Teknisen rajapinnan käyttäjät: vuonna 2018 noudetut varmenteet vanhenevat tänä syksynä

7.10.2020

Tulorekisterin varmenne on voimassa kaksi vuotta kerrallaan. Varmenne pitää uusia rajapinnan kautta 60 vuorokauden sisällä ennen sen vanhenemista. Jos varmennetta ei uusita ajoissa, teknisen rajapinnan käyttö estyy. Varmenteen uusimisessa auttaa oma järjestelmätoimittaja.

"Kaksi vuotta on tyypillinen voimassaoloaika varmenteelle maailman mittakaavassa. Mitä kauemmin varmenne on olemassa, sitä enemmän se on alttiina murroille. Alati kehittyvässä ympäristössä, suunta on enemmänkin entistä lyhyemmälle elinkaarelle. Seuraamme kyberturvallisuustilannetta aktiivisesti. Varmenteiden uusiminen on kuitenkin osa prosessia, joten suosittelen, että organisaatiot luovat siihen joustavat menettelyt", toteaa Tulorekisteriyksikön johtaja Terhi Holmström.

Teknisellä rajapinnalla tarkoitetaan eri järjestelmien, esimerkiksi palkkahallinnon ohjelmiston ja tulorekisterin välille rakennettavaa integraatiota.

Tulorekisterin teknisiä rajapintoja käyttävät organisaatiot tunnistetaan käyttämällä tulorekisterin varmennepalvelua. Varmenteella tunnistetaan tietoja tuottava tai käyttävä organisaatio sekä varmistetaan aineiston muuttumattomuus. Varmenteen säännöllisellä uusimisella vähennetään tietomurtojen riskejä ja väärinkäytön mahdollisuuksia.

Tarkista milloin organisaation varmenne vanhenee

Varmenteen haltijaorganisaatio on vastuussa varmenteen voimassaolosta. Varmenteen viimeisen voimassaolopäivän voi tarkistaa varmenteelta tai tulorekisterin sähköisestä asiointipalvelusta.

Tulorekisterin sähköisessä asiointipalvelussa varmenteen voimassaolon näkee sivulta Asetukset > Tekninen rajapinta ja varmenteet. Jos sivua ei ole valikossa, kirjautuneella henkilöllä ole riittäviä valtuuksia varmenteiden hoitamiseen.

Jos käytät rajapintaa palkanlaskentaohjelman kautta, oma järjestelmätoimittaja auttaa voimassaolon tarkistamisessa

Varmenne uusitaan rajapinnan kautta

Palkkajärjestelmissä on erilaisia käytäntöjä varmenteiden ylläpidolle ja jokainen järjestelmätoimittaja ohjeistaa oman järjestelmän osalta, kuinka varmenne uusitaan.

Varmennetta ei voi uusia tulorekisterin sähköisessä asiointipalvelussa, vaan se uusitaan varmennepalvelun rajapinnan kautta. Rajapinnassa on tätä varten oma palvelu (RenewCertificate). Uusimista varten luodaan uusi avainpari, muodostetaan varmenteen allekirjoituspyyntö ja allekirjoitetaan palvelupyyntö voimassaolevaan varmenteeseen liittyvällä avaimella. Varmenteen voi uusia aikaisintaan kuusikymmentä (60) vuorokautta ennen voimassaolon päättymistä. Vanha varmenne säilyy voimassa alkuperäisen voimassaoloajan loppuun asti. Jos varmenteen vaihtaminen tehdään hakemalla kokonaan uusi varmenne, voi sen tehdä milloin tahansa ennen varmenteen vanhenemista.

On tärkeää, että organisaatiossa on luotu varmenteen uusimiselle prosessi ja organisaatio huolehtii, että varmenne uusitaan ennen sen vanhenemista. Tulorekisteri lähettää varmenteen tekniselle yhteyshenkilölle muistutusviestin sähköpostilla, kun varmenne on vanhenemassa. Teknisen yhteyshenkilön tiedot voi päivittää tulorekisterin sähköisessä asiointipalvelussa.

Lue lisää varmenteen uusimisesta:
Varmennepalvelu - Yleiskuvaus (pdf)
Varmennepalvelu - Rajapintakuvaus (pdf)