Konsernin sisäisen rahoituksen siirtohinnoittelu

Konsernin sisäiset rahoitustapahtumat ovat olennainen osa kansainvälisten yritysten toimintaa. Siirtohinnoittelun näkökulmasta konsernin sisäisissä rahoitusjärjestelyissä tulee varmistua siitä, että sovelletut ehdot vastaavat ehtoja, joista toisistaan riippumattomat osapuolet olisivat sopineet ja konserniyhtiölle kertyy vastaava voitto, joka kertyisi riippumattomalle yhtiölle vastaavassa tilanteessa.

Rahoittajan saatava markkinaehtoinen tuotto sijoitukselleen

Konsernin sisäiseen rahoitukseen liittyvät siirtohinnoittelukysymykset voivat käsittää monia eri osa-alueita. Esimerkiksi lainajärjestelyt, vakuus- ja takausjärjestelyt, konsernin yhteiset kassatilijärjestelmät sekä erilaiset suojausmekanismit ja -instrumentit ovat tavallisia konsernin sisäisen rahoituksen osa-alueita.

Rahoitukseen liittyvien liiketoimien siirtohinnoittelussa keskeisin tavoite on varmistua siitä, että konsernin sisäisen rahoituksen ehdot vastaavat niitä ehtoja, joista toisistaan riippumattomat osapuolet olisivat sopineet vastaavassa tilanteessa. Konsernin sisäisessä rahoituksessa on olennaista huolehtia siitä, että kaikissa tilanteissa rahoittaja saa sijoitukselleen markkinaehtoisen tuoton.

Rahoituksen eri osa-alueilla on omia erityispiirteitään, jotka vaikuttavat markkinaehtoisten hintojen määrittämiseen. Konserniyhtiöiden välinen velkasuhde on yleisin rahoitukseen liittyvä siirtohinnoittelukysymys. Sen vuoksi tässä yhteydessä keskitytään konsernin sisäisten lainojen osalta markkinaehtoisen koron määrittämiseen liittyviin keskeisiin kysymyksiin.

Rahoitusjärjestelyjen on oltava markkinaehtoisia

Toisistaan riippumattomien osapuolten välisissä rahoitusjärjestelyissä rahoituksen muoto ja ehdot sovitaan tapauskohtaisesti molempien osapuolten tavoitteiden ja tarpeiden mukaan. Konsernin sisäisistä lainoista sovittaessa tulee soveltaa vastaavaa lähestymistapaa. Kun konsernin sisäisen lainan koron markkinaehtoisuutta arvioidaan, huomioon täytyy ottaa esimerkiksi lainaa ottavan yhtiön toiminnot, varat ja riskit. Käytännössä tämä voi tarkoittaa muun muassa lainanottajan luottokelpoisuuden, maksukyvyn ja tulevaisuudennäkymien tarkempaa tarkastelua.

Pääsääntönä voidaan pitää, että mitä huonompi maksukyky, heikompi tase ja huonommat tulevaisuuden odotukset lainaa ottavalla yhtiöllä on, sitä suuremman riskin lainaa antava yhtiö ottaa lainaa myöntäessään. Vastaavasti mitä suuremman riskin lainaa antava yhtiö ottaa, sitä suurempaa korkoa ja tiukempia lainaehtoja lainanantaja myös vaatii.

Lainaa ottavan yhtiön luottokelpoisuutta voidaan tarkastella esimerkiksi yhtiön kassavirran ja varallisuuden sekä näistä muodostuvan maksukyvyn kautta. Kun luottokelpoisuutta arvioidaan, huomiota voidaan kiinnittää muun muassa seuraaviin seikkoihin:

  • Tuottaako liiketoiminta voittoa vai tappiota?
  • Miten lainaa ottava yhtiö pystyy suoriutumaan lainaan liittyvistä lyhennyksistä ja koroista muiden liiketoimintaan liittyvien kulujen jälkeen?
  • Onko yhtiöllä varallisuutta, jota voidaan käyttää lainan vakuutena?
  • Minkälaiset yhtiön tulevaisuuden näkymät ovat?
  • Onko liiketoiminta vakaata, kasvavaa vai esimerkiksi hyvin suhdannealtista?

Yhtiön luottokelpoisuus voidaan selvittää tarkemmin määrittämällä lainaa ottavalle yhtiölle luottoluokitus. Luottoluokitus pyrkii mittaamaan todennäköisyyttä, joka yhtiöllä on joutua maksukyvyttömyystilaan. Luottoluokitus voidaan tehdä eri menetelmillä. Käytännössä kuitenkin tavallisin ratkaisu on hyödyntää kaupallisia luottoluokitusohjelmia (esimerkiksi Moody’s tai Standard & Poor’s).

Konserniyhtiöiden välisen lainan korko on määritettävä markkinaehtoisesti

Siirtohinnoittelun markkinaehtoisuuden todentamiseksi on käytettävissä useita erilaisia menetelmiä, joita on kuvattu OECD:n siirtohinnoitteluohjeissa. OECD:n ohjeet ovat kansainvälisesti hyväksytty, tärkeä tulkintalähde markkinaehtoperiaatteen soveltamisessa.

Tutustu OECD:n siirtohinnoitteluohjeisiin (www.oecd.org)

Lähtökohtana markkinaehtoisen korkotason määrittelyssä tulee olla se korkotaso, jota peritään vastaavissa olosuhteissa toisistaan riippumattomien osapuolten välisissä lainajärjestelyissä. Koron markkinaehtoisuutta arvioidaan tavallisesti vertaamalla konsernin sisäistä lainajärjestelyä vastaaviin riippumattomien osapuolten välisiin lainajärjestelyihin. Sovellettava siirtohinnoittelumenetelmä on silloin markkinahintavertailumenetelmä.

Jos lainaa ottavalla yhtiöllä on sisäinen vertailukohde eli samansisältöinen lainasopimus riippumattoman rahoittajan kanssa, konserniyhtiöiden välisen lainan koron markkinaehtoisuutta on arvioitava ensisijaisesti tällaisen sopimuksen perusteella. Yleensä konsernin emoyhtiön luottokelpoisuus ja sen kyky neuvotella lainan ehdoista rahoittajan kanssa ovat erilaisia kuin yksittäisen konserniyhtiön. Emoyhtiön rahoituksen ehtoja ei voida sen vuoksi automaattisesti soveltaa konsernin muiden yhtiöiden saaman sisäisen rahoituksen ehtoina. Jos sisäisiä vertailukohteita ei ole, markkinaehtoisen koron määrittäminen edellyttää vertailuhaun tekemistä kaupallisista tietokannoista. Tietokannoista voidaan hakea eri hakukriteerein tietoja toisistaan riippumattomien yhtiöiden välisistä lainoista.

Lainatietokantoihin voidaan tyypillisesti syöttää erilaisia lainaan ja lainaa ottavaan yhtiöön liittyviä hakukriteerejä. Vertailukelpoisissa lainoissa pitäisi olla sellaiset sopimusehdot, jotka vastaavat mahdollisimman hyvin tarkasteltavana olevan konsernin sisäisen lainan sopimusehtoja. Keskeisimpinä hakukriteereinä voidaan pitää esimerkiksi lainaa ottavan yhtiön luottoluokitusta, lainan etusijaa suhteessa muihin lainoihin, lainasopimuksen allekirjoituspäivämäärää ja laina-ajan pituutta sekä lainan suuruutta, valuuttaa, vakuudellisuutta ja markkina-aluetta. Käytännössä joistakin hakukriteereistä voidaan joutua joustamaan, jotta verrokkilainoja ylipäänsä kyetään tunnistamaan tietokannoista. Löydetyt vertailukelpoiset lainat osoittavat markkinaehtoisen lainamarginaalin vaihteluvälin, jolle konserniyhtiöiden välisen lainan korko tulisi asettaa.

 (sivulta Siirtohinnoittelun dokumentoinnin sisältö)

Muuta rahoituksen siirtohinnoittelussa huomioitavaa

Rahoituksen siirtohinnoittelussa on tärkeää huomioida myös seuraavat asiat:

Erillisyhtiöperiaate

Lähtökohtana markkinaehtoperiaatteen soveltamiselle on niin sanottu erillisyhtiöperiaate. Erillisyhtiöperiaate tarkoittaa sitä, että kutakin konserniyhtiötä arvioidaan konserniyhteydestä erillisenä itsenäisenä toimijana. Esimerkiksi lainaa ottavaa tytäryhtiötä arvioidaan emoyhtiöstä erillisenä toimijana, kun määritetään lainan markkinaehtoista korkoa. Emoyhtiön vahva maksukyky ja varallisuus eivät suoraan vaikuta tytäryhtiön maksukykyyn ja vakuuksiin eivätkä sitä kautta myöskään tytäryhtiöltä perittävän markkinaehtoisen koron määrään.

Lainansaajan maksukyvyttömyys

Jos konserniyhtiö on käytännössä maksukyvytön, se ei normaalisti saa tavanomaista lainarahoitusta kolmansilta osapuolilta. Tällaisen yhtiön rahoittaminen vieraalla pääomalla konsernin sisäisin lainajärjestelyin ja tavanomaisin ehdoin ei välttämättä ole markkinaehtoperiaatteen mukainen ratkaisu.

Kirjalliset sopimukset

Konsernin sisäisissä siirtohinnoittelutilanteissa osapuolten välillä sovitut asiat on syytä vahvistaa kirjallisin sopimuksin, joista ilmenevät yksiselitteisesti sopijapuolet, sopimuksen tarkoitus sekä sopijapuolten oikeudet ja velvollisuudet. Rahoitussopimuksista tulee ilmetä ainakin lainan ottamisen ajankohta, konserniyhtiön lainaaman pääoman määrä, sovellettu korkoehto ja koron maksutapa sekä lainan erääntymisehto.

Lue lisää siirtohinnoittelusta  

Avainsanat: