Arvonlisäverotus finanssialalla

Arvonlisäverotuksen näkökulmasta finanssialan toimijoita ovat pankki-, vakuutus- ja rahoitusalan toimijat, jotka liiketoiminnassaan tuottavat AVL 42 §:n mukaisia arvonlisäverottomia rahoituspalveluja. Tällaisia rahoituspalveluja tuottavat myös muut kuin edellä mainitut finanssialan toimijat.

Finanssialan uutiskirjeissä olleita arvonlisäverotuksen asioita

Verohallinto on vuoden 2019 aikana kiinnittänyt huomiota vakuutusedustajien myymien palvelujen arvonlisäverotukseen. Vakuutusedustajat myyvät muun muassa vakuutusten välityspalveluja. Vakuutusedustajien noudattamassa myyntien ja ostojen arvonlisäverokäsittelyssä on ollut epäselvyyttä. 

Vakuutusedustajien suorittamien palvelujen myynnin arvonlisäverokäsittelyn ratkaisee palvelun sisältö. Palvelun myynti ei ole arvonlisäverotonta pelkästään sillä perusteella, että palvelun suorittaja on vakuutusedustaja.

Vakuutusedustajan vakuutusyhtiölle suorittama vakuutuksen välityspalvelu on arvonlisäveroton palvelu. Vakuutusedustaja voi myydä myös muita palveluja ja tavaroita. Näiden myyntien arvonlisäverokäsittely tulee ratkaista tapauskohtaisesti. 

Jos vakuutusedustajalla on arvonlisäverollista myyntiä, vakuutusedustajan tulee rekisteröityä arvonlisäverovelvolliseksi. Rekisteröintiä ei kuitenkaan tarvitse tehdä, jos liikevaihto on alle 10 000 euroa tilikauden aikana. Liikevaihtoon lasketaan mukaan myös vakuutusten välityspalveluista saadut arvonlisäverottomat palkkiot.

Jos vakuutusedustaja on rekisteröity arvonlisäverovelvolliseksi ja edustajalla on arvonlisäverollista myyntiä, edustajalla on oikeus ostovähennykseen. Vähennysoikeus syntyy vakuutusedustajalle siltä osin kuin ostetulla tavaralla tai palvelulla on suora ja välitön yhteys vakuutusedustajan arvonlisäverolliseen myyntiin. Jos ostettu tavara tai palvelu taas liittyy vakuutusedustajan harjoittamaan arvonlisäverottomaan toimintaan, edustaja ei voi vähentää ostohinnan sisältämää arvonlisäveroa.

Vakuutusedustajat voivat tarvittaessa pyytää Verohallinnolta kirjallista ohjausta tai ennakkoratkaisua tarjoamiensa palvelujen arvonlisäverokäsittelyn varmistamiseksi. 

Yllä olevaan liittyen Verohallinto tulee lähettämään edustajille ohjauskirjeen helmi-maaliskuun vaihteessa.

Euroopan Unionin tuomioistuin antoi 3.10.2019 tuomion C-42/18, Cardpoint GmbH, jossa oli kyse käteisautomaattien hallinnointipalvelusta. Palvelu sisälsi muun muassa käteisautomaattien ylläpidon, johon kuului käteisen rahan kuljettaminen ja lisääminen käteisautomaatteihin. Palvelu ei sisältänyt tilisiirtojen toteuttamista. Euroopan Unionin tuomioistuin katsoi, että käteisautomaattien hallinnointipalvelu oli arvonlisäverollinen palvelu.

Verohallinnon näkemyksen mukaan myös muut rahahuoltopalvelut, kuten rahan arvokuljetuspalvelut ja rahan laskentapalvelut ovat arvonlisäverollisia, kun palvelun suorittamiseen ei liity tilisiirtojen toteuttamista. Tällaiset palvelut on käsiteltävä arvonlisäverollisina 1.1.2020 alkaen.