Avoimen yhtiön tai kommandiittiyhtiön nettovarallisuus

Tulolähteen nettovarallisuus on tulolähteen varojen ja velkojen erotus. Nettovarallisuuden avulla jaetaan tulo yhtiömiehille verotettavaksi ansio- ja pääomatuloksi.

Tulolähteen nettovarallisuus saadaan, kun varoista vähennetään velat ja lisätään 30 % maksetuista palkoista.

Tulolähteen varat

Elinkeinotoiminnan nettovarallisuudessa huomioidaan vain elinkeinotoimintaan kuuluvat varat. Yhtymän muiden tulolähteiden tai yhtiömiehen yksityistalouden varoja ei huomioida elinkeinotoiminnan nettovarallisuutta laskettaessa. Varoja voivat olla muun muassa kiinteistöt, rakennukset, rakennelmat, koneet, kalusto, tavarat, varasto, myyntisaamiset ja käteisvarat. Yhtymän saamiset yhtiömiehiltä kuuluvat henkilökohtaiseen tulolähteeseen. Henkilökohtaisen tulolähteen varat ilmoitetaan, vaikka tulolähteeseen ei lasketa nettovarallisuutta.

Tulolähteen velat

Elinkeinotoiminnan nettovarallisuudessa huomioidaan vain elinkeinotoimintaan kuuluvat velat. Yhtymän muiden tulolähteiden tai yhtiömiehen yksityistalouden velkoja ei huomioida elinkeinotoiminnan nettovarallisuutta laskettaessa. Elinkeinotoiminnan velkoja eivät ole yritystoimintaan sijoitettu oma pääoma, varaukset tai verovelka, jota ei ole ennen verovuoden päättymistä määrätty maksettavaksi. Velkaa ei myöskään ole se osa negatiivisesta omasta pääomasta, joka on käytetty yhtiömiesten yksityistalouden rahoittamiseen. Yhtymän tulo-osuuden perusteella yhtiömiehille määrätty maksamaton vero ei myöskään ole yhtymän velkaa.

Elinkeinotoiminnan palkat

Avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön elinkeinotoiminnan nettovarallisuuteen lisätään 30 % maksetuista palkoista. Palkkojen kirjaaminen siirtovelaksi ei riitä. Palkkojen tulee myös olla ennakonpidätyksen alaisia. Myös lähdeveron alaiset palkat rinnastetaan ennakonpidätyksen alaisiin palkkoihin.

Huomioon otetaan verovuoden päättymistä edeltäneiden 12 kuukauden aikana maksetut palkat. Jos tilikausi ja verovuosi on 12 kuukautta pitempi, huomioidaan vain 12 viimeisen kuukauden aikana maksetut palkat. Jos tilikausi ja verovuosi ovat 12 kuukautta lyhyempi, huomioidaan 12 viimeisen kuukauden aikana maksetut palkat.

Verohallinto tekee viran puolesta 30 %:n lisäyksen nettovarallisuuteen, jos veroilmoituksen kohta Maksetut palkat on täytetty.

Yhtiömieskohtainen nettovarallisuus

Yhtiömiehen osuus tulolähteen nettovarallisuudesta määräytyy yhtiösopimuksen mukaan. Yhtiömiehen yhtiösopimuksen mukaista osuutta avoimen yhtiön tai kommandiittiyhtiön tulolähteen nettovarallisuudesta saatetaan joutua oikaisemaan määrätyissä tapauksissa. Yhtiömieskohtaisen nettovarallisuuden oikaisu tehdään ennen kuin sen perusteella lasketaan tulo-osuuden pääomatulo.

Yhtymän asunto yhtiömiehen käytössä

Jos avoimen yhtiön tai kommandiittiyhtiön elinkeinotoiminnan varoihin kuuluu asunto, jota yhtiömies on verovuonna käyttänyt omana tai perheensä asuntona, vähennetään kyseisen osakehuoneiston tai rakennuksen arvo yhtiömiehen nettovarallisuusosuudesta. Vähentämisen edellytyksenä on, että yhtiömies on käyttänyt asuntoa sen verovuoden aikana, jonka veronalaista tuloa tulo-osuus on. Asunnon on lisäksi kuuluttava yhtiön elinkeinotoiminnan varoihin sen verovuoden päättyessä, jonka nettovarallisuuden perusteella pääomatulo-osuus lasketaan.

Asunnon arvona vähennetään sama määrä, jota on käytetty yhtymän elinkeinotoiminnan nettovarallisuuden laskennassa. Jos vain osa elinkeinotoimintaan kuuluvasta huoneistosta tai rakennuksesta on yhtiömiehen asuntona, vähennetään tätä osuutta vastaava määrä.

Asunto luetaan elinkeinotoiminnan nettovarallisuuteen vain, jos sitä käytetään yksinomaan tai pääasiallisesti elinkeinotoiminnassa. Kun asunto on työsuhdeasunto tai se on vuokrattu työntekijälle, asunto kuuluu yhtymän elinkeinotoiminnan varoihin. Yhtiömiehen käytössä olevan asunnon arvo vähennetään yhtiömiehen nettovarallisuusosuudesta silloin, kun se on ollut yhtiömiehen käytössä nimenomaan työsuhteen perusteella.

Jos asunto muutoin on yhtiömiehen käytössä, se ei kuulu yhtymän elinkeinotoiminnan nettovarallisuuteen. Tällöin sen arvoa ei vähennetä yhtiömiehen osuudesta elinkeinotoiminnan nettovarallisuuteen.

Myös kommandiittiyhtiön äänettömän yhtiömiehen käytössä olevan asunnon arvo vähennetään hänen osuudestaan yhtymän varallisuuteen (eli yhtiömiehen maksettuna olevasta panoksesta) ennen pääomatulo-osuuden erottamista.

Yhtiöosuuden hankintavelka

Yhtiöosuuden hankintaan käytetty korollinen velka vähennetään avoimen yhtiön yhtiömiehen ja kommandiittiyhtiön vastuunalaisen yhtiömiehen osuudesta yhtymän elinkeinotoiminnan nettovarallisuuteen. Yhtiöosuuden hankintavelka vähennetään yhtiömiehen sen verovuoden yhtiömieskohtaisesta nettovarallisuudesta, jonka perusteella yhtiömiehen tulo-osuus jaetaan pääoma- ja ansiotuloihin. Yhtiöosuuden hankintavelan määränä vähennetään se velka, joka on ollut maksamatta yhtiömiehen saman verovuoden päättyessä, jolta yhtiömieskohtaista nettovarallisuutta lasketaan. Kommandiittiyhtiön äänettömän yhtiömiehen yhtiöosuuden hankintavelka ei pienennä äänettömän yhtiömiehen yhtiömieskohtaista nettovarallisuutta.

Yhtiöosuuden hankintavelkana pidetään sellaista velkaa, joka otetaan avoimen yhtiön tai kommandiittiyhtiön vastuunalaisen yhtiömiehen yhtiöosuuden ostoa varten tai pääomapanoksen sijoittamiseksi yhtymään sitä perustettaessa.

Esimerkki:

Matti on toisena vastuunalaisena yhtiömiehenä Kauppa Ay:ssä. Matin osuus yhtymän tuloista ja varoista on 50 %. Kauppa Ay:n tilikausi on 1.4. - 31.3.

Matti on maksanut yhtiömiesosuutensa hankinnan vuonna 2008 pankista ottamallaan korollisella velalla. 31.12.2010 Matilla on yhtiöosuuden hankintavelkaa jäljellä vielä 17 000 euroa. Matti on työskennellyt yhtymässä alusta lähtien ja saanut palkkaa. Matti on työsuhteen perusteella saanut asunnokseen yhtymän omistaman osakehuoneiston, jonka arvo on 88 000 euroa. Matti asuu edelleen asunnossa.

Kauppa Ay:n elinkeinotoiminnan tulo on verovuodelta 2011 (1.4.2010 - 31.3.2011) positiivinen. Yhtymän elinkeinotoiminnan nettovarallisuus (31.3.2010) on 212 000 euroa, josta Matin osuus on 106 000 euroa. Kun Matti on käyttänyt verovuonna (2011) omana asuntonaan yhtymän elinkeinotoiminnan varoihin kuuluvaa asuntoa, vähennetään kyseisen osakehuoneiston arvo (88 000e) hänen nettovarallisuusosuudesta (106 000e). Yhtiömieskohtaisesta nettovarallisuusosuudesta (106 000e) vähennetään myös Matin edellisen verovuoden päättymishetken (31.12.2010) mukainen yhtiöosuuden hankintavelka (17 000e).

Matin elinkeinotoiminnan yhtiömieskohtaiseksi nettovarallisuuden määräksi muodostuu 1 000 euroa (106 000e - 88 000e - 17 000e), jonka perusteella Matin Kauppa Ay:stä verovuonna 2011 saama tulo-osuus jaetaan pääomatuloksi ja ansiotuloksi.

 

Avainsanat: