Ilmoita työtapaturmavakuutetun ammattiluokka tulorekisteriin

26.1.2022

Työnantajan on otettava työtapaturma- ja ammattitautivakuutus työntekijöilleen ennen palvelussuhteen alkamista, jos vakuuttamisen ehdot täyttyvät.

Kun työntekijä on työtapaturmavakuutettu, ilmoita tulorekisteriin palkkailmoituksella aina myös työntekijän ammattiluokka Tulorekisterin TK10-ammattiluokituksen 5-numeroisilla koodeilla. Ammattiluokitus on julkaistu Tilastokeskuksen sivuilla. Ohjeita ammattiluokan koodin valintaan saat omalta tapaturmavakuuttajaltasi.

Väärä tai puuttuva ammattiluokkatieto vaikuttaa vakuutusmaksun määrään. Vakuutusmaksut määrätään pääsääntöisesti kerran vuodessa tulorekisteristä saatujen tietojen perusteella.

Useissa palkkaohjelmistoissa voit tallentaa työtapaturmavakuuttamisen tiedot ohjelmistoon jokaisesta työntekijästä erikseen. Tiedot voi merkitä uuden työntekijän tietoihin jo siinä vaiheessa, kun työ alkaa.

Työtapaturmavakuuttajat tarvitsevat myös nämä tiedot

Jos työnantajalla on useampi kuin yksi työtapaturmavakuutus, ilmoita vakuutusyhtiön yhtiötunnus ja vakuutusnumero. Niiden avulla maksetut palkat kohdistetaan oikeaan vakuutukseen. Muista ilmoittaa vakuutusnumero myös, jos vakuutusyhtiö on vaihtunut.

Ilmoita lisäksi poissaolo- ja palvelussuhdetiedot. Työtapaturmavakuuttajat tarvitsevat tietoja ansionmenetyskorvauksen määrittämisessä.

Käytä sijaismaksajatilanteissa varsinaisen työnantajan ilmoituksella sijaismaksamiseen tarkoitettuja tulolajeja (palkoissa tulolajit 321‒325).

Käytä vakuuttamisen poikkeustilanteen tyyppiä vain, jos vakuuttamisvelvollisuutta ei ole

Työtapaturmavakuutettavaa työntekijää koskevalle palkkatietoilmoitukselle ei saa merkitä vakuuttamisen poikkeustilanteen tyyppiä ”Ei vakuuttamisvelvollisuutta (työtapaturma- ja ammattitautivakuutus)”.

Vakuuttamisen poikkeustilanteen tyyppiä käytetään työtapaturmavakuutuksesta vain tietyissä tilanteissa, joissa vakuuttamisvelvollisuutta ei ole.

YEL- tai MYEL-vakuutetun yrittäjän vakuutusvelvollisuus

Kun maksat palkkaa YEL- tai MYEL-vakuutetulle yrittäjälle, ilmoita tieto työeläkevakuutuksesta (YEL tai MYEL) ja vakuuttamisen poikkeustilanteen tyypit:

  • Ei vakuuttamisvelvollisuutta (työeläkevakuutus)
  • Ei vakuuttamisvelvollisuutta (työttömyysvakuutus)
  • Ei vakuuttamisvelvollisuutta (työtapaturma- ja ammattitautivakuutus).

Yrittäjän palkasta peritään työnantajan sairausvakuutusmaksu. Ilmoita sairausvakuutusmaksun määrä kerran kuukaudessa työnantajan erillisilmoituksella.

Tietojen korjaaminen

Virheelliset tiedot korjataan yleensä korvaavalla ilmoituksella. Jos olet ilmoittanut virheellisen ammattiluokan, korjaa ammattiluokka korvaavalla ilmoituksella. Anna korvaavalla ilmoituksella kaikki tiedot uudelleen, eli uusien ja muuttuneiden tietojen lisäksi on annettava myös alkuperäisessä ilmoituksessa oikein olleet tiedot.

Jos olet ilmoittanut virheellisen Ei vakuuttamisvelvollisuutta -tiedon, korjaa tiedot mitätöimällä. Mitätöi annettu ilmoitus ja anna kaikki tiedot uudelleen uudella ilmoituksella. Tee uusi ilmoitus ja vanhan ilmoituksen mitätöinti saman päivän aikana.

Jos korjaat samalla ilmoituksella sekä ammattiluokan että Ei vakuuttamisvelvollisuutta -tiedon, korjaa tiedot mitätöimällä.

Jos saat tietojen korjauspyynnön ja sinulla on työtapaturmavakuutus voimassa, mutta et ole maksanut siihen liittyen palkkaa, ota yhteyttä omaan työtapaturmavakuutusyhtiöösi. Yhteystiedot löytyvät Tapaturmavakuutuskeskuksen sivuilta.

Tarkempia ohjeita ja esimerkkejä löydät yksityiskohtaisista ohjeista:

Sivu on viimeksi päivitetty 26.1.2022