Elinkeinon- ja maataloudenharjoittajalle maksetut vakuutussuoritukset 2018

Vuosi-ilmoituksen 3928 täyttöohje

Täyttöohje koskee tietuekuvausta ja verkkolomaketta. Tiedot on annettava sähköisesti vuodesta 2018 alkaen, paperilomaketta tietojen antamiseksi ei ole.

Muutokset edelliseen vuoteen

Tämän vuosi-ilmoituksen tiedot annetaan verovuodesta 2018 alkaen myös alle 1 700 euron suuruisista vakutuuskorvauksista.

Yleistä

Vakuutuskorvauksen maksaja tai välittäjä ilmoittaa tällä vuosi-ilmoituksella maksamansa vahinkovakuutuskorvauksen, jonka saajana on avoin yhtiö tai kommandiittiyhtiö taikka osakeyhtiö, osuuskunta tai muu tuloverolain 3 §:ssä tarkoitettu yhteisö. Lisäksi maksaja tai välittäjä ilmoittaa tällä vuosi-ilmoituksella sellaisen luonnolliselle henkilölle tai kuolinpesälle maksamansa vahinkovakuutuskorvauksen, joka liittyy tämän harjoittamaan liike- tai ammattitoimintaan taikka maatalouteen.

Jos vahinkovakuutuskorvaus maksetaan muulle kuin sellaiselle luonnolliselle tai juridiselle henkilölle, jolla on välittömästi vakuutukseen perustuva oikeus vaatia korvausta, suoritusta ei ilmoiteta.
Metsään kohdistuneesta vahingosta maksettu vakuutuskorvaus ilmoitetaan omalla suorituslajillaan puun ostajan vuosi-ilmoituksella.

Tällä vuosi-ilmoituksella ei ilmoiteta henkilövakuutuksen perustuvia vakuutuskorvauksia tai muita suorituksia. Jos henkilövakuutukseen perustuva suoritus maksetaan luonnolliselle henkilölle tai kuolinpesälle, se ilmoitetaan eläkkeiden ja etuuksien vuosi-ilmoituksella. Yhteisöille maksettuja henkilövakuutukseen perustuvia suorituksia ei lainkaan ilmoiteta.

Vuosi-ilmoituksen antaminen

Ilmoitus annetaan maksuvuotta seuraavan tammikuun loppuun mennessä.

Vuosi-ilmoituksen korjaaminen

Vuosi-ilmoitusten korjaamisesta on kerrottu vero.fi-ohjeessa Vuosi-ilmoitusten korjaaminen.

Vuosi-ilmoitusten korjaaminen muuttuu. Uudessa korjaamismenettelyssä uusin ilmoitus korvaa aina edellisen. Saajalla voi olla vain yksi ilmoitus samoilla tunnistetiedoilla. Jos tunnistetiedoissa on virhe, tieto on nollattava ja annettava uusi tieto.

Tämän vuosi-ilmoituksen tunnistetiedot ovat

  • Tietuetunnus (vain tiedostona ilmoitettaessa)
  • Maksuvuosi
  • Maksajan Y-tunnus
  • Vakuutussuorituksen saajan henkilötunnus tai Y-tunnus
  • Vakuutuksen tai vahingon numero
  • Vakuutuskorvauslaji
  • Maksupäivä

Vakuutussuorituksen maksajan tai välittäjän tiedot

Maksajan tai välittäjän Y-tunnus on aina merkittävä.

Vakuutussuorituksen saajan tiedot

Vakuutussuorituksen saajasta ilmoitetaan henkilö- tai Y-tunnus. Henkilötunnusta käytetään silloin, kun suorituksen saajana on elinkeinotoimintaa tai maataloutta harjoittava luonnollinen henkilö, jolla ei ole Y-tunnusta.

Vakuutussuorituksen tiedot

Vakuutuskorvauslaji

Vakuutuskorvauslajiksi merkitään suorituksen kohdistumisen perusteella joko vahinkovakuutuskorvaus, elinkeinotoiminta tai vahinkovakuutuskorvaus, maatalous.

Vakuutuksen tai vahingon numero

Vakuutussuorituksen yksilöimistä varten ilmoitetaan joko vakuutuksen tai vahinkotapahtuman numero.

Vakuutussuorituksen määrä

Kohdassa ilmoitetaan maksetun vakuutussuorituksen määrä.

Maksupäivä

Maksupäiväksi merkitään se päivä, jolloin vakuutussuoritus on maksettu.