Ennakollinen keskustelu verotukseen liittyvistä asioista

Konserniverokeskuksen asiakasyrityksillä on mahdollisuus tulla omasta aloitteestaan keskustelemaan verotukseen liittyvistä asioista. Ennakollinen keskustelu on yleensä ajankohtainen silloin, kun se kohdistuu suunnitteilla oleviin järjestelyihin. Ennakollinen keskustelu voidaan käydä myös silloin, kun järjestely on jo toteutunut. 

Tavoitteena on ohjata yritystä toimimaan oikein

Ennakollisen keskustelun avulla on tarkoitus ohjata Konserniverokeskuksen asiakasyritystä toimimaan oikein ennen kuin verotukseen liittyvät järjestelyt ovat tapahtuneet. Tavoitteena on sujuvoittaa verotukseen liittyvien asioiden käsittelyä ja parantaa Verohallinnon toiminnan läpinäkyvyyttä.

Ennakollinen keskustelu on osa Verohallinnon ennakoivaa ohjausta, ja se perustuu viranomaisen velvoitteeseen ohjata verovelvollista. Ennakollisessa keskustelussa pyritään selvittämään yrityksen suunnitteilla olevan (tai jo tehdyn) järjestelyn tavoitteet ja seuraamukset. Ennakollisen keskustelun yhteydessä on tarkoitus selvittää yrityksen ohjauksen tarve. Yritys voi esittää erilaisia verotusta koskevia tilanteita ja pyytää tietoja niiden veroseuraamuksista. Yritys itse kuitenkin valitsee toteutettavan vaihtoehdon.

Ennakollisen keskustelun sisältö

Yksittäistä veroasiaa koskevaa keskustelua käydään yleensä Konserniverokeskuksen asiantuntijoiden ja yritysten edustajien kesken. Keskusteluja voidaan käydä myös yrityksen valtuuttaman edustajan kanssa. Konserniverokeskus huolehtii ohjauksen laadusta siten, että keskusteluihin osallistuu aina vähintään kaksi veroasiantuntijaa. Konserniverokeskuksen asiantuntijajohto osallistuu asioiden käsittelyyn tarvittaessa.

Ennakollisen keskustelun yhteydessä Konserniverokeskus voi ohjata yritystä suullisesti. Lisäksi ohjaus voidaan antaa kirjallisena. Ennakollisesta keskustelusta laaditaan muistio, joka sisältää muun muassa seuraavat tiedot:

  • Peruste tai tausta ennakolliselle keskustelulle
  • Keskustelun aika ja paikka
  • Keskusteluun osallistuneiden henkilöiden nimet
  • Keskustelun kulku, asiakasyrityksen veroasiaan liittyvä selvitys ja oma näkemys tai tulkinta
  • Keskustelun yhteydessä annettu yleinen ohjaus
  • Mahdollinen kirjallinen ohjaus.

Useista samasta veroasiasta käydyistä keskusteluista voidaan laatia yksi yhteinen muistio. Keskustelumuistio toimitetaan yritykselle ennakollisen keskustelun jälkeen sähköpostilla (suojatulla sähköpostiyhteydellä).

Jos veroasia on haastava ja tulkinnallinen, asiasta puuttuu selkeä ja yhdenmukainen oikeuskäytäntö tai osapuolet ovat asian lainsäädännöllisestä tulkinnasta erimielisiä, ohjataan yritystä hakemaan kirjallista muutoksenhakukelpoista ennakkoratkaisua.

Luottamuksensuoja ennakollisen keskustelun yhteydessä

Konserniverokeskuksen asiakasyritykselleen antama yksilöllinen ohjaus on Verohallintoa sitova silloin, kun verotusmenettelystä annetun lain 26 §:n edellytykset täyttyvät. Ennakollisten keskustelujen yhteydessä annettavan ohjauksen katsotaan rinnastuvan esimerkiksi verotarkastuksen tai valvontakäynnin yhteydessä annettuun ohjaukseen.

Sivu on viimeksi päivitetty 17.4.2017