Palvelukaupan siirtohinnoittelu

Konserniyhtiöiden välillä voidaan tarjota useita erilaisia palveluita, kuten hallintopalveluita tai varsinaiseen liiketoimintaan liittyviä palveluita. Siirtohinnoittelun näkökulmasta on tärkeää varmistua siitä, että konsernin sisäisten palveluliiketoimien ehdot vastaavat ehtoja, joista toisistaan riippumattomat osapuolet olisivat sopineet ja palveluita tarjoavalle konserniyhtiölle kertyy vastaava voitto, joka kertyisi riippumattomalle yhtiölle vastaavassa tilanteessa.

Palvelukauppa hinnoiteltava markkinaehtoisesti

Konsernin sisäisillä palveluilla tarkoitetaan yleensä konsernin varsinaiseen liiketoimintaan liittyviä palveluja, kuten myynti-, valmistus- ja tutkimus- ja tuotekehityspalveluja sekä varsinaista liiketoimintaa tukevia palveluja, kuten taloushallinnon palveluja, teknisiä palveluja ja lakipalveluja.

Palvelukaupan siirtohinnoittelussa tavoitteena on, että konserniyhtiöiden väliset palveluveloitukset vastaavat sitä, mistä riippumattomien yhtiöiden välillä olisi vastaavassa tilanteessa sovittu. Palvelua tarjoavan konserniyhtiön näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että yhtiön on saatava markkinaehtoinen korvaus tuottamastaan palvelusta. Palvelua ostavan yhtiön näkökulmasta palveluveloituksen tulisi olla sellainen, jonka myös riippumaton yhtiö olisi valmis palvelusta maksamaan.

Palvelun luonne vaikuttaa palvelukaupan siirtohinnoitteluun

Palveluveloituksista ja muista sopimusehdoista sovittaessa on olennaista tarkastella, minkälaisia toimintoja ja riskejä palvelujen tuottamiseen liittyy. Konsernin sisäiset palvelut voivat esimerkiksi tuottaa huomattavaa lisäarvoa konsernin liiketoiminnalle tai ne voivat olla rutiininomaisia tukipalveluja. Huomattavan lisäarvon tuottavia palveluja voivat olla esimerkiksi tutkimus- ja tuotekehityspalvelut. Toiminnot ja riskit vaikuttavat siihen, minkälaista tulosta itsenäisen yrityksen odotettaisiin vastaavassa tilanteessa tekevän.

Käytännössä konsernin sisäisen palvelukaupan siirtohinnoittelussa tilannetta arvioidaan useimmiten palvelun tuottajan kannalta, erityisesti silloin, kun palveluiden tuottamiseen ei liity merkittävää aineetonta omaisuutta tai erityisosaamista. Tavallisesti palvelun vastaanottajat harjoittavat konsernin varsinaista liiketoimintaa ja vastaavat siihen liittyvistä merkittävimmistä toiminnoista ja riskeistä. Liiketoimintaan liittyvien ja sitä tukevien palvelujen suorittamisessa riskit rajoittuvat ainoastaan palvelun tuottamiseen.

Konserniyhtiöiden keskinäiseen toimintaan voi liittyä käytännössä runsaasti erilaisia toiminnan tukemisen muotoja. Silloin on tärkeää, että tunnistetaan yhteistoiminnan muodot, joissa riippumattomien osapuolten välillä olisi sovittu korvauksen maksamisesta. Konserneissa suoritetaan kuitenkin myös sellaisia toisiin konserniyhtiöihin liittyviä toimia, jotka eivät siirtohinnoittelun näkökulmasta ole toiselta konserniyhtiöltä veloitettavia palveluita. Tällaisia toimia ovat esimerkiksi osakkeenomistajien hyväksi suoritettavat ns. omistajuuteen liittyvät palvelut. Siirtohinnoittelun piiriin kuuluvat palvelut ovat sellaisia, joita konserniyhtiöt voivat konkreettisesti hyödyntää liiketoiminnassaan.

Palvelukaupan markkinaehtoisen hinnan määrittäminen

Siirtohinnoittelun markkinaehtoisuuden todentamiseksi on käytettävissä useita erilaisia menetelmiä, joita on kuvattu OECD:n siirtohinnoitteluohjeissa. OECD:n ohjeet ovat kansainvälisesti hyväksytty, tärkeä tulkintalähde markkinaehtoperiaatteen soveltamisessa.

Tutustu OECD:n siirtohinnoitteluohjeisiin (www.oecd.org)

Lähtökohtaisesti palvelutoiminnassa käytettyjen hintojen markkinaehtoisuus osoitetaan vertailuhintojen avulla. Vertailuhinnoilla tarkoitetaan hintoja, joita on sovellettu toisistaan riippumattomien toimijoiden välisissä palvelukaupoissa. Tätä menetelmää kutsutaan markkinahintavertailumenetelmäksi. Menetelmää voidaan soveltaa parhaiten silloin, kun yhtiö ostaa samanlaisia palveluja kolmansilta osapuolilta tai palveluja suorittava yhtiö myy samaa palvelua riippumattomille ja vertailukelpoisille osapuolille.

Konsernin sisäisille palveluille ei yleensä löydy suoria vertailukohteita markkinoilta, ellei yhtiö myy samoja palveluja myös konsernin ulkopuolelle. Sen vuoksi konsernin sisäiset palvelut hinnoitellaan yleensä määrittämällä palvelun suorittamiseen liittyvät kustannukset sekä niiden päälle laskettava voittolisä. Tyypillisesti arvioidaan liikevoittoa suhteessa liikekustannuksiin. Tämä menetelmä on nimeltään liiketoiminettomarginaalimenetelmä.

Kustannuspohjaan luetaan palvelun tuottamisesta aiheutuneet välittömät ja välilliset kustannukset. Voittolisän suuruus määräytyy tuotettujen palveluiden mukaan. Tavallisesti voittolisän markkinaehtoisuus on osoitettu vastaavia palveluita myyvien itsenäisten yhtiöiden kustannuksille lasketun liikevoiton mukaan.

Riippumattomien yritysten liikevoittotasoja voidaan pyrkiä selvittämään kaupallisten tietokantojen avulla (esimerkiksi Bureau van Dijkin Amadeus-tietokanta). Tietokantaan tehtävän vertailuhaun hakukriteerit on tärkeää määrittää huolellisesti, jotta valikoituvat yhtiöt ovat toiminnoiltaan, riskeiltään ja esimerkiksi arvokkaan aineettoman omaisuuden hyödyntämisen kannalta vertailukelpoisia. Yksittäisten verrokkien vertailukelpoisuus on lisäksi arvioitava huolellisesti suhteessa vertailtavaan yhtiöön, joka tavallisesti palveluihin liittyvissä liiketoimissa on palvelun tarjoaja.

Muuta palvelukaupan siirtohinnoittelussa huomioitavaa

Palvelukaupan siirtohinnoittelussa on tärkeää huomioida myös seuraavat asiat:

Keskitetyt palvelut

Tavallisesti liiketoiminnan kasvaessa konsernin sisäiset palvelut keskitetään tietyn konserniyhtiön hoidettavaksi. Jos esimerkiksi emoyhtiö tuottaa samaa palvelua monille konserniyhtiöille, palveluiden tuottamisesta aiheutuneet kustannukset pitää voittolisä huomioon ottaen kohdistaa konserniyhtiöille sen mukaan, kuinka paljon yhtiöt ovat palveluja hyödyntäneet.

Jos palveluiden käyttöä ei ole mahdollista seurata luotettavasti, veloitukset voidaan joutua kohdentamaan jotakin yleisempää jakoperustetta käyttämällä. Tavallisin – joskaan ei aina luotettavin – jakoperuste on yhtiöiden liikevaihtojen suhde. Tällainen palveluveloitusten laskuttamisen malli sopii yleensä vähäisen riskin sisältäviin ja vähäistä arvoa tuottaviin palveluihin, kuten hallintopalveluihin.

Palvelutoiminnon ylläpitäminen

Jotakin konsernin palvelutoimintoa voidaan joutua ylläpitämään, vaikka palvelua ei käytettäisi kovin säännöllisesti. Lähtökohtaisesti myös tällaisista niin sanotuista varallaolopalveluista tehdyt veloitukset ovat perusteltuja, jos palvelutoiminnon ylläpitäminen hyödyttää konserniyhtiötä pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna.

Konsernin toimintamallin muutostilanteet

Konsernin toimintamallin muuttuessa osa palveluyhtiön toiminnoista ja riskeistä saatetaan siirtää muualle. Palveluyhtiön kohdalla toimintojen ja riskien muuttuminen tarkoittaa käytännössä palveluista perittävän voittolisän muuttumista. Kaikissa muutostilanteissa yhtiön tulee tarkistaa siirtohinnoittelumalliaan ja päivittää muutokset dokumentointiin. Lisäksi on arvioitava, pitääkö palveluita tuottavan yhtiön saada siirretyistä toiminnoista ja riskeistä erillinen korvaus. Tällainen tilanne voi olla kyseessä esimerkiksi silloin, kun siirrettävät toiminnot muodostavat liiketoimintakokonaisuuden, johon liittyy huomattavia tulonodotuksia.

Lue lisää liiketoimintamallin muutostilanteista 

Lue lisää siirtohinnoittelusta

Avainsanat: