Tulorekisteri-ilmoitusten viivästymisestä ei myöhästymismaksua vuonna 2020

16.3.2020

Koronatilanne voi aiheuttaa yrittäjille, yrityksille ja kirjanpitäjille vaikeuksia hoitaa tulorekisteri-ilmoitukset. Jos maksettujen palkkojen ilmoittamisen viivästyminen johtuu sairastumisesta, tulorekisterin myöhästymismaksua ei määrätä vuoden 2020 aikana.  

Tulorekisterin tiedon käyttäjien seuraamusmaksujen määräämisestä tiedottaa kukin tiedon käyttäjä erikseen.

Tulorekisterin tiedot ovat lomautettujen ja karanteenissa olevien työntekijöiden toimeentulon perustana

Koronaviruksen aiheuttama pandemia voi aiheuttaa lomautuksia tai tartuntataudin leviämisen estämiseksi työntekijä voi olla määrätty olemaan poissa ansiotyöstään, eristyksessä tai karanteenissa.

Työttömyyskassat määräävät lomautuksiin liittyviä päivärahoja. Päivärahojen myöntämisessä työttömyyskassat käyttävät tulorekisteriin ilmoitettuja tietoja. Siksi on tärkeää, että palkkatiedot ovat oikein tulorekisterissä. Oikeat tulorekisteritiedot ovat työntekijöiden toimeentulon perustana.

Kela myöntää sairauspäivärahaa ja tartuntatautipäivärahaa työntekijälle tai työnantajalle. Kela käyttää tukien myöntämisessä tulorekisteriin ilmoitettuja tietoja. Lue lisää Kelan sivuilta (kela.fi).

Erilaisten etuuksien myöntäminen saattaa koronatilanteessa ruuhkautua. Kun tiedot on ilmoitettu oikein ja kattavasti tulorekisteriin, etuuden myöntämisprosessi on nopeampaa ja jälkikäteen tehtävä selvittelytyö yrityksissä ja kirjanpitäjillä vähenee. Tämä helpottaa omalta osaltaan yrityksiä nykytilanteessa, kun ylimääräistä työtä ei tarvitse tehdä. Kun tarvittavat tiedot ovat tulorekisterissä etuuspäätösten tekijöiden käytettävissä, etuuspäätökset tehdään sujuvasti.

Työntekijä: voit tarkistaa omat tulotietosi tulorekisteristä

Jokainen työntekijä näkee ajantasaisesti tulorekisterin sähköisestä asiointipalvelusta omat palkkatietonsa. Jos tiedoissa on virheitä tai puutteita, suorituksen maksaja on velvollinen korjaamaan tiedot tulorekisteriin.

Katso ohjevideo:  Näin käytät tulorekisteriä - Minun tulorekisterini (YouTube, pituus 7:29 min)

Usein kysyttyä tulorekisteristä: Tulorekisteri-ilmoittaminen ja korona