Tulorekisteriin ilmoitetaan nyt myös maksetut eläkkeet ja etuudet

2.1.2021

Tulorekisteri laajeni vuodenvaihteessa. Palkkatietojen lisäksi tulorekisteriin ilmoitetaan nyt myös tiedot maksetuista eläkkeistä ja etuuksista.

Tulorekisteriin ilmoitetaan 1.1.2021 ja sen jälkeen maksetut eläke- ja etuustulot. Tietojen ilmoitusvelvollisuus on eläkkeen tai etuuden maksajalla.

Tulorekisteriin ilmoitetaan esimerkiksi lakisääteiset eläkkeet, vapaaehtoiseen eläkevakuutukseen perustuvat eläkkeet, kaikki veronalaiset etuudet, verovapaat etuudet, jotka vaikuttavat Kelan perustoimeentulotukeen, sekä työttömyyskorvauksiin liittyvät kulukorvaukset.

Tulorekisterin reaaliaikaisia tietoja käyttää päätöksenteossaan tai muissa lakisääteisissä tehtävissään vuonna 2021 yli 300 toimijaa. Tulorekisterin tietoja käytetään keskeisissä yhteiskunnan toiminnoissa, joita ovat esimerkiksi:

  • päiväraha- ja vanhempainrahapäätökset
  • tapaturma- ja liikennevakuutuspäätökset
  • työeläkepäätökset
  • esitäytetty veroilmoitus ja muutosverokortit
  • Tilastokeskuksen tilastot
  • työsuojeluvalvonta
  • aikuiskoulutusetuuksien määrittäminen
  • varhaiskasvatuksen sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakasmaksujen määrittäminen.

Tulorekisterissä ei ole eläke- tai etuuspäätöksen tietoja eikä tietoa siitä, onko hakemus vireillä. Tiedot ilmoitetaan rekisteriin, kun eläke tai etuus on maksettu. Jokainen tulonsaaja voi katsoa tulorekisterin sähköisestä asiointipalvelusta omia tulotietojaan.

Tulorekisterin asiakaspalvelu

Tulorekisterin asiakaspalvelu palvelee 4.1.2021 lähtien arkisin klo 9–16.15.