntoedun arvon laskentaperusteet

2.2.1 Verotusarvoon vaikuttavat seikat

Asuntoedun verotusarvoon vaikuttavat asunnon sijaintipaikkakunta, valmistumisvuosi ja pinta-ala. Arvostukseen vaikuttavat tekijät tarkistetaan vuosittain ja arvojen muutokset vastaavat yleisiä vuokratason muutoksia. Jos asunnon käypä vuokra on pienempi kuin luontoisetupäätöksen mukainen arvo, etu arvostetaan käypään arvoon. Käypä arvo on se vuokra, mitä asunnosta vapailla markkinoilla jouduttaisiin maksamaan.

2.2.2 Sijaintipaikkakunta

Verohallinnon luontoisetupäätöksessä on vahvistetaan vuosittain erilliset luontoisetuarvojen laskentaperusteet pääkaupunkiseudulla ja muualla Suomessa sijaitseville asunnoille. Pääkaupunkiseudulla sijaitsevien asuntojen perusarvot ja neliömetriä kohden lasketut arvot ovat muualla Suomessa sijaitsevia asuntoja korkeammat. Pääkaupunkiseudulla tarkoitetaan päätöksessä Helsinkiä, Espoota, Vantaata ja Kauniaista.

2.2.3 Asunnon valmistumisvuosi

Asuntoedun arvon laskentaperusteet on määritelty Verohallinnon luontoisetupäätöksessä asunnon valmistumisvuoden mukaisesti. Asunnot on jaettu päätöksessä ikäryhmiin valmistumisvuoden mukaisesti ja kullekin ryhmällä on vahvistettu oma perus- ja neliömetrikohtainen arvo.

Asunnon valmistumisvuotena pidetään rakennuksen valmistumisvuotta. Jos rakennus on kokonaisuudessaan peruskorjattu, valmistumisvuotena pidetään kuitenkin rakennuksen korjausvuotta (luontoisetupäätös 3 §).

Verovuodesta 2013 alkaen luontoisetupäätöstä on muutettu siten, että peruskorjaus ei voi vaikuttaa asunnon arvoa alentavasti. Jos rakennus on kokonaan peruskorjattu, asuntoedun arvoa korotetaan uutta valmistumisvuotta vastaavaksi (luontoisetupäätös 3 §). Asuntoedun arvoa ei toisin sanoen peruskorjauksen seurauksena alenneta, vaikka asunto siirtyisi peruskorjauksen perusteella sellaiseen ikäryhmään, jonka arvostamisperusteita käyttäen asuntoedun arvo alenisi korjausta edeltävästä arvosta.

Kokonaisuudessaan peruskorjattuna rakennuksena pidetään esimerkiksi rakennusta, joka on muutettu toimisto- tai tehdasrakennuksesta nykyaikaiseksi asuinrakennukseksi siten, että peruskorjauksessa rakennuksen runko- ja kattorakenteet hyödynnetään ja muut osat uusitaan uutta tarkoitustaan vastaavaksi. Sen sijaan rakennuksen normaalin elinkaaren edellyttämiä ylläpitoon liittyviä toimenpiteitä ei pidetä valmistumisvuoteen vaikuttavana peruskorjauksena. Tällaisia ovat sinänsä peruskorjauksena pidettävät työt, esimerkiksi vesi- ja viemäriputkistojen uusinta tai katon remontointi yksinään toteutettuna.

2.2.4 Perusarvo ja asunnon pinta-ala

Asuntoedun arvo muodostuu kiinteästä perusarvosta ja neliömetriä kohti laskettavasta arvosta. Perusarvo nostaa siten edun arvoa suhteellisesti enemmän pienessä kuin suuressa asunnossa.

Pinta-alaa määritettäessä asunnon pinta-alaksi lasketaan varsinaiset asuinhuoneet ja muut palkansaajan ja hänen perheensä asumiseen liittyvät tilat kuten vaatehuone ja komerot, sauna, uima-allas ja askarteluhuone. Lattiapinta-alaan, jonka perusteella edun arvo määritellään, luetaan seinien sisäpintojen rajoittama alue, ei kuitenkaan sitä osuutta tilasta, jonka korkeus on alle 160 senttimetriä.

Hormiryhmien, kantavien pilareiden ja kantavien seinien alaa ei lueta pinta-alaan. Siihen ei lueta myöskään parveketta tai muuta avointa tilaa, eikä kylmiä säilytystiloja kuten kellaria tai ullakkoa. Autotalli ei kuulu asunnon pinta-alaan, vaan sille on vahvistettu erillinen luontoisetuarvo.

Kerrostalo- ja rivitaloasunnon pinta-ala selviää tyypillisesti isännöitsijäntodistuksesta. Ulkovarastoja, vintti- ja kellarikomeroita ei tarvitse ottaa huomioon.

Ennen vuotta 1961 valmistuneiden muualla kuin Helsingissä sijaitsevien asuntojen pinta-ala lasketaan siten, että 150 neliömetrin ylittävästä neliömäärästä otetaan huomioon vain puolet (luontoisetupäätös 8 § 3 momentti). Kyseisen huojennuksen tarkoituksena on hyvittää vanhojen asuntojen niin sanotut hukkaneliöt. Ennen vuotta 2014 säännöstä sovellettiin myös Helsingissä sijaitseviin asuntoihin.

2.3 Asuntoedun arvosta tehtävät vähennykset

2.3.1 Asunnosta peritty vuokra

Asuntoedun arvosta vähennetään työnantajan palkansaajalta perimä vuokra ja mahdollinen vesimaksu. Jos luontoisetuasunto sijaitsee kiinteistöyhtiössä, jonka osakkaana työnantaja on, työnantajan perimäksi korvaukseksi katsotaan myös kiinteistöyhtiölle maksettu vuokra. Asuntoedun arvosta ei saa vähentää vuokran yhteydessä perittäviä muita maksuja, kuten sauna- ja pesutupa- ja autopaikkamaksuja.

2.3.2 Lämmitys ja vesimaksut

Asuntoedun arvo sisältää sekä kylmän että lämpimän veden. Samoin keskuslämmitysasuntoja varten vahvistetut arvot sisältävät lämmityksen. Sähkölämmitteinen asunto rinnastetaan keskuslämmitysasuntoon. Jos palkansaaja vastaa itse lämmityskustannuksista, edun arvoa alennetaan luontoisetupäätöksessä vahvistetulla määrällä.

2.4 Asuntoedun arvon alentaminen

2.4.1 Paikkakunnan vuokrataso ja asunnon sijainti

Asuntoedun arvoa voidaan alentaa luontoisetupäätöksen mukaisesta arvosta asunnon sijaintipaikkakunnan tai asunnon sijainnin perusteella. Jos sijaintipaikkakunnan vuokrataso on luontoisetuarvoja alhaisempi, edun arvoa voidaan alentaa enintään 20 prosentilla. Samoin luontoisetuarvoa voidaan alentaa enintään 20 prosentilla asunnon sijainnista johtuvalla perusteella. Tällaisia perusteita ovat esimerkiksi syrjäinen sijainti ja ympäristöhaitat kuten asuminen laitos-, kaivos- tai teollisuusalueella. Jos sovelletaan molempia alennusperusteita, sijaintiin perustuva alennus lasketaan vuokratason perusteella alennetusta arvosta (luontoisetupäätös 9 §).

2.4.2 Asunnon työ- ja edustuskäyttö

Joissakin tapauksissa palkansaaja työskentelee myös kotonaan. Jos osa luontoisetuasunnosta on pelkästään työkäytössä, asunnosta ei tältä osin muodostu luontoisetua (KHO 11.3.1991 taltio 810). Työkäytöstä voi olla kysymys myös silloin, kun palkansaaja vastaanottaa tai majoittaa säännöllisesti asiakkaita asunnossaan.

Asunnon käyttäminen edustukseen voi myös olla peruste asuntoedun arvon alentamiselle. Edellytyksenä arvon alentamiselle on se, että kyse ei ole pelkästään satunnaisesta edustuskäytöstä. Satunnaista on esimerkiksi edustuskäyttö muutaman kerran vuodessa. Kuukausittain tai tätä useammin säännöllisesti toistuva edustuskäyttö puolestaan on peruste arvon alentamiselle.

Arvon alentaminen edellyttää verovelvollisen esittämää luotettavaa selvitystä asunnon työ- tai edustuskäytöstä. Osoituksena työ- tai eduskäytöstä voivat olla esimerkiksi kirjanpidon ja palkanlaskennan merkinnät ja tositteet, joista edustuskäyttö ilmenee. Arvon alentamista edustuskäytön perusteella voi tukea myös se, että asunnon pinta-alaa voidaan pitää palkansaajan ja hänen perheensä tarpeisiin nähden suurena. Yksi osoitus työ- tai edustuskäytöstä voi lisäksi olla se, että työnantajalla ei ole asunnon sijaintipaikkakunnalla eikä lähiseudulla muita toimi- tai edustustiloja.

Asuntoedun arvon alentaminen voidaan tehdä joko prosenttimääräisenä tai jättämällä pelkästään edustuskäytössä olevat tilat kokonaan huomioon ottamatta asuntoedun arvoa laskettaessa. Ensin mainittua tapaa voidaan soveltaa silloin, kun samat tilat ovat sekä yksityis- että edustuskäytössä. Jälkimmäisenä mainittu tapa tulee puolestaan kyseeseen silloin, kun esimerkiksi pohjapiirustuksesta voidaan todeta riittävän selvästi todeta, että edustuskäytössä olevat tilat ovat erotettavissa muista tiloista.

Osittain edustuskäytössä olevan asunnon luontoisetuarvo voidaan laskea myös seuraavalla tavalla.

Asuntoedun edustuskäytön vaikutuksia huomioitaessa on kuitenkin lähtökohtana aina se, että palkansaajalla ja hänen perheellään on perheen koko huomioon ottaen riittävästi tiloja. On myös huomattava, että esimerkiksi asunnon ainoa keittiö tai kylpyhuone ei voi olla pelkästään edustuskäytössä.

Työnantaja ei voi ennakonpidätystä toimittaessaan oma-aloitteisesti alentaa luontoisetuarvoa edustuskäytön perusteella. Alennus tehdään ainoastaan palkansaajan vaatimuksesta luotettavan selvityksen perusteella.

2.4.3 Asukkaan suorittamat kiinteistöhoitotyöt

Asukkaan suorittamat normaaliin omakoti- ja rivitaloasumiseen liittyvät pihanhoito- ja lumityöt eivät oikeuta edun arvon alentamiseen. Tällaisia töitä ovat esimerkiksi nurmikon hoito ja lumen luonti sekä asunnon lämmitykseen liittyvät työt.

2.4.4 Talonmiehen asunto

Jos huoltomies (talonmies) asuu hoitamassaan kiinteistössä ja joutuu vastaanottamaan asukkaita asunnossaan, hänen saamansa asuntoedun arvoa voidaan alentaa 15 prosenttia. Sen sijaan muualla kuin hoidettavassa kiinteistössä asuvan huoltomiehen asuntoedun arvoa ei voida alentaa tällä perusteella.

2.4.5 Hälytyslaitteiden sijoittaminen asuntoon

Hälytyslaitteiden sijoittaminen asuntoon ei ole asuntoedun arvon alentamisperuste. Laitteistosta aiheutuva haitta liittyy ensisijaisesti palkansaajan työtehtäviin, ei asumiseen.

2.5 Erityistilanteita

2.5.1 Useita palkansaajia samassa asunnossa

Asunnon perusarvo on huoneistokohtainen. Jos kaksi tai useampi palkansaajaa asuu yhtä aikaa samassa huoneistossa, jossa jokaisella palkansaajalla on oma huone, lasketaan ensin koko asunnon luontoisetuarvo ja jaetaan se palkansaajien kesken heidän käytössään olevan neliömäärien suhteessa. Oman huoneen pinta-ala otetaan huomioon kokonaan ja yhteisistä tiloista asukasluvun mukainen osuus. Vanhojen, ennen vuotta 1961 valmistuneiden asuntojen huojennussäännöstä ei tällöin sovelleta.

Jos palkansaaja käyttää yhteishuonetta alle kuukauden ajan, luontoisedun arvo lasketaan päiväkohtaisesti kohdan 1.6 mukaisella tavalla.

Yhteishuoneelle vahvistettua luontoisetuarvoa käytetään silloin, kun samassa huoneessa asuu useita palkansaajia. Tällainen tilanne saattaa olla esimerkiksi parakkimajoituksessa silloin, kun samassa parakkihuoneessa asuu useita henkilöitä (luontoisetupäätös 7 §).

Asuntoetu syntyy silloin, kun edellä kuvattu yhteisasunto on järjestetty varsinaisen työpaikan läheisyyteen. Majoituksesta toissijaisella tai erityisellä työntekemispaikkakunnalla ei sen sijaan synny verotettavaa etua (TVL 71 § 1 momentti).

2.5.2 Virka-asunnot

Valtiolta, kunnalta tai muulta julkisyhteisöltä saatu asunto on myös luontoisetu. Normaalissa kaupunkiympäristössä sijaitseviin, nykyajan vaatimukset täyttäviin asuntoihin sovelletaan yleisiä luontoisetujen arvostamisperiaatteita.

Peritty vuokra voidaan kuitenkin tietyissä tapauksissa katsoa käyväksi vuokraksi, jos palkansaajalta peritään korvausta lämpimästä vedestä. Tämä koskee esimerkiksi kasarmialueella, linnakkeella, vankila-, koulukoti- tai muussa laitosympäristössä tai maaseudulla etäällä taajamista sijaitsevia asuntoja (KHO:1979-B-II-568 ).

2.5.3 Ulkomailla saatu asuntoetu

Tuloverolain 76 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetun ulkomailla saadun asuntoedun arvo on asunnon käypä vuokra, kuitenkin enintään 50 prosenttia 1 momentin mukaisesta pääkaupunkiseudulla sijaitsevan vuonna 1984 tai myöhemmin valmistuneen asunnon luontoisetuarvosta (luontoisetupäätös 2 § 3 momentti).

2.5.4 Matkaoppaan asuntoetu

Ulkomailla työskentelevät matkaoppaat joutuvat usein vaihtamaan matkakohdetta ja samalla luontoisetuasuntoa vähintään kerran vuodessa. Tällaisissa tilanteissa luontoisetuasunnon arvon määrittäminen luontoisetupäätöksen pääsäännön mukaisesti olisi hankalaa. Tämän vuoksi luontoisetupäätöksessä on erityismääräykset matkaoppaiden asuntoedun arvon määrittämisestä.

Luontoisetupäätöksen 2 §:n 4 momentin mukaan matkatoimiston tai matkanjärjestäjän palveluksessa olevan palkansaajan asuntoedun arvo lasketaan 25 neliömetrin mukaisesti.  Edellytyksenä tälle on, että palkansaaja on työsopimuksen mukaan siirtovelvollinen ja joutuu ulkomaantyöskentelyn aikana työnantajan määräyksestä vaihtamaan työskentelypaikkakuntaa ja asuntoa kalenterivuoden aikana. Jos palkansaaja työskentelee samassa kohteessa koko kalenterivuoden, asuntoetu lasketaan todellisen asuinpinta-alan mukaan.

Edellä mainittu matkaoppaita koskevaa arvostamissääntö voi jossain tilanteissa johtaa epäedullisempaan lopputulokseen kuin asuntoedun käyvän arvon mukainen arvostaminen. Tällainen tilanne voi olla kyseessä esimerkiksi silloin, kun palkansaaja asuu kalenterivuoden aikana useissa alle 25 neliömetrin suuruisissa asunnoissa. Luontoisedun arvo voidaan tällöin määrittää edun käyvän arvon mukaisesti (luontoisetupäätös 26 § 1 momentti).

2.5.5 Kalustettu asunto

Asuntoedun arvoja sovelletaan kalustamattomaan asuntoon. Jos työnantaja tarjoaa palkansaajalle kalustetun luontoisetuasunnon, myös kalusteista syntyy erillinen veronalainen etu. Sen arvo on edun käypä arvo.

Kalusteista saatavan edun käypä arvo voidaan muun selvityksen puuttuessa määrittää pääomakustannusten ja koron perusteella (katso jäljempänä kohta 9 ja sen alakohdat). Poiston määräksi voidaan tällöin katsoa työnantajan kirjanpidossa tekemän poiston määrä. Jos palkansaajan työnantaja on vuokrannut kalusteet, edun käypä arvo on kalusteista maksettu vuokra.

2.5.6 Työnantajan harjoittama vuokraustoiminta

Jotkut työnantajat, kuten kaupungit ja vakuutusyhtiöt, harjoittavat asuntojen vuokraustoimintaa. Jos palkansaaja on saanut työnantajansa omistaman asunnon käyttöönsä samojen perusteiden mukaan kuin muutkin vuokralaiset, ja häneltä perittävä vuokra määräytyy samalla tavalla kuin muilla vuokralaisilla, kysymyksessä ei ole luontoisetuasunto. Edellytyksenä tälle on lisäksi, että vuokrasuhdetta ei voi irtisanoa työsuhteen päättymisen vuoksi.

2.5.7 Työsuhteen päättymisen jälkeinen asuntoetu

Palkansaaja saattaa asua työnantajan asunnossa myös työsuhteen päättymisen jälkeen. Tällainen tilanne voi olla seurausta esimerkiksi työsopimuksen irtisanomisesta tai purkamisesta. Asuntoedun arvo voidaan tällaisessa tilanteessa määrittää luontoisetupäätöksen mukaisesti työsuhteen irtisanomisajalta. Tämän jälkeen etu arvostetaan käypään arvoon.

Jos palkansaaja ja työnantaja eivät ole työsopimuslain (55/2001) mukaisessa työsuhteessa eikä heidän välisessä sopimuksessa ole sovittu irtisanomisajasta, asunnosta saatu etu arvostetaan käypään arvoon sopimuksen irtisanomisesta lähtien. Tällainen tilanne voi koskea esimerkiksi hallintoelimen jäsentä tai toimitusjohtajaa.

2.5.8 Eläkkeellä olevan entisen palkansaajan asuntoetu

Asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain (481/1995) 12 luvun 91 §:n nojalla työnantajalla on oikeus irtisanoa työsuhdeasunto työsuhteen päätyttyä. Asuntoetu voi kuitenkin jatkua eläkkeenä. Tällöinkin sovelletaan luontoisetupäätöksen arvoja. Vuosi-ilmoituksella etu ilmoitetaan koodilla B, työnantajan maksama eläke.

2.5.9 Hotellimajoitus, jos palkansaaja ei ole työmatkalla

Työnantaja saattaa kustantaa palkansaajalle hotellimajoituksen muutoin kuin työmatkalla. Näin voidaan menetellä esimerkiksi työsuhteen alussa, kun uusi palkansaaja aloittaa työskentelyn varsinaisella työpaikallaan entisen työskentelypaikkakuntansa ulkopuolella. Tällöin palkansaajalle syntyy luontoisetu, jonka arvo on työnantajan hotellille maksama määrä. Arvo kattaa myös aamiaisen ja muut hotellin palvelut.

Silloin, kun palkansaaja on työmatkalla, majoituksesta ei synny veronalaista etua palkansaajalle. Etua ei synny myöskään silloin, kun palkansaaja toissijaisella työpaikalla työskennellessään yöpyy hotellissa (TVL 71 § 1 momentti).

3 Sähkönkäyttöoikeus ja hälytyslaitteet

Sähkönkäyttöoikeus voidaan arvostaa luontoisetupäätöksen mukaiseen arvoon vain silloin, kun se liittyy asuntoetuun. Jos työnantaja maksaa palkansaajan oman asunnon sähkölaskun, työnantajan maksama määrä on kokonaisuudessaan palkkaa (KHO 27.4.1982 taltio 1781).

Jos asunnossa on kaasuhella (kaupunkikaasu), sähkön käyttöoikeudesta muodostuva luontoisetu kattaa myös kaasusta aiheutuneet kustannukset.

Työnantajan kustantaessa asuntokohtaisen hälytysjärjestelmän luontoisetuasuntoon, laitteiston hinnasta ja asennuskustannuksista ei synny veronalaista etua. Sen sijaan järjestelmän käyttökustannukset eivät sisälly asuntoedun arvoon. Jos työnantaja maksaa nekin, palkansaajalle syntyy veronalainen etu.

Työnantajan kustantaman palkansaajan omistamaan tai vuokraamaan asuntoon tai vapaa-ajan asuntoon asennettavan hälytysjärjestelmän kustannukset ovat kokonaisuudessaan palkkaa riippumatta palkansaajan työtehtävistä.

4 Autotallietu

Autotallin pinta-alaa ei oteta huomioon laskettaessa asuntoedun arvoa. Auton säilytyskustannukset eivät myöskään sisälly autoedun arvoon. Työnantajan kustantamasta autotallista tai muusta auton säilytyspaikasta (esimerkiksi autohallipaikka) muodostuu tästä syystä erillinen autotallietu. Tällainen auton säilytyspaikka sijaitsee tyypillisesti lähellä palkansaajan kotia. Edun veronalaisuuden kannalta säilytyspaikan sijainnilla ei kuitenkaan ole merkitystä.

Työpäivän aikana käytettävissä oleva työpaikan läheisyydessä sijaitseva autotalli tai muu auton säilytyspaikka ei ole veronalainen luontoisetu.

Luontoisetupäätöksessä on erilliset määräykset autotalliedun arvon määrittämisestä (luontoisetupäätös 10 §). Luontoisetupäätöksen mukaisia arvoja sovelletaan autotalliin ja -halliin. Lämpimälle ja kylmälle säilytyspaikalle on vahvistettu eri arvot. Jos työnantaja kustantaa autokatospaikan tai maksaa lämmityspistokkeen sähkölaskun, etu arvostetaan käypään arvoon. Tässä tilanteessa käypä arvo on työnantajan maksaman laskun suuruus, kuitenkin enintään autotalliedun arvo.

5 Ravintoetu

5.1 Ravintoedun määritelmä ja järjestämistavat

Ravintoedulla tarkoitetaan järjestelyä, jossa työnantaja tarjoaa palkansaajalle aterian käypää alempaan hintaan tai täysin vastikkeetta. Ateriana ei pidetä työnantajan tarjoamaa kahvia ja kahvileipää eikä työnantajan järjestämää virvoketarjoiluja. Jos kahvitarjoilu on kuitenkin niin runsas, että sen voidaan katsoa korvaavan normaalin lounasruoan, kyse on ravintoedusta.

Ravintoetu voidaan järjestää useille eri tavoilla. Edun järjestämistapa vaikuttaa edun arvon laskentaperusteisiin. Ravintoedun arvo määräytyy eri tavoin riippuen siitä, onko kysymyksessä:

• tavanomainen ravintoetu (työpaikkaruokailu tai sopimusruokailu)
• laitosruokailu
• oppilas- tai muun vastaavan ruokailun valvonnan yhteydessä saatu etu
• hotelli- ja ravintola-alan henkilökunnan ravintoetu tai lentohenkilöstön lennon aikana saama ateria vai
• arvoseteli (muu kuin sopimusruokailuun liittyvä ruokailulipuke) tai maksukortti.

5.2 Tavanomainen ravintoetu

Tavanomaisella ravintoedulla tarkoitetaan etua, joka on järjestetty:

• työnantajan ylläpitämässä omassa työpaikkaruokalassa
• muun ruokalanpitäjän ylläpitämässä työpaikkaruokalassa tai
• niin sanottuna sopimusruokailuna.

Työpaikkaruokalalla tarkoitetaan työnantajan henkilöstölle kohdistettua ruokailupaikkaa. Tällainen on tyypillisesti työnantajan itse omissa tiloissaan ylläpitämä henkilöstölle tarkoitettu ruokailupaikka tai muun ruokalanpitäjän työnantajan tiloissa ylläpitämä henkilöstölle tarkoitettu ruokailupaikka.

Sopimusruokailulla tarkoitetaan järjestelyä, jossa työnantaja on tehnyt suoraan yleisessä käytössä olevan ruokailupaikan kanssa sopimuksen palkansaajien työpaikkaruokailun järjestämisestä. Ruokailupaikkojen määrää ei ole rajoitettu.

Tavanomaisen ravintoedun arvo lasketaan välittömien kustannusten ja arvonlisäveron perusteella. Vuonna 2014 tavanomaisen ravintoedun arvo on 6,10 euroa ateriaa kohden, jos edun hankkimisesta työnantajalle aiheutuneiden välittömien kustannusten ja näiden kustannusten arvonlisäveron määrä on vähintään 6,10 euroa ja enintään 10,00 euroa. Jos kustannusten määrä alittaa 6,10 euroa tai ylittää 10,00 euroa, edun arvona pidetään välittömien kustannusten ja näiden kustannusten arvonlisäveron määrää (luontoisetupäätös 11 §).

Jos ruoka valmistetaan työpaikkaruokalassa, ateriaedun arvo joudutaan laskemaan. Edun arvoon vaikuttavia välittömiä kustannuksia ovat aterian raaka-ainekulut sekä valmistus- ja tarjoilupalkat ja niihin liittyvät sosiaalivakuutusmaksut. Vuokra-, tila- tai laitekustannukset taikka muut kiinteät kustannukset ovat välillisiä kustannuksia, minkä vuoksi niitä ei oteta huomioon. Samoin välillisiä kustannuksia ovat energiakulut ja aterian kuljettamisesta ruokailupaikalle aiheutuneet kustannukset (luontoisetupäätös 12 §).

Työnantaja voi toisaalta sopia ruokailupaikan kanssa työpaikkaruokailun järjestämisestä (sopimusruokailu). Välittöminä kustannuksina pidetään tällöin työnantajan ruokailupaikalle maksamaa määrää.

Luontoisetupäätöksen mukaiset euromäärät vaihtelevat vuosittain. Seuraava taulukko havainnollistaa tavanomaisen ateriaedun arvostamista vuoden 2014 euromäärillä.

Työnantaja voi antaa ravintoedun veronalaisena etuna tai periä palkansaajalta korvauksen. Palkansaajalta perittyä korvausta ei vähennetä välittömien kustannusten määrästä ravintoedun arvoa laskettaessa. Korvaus pienentää ainoastaan verotettavan edun määrää.

Jos palkansaajan maksama korvaus on vähintään ravintoedun arvon suuruinen kustannusten suuruinen, palkansaaja ei saa veronalaista etua.

5.3 Työnantajan maksama tuki

Työnantaja saattaa tukea henkilöstönsä käyttöön tarkoitetun henkilöstöravintolan ulkopuolisen pitäjän toimintaa. Tuen tarkoituksena on alentaa hintaa, jonka ravintola työnantajan henkilöstöltä perii. Jos tuen yhteismäärä ei ylitä ravintolan välillisiä kustannuksia, palkansaaja ei saa veronalaista etua. Etua ei synny myöskään siinä tapauksessa, että palkansaajan ateriasta maksamansa hinta alittaisi ravintoedun arvon.

5.4 Laitosruokailu

Laitosruokailulla tarkoitetaan ruokailua, joka on järjestetty potilas-, oppilas tai muuna vastaavana ruokailuna. Kyse on siis ruokailusta, jota ei ole järjestetty ensisijaisesti henkilökuntaa varten. Laitosruokailulle on vahvistettu oma luontoisetuarvo, jota sovelletaan sairaalan, koulun, päiväkodin, vanhainkodin ja muun vastaavan laitoksen henkilökunnan saamaan ravintoetuun. Edun arvo on 75 prosenttia tavanomaisen ravintoedun arvosta (luontoisetupäätös 13 § 1 momentti). Perhekoti ei ole tässä tarkoitettu laitos, joten sen henkilöstön saamaan ravintoetuun sovelletaan tavanomaisen ravintoedun arvoa alentamattomana.

Laitosruokailun arvoa voidaan soveltaa myös silloin, kun ruoka toimitetaan laitoskeittiöstä työnantajan toiseen toimipisteeseen (KHO 3.9.1993 taltio 3165).

Oppilaiden tai hoidettavien ruokailun valvonnan yhteydessä saatu ravintoetu arvostetaan 80 prosenttiin edellä mainitusta laitosruokailun arvosta (luontoisetupäätös 13 § 1 momentti).

5.5 Hotelli- ja ravintola-alan ja lentohenkilöstön ravintoetu

Luontoisetupäätöksessä on määritelty erikseen luontoisetuarvo hotelli- ja ravintola-alan henkilöstön ravintoedulle. Tätä luontoisetuarvoa sovelletaan hotellin- tai ravintolan koko henkilöstöön. Arvoa sovelletaan myös niiden henkilökuntaravintoloiden ja liikenneasemien baarien henkilöstön ravintoetuun, joiden pääasiallinen tehtävä liittyy ruoan valmistukseen ja tarjoiluun. Edun arvo on 85 prosenttia tavanomaisen ravintoedun arvosta (luontoisetupäätös 13 § 2 momentti).

Lentohenkilöstön lennon aikana saamiin aterioihin sovelletaan samaa arvostamista kuin hotelli- ja ravintola-alan henkilön ateriaetuun. Etu arvostetaan 85 prosenttiin tavanomaisen ravintoedun arvosta (luontoisetupäätös 13 § 2 momentti).

5.6 Arvoseteli ja maksukortti

5.6.1 Kohdennettu maksuväline

Ravintoetu voidaan toteuttaa myös niin sanottua kohdennettua maksuvälinettä käyttäen. Kohdennettuja maksuvälineitä ovat muun muassa arvosetelit eli muuhun kuin sopimusruokailuun liittyvät ruokailulipukkeet sekä maksukortit.

Kohdennettuja maksuvälineitä on käsitelty erillisessä Verohallinnon ohjeessa ”Luontois- ja henkilökuntaetujen hankkiminen kohdennetuilla maksuvälineillä” (Verohallinnon ohje dnro A26/200/2013). Maksuvälineen on täytettävä sekä kyseisen ohjeen mukaiset että seuraavana käsiteltävät edellytykset, jotta sen avulla järjestetty ravintoetu voitaisiin arvostaa luontoisetupäätöksen mukaisesti.

5.6.2 Edun arvostamisen lähtökohdat

Muun kuin sopimusruokailuun liittyvän ruokailulipukkeen tai muuta vastaavaa maksutapaa käyttäen järjestetyn edun verotusarvo on 75 prosenttia edun nimellisarvosta luontoisetupäätöksestä ilmenevien euromäärien rajoissa, kuitenkin vähintään luontoisetupäätöksen mukainen vähimmäismäärä. Jos edun päiväkohtainen nimellisarvo alittaa tai ylittää luontoisetupäätöksen mukaisen euromäärän, etu arvostetaan käypään arvoon (luontoisetupäätös 14 § 1 momentti). Edun nimellisarvo on, maksuvälineestä riippuen, joko arvosetelin euromääräinen arvo tai maksukortille ladattu euromäärä.

Euromäärät vahvistetaan vuosittain luontoisetupäätöksessä. Vuonna 2014 euromäärät ovat 6,10 ja 10,00 euroa. Jos kohdennetun maksuvälineen nimellisarvo sijoittuu tälle välille, etu arvostetaan verotuksessa 75 prosenttiin, kuitenkin vähintään 6,10 euroon. Nimellisarvoltaan alle 6,10 arvoiset ja yli 10,00 arvoiset maksuvälineet arvostetaan nimellisarvoon (luontoisetupäätös 14 § 1 momentti).

Seuraava taulukko havainnollistaa edun ateriaedun arvostamista vuoden 2014 euromäärillä.

Työnantaja voi antaa palkansaajalle 75 prosenttiin arvostettuna vain yhden lipukkeen (jakamaton kokonaisuus) jokaista kotimaan työssäolopäivää kohden (luontoisetupäätös 14 § 2 momentti). Siten esimerkiksi vuosiloman, vanhempainloman ja virkavapauden ajalta annettavat lipukkeet on arvostettava nimellisarvoonsa. Myös tilapäiset poissaolot on huomioitava lipukkeiden määrää vähentävinä. Vastaavia periaatteita sovelletaan myös maksukortteihin ja muihin kohdennettuihin maksuvälineisiin.

Työpäivän kesto vaikuttaa siihen, voidaanko palkansaajalle annettu ruokailulipuke tai muu kohdennettu maksuväline arvostaa luontoisetupäätöksen mukaisesti 75 prosenttiin. Luontoisetupäätöksen mukaisen arvostamisen edellytyksenä on, että palkansaajan keskimääräinen työpäivä kestää vähintään työaikalain (605/1995) 28 §:n 1 momentin mukaisen pakolliseen lepoaikaan oikeuttavaan kuuden tunnin ajan. Jos palkansaajan työpäivä kestää keskimäärin alle kuusi tuntia, hänelle annettu kohdennettu maksuväline arvostetaan käypään arvoon.

5.6.3 Ateriakohtainen arviointi

Luontoisetupäätöksen mukainen ateriaedun arvostaminen 75 prosenttiin on ateriakohtaista. Palkansaajan saaman veronalaisen edun arvo on toisin sanoen ratkaistava ateriakohtaisesti.

Arvoseteleissä (paperiset ruokailulipukkeet) ateriakohtainen arvostaminen toteutuu automaattisesti ilman ongelmia, koska yksittäiseen ateriaan kohdistuvan edun määrä on aina samansuuruinen ja ennalta tiedossa.

Maksukorttia (niin sanottua lounaskorttia) käytettäessä ateriakohtaisuus toteutuu silloin, kun kortilta veloitetaan jokaisen maksutapahtuman yhteydessä ennalta määrätty samansuuruinen summa.

Ateriakohtaisuus ei sen sijaan pääsääntöisesti toteudu sellaisissa maksukorteissa, joille ladataan pelkästään saldoa, jota vähennetään ostetun aterian hinnan mukaisesti. Tähän on syynä se, että palkansaajalle voidaan antaa vain yksi luontoisetupäätöksen mukaisesti arvostettu ruokailulipuke yhtä kotimaan työssäolopäivää kohti. Jos kortilta vähennettävän ateriakohtaisen veloituksen enimmäismäärää ei ole rajoitettu tiettyyn summaan, maksukortilla voidaan maksaa luontoisetupäätöksen euromääräistä ylärajaa kalliimpia aterioita. Jos taas kortilta veloitettavan ateriakohtaisen edun vähimmäismäärää ei ole määritelty vastaavan suuruiseksi kuin enimmäismäärä, kortilla pystytään käytännössä ostamaan useampia kuin yksi ateria kotimaan työssäolopäivää kohti. Näissä molemmissa tapauksissa etu on arvostettava nimellisarvoon.

Ateriakohtaisuus kuitenkin toteutuu sellaisessa saldoon perustuvassa maksukortissa, joka täyttää kaikki seuraavat edellytykset:

• maksukortilla on maksutapahtumakohtainen enimmäismaksuraja, joka on enintään luontoisetupäätöksen ateriakohtaisen enimmäismäärän suuruinen
• maksukortilta veloitetaan aterian hinnasta riippumatta aina vähintään luontoisetupäätöksen mukaisen ateriakohtaisen edun vähimmäismäärä
• maksukortille ladataan euromääräistä saldoa enintään luontoisetupäätöksen päiväkohtainen enimmäismäärä kutakin käyttöjakson kotimaan työssäolopäivää kohden
• maksukortille ladattu määrä on vähintään luontoisetupäätöksen mukainen ateriakohtainen euromääräinen alaraja kerrottuna käyttöjakson työssäolopäivillä
• maksukortilla voidaan maksaa enintään käyttöjakson kotimaan työssäolopäivien lukumäärää vastaava määrä aterioita ja
• käyttöjakson päätyttyä kortille jäänyt saldo vähennetään automaattisesti seuraavalle käyttöjaksolle ladattavasta määrästä.

Jos maksukortti täyttää kaikki edellä mainitut edellytykset, kortille ladattu euromääräinen saldo arvostetaan verotuksessa 75 prosenttiin ladatusta euromäärästä. Edun arvo on kuitenkin aina vähintään luontoisetupäätöksen mukainen ateriakohtainen euromääräinen alaraja kerrottuna käyttöjakson työssäolopäivillä. Esimerkiksi vuonna 2014 etu arvostetaan seuraavasti: ladattu saldo x 75 prosenttia, kuitenkin vähintään 6,10 euroa x työssäolopäivät.

Seuraava esimerkki havainnollistaa edellytykset täyttävän maksukortin toimintaa.

Esimerkissä käyttöjakso on kuukauden mittainen. Se voi kuitenkin olla työnantajan tarpeista riippuen myös pidempi, esimerkiksi kolmen kuukauden mittainen (katso Verohallinnon kannanotto diaarinumero A10/200/2014, Ravintoetu – maksukortin saldon käsittely verotuksessa).

Jos maksukorttia käyttäen toteutettu ravintoetu lakkaa työsuhteen päättymisen vuoksi tai palkansaaja luopuu edusta kesken työsuhteen ja maksukortille jää saldoa, veroseuraamukset määräytyvät sen mukaan, kuuluuko saldo työnantajalle vai palkansaajalle. Jos kortille jäänyt saldo kuuluu työnantajalle, palkansaajaa ei veroteta saldosta, joka on ladattu niitä työpäiviä varten, joina hänellä ei enää ole etua.

Jos maksukortille ladattu saldo jää ateriaedun lakattua palkansaajalle, arvostetaan kortille jäänyt saldo nimellisarvoon siltä osin kuin se kohdistuu ateriaedun lakkaamisen jälkeiselle ajalle.

Maksukortti voidaan vaihtoehtoisesti toteuttaa myös niin, että kortille ei etukäteen ladata saldoa, vaan maksukortin tarjoaja laskuttaa työnantajaa jälkikäteen sen mukaan, miten palkansaaja on käyttänyt korttia. Jos tällaisella kortilla voidaan maksaa ainoastaan sellaisia aterioita, joiden hinta on vähintään luontoisetupäätöksen mukaisen ateriakohtaisen vähimmäismäärän suuruinen ja enintään ateriakohtaisen vähimmäismäärän suuruinen, työnantajalta laskutetut ateriat voidaan arvostaan luontoisetupäätöksen mukaisesti. Edellytyksenä tälle on, että maksukortin tarjoaja tai työnantaja tekee jälkikäteen kortin tosiasialliseen käyttöön perustuvat ateriakohtaiset laskelmat veronalaisen edun määrästä.

5.6.4 Henkilökohtaisuus ja kohdennettavuus

Luontoisetupäätöksen mukaisesti arvostettu ateriaetu on tarkoitettu ainoastaan edun antajaan työsuhteessa olevan palkansaajan henkilökohtaiseen käyttöön. Tämän vuoksi paperista ruokailulipuketta taikka maksukorttia tai muuta kohdennettua maksuvälinettä käyttäen annettu etu voidaan arvostaa 75 prosenttiin vain silloin, kun kyse on henkilökohtaisesta maksuvälineestä.

Luontoisetupäätöksen mukaisesti arvostettu ateriaetu on tarkoitettu ainoastaan työpäivän aikana tapahtuvaan ateriointiin. Tämän vuoksi paperinen ruokailulipuke tai muu kohdennettu maksuväline voidaan arvostaa 75 prosenttiin nimellisarvosta vain silloin, kun sitä voidaan käyttää pelkästään ateriointiin. Maksuvälineen on oltava sellainen, että sillä ei voi ostaa elintarvikkeita, savukkeita tai alkoholia eikä maksuvälineen arvosta ei saa antaa rahaa takaisin.

Ruokailulipuke tai muu kohdennettu maksuväline voidaan arvostaa luontoisetupäätöksen mukaisesti myös siinä tapauksessa, että sillä voidaan maksaa elintarvikemyymälän palvelupisteessä annosteltavia mukaan otettavia annoksia (niin sanottuja take-away-annoksia) kuten salaatteja tai täytettyjä patonkeja. Jos maksuvälineellä voi ostaa muita elintarvikkeita kuten pakastettuja einestuotteita, kyse on veronalaisesta edusta. Veronalaista edusta on kysymys myös silloin, jos lounaan hinnan ylittävä osuus lipukkeen arvosta voidaan käyttää muiden ostosten maksamiseen.

Edellä mainittujen ravintoetua koskevien erityisten edellytysten lisäksi maksuvälinettä koskevat Verohallinnon ohjeen ”Luontois- ja henkilökuntaetujen hankkiminen kohdennetuilla maksuvälineillä” (Verohallinnon ohje dnro A26/200/2013) mukaiset yleiset henkilökohtaisuuden ja kohdennettavuuden vaatimukset.

5.7 Erityistilanteita

5.7.1 Ravintoetu työmatkan aikana

Työnantajalta työmatkan ajalle saatu ruokailulipuke tai muu kohdennettu maksuväline voidaan arvostaa luontoisetupäätöksen mukaisesti, jos työnantaja ei ole muutoin kustantanut ruokailua. Esimerkiksi työnantajan maksaman kurssin hintaan sisältyvä lounas ja asiakkaalle työnantajan edustajana tarjottu lounas ovat edellä tarkoitettuja työnantajan kustantamia ruokailuja. Jos palkansaaja saa samalle päivälle ruokailulipukkeen, se arvostetaan lipukkeen nimellisarvoon. Toisaalta ruokailulipuke ei ole ilmainen ateria, jonka johdosta päivärahaa jouduttaisiin puolittamaan.

5.7.2 Ravintoetu etätyöpäivänä

Palkansaaja saattaa työskennellä osan työpäivistään kotona tai muutoin pois työpaikalta. Etätyönä tehty työpäivä on kotimaan työssäolopäivä, joten työnantaja voi ruokailulipuketta tai muuta kohdennettua maksuvälinettä käyttäen tarjota luontoisetupäätöksen mukaisesti arvostetun ravintoedun etätyöpäiväksi. Edellytyksenä tälle on, että työpäivän kesto ja muut edellytykset täyttyvät.

5.7.3 Kaksi työssäolopäivää saman vuorokauden aikana

Palkansaajalle voidaan antaa yksi luontoisetupäätöksen mukaisesti 75 prosenttiin arvostettu ruokailulipuke tai muu kohdennettu maksuväline kutakin kotimaan työssäolopäivää kohden. Palkansaajalla voi olla tietyissä tilanteissa saman vuorokauden aikana kaksi kotimaan työssäolopäivää.

Palkansaajalla saattaa ensinnäkin olla saman vuorokauden aikana kaksi erillistä työssäolojaksoa saman työnantajan palveluksessa. Tämä on mahdollista esimerkiksi vuorotöissä. Jos työssäolojaksot ovat toisistaan erillisiä kokonaisuuksia, jotka on erotettu toisistaan työaikalain 29 §:n mukaisella vuorokausilevon vähimmäisajalla, voidaan niiltä kummalta annettu ruokailulipuke tai muu kohdennettu maksuväline arvostaa luontoisetupäätöksen mukaisesti.

Palkansaaja saattaa toisaalta työskennellä kahden eri työnantajan palveluksessa. Tällöin on mahdollista, että hänellä on saman vuorokauden aikana työssäolopäivä kummankin työnantajan palveluksessa. Palkansaaja saattaa tällaisessa tilanteessa saada kummaltakin työnantajaltaan ruokailulipukkeen tai muun kohdennetun maksuvälineen. Molemmat näistä voidaan arvostaa luontoisetupäätöksen mukaisesti, jos kumpikin työpäivistä kestää vähintään 6 tuntia ja muut edellytykset täyttyvät.

5.7.4 Ruokailu työharjoittelun aikana

Opiskelijan tai koululaisen opintoihin saattaa kuulua työharjoittelu yrityksissä. Eräät harjoittelupaikat tarjoavat harjoittelijalle ateriat työpäivien aikana. Jos harjoittelija saa koulupäivinä ilmaisen ruoan oppilaitokselta, ei myöskään harjoitteluaikana saaduista aterioista synny verotettavaa etua.

Jos oppilaitoksessa ei ole ilmaista ruokailua, harjoittelupaikassa saatu ateria on kuitenkin veronalainen luontoisetu, joka verotetaan palkkana. Jos rahapalkkaa ei makseta, työnantaja ei voi toimittaa edun arvosta ennakonpidätystä. Etu on kuitenkin ilmoitettava vuosi-ilmoituksella ja siitä on maksettava työnantajan sosiaaliturvamaksu.

6 Autoetu

6.1 Autoedun määritelmä

Jos palkansaaja tai hänen perheensä käyttää yksityisajoihin työnantajan henkilö- tai pakettiautoa, palkansaajan saama etu katsotaan autoeduksi. Yksityisajoa on myös asunnon ja varsinaisen työpaikan väliset matkat samoin kuin tuloverolain 95 a §:ssä tarkoitetun työasunnon ja varsinaisen työpaikan väliset matkat.

Autoetu voi olla vapaa autoetu tai auton käyttöetu. Vapaa autoetu on kysymyksessä silloin kun työnantaja maksaa kaikki autosta aiheutuneet kustannukset. Auton käyttöetu on kysymyksessä silloin, kun palkansaaja suorittaa itse ainakin auton polttoainekulut.  Kulut on maksettava muulle taholle kuin työnantajalle.

Luontoisetu syntyy myös siitä, että palkansaajan perheenjäsenet käyttävät tämän työnantajan omistamaa tai hallitsemaa autoa. Jos työnantaja esimerkiksi antaa palkansaajalle kaksi autoa, joista toinen on palkansaajan ja toinen hänen perheenjäsenensä käytössä, palkansaajalla on kaksi veronalaista autoetua. Ne molemmat verotetaan edun antajaan työsuhteessa olevan perheenjäsenen palkkana.

Luontoisetupäätöksen mukainen autoedun laskentakaava koskee ainoastaan henkilö- ja pakettiauton arvon laskemista, eikä kaavaa siten sovelleta muiden luontoisetujen arvon määrittämiseen. Luontoisetu voi kuitenkin syntyä myös muunlaisen ajoneuvon yksityiskäytöstä. Tällöin veronalaisen luontoisedun määrä on edun käypä arvo. Siten esimerkiksi muuttoa varten satunnaisesti käyttöön saadun kuorma-auton luontoisetuarvo lasketaan edun käyvän arvon mukaan (katso jäljempänä kohta 6.8.5).

6.2 Ikäryhmä

Verohallinnon luontoisetupäätöksessä autot on jaettu kolmeen ikäryhmään auton rekisteriotteeseen merkityn käyttöönottovuoden perusteella. Auto kuuluu ikäryhmään A kolmen ensimmäisen käyttövuoden aikana, ikäryhmään B kolme seuraavaa vuotta ja sen jälkeen ikäryhmään C.

Autoedun ikäryhmät vaihtuvat vuosittain. Verovuotta 2014 koskevassa luontoisetupäätöksessä autoedun ikäryhmät ovat seuraavat:

6.3 Autoedun arvon vaikuttavat seikat

Autoedun kuukausikohtainen arvo koostuu kahdesta osasta, perusarvosta (prosenttiosuus) ja käyttökustannuksista (euromäärä). Uushankintahinnasta laskettava perusarvo vastaa lähinnä auton pääomakustannuksia. Siinä on mukana poisto, korko, vakuutusmaksut ja auton käyttömaksu. Käyttökustannuksiin puolestaan sisältyvät rengas- ja korjaus- ja huoltokustannukset sekä vapaassa autoedussa polttoainekustannukset.

Perusarvo on vanhemmissa autoissa pienempi kuin uusissa. Sen sijaan käyttökustannukset ovat vanhemmissa autoissa suuremmat. Syynä on esimerkiksi takuuajan päättyminen ja korjauskustannusten lisääntyminen.

6.4 Perusarvon määräytyminen

6.4.1 Uushankintahinta

Uushankintahintana, josta perusarvo lasketaan, käytetään koko auton käyttöiän ajan samaa, auton käyttöönottokuukauden alussa voimassa ollutta, automallin maahantuojan tai sen puuttuessa tukkukaupan ilmoittamaa automallin yleistä suositushintaa. Toimitusmaksua ei lisätä auton hintaan. Myöhemmät hinnanmuutokset eivät vaikuta jo käytössä olevan auton luontoisetuarvoon.

Jos automallilla on useita maahantuojia, käytetään Tullin ylläpitämän henkilöautojen hintatilaston mukaista arvoa. Yksittäisten autoliikkeiden kampanjahintoja ei käytetä autoedun laskennan perusteena. Jos suositushintaa ei ole saatavissa (esimerkiksi käytettynä maahantuotu auto), käytetään hintana lähinnä vastaavan auton hintaa.

Autoliikkeet antavat todistuksen yritysautoksi myymiensä autojen suositushinnasta. Työnantajan tulee liittää todistus palkkakirjanpitoonsa.

Perusarvoa laskettaessa auton hinnasta tehdään euromääräisesti kaikille autoille samansuuruinen perusvähennys, jonka tarkoituksena on tasoittaa käyttö- ja pääomakustannusten välisiä eroja halvempien ja kalliimpien autojen välillä. Perusvähennyksen määrä on 3 400 euroa. Perusarvo pyöristetään lähinnä alempaan 10 euroon.

6.4.2 Käytettynä maahantuodut autot

Käytettynä maahan tuodun luontoisetuauton verotusarvon määrittäminen ei eroa kotimaasta ostetun auton arvon määrittämisestä. Auton ikä määräytyy sen mukaan, milloin se on todellisuudessa ensi kertaa otettu käyttöön riippumatta siitä, missä maassa käyttöönotto on tapahtunut. Hinta määräytyy aina kotimaisen hinnan mukaan samaan tapaan kuin kotimaasta ostetun autonkin. Jos kyseistä automallia ei tuoda Suomeen, käytetään lähinnä vastaavan automallin hintaa.

6.4.3 Lisävarusteet

Autoa ostettaessa siihen voidaan hankkia vakiovarusteiden lisäksi tai tilalle lisävarusteita. Niitä ovat esimerkiksi metalliväri, nahkaverhoilu, peruutustutka, vetokoukku, kattoluukku ja vakionopeudensäädin. Näiden lisävarusteiden hankintahinnat lisätään auton uushankintahintaan siltä osin kuin niiden yhteenlaskettu arvo ylittää 850 euroa. Myös asennuskustannukset otetaan huomioon osana hankintahintaa.

Tavanomaiset talvipyörät ja autopuhelin eivät vaikuta lisäävästi edun arvoon, koska talvipyörät sisältyvät käyttökustannuksiin ja autopuhelimen yksityiskäytöstä muodostuu erillinen puhelinetu.

Lisävarusteiden arvo määräytyy työnantajan niistä maksaman hinnan perusteella. Jos työnantajan saama alennus kuitenkin ylittää tavanomaisen käteis- tai muun vastaavan alennuksen, lisävarusteiden arvona käytetään niiden yleistä suositushintaa. Maahantuojien ja jälleenmyyjien yleisölle suuntaamia kampanjaluonteisia lisävarustepakettien hinnoitteluita voidaan pitää tavanomaisena alennuksena. Palkansaajan itse kustantamia lisävarusteita ei lueta autoedun arvoon.

6.4.4 Hands free -laitteet ja navigaattori

Lisävarusteina käsitellään myös työnantajan hankkimien hands free -laitteiden hintaa ja asennuskustannuksia (KHO 10.11.2003 taltio 2755). Jos työnantaja hankkii hands free -laitteet palkansaajan omistamaan autoon, niiden hankintahinta ja asennuskustannukset ovat kokonaisuudessaan veronalaista palkkatuloa.

Jos työnantaja hankkii luontoisetupuhelimeen ”nappikuulokkeen”, se voidaan katsoa puhelimen lisälaitteeksi, eikä sen arvo näin ollen vaikuta autoedun arvoon. Myöskään matkapuhelinedun arvo ei tällöin nouse.

Myös navigaattori on yleensä auton käyttöön liittyvä lisävaruste. Jos se on autossa vakiovarusteena, sen arvo on mukana auton hankintahinnassa ja tulee automaattisesti mukaan autoedun perusarvoon. Jos navigaattori hankitaan erillisenä, sen hinta käsitellään lisävarusteen hintana.

Jos työnantaja hankkii navigaattorin palkansaajan autoon ja navigaattori siirtyy palkansaajan omistukseen, sen hinta on palkkaa. Palkansaajan autoon pelkästään työkäyttöön annetusta, mutta työnantajan omistuksessa säilyvästä navigaattorista ei synny veronalaista etua.

6.5 Käyttökustannukset

6.5.1 Kaksi eri laskentatapaa

Auton käyttökustannukset on vahvistettu sekä kuukausikohtaisena arvona että yksityisajojen määrään perustuvana kilometrikohtaisena arvona.

Autoedun kuukausikohtainen käyttökustannusten arvo on laskettu olettaen, että yksityisajoja on 1 500 kilometriä kuukaudessa, eli 18 000 kilometriä vuodessa. Jos yksityisajoa on jatkuvasti tätä vähemmän, palkansaaja pääsee edullisempaan verotusarvoon pitämällä ajopäiväkirjaa. Jos työnantaja ei halua tarkistaa ajopäiväkirjaa kuukausittain, voidaan menetellä myös niin, että työnantaja käyttää ennakkoperinnässä kuukausiarvoa ja palkansaaja ilmoittaa ajopäiväkirjan mukaan ajetun kilometrimäärän veroilmoituksellaan ja vaatii edun arvon alentamista. Palkansaajan on säilytettävä ajopäiväkirja itsellään ja toimitettava se Verohallinnolle ainoastaan pyydettäessä.

Jos valitaan autoedun kilometriperusteinen laskentatapa, on huomattava, että valintaa on noudatettava systemaattisesti. Kuukausiarvo ei tässä tapauksessa rajoita veronalaisen edun määrää. Jos palkansaaja on esimerkiksi ajanut yksityisajoja 3 000 kilometriä kuukaudessa, autoedun arvo lasketaan tämän kilometrimäärän mukaan. Myös työnantajan sosiaaliturvamaksu maksetaan näiden todellisten arvojen perusteella.

6.5.2 Ajopäiväkirja

Jos auton käyttökustannukset halutaan otettavaksi huomioon todellisen yksityisajojen kilometrimäärän perusteella, yksityisajojen määrästä on esitettävä ajopäiväkirja tai muu luotettava selvitys. Muu selvitys voi olla esimerkiksi autolla ajettu kokonaiskilometrimäärä (KHO 1979-B-II-578).

Ajopäiväkirja voi olla manuaalinen tai elektroninen. Ajopäiväkirjasta pitää näkyä päivittäin ajettu kilometrimäärä eriteltynä työ- että yksityisajojen osuuteen. Työajoista on lisäksi merkittävä:

• ajon alkamis- ja päättymisajankohta
• ajon alkamis- ja päättymispaikka, tarvittaessa ajoreitti
• matkamittarin lukema ajon alkaessa ja päättyessä, matkan pituus
• ajon tarkoitus sekä
• auton käyttäjä.

Yksityisajoista riittää pelkkä kilometrimäärä.

6.5.3 Työ- ja yksityisajon rajanvetoa

Asunnon ja varsinaisen työpaikan väliset matkat ovat yksityisajoa. Toisaalta työmatkasta (esimerkiksi matkasta erityiselle työntekemispaikalle) ei synny veronalaista etua. Työmatka voi alkaa palkansaajan varsinaiselta tai toissijaiselta työpaikalta, asunnolta, työasunnolta taikka toissijaisella työskentelypaikkakunnalla olevasta majoituspaikasta. Siten tilanteessa, jossa palkansaajan on tarkoitus lähteä aamulla kotoaan työnantajan autolla asiakaskäynnille, hänen yksityisajoaan on edeltävän työpäivän päättyessä tehty matka varsinaiselta työpaikalta kotiin. Seuraavana aamuna asiakaskäynnille suuntautuva matka ei ole yksityisajoa.

Toissijaiselle työpaikalle tehdyt matkat ovat työajoa. Yksityisajoa on kuitenkin matka toissijaisella työskentelypaikalla olevan majoituspaikan ja toissijaisen työpaikan väliset matkat.

Yksityisajoa ovat myös komennuksen kestäessä tehdyt matkat kotoa erityiselle työntekemispaikalle. Jos palkansaajalla on vapaa autoetu, jonka arvon työnantaja laskee kuukausikohtaista käyttökustannusten arvoa käyttäen, tällaisten matkojen osalta ei liene ongelmia ennakonpidätystä toimitettaessa. Mutta jos palkansaajalla on auton käyttöetu tai työnantaja käyttää kilometriperusteista käyttökustannusten laskentatapaa, myös edellä mainitut matkat on käsiteltävä yksityisajona.

Silloin, kun kysymyksessä on auto (esimerkiksi huoltoauto, eläinlääkäriauto), jonka muu yksityiskäyttö on kielletty, työajoihin liittyvistä kodin ja varsinaisen työpaikan välisistä matkoista ei synny verotettavaa etua. Tällainen tilanne syntyy esimerkiksi silloin, kun autoa tarvitaan päivystystehtävissä (KHO 3.2.1982 taltio 444) tai palkansaaja lähtee seuraavana aamuna kotoaan asiakaskäynnille.

6.5.4 Sivutoimen ajot

Silloin, kun palkansaaja ajaa sivutoimeensa liittyviä matkoja päätoimensa palkkaukseen kuuluvalla luontoisetuautolla, nämä matkat ovat edun antaneen työnantajan kannalta yksityisajoa. Sen sijaan sivutoimen työnantajan näkökulmasta kyse voi kuitenkin olla työmatkasta.

6.5.5 Sähköauto

Luontoisetupäätöksessä on vuodesta 2014 alkaen eritysäännös sähköauton luontoisetuarvon laskennasta. Vapaan autoedun perusarvoon lisättävästä käyttökustannusten osuudesta vähennetään 0,09 euroa kilometriltä tai 135 euroa kuukaudessa, jos auton ainoa mahdollinen käyttövoima on sähkö (luontoisetupäätös 17 § 3 momentti). Käyttöetuauton arvoon auton sähköllä toimiminen ei vaikuta.

6.6 Esimerkki autoedun arvon laskemisesta

Seuraava esimerkki havainnollistaa luontoisetuauton laskentaa vuoden 2014 luontoisetuarvoilla.

6.7 Autoedun arvon korottaminen

Autoedun arvoa voidaan korottaa palkansaajan verotusta toimitettaessa, jos on ilmeistä, että autolla vuoden aikana ajettujen yksityisajojen määrä ylittää 18 000 kilometriä. Tämä raja ylittyy esimerkiksi 220 työpäivän mukaan laskettuna 41 kilometrin mittaisesta yhdensuuntaisesta kodin ja varsinaisen työpaikan välisestä matkasta. Myös kesämökkimatkat ovat yksityisajoa.

Jos työnantaja on käyttänyt ennakkoperinnässä kuukausikohtaista arvoa, työnantaja maksaa sosiaaliturvamaksun sen perusteella. Työnantajalta ei peritä lisää sosiaaliturvamaksua, vaikka autoedun arvoa korotettaisiin palkansaajan verotusta toimitettaessa. Toisaalta työnantaja ei saa sosiaaliturvamaksun palautusta, vaikka palkansaaja esittäisi verotuksessaan ajopäiväkirjan, jonka perusteella autoedun arvo todettaisiin pienemmäksi kuin kuukausikohtaisen arvon mukaan laskettu etu.

6.8 Erityistilanteita

6.8.1 Keskeytys auton käytössä

Luontoisetu on veronalaista tuloa siltä ajalta, jolloin etu on palkansaajan käytössä. Esimerkiksi asuntoetu verotetaan myös loman ajalta, vaikka palkansaaja perheineen olisi kuukauden lomamatkalla. Samoin, jos palkansaaja ei esimerkiksi lomamatkansa aikana käytä työnantajalta saamaansa autoa, hänellä on kuitenkin luontoisetu, jos auto on hänen hallussaan.

Auton käyttöön voi kuitenkin tulla verotukseen vaikuttava keskeytys. Syynä voi olla esimerkiksi työkomennus ulkomaille tai palkansaajan ajokielto, jonka aikana auto ei ole myöskään palkansaajan perheenjäsenen tai muun läheisen käytössä. Pelkästään palkansaajan omatoiminen päätös auton avainten luovuttamisesta työnantajalla tai muu vastaava toimenpide ei kuitenkaan lakkauta autoetu, vaan edun lakkaamisesta on nimenomaisesti sovittava.

Myös auton vaurioituminen voi aiheuttaa veronalaisen edun lakkauttavan keskeytyksen, jos palkansaaja ei saa toista autoa vaurioituneen tilalle. Autoetu voidaan jättää huomioon ottamatta kuitenkin vain silloin, jos auto ei ole keskeytyksen aikana palkansaajan hallussa, vaan esimerkiksi työnantajan tai autokorjaamon hallussa.

6.8.2 Paljon työajoja ajavat

Jos palkansaaja ajaa työsuhdeautollaan työajoja yli 30 000 kilometriä vuodessa, edun perusarvo on 80 prosenttia normaalisti lasketusta perusarvosta. Käyttökustannuksien osuuteen ajettujen kilometrien määrällä ei ole vaikutusta.

Autoedun arvon alennuksen ehdoton vaatimus on 30 000 työajokilomerin ylittyminen. Esimerkiksi silloin, jos palkansaajan työsuhde autoedun antaneen työnantajan palveluksessa alkaa 1.6. ja palkansaaja ajaa loppuvuoden aikana 29 000 kilometriä työajoja, hän ei saa alennusta vielä tältä vuodelta. Luontoisetuauton ei kuitenkaan tarvitse olla kilometrejä laskettaessa sama koko kalenterivuoden ajan. Jos auto vaihdetaan kalenterivuoden aikana saman työnantajan palveluksessa, voidaan molemmilla autoilla ajetut työajokilometrit ottaa huomioon.

Työnantaja voi käyttää alennettua perusarvoa jo ennakkoperinnässä, jos palkansaajalla on aikaisempina vuosina ollut riittävästi työajoja, eikä hänen toimenkuvansa ole muuttunut. Ajopäiväkirja on kuitenkin aina tarkistettava vuoden lopussa, jotta varmistutaan rajan ylittymisestä. Tästä huolimatta työnantaja voi ennakkoperinnässä käyttää käyttökustannusten kuukausiarvoa.

Toinen vaihtoehto on käyttää alkuvuodesta normaaliarvoja, ja oikaista arvo kun 30 000 työajokilometrin määrä on ylittynyt.

Luontoisetupäätöksen 18 §:n 2 momentin pyöristyssääntöä sovelletaan perusarvoa laskettaessa, ennen arvon alentamista 80 prosenttiin. Alennettua arvoa ei pyöristetä.

6.8.3 Automyyjät

Autoedun perusarvoa voidaan alentaa 80 prosenttiin myös silloin, kun palkansaaja joutuu luovuttamaan luontoisetuautonsa useita kertoja kuukaudessa työnantajan käyttöön ja saa tilalle toisen auton. Yleensä tällaisessa tilanteessa ovat uusien autojen myyjät, joiden luontoisetuauto on samalla autoliikkeen esittelyauto, joka luovutetaan asiakkaalle koeajoa varten. Automyyjillä on monesti kuukauden aikana käytössään erihintaisia autoja. Perusarvo lasketaan sen auton hinnan mukaan, joka hänellä on kuukauden aikana ollut pisimmän aikaa käytössä.

Työnantajan on pystyttävä esimerkiksi verotarkastustilanteessa osoittamaan, että auto on tosiasiassa ollut asiakkaiden käytössä.

6.8.4 Henkilö- tai pakettiauton satunnainen käyttö

Palkansaaja, jolla ei ole autoetua, saattaa joskus saada työnantajan auton tilapäisesti käyttöönsä, esimerkiksi lainaksi muuttoa tai viikonloppumatkaa varten. Myös tällöin on kysymys työnantajan auton käyttämisestä yksityisajoihin, joten palkansaajalle syntyy verotettava etu.

Kun kysymyksessä on henkilö- tai pakettiauto, edun arvo lasketaan siten, että ensin lasketaan autoedun verotusarvo luontoisetupäätöksen määräysten mukaisesti. Tämä arvo jaetaan 1 500:lla. Näin on saatu edun kilometrihinta. Koko edun arvo saadaan, kun kilometrihinta kerrotaan ajettujen kilometrien määrällä.

6.8.5 Muun auton satunnainen käyttö

Muun ajoneuvon kuin henkilö- tai pakettiauton käytöstä saatuun etuun ei sovelleta luontoisetupäätöksen autoedun laskemista koskevia määräyksiä. Tällainen tilanne on kyseessä esimerkiksi silloin, kun palkansaaja käyttää työnantajan omistamaa kuorma-autoa muuttoonsa. Etu arvostetaan tällöin käypään arvoon.

Vuosikohtainen käypä arvo voidaan muun selvityksen puuttuessa määrittää jäljempänä kohdassa 9 selostetulla tavalla. Näin saatu vuosikohtainen arvo voidaan edelleen muuntaa kilometrikohtaiseksi arvoksi jakamalla se kyseisenä vuonna ajettujen kilometrien määrällä. Ennakonpidätys voidaan tällöin yleensä toimittaa ennakkoperintälain 9 §:n 2 momentin mukaisesti vuoden viimeisen palkanmaksun yhteydessä, kun vuoden aikana ajettu kokonaiskilometrimäärä on luotettavasti selvillä.

6.8.6 Auton käyttöoikeus palkintona

Eräissä yrityksissä on palkittu esimerkiksi kuukauden työntekijä antamalla hänelle auto käyttöön määräajaksi. Myös tässä tapauksessa palkansaaja saa autoedun. Jos auton käyttöaika on lyhyempi kuin kuukausi, edun arvo on käyttöpäiviä vastaava osuus autoedun kuukausiarvosta.

Urheilijan suoraan sponsorilta saama autoetu on urheilijan palkkiota. Myös yksilöurheilijan lajiliiton kautta käyttöönsä saama sponsorointiauto on urheilijan palkkiota. Jos joukkueurheilija saa auton käyttöönsä omalta seuraltaan, edun arvo on palkkaa. Kaikissa tapauksissa etu arvostetaan luontoisetupäätöksen mukaisesti.

Jos auto saadaan käyttöön muutoin kuin työsuhteen perusteella, kysymyksessä ei ole luontoisetu. Tällainen on esimerkiksi asiakaskilpailun palkintona saatu auto. Jos palkinto on arvottu, arvonnan järjestäjä maksaa voiton arvosta arpajaisveron, eikä voiton saajalle aiheudu veroseuraamuksia. Jos taas suorituksen laatu ratkaisee palkinnon saajan, edun arvo verotetaan muuna ansiotulona. Palkinnon antajan on ilmoitettava etu vuosi-ilmoituksella.  Edun arvona voidaan käyttää luontoisetuarvoa.

6.8.7 Ulkomailla käytössä oleva auto

Vuodesta 2008 alkaen ulkomailla käytössä olevan auton perusarvo on laskettu auton hankintavaltion hinnan perusteella. Siihen lisätään kyseisen valtion mahdolliset verot. Muutoin noudatetaan samoja laskentasääntöjä kuin Suomessa käytössä olevissa autoissa. Auton ikäryhmä määräytyy samalla tavoin. Samoin perusarvon prosenttimäärä ja käyttökustannukset ovat samat.

Luontoisetupäätöksessä on valmiiksi laskettu arvo ennen vuotta 2008 käyttöön otetuille, ulkomailla käytössä oleville autoille.

Jos palkansaajan työskentelyvaltio ulkomailla vaihtuu, autoedun arvo lasketaan edelleen hankintamaan hinnan mukaan. Jos auto tuodaan Suomeen ja se on edelleen palkansaajan luontoisetuautona, edun arvo lasketaan kotimaassa saatua autoetua koskevien säännösten mukaan (katso edellä käytettynä maahantuodut autot).

6.8.8 Palkansaaja maksaa osan auton hinnasta

Jos palkansaaja maksaa osan luontoisetuauton hinnasta, voidaan auton hintana käyttää suositushintaa vähennettynä palkansaajan maksamalla osuudella. Myöskään palkansaajan maksamia lisävarusteita ei lueta auton perusarvoon. Jos työnantaja maksaa kokonaan muut perusarvoon sisältyvät kustannukset, ne otetaan edun arvoa laskettaessa huomioon täysimääräisenä. Poistoprosentti on 17 ja korkona käytetään valtiovarainministeriön kyseisellä kuukaudelle vahvistamaa peruskorkoa. Vakuutusmaksut otetaan huomioon maksetun määräisinä, samoin ajoneuvovero.

6.8.9 Autonkuljettaja

Jos luontoisetuautoa ajaa työnantajan palkkaama kuljettaja, autoedun arvoa korotetaan luontoisetupäätöksen 23 §:ssä esitetyllä tavalla joko kuukausiarvona tai kilometriperusteisena. Esimerkiksi vuonna 2013 luontoisetuarvoa korotetaan joko 450 euroa kuukaudessa tai 0,30 euroa kilometriltä.

7 Puhelinetu

7.1 Puhelinedun määritelmä

Työnantajan palkansaajan kotiin kustantamasta kiinteästä puhelinliittymästä syntyy puhelinetu. Edun arvo kattaa sekä perusmaksut että puheluista aiheutuneet kustannukset. Etua ei synny pelkästään puhelinliittymästä, jos palkansaaja maksaa itse puhelinlaskut kokonaisuudessaan tai perusmaksun ja yksityispuhelujen osuuden.

Jos työnantaja maksaa palkansaajan omistaman tai vuokraaman puhelinliittymän laskut, ei kysymyksessä ole puhelinetu. Yksityiskäytön osuus puhelinlaskuista on tällaisessa tilanteessa palkansaajan veronalaista palkkatuloa ja työkäytön osuus ennakkoperintälain 15 §:ssä tarkoitettua kustannusten korvausta.

7.2 Matkapuhelin

Nykyisin puhelinetu annetaan yleensä matkapuhelinetuna. Matkapuhelinetu kattaa koti- ja ulkomaanpuheluista ja tekstiviesteistä ja multimediaviesteistä aiheutuneet kustannukset.  Etu ei siten kata matkapuhelimen käyttöä esimerkiksi maksuvälineenä tai osallistumista erilaisiin keräyksiin ja erikoishinnoiteltuihin äänestyksiin. Jos työnantaja maksaa myös puhelinetuun sisältymättömän osuuden puhelinlaskusta, palkansaajan palkkaa on puhelinedun lisäksi työnantajan maksamat muut puhelimen yksityiskäytöstä aiheutuneet kulut. Palkkaa eivät kuitenkaan ole esimerkiksi työmatkan maksamisesta tai luontoisetuauton pesettämisestä aiheutuneet kulut.

Matkapuhelinliittymään sisältyy nykyisin tyypillisesti myös niin sanottu datasiirto-ominaisuus. Tämä tarkoittaa, että puhelimen kautta pääsee Internet-tietoverkkoon ja voi esimerkiksi käyttää sähköpostia. Jos datasiirto-ominaisuus on järjestetty työkäyttöä varten, kyseessä ei ole erillinen veronalainen luontoisetu. Datasiirto-ominaisuus ei siten korota matkapuhelinedun arvoa. Vastaavasti, jos palkansaajalla on työkäyttöä varten annettu matkapuhelin, jonka käytöstä maksetut puhelinlaskut palkansaaja itse maksaa, datasiirto-omaisuus ei ole veronalainen luontoisetu.

Työnantaja saattaa asettaa palkansaajalle antamansa matkapuhelimen laskuille euromääräisen enimmäismäärän, jonka ylittävän osuuden laskusta palkansaaja joutuu maksamaan itse. Tällöin on mahdollista, että työnantajan osuus ylittää puhelinedun kuukausiarvon. Myös tällainen korvaus voidaan katsoa luontoisedusta perityksi korvaukseksi niiden kuukausien ajalta, joilta korvaus on tosiasiallisesti peritty.

Matkapuhelimesta ei synny verotettavaa etua, jos palkansaaja maksaa itse yksityispuhelujen puhelumaksut (KVL 1995/164).

7.3 Useita puhelimia

Jos palkansaajalla on sekä työnantajan järjestämä kotipuhelin että matkapuhelin, syntyy palkansaajalle luontoisetu molemmista puhelimista.

Palkansaajalla voi myös saada käyttöönsä useita matkapuhelimia tai matka- ja autopuhelimen. Jos niissä on eri puhelinnumerot ja niitä käytetään myös yksityispuheluihin, palkansaajalle syntyy useampia matkapuhelinetuja. Jos palkansaajan käytössä on useita puhelimia mutta vain yksi SIM-kortti tai SIM-kortin rinnakkaiskortti, jossa on sama puhelinnumero kuin varsinaisessa SIM-kortissa, hänellä on vain yksi puhelinetu.

7.4 Yksityispuhelut työaikana

Työaikana työpaikalta soitettuja tavanomaisia yksityispuheluita on käytännössä pidetty verovapaisiin henkilökuntaetuihin rinnastettavissa olevana vähäisenä etuna. Samaa periaatetta voidaan soveltaa myös matkapuhelimella työaikana tai työmatkalla soitettuihin vastaaviin yksityispuheluihin. Matkapuhelimesta muodostuu siten luontoisetu vain siltä osin kuin matkapuhelimella soitetaan yksityispuheluita vapaa-ajalla.

8 Tietoliikenneyhteyden yksityiskäyttö

8.1 Verovapaussäännös

Työnantajan kustantama Internet-yhteys on tietyin edellytyksin verovapaa etu. Tuloverolain 69 §:n 4 momentin mukaan veronalaista tuloa ei synny palkansaajan työkäyttöä varten järjestetyn tietoliikenneyhteyden yksityiskäytöstä. Verovapaussäännös koskee sekä kiinteähintaisia että käytön mukaan laskutettavia tietoliikenneyhteyksiä. Yhteys voi olla kotipäätteellä tai matkapuhelimessa.

Verovapaussäännös koskee ainoastaan palkansaajan työkäyttöä varten järjestettyä Internet-yhteyttä. Työnantajan kustantamassa Internet-viihdepaketissa ei ole kysymys työkäyttöä varten kustannetusta tietoliikenneyhteydestä, vaikka viihdepaketin hintaan sisältyisi myös Internet-yhteys. Työnantajan kustantama viihdepaketti on siten veronalainen etu palkansaajalle.

8.2 Laitteisto ja ohjelmat

Verotettavaa etua ei synny myöskään työkäyttöä varten annetusta, työnantajan omistuksessa olevasta tietokonelaitteistosta. Sen sijaan palkansaajan omistukseen annetun laitteiston arvo on veronalainen etu.

Veronalaista etua ei synny myöskään tilanteessa, jossa työnantaja saa omien ohjelmistohankintojensa yhteydessä lisämaksutta kotikäyttöön soveltuvia ohjelmistopaketteja, jotka luovutetaan palkansaajille kotona käytettäväksi. Edellytyksenä on, että palkansaaja tarvitsee annettuja ohjelmia myös työssään.

8.3 Korvaus palkansaajan oman Internet-yhteyden käytöstä

Tuloverolain 69 §:n 4 momentin verovapaussäännös koskee ainoastaan työnantajan järjestämää Internet-yhteyttä. Säännös ei siten koske tilannetta, jossa työnantaja korvaa palkansaajan hankkiman liittymän maksuista myös yksityiskäytön osuuden. Tällöin yksityiskäytön osuus kustannuksista on palkkaa.

Työnantaja voi kuitenkin korvata ennakonpidätystä toimittamatta työkäytön osuuden palkansaajan hankkiman liittymän käyttökustannuksista (EPL 15 §). Tällainen tilanne voi olla kyseessä esimerkiksi silloin, kun työnantaja on velvoittanut palkansaajan hankkimaan tietoliikenneyhteyden kotiinsa, jotta palkansaaja voi hoitaa esimerkiksi valvonta- ja päivystystehtäviä kotonaan.  Jos muuta selvitystä kustannusten jakautumisesta ei ole, työkäytön osuutena voidaan käyttää puolta liittymän maksusta.

8.4 Myös luottamushenkilöiden etu verovapaa

Internet-yhteyden yksityiskäytöstä saatu on verovapaa myös säännöllisesti kokouspalkkiota saaville henkilöille. Esimerkiksi kunnallisen luottamusmiehen tai yrityksen hallituksen jäsenen käyttöön annettu Internet-yhteys on voi siten olla verovapaa etu.

9 Edut, joiden arvoa Verohallinto ei ole vahvistanut

9.1 Arvostamisessa sovellettavat periaatteet

Verotusarvo sellaiselle edulle, jolle ei ole Verohallinnon luontoisetupäätöksessä vahvistettu verotusarvoa, on edun käypä hinta. Yleensä tällä tarkoitetaan edun hankkimisesta työnantajalle aiheutuneita kustannuksia.

Työnantajan ostaman palvelun hintana voidaan yleensä pitää palvelun hankinnasta aiheutuneita kustannuksia. Esimerkiksi työnantajan palkansaajalle kustantaman ulkopuolisen kodinhoitajan tekemän työn luontoisetuarvo on työstä palvelun tuottajalle maksettu hinta. Jos kodinhoitotyön tekee työnantajan palveluksessa oleva palkansaaja, työn arvo lasketaan kodinhoitajan palkan ja sen sivukulujen yhteismäärästä jaettuna tehdyille työtunneille.

Jos luontoisetuna annetaan työnantajan omistama kulutushyödyke, työnantaja joutuu laskemaan edun arvon. Käypää arvoa laskettaessa otetaan yleensä huomioon hyödykkeen hankintameno, mahdolliset edun antamisesta johtuvat juoksevat kustannukset, poistot ja sitoutuneen pääoman korko. Pääomakustannusten laskennassa koron määränä käytetään valtiovarainministeriön puolivuosittain vahvistamaa peruskorkoa. Arvo tarkistetaan peruskoron muuttuessa. Pääoma-arvo pienenee vuosittain hyödykkeestä tehtyjen poistojen mukaisesti

Vuokratun hyödykkeen käypä arvo puolestaan on tyypillisesti maksetun vuokran määrä. Edellytyksenä tälle on, että hyödyke on vuokrattu työnantajasta riippumattomalta kolmannelta osapuolelta.

9.2 Esimerkki, vene-etu

Työnantaja voi hankkia veneen, joka on sekä työnantajan edustuskäytössä että jonkun henkilökuntaan kuuluvan yksityiskäytössä. Veneen yksityiskäytöstä syntyy luontoisetu, jonka verotusarvo on edun käypä arvo.

Oikeuskäytännössä on katsottu, että edun käypää arvoa ei voida laskea pelkästään työnantajan kirjanpitoon merkityn veneeseen kohdistuvan poiston osuuden ja käyttökustannusten perusteella (KHO 16.12.1985 taltio 5808). Riittävänä käyvän arvon perusteena ei ole myöskään pidetty vuokraa, jolla vastaavanlainen vene olisi voitu vuokrata ulkopuoliselta.

Vene-edun arvon voi laskea siten, että veneen hankintameno jaetaan veneen oletetulle käyttöajalle. Näin saatuun vuotuisen poiston määrään lisätään pääomalle laskettu korko ja veneen käyttökustannukset. Korkona käytetään valtiovarainministeriön puolivuosittain vahvistamaa peruskorkoa. Käyttökustannuksia ovat muun muassa polttoaineesta, vakuutuksista ja veneen talvisäilytyksestä aiheutuneet menot. Jos vene on myös edustuskäytössä, jaetaan saatu arvo edustus- ja yksityiskäytön suhteessa. Tässä voidaan soveltaa sama periaatteita kuin asunnon edustuskäytön huomioon ottamisessa. Laskelman perusteella saatu vuosiarvo jaetaan edun todellisilla käyttökuukausilla, jolloin saadaan kuukausikohtainen arvo.

9.3 Esimerkki, moottoripyöräetu

Moottoripyöräedun luontoisetuarvo lasketaan vene-edun kaavaa mukaillen. Muunlaiselle laskentatavalle ei ole perusteita, koska moottoripyöräedulle ei ole luontoisetupäätöksessä omaa laskentakaavaa. Esimerkiksi autoedun kaavaa ei siten voida soveltaa moottoripyöräedun luontoisetuarvon laskemisessa.

Jos työnantaja hankkii työsuhdemoottoripyörän leasing-sopimuksella, moottoripyöräedun luontoisetuarvo palkansaajan verotuksessa on työnantajalle aiheutuva kustannus (leasing-maksu kuukaudessa) vähennettynä toimistokuluilla.

Palkansaajalle syntyy moottoripyöräetu myös moottoripyörän seisonta-ajalta. Jos moottoripyörällä ajetaan esimerkiksi 5 kuukautta ja moottoripyörä on seisonnassa 7 kuukautta, vuodelle laskettu luontoisetuarvo jaetaan viidelle kuukaudelle. Moottoripyöräetu lasketaan vene-edun kaavalla, joten työnantajalle seisonta-ajalta aiheutuvat pääomakustannukset tulevat huomioitua jo palkansaajalle viideltä kuukaudelta merkittävän moottoripyöräedun määrässä.

9.4 Esimerkki, polkupyöräetu

Työsuhdepolkupyörän luontoisetuarvon lasketaan vaikuttaa se, onko kyseessä työnantajan omistama vai leasing-sopimuksella hankkima polkupyörä.

Jos työnantaja omistaa työsuhdepolkupyörän, sen luontoisetuarvo palkansaajan verotuksessa lasketaan siten, että pyörän hankintahinta jaetaan pyörän oletetuilla käyttövuosilla. Saatuun arvoon lisätään pääoman (pyörän hinta) korko. Näin saadaan vuotuiset pääomakustannukset. Jos työnantaja maksaa myös pyörän huolto-, korjaus- yms. kuluja, lisätään niistä aiheutuneet kustannukset pääomakustannuksiin. Saatu summa on edun vuosiarvo. Kuukausittain palkanlaskennassa käytettävä arvo saadaan jakamalla vuosiarvo käyttökuukausilla.

Jos työnantaja hankkii työsuhdepolkupyörän leasing-sopimuksella, polkupyöräedun luontoisetuarvo palkansaajan verotuksessa on työnantajalle aiheutuva kustannus (leasing-maksu kuukaudessa) vähennettynä leasing-yhtiölle maksetuilla toimisto- ja käsittelykuluilla.

9.5 Esimerkki, kesämökkietu

Jos yrityksellä on lomanviettopaikka, joka on koko henkilökunnan käytössä, kysymyksessä on verovapaa henkilökuntaetu (tuloverolaki 69 § 1 momentti 4 kohta). Jos lomaviettopaikka on vain yhden henkilön tai rajatun henkilöryhmän käytössä, siitä syntyy kuitenkin veronalainen etu. Edun arvo on se käypä hinta, joka vastaavanlaisesta lomaviettomahdollisuudesta jouduttaisiin vuokrana maksamaan.

10 Työsuhdematkalippu

10.1 Työsuhdematkalippuedun määritelmä

Työsuhdematkalipusta säädetään tuloverolain 64 §:n 2 momentissa. Lainkohdan mukaan työnantajan työntekijälleen antama enintään 300 euron arvoinen joukkoliikenteen henkilökohtainen matkalippu asunnon ja työpaikan välistä matkaa varten on verovapaata tuloa. Lisäksi matkalippu on verovapaata tuloa 600 euroa ylittävältä osalta 3 400 euroon asti.

Säännös koskee yleisesti käytössä olevaa säännöllistä henkilöliikennettä ja niin sanottuja reittitakseja. Soveltamisalan ulkopuolelle jää julkisesta liikenteestä lentoliikenne ja tilausliikenne, kuten normaali taksiliikenne.

Verovapaus koskee vain henkilökohtaisia matkalippuja, ei haltijakohtaisia arvolippuja. Henkilökohtaisena työsuhdematkalippuna asunnon ja työpaikan välistä matka varten pidetään kuitenkin myös henkilökohtaiselle matkakortille ladattua arvolippua, vaikka tällaisella lipulla voitaisiin maksaa myös mukana matkustavan toisen henkilön matka.

10.2 Kohdennettu maksuväline

Työsuhdematkalippu on niin sanottu kohdennettu maksuväline. Kohdennetun maksuvälineen on täytettävä Verohallinnon ohjeessa ”Luontois- ja henkilökuntaetujen hankkiminen kohdennetulla maksuvälineellä” (Verohallinnon ohje dnro A26/200/2013) mainitut edellytykset, jotta sitä voidaan käyttää verotuetun työsuhdematkalipun järjestämiseen.

10.3 Edun arvostaminen

Tuloverolain 64 §:ssä määritellään työsuhdematkalipun verovapaa osa euromääräisesti. Työsuhdematkalippu on verovapaata 300 euroon asti. Lisäksi työsuhdematkalippu on verovapaata tuloa 600 euron ylittävältä osalta 3 400 euroon asti. Verovapaan edun määrä on siten enintään 3 100 euroa vuodessa. Työnantajan tarjotessa palkansaajalle työsuhdematkalipun, jonka arvo on 600 euron ja 3 400 euron välillä, edun veronalainen osa on 300 euroa.

0              300 €           600 €       3 400 €
/_________/_________/___________…_____/____________
verovapaa     veronalainen        verovapaa             veronalainen

Työnantaja voi tarjota kaikissa tilanteissa vuotuisena verovapaana etuna 300 euroa. Tällöin työnantajan ei tarvitse selvittää palkansaajan todellisia asunnon ja työpaikan välisiä kustannuksia. Jos työnantaja antaa suuremman edun, työnantajan on selvittävä palkansaajan todellisten matkakustannusten määrä, koska verovapaa etu ei voi olla matkakustannuksia suurempi.

Työnantaja voi periä lipun hankinnasta korvausta palkansaajalta. Tämä palkansaajan nettopalkasta vähennettävä korvaus pienentää verotettavaa etua.

10.4 Palkansaajan vähennysoikeus

Työsuhdematkalippuetu vaikuttaa asunnon ja työpaikan välisten matkojen perusteella tehtävään matkakuluvähennykseen. Palkansaajalle ei synny vähennettäviä matkakustannuksia siltä osin kuin hän on saanut verovapaan lippuedun. Sen sijaan itse maksettu hinnan osa ja palkaksi katsottu osuus ovat vähennyskelpoisia.

10.5 Lipun hankkiminen

Huojennussäännöstä voidaan soveltaa vain työnantajan antamiin matkalippuihin. Jos palkansaaja ostaa lipun itse ja työnantaja maksaa hänelle lipun hinnan tai osan siitä, työnantajan maksama osuus on kokonaan palkkaa.

Työsuhdematkalippu voidaan toteuttaa olemassa olevia matkakortti- ja lippujärjestelmiä hyödyntäen. Työnantaja voi esimerkiksi sopia lipunmyyntiorganisaation (esimerkiksi Valtion Rautatiet, Matkahuolto ja Helsingin seudun liikenne HSL) tai liikennöitsijän kanssa siitä, että nimettyjen palkansaajien lipun hinta laskutetaan, joko kokonaan tai osittain, työnantajalta. Lipun hankkiminen voidaan järjestää myös siten, että työnantaja luovuttaa palkansaajalle arvoseteleitä, joita käyttäen palkansaaja hankkii itse matkalipun.

Verotuksen kannalta ei ole merkitystä sillä, kenen liikkeelle laskemia setelit ovat tai kuka muun vastaavan maksujärjestelyn tarjoaa. Muita maksujärjestelyjä ovat muun muassa erilaiset mobiilipalvelut ja Internetin välityksellä tapahtuva maksaminen. Erilaisten maksuvälineiden käyttämisen edellytyksenä on kuitenkin, että käyttäjän henkilöllisyys ja maksuvälineen kohdennettavuus voidaan tarvittaessa todeta.

10.6 Mille matkalle

Huojennus koskee ainoastaan asunnon ja työpaikan välistä matkaa varten annettua lippua. Se ei voi oikeuttaa edellä mainittua matkaa pitemmille matkoille. Lipun käyttöön ei liity matkojen lukumäärää tai kellonaikaa koskevia rajoituksia, vaan lippua voi käyttää myös vapaa-ajan matkoihin.

10.7 Asiointilippu

Joskus palkansaaja joutuu työntehtäviänsä hoitamisessa käyttämään julkisia kulkuneuvoja. Tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi lähetin, vahtimestarin ja tarkastajan työt. Tällöin työnantaja on saattanut hankkia hänelle lipun julkisiin kulkuneuvoihin. Lippu on hankittu ensisijaisesti työtehtävien hoitamista varten, joten se voi oikeuttaa asunnon ja työpaikan välistä matkaa laajemmalle alueelle, esimerkiksi Helsingissä asuva ja työssä käyvä henkilö voi saada seutulipun.

Jos lipun käyttö on sallittu myös asunnon ja työpaikan välisillä matkoilla, palkansaajalle syntyy tältä osin veronalainen etu. Vaikka asiointilippu oikeuttaisi matkustamaan kotimatkaa laajemmalle alueelle, veronalainen etu lasketaan asunnon ja työpaikan välisiin matkoihin tarvittavan lipun hinnasta.

10.8 Minkä vuoden tuloa

Luontoisetu verotetaan sinä aikana, jolloin etu on ollut palkansaajan käytössä. Työsuhdematkalipun todellinen käyttöaika ei kuitenkaan ole aina selvitettävissä. Tällöin veronalainen etu syntyy sinä vuonna, jolloin palkansaajalle annetaan matkalipun ostoon oikeuttavia maksuvälineitä, esimerkiksi työmatkaseteleitä. Samoin, jos lippu oikeuttaa tiettyyn määrään matkoja ja on voimassa esimerkiksi vuoden ostopäivästä, etu verotetaan lipun ostovuoden tulona.

Jos työnantaja ostaa lipun, joka on voimassa tietyn ajanjakson, joka ajoittuu kahdelle eri vuodelle, hinta jaetaan näille vuosille lipun voimassaoloaikojen suhteessa. Jos lippu on esimerkiksi voimassa 1.11.2013–31.3.2014, 2/5 lipun hinnasta on vuoden 2013 tuloa ja 3/5 vuoden 2014 tuloa. Palkansaajan vähennysoikeus jakautuu samalla tavalla.

10.9 Vuosi-ilmoitus

Palkaksi katsottu osa työsuhdematkalipun hinnasta merkitään vuosi-ilmoituksen saajakohtaisen erittelyn kohtaan 40 (Muut verotettavat luontoisedut). Tämän lisäksi vuosi-ilmoitukselle merkitään palkansaajan verotuksessa vähennyskelpoinen määrä kohtaan 48. Tähän kohtaan merkitään sekä palkkana verotettu summa että palkansaajan työnantajalle maksama korvaus työsuhdematkalipusta. Lisäksi kohtaan 49 merkitään edun verovapaa määrä.

Työsuhdematkalipusta on aina tehtävä vuosi-ilmoitusmerkintä myös silloin, kun verotettavaa etua tai vähennettävää määrää ei ole.

11 Ohjeen soveltaminen

Ohjetta sovelletaan 1.1.2014 alkaen.

johtava veroasiantuntija Tero Määttä

ylitarkastaja Janne Myllymäki