Yritysasiakastutkimuksen tulokset: Suomalaisten yritysten mielestä oikein toimiminen kannattaa veroasioissa

Verohallinnon tiedote, 7.2.2018

Verohallinnon teettämässä yritysasiakastutkimuksessa lähes kaikki asiakkaat olivat sitä mieltä, että oikein toimiminen veroasioissa kannattaa. Veroasioiden hoitaminen koetaan myös vaivattomaksi, minkä lisäksi suurin osa yrityksistä maksaa veronsa mielellään.

Harmaata taloutta asiakkaat kertoivat havainneensa aikaisempaa vähemmän. Asiakkaista 17 prosenttia kertoi tietävänsä yrityksen, joka on ostanut tai myynyt tavaraa tai palveluja ilman kuittia. Vastaava luku oli 25 prosenttia vuonna 2015 ja vuonna 2013 jopa 34 prosenttia.

Verohallinnon toimintaa arvioitaessa tyypillisimmin siihen liitettiin arvot nykyaikaisuus ja asiantuntevuus. Peräti 88 prosenttia asiakkaista oli samaa mieltä siitä, että Verohallinnon palvelut ovat nykyaikaisia ja asiantuntevia.

Heikoimmat arviot Verohallinnon toiminnassa sai palvelujen kehittäminen yhteistyössä asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa. Asiakkaista 48 prosenttia oli yhtä mieltä siinä, että tämä kuvaa Verohallinnon toimintaa.

Verohallinnon toimintaan kokonaisuutena oli kuitenkin 82 prosenttia asiakkaista tyytyväisiä. Vain kolme prosenttia asiakkaista ilmoitti olevansa toimintaan tyytymättömiä.

Lue lisää: