Tulorekisterin vastuu tulotietojen oikeellisuudesta laajenee 2027 – uudistus vaikuttaa luottotietorekisteriotteen tietoihin

2.2.2026

Tulevaisuudessa tulonsaajan on mahdollista vaatia Tulorekisteriyksiköltä häntä koskevien henkilötietojen oikaisemista ja niiden käsittelyn rajoittamista. Hän voi myös pyytää puuttuvien tietojen lisäämistä. Tämä on mahdollista vuoden 2027 alusta alkaen. Tämän jälkeen tieto kiistosta välitetään tulorekisteristä positiiviseen luottotietorekisteriin. Luotonantajat saavat tiedon kiistosta tilaamillaan luottotietorekisteriotteilla.

Yksityishenkilö näkee tiedon kiistämistään tulotiedoista hänen tiedoistaan tilatuilla luottotietorekisteriotteilla. Luottotietorekisteriotteet ovat saatavilla positiivisen luottotietorekisterin sähköisessä asiointipalvelussa.

Mistä on kyse?

Jos tulonsaajalla näkyy kiistetty tulotieto luottotietorekisteriotteella, luotonantajan tulee tarkastella henkilön tulotietoja tavanomaista huolellisemmin ja hyödyntää muitakin lähteitä kuin luottotietorekisteriotetta. Luotonantaja voi esimerkiksi tiedustella tulotietoja suoraan luotonhakijalta itseltään.

Miten muutos etenee ja milloin?

Positiivisessa luottotietorekisterissä valmistellaan kiistomerkintöjen vastaanottamista tulorekisteristä, ja tämän tiedon jakamista edelleen luotonantajille luottotietorekisteriotteilla. Luotonantajat voivat tutustua uudistuksen aiheuttamiin muutoksiin ennalta, ja tehdä järjestelmiinsä tarvittavat muutokset tiedon vastaanottamiseksi. Lisäksi heidän tulee testata toimintoa hyvissä ajoin ennen kuin tiedon jakaminen luottotietorekisteristä alkaa vuonna 2027. Muutos etenee seuraavan aikataulun mukaan: 

  • Rajapintakuvaus julkaistaan 1.4.2026
  • Sidosryhmätestaus alkaa elokuussa 2026
  • Tulotietojen kiistomerkintä näkyy luottotietorekisteriotteilla 4.1.2027 alkaen
    • Muutos julkaistaan tuotantoympäristöön jo ennakkoon lokakuussa 2026

Lue lisää

Tulorekisterin uutinen: Tutustu teknisiin ohjeisiin: tulorekisterin vastuu tietojen oikeellisuudesta laajenee vuonna 2027


Sivu on viimeksi päivitetty 2.2.2026