Jätevero

Jäteveroa maksetaan kaatopaikalle toimitettavasta jätteestä. Ympäristöpoliittisten tavoitteiden lisäksi jäteverolla on myös valtiontaloudellista merkitystä. Sillä halutaan erityisesti vaikuttaa siihen, että jätteiden hyödyntäminen lisääntyy ja kaatopaikalle sijoittaminen vähenee. Verovelvollisia ovat kaatopaikan pitäjät, joiden on rekisteröidyttävä Verohallinnolle.

Jäteveron piirissä on jätteen lopullinen sijoittaminen kaatopaikalle maan päälle tai maahan. Verollisia ovat sekä yleisille että yksityisille kaatopaikoille toimitettavat jätelaissa tarkoitetut ja jäteverolain liitteenä olevassa verotaulukossa mainitut jätteet.

Veroa ei kanneta jätteestä, joka hyödynnetään kaatopaikalla jäteverolain 6 §:n mukaisesti.

Miten vero määräytyy?

Vero määrätään jätteen painon perusteella ja se on sama jätteen laadusta riippumatta. Veroa on maksettava vuonna 2017 70 euroa tonnilta.

Jäte punnitaan kaatopaikalle toimitettaessa. Niissä poikkeuksellisissa tapauksissa, joissa kaatopaikalla ei ole vaakaa, voidaan tarpeen mukaan käyttää kyseessä olevan jätteen keskimääräistä tilavuuspainoa veroa määrättäessä.

Kuka maksaa jäteveroa?

Jäteveroa maksaa kaatopaikan pitäjä. Kaatopaikan pitäjällä tarkoitetaan sitä, joka ylläpitää jäteverolain mukaista kaatopaikkaa. Käytännössä kaatopaikan pitämiseen on haettava ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupa, jolloin verovelvollinen on ympäristöluvan haltija. Kaatopaikan pitäjän on tehtävä ennen kaatopaikkatoiminnan aloittamista myös Verohallinnolle kirjallinen ilmoitus verovelvolliseksi rekisteröitymistä varten. Myös toiminnan lopettamisesta on ilmoitettava Verohallinnolle.

Jäteveroilmoitus ja veron maksaminen

Jätevero maksetaan verokausittain siitä jätteestä, joka verokauden aikana on toimitettu kaatopaikalle.

  • Verokaudet ovat tammi-maaliskuu, huhti-kesäkuu, heinä-syyskuu ja loka-joulukuu
  • Mikäli jätettä säilytetään väliaikaisella varastoimisalueella (jäteverolain 3.2 § 1 kohta) yli kolme vuotta, vero määrätään kaikista alueella olevista jätteistä.
  • Veroilmoitus on annettava Verohallinnolle kultakin verokaudelta viimeistään verokautta seuraavan kuukauden 18. päivänä. Ilmoitus on annettava erikseen kustakin kaatopaikasta
  • Vero on maksettava oma-aloitteisesti viimeistään verokautta seuraavan kuukauden 27. päivänä.
  • Verovelvollisella on oikeus vähentää verokaudelta maksettavasta verosta kaatopaikalta verokauden aikana poisviedystä jätteestä maksettu tai maksettava vero. Mikäli vähennystä ei voi tehdä täysimääräisenä, voi vähentämättä jääneen määrän vähentää myöhemmissä ilmoituksissa (viimeistään seuraavana kalenterivuonna).
  • Mikäli vähennystä ei ehditä tekemään laissa säädetyssä määräajassa, vähentämättä jäänyt vero voidaan hakemuksesta palauttaa verovelvolliselle. Palauttamisen edellytyksenä on, että verovelvollinen on ollut oikeutettu vähennyksen tekemiseen, mutta suoritettavaa veroa ei ole syntynyt vähennyksen tekemiselle säädettynä määräaikana.

Tilastoilmoitus

  • Verovelvollisen on annettava  erillinen tilastoilmoitus niistä kunakin verokautena kaatopaikalle toimitetuista jätelain 5 §:n 1 momentissa tarkoitetuista jätteistä, jotka eivät ole veronalaisia.
  • Tilastoilmoitus on annettava kultakin verokaudelta viimeistään verokautta seuraavan kuukauden 18. päivänä. Ilmoitus on annettava erikseen kustakin kaatopaikasta.

Lisätietoa