Palkkojen ilmoittaminen sähköisessä asiointipalvelussa on saanut uuden ilmeen

2.11.2022

Tulorekisteri on jatkanut sähköisessä asiointipalvelussa täytettävien ilmoitusten kehittämistä asiakaspalautteiden ja käyttökokemusten perusteella. Olemme päivittäneet palkkatietoilmoituksen ja työnantajan erillisilmoituksen ohjeistusta, selkeyttäneet ilmoitusnäkymiä ja parantaneet niiden käytettävyyttä.

Muutokset on julkaistu sähköiseen asiointipalveluun marraskuun alussa. Samalla julkaisimme päivitettyjä virheselitteitä sekä mahdollistimme tilattujen csv-raporttien noutamisen pakattuina.

Ammattiluokka ja palvelussuhteen tiedot ilmoitetaan jatkossa poissaolojen kanssa samalla sivulla

Suurin muutos ilmoittajalle on ammattiluokan ja palvelussuhteen tietojen uusi sijainti palkkatietoilmoituksessa. Jatkossa tiedot ilmoitetaan vasta tulolajien lisäämisen jälkeen samalla sivulla tulonsaajan poissaolotietojen kanssa.

Palvelussuhde- ja poissaolotiedot ilmoitetaan vain palvelussuhteessa olevista tulonsaajista, joten ne muodostavat nyt aiempaa selkeämmän ilmoituskokonaisuuden.

Aiemmin palvelussuhteen tiedot annettiin tulonsaajan tiedoissa ennen tulolajeja. Muutoksen jälkeen ilmoituksessa pystytään aiempaa paremmin ohjaamaan, milloin ammattiluokka on annettava pakollisena tietona ja milloin sen antaminen on vapaaehtoista.

Lisäksi palkkatietoilmoituksen tietoja on järjestelty uudelleen siten, että yleisimmin täytettävät tiedot ovat sivun yläosassa. 

Ilmoitukseen on myös lisätty päättelysääntöjä, joilla ohjataan ilmoittajaa antamaan vain tarvittavat tiedot. Esimerkiksi tulonsaajan perustiedoissa ei tarvitse enää antaa maakoodia ja maan nimeä, jos tunnisteen tyypiksi on valittu Y-tunnus tai suomalainen henkilötunnus.

Suurin osa täytettävistä kentistä on heti näkyvillä

Uusi ulkoasu tekee sekä palkkatietoilmoituksen että työnantajan erillisilmoituksen selaamisesta aiempaa helpompaa. Ilmoituksen sivujen välillä pääset liikkumaan vapaasti, kun olet täyttänyt ensimmäisen sivun pakolliset kentät. Liikkuminen tapahtuu vaihepolun avulla.

Myös tietojen esitystyyliä on muutettu: samaan tietoryhmään kuuluvat tiedot on nyt ympäröity kehyksellä, ja ne ovat yleensä ilmoittajan nähtävissä heti alusta asti. Aiemmin tiedot oli ryhmitelty erikseen avattavien haitarielementtien alle.

Lisäksi molempien ilmoitusten otsikointia, tietojen täyttöjärjestystä ja ohjetekstejä on selkiytetty.

Päivitetyt virheselitteet auttavat ilmoituksen täyttämisessä

Olemme päivittäneet myös osan virhekoodien selitteistä. Päivitetyt virheselitteet kuvaavat aiempaa selkeämmin, mitä ilmoittajan tulee kussakin tilanteessa tehdä.

Samalla virheselitteiden pituutta on kasvatettu. Enimmäispituus on nyt 450 merkkiä. Päivitettyjä virheselitteitä käytetään sähköisen asiointipalvelun lisäksi rajapinnassa.

Voit noutaa csv-raportit sähköisestä asiointipalvelusta jatkossa valmiiksi pakattuina

Tulorekisteri on lisännyt csv-muotoisten raporttien tilaajille mahdollisuuden noutaa raportit sähköisestä asiointipalvelusta zip-pakattuina.

Zip-pakkaaminen mahdollistaa raporttien aiempaa sujuvamman noutamisen. Muutos koskee 2.11.2022 ja sen jälkeen tilattuja raportteja.

Jos raportin koko on yli 100 Mt, raportti on mahdollista ladata vain zip-muodossa. Lue lisää sähköisen asiointipalvelun raporteista ja raporttien noutamisesta.

Tutustu myös

Näin ilmoitat palkkatulot ja muut suoritukset sujuvasti sähköisessä asiointipalvelussa

Sähköisen asiointipalvelun käyttöohjeet ja kirjautuminen

Sivu on viimeksi päivitetty 2.11.2022