Yhteisö – anna veroilmoitus helposti OmaVerossa

Verohallinnon tiedote, 23.4.2018

Suurella osalla yhteisöistä veroilmoituksen määräaika lähestyy. Joulukuussa tilikautensa päättävien yhteisöjen on annettava veroilmoituksensa 30.4.2018 mennessä, eli neljä kuukautta tilikauden päättymisestä.

Yhteisöjen on annettava veroilmoituksensa sähköisesti. Ilmoituksen voi antaa joko OmaVerossa, Ilmoitin.fi:ssä taloushallinto-ohjelman muodostamana tiedostona tai kaupallisten Tyvi-palveluiden kautta. Ilmoitusta ei voi enää antaa Yhteisöjen veroilmoituspalvelussa. Sähköistä ilmoittamista varten yhteisö tarvitsee Katso-tunnisteen.

OmaVero ohjaa ilmoittajaa veroilmoituksen täyttämisessä. Palvelu valitsee ilmoituksen yhteisön muodon mukaisesti, eli ilmoittaja päätyy automaattisesti täyttämään oikeaa ilmoitusta. Palvelussa voi lähettää myös kaikki tarvittavat liitteet. OmaVerossa veroilmoituksella näkyy huomio tietyissä kohdissa, jotka ilmoitukseen on täytettävä. OmaVero myös laskee ilmoitukseen syötettyjä tietoja, esimerkiksi tuloksen tai tappion.

Seuraavan vuoden veroilmoitusta annettaessa ilmoittaminen helpottuu entisestään. OmaVerossa ilmoituksella on esitäytettynä aikaisemmin annettuja tietoja, jolloin näitä ei tarvitse täyttää enää uudelleen – elleivät tiedot ole muuttuneet.

Osakeyhtiön on myös muistettava liittää veroilmoitukseen tilinpäätöstiedot. Tilinpäätöstiedot voi lisätä sähköisen ilmoituksen yhteydessä. Verohallinto välittää tilinpäätösasiakirjat Patentti- ja rekisterihallitukselle kaupparekisterissä julkaistavaksi. OmaVerossa ilmoitettaessa voi valita tiedoston liitetyypiksi ”PRH ja Verohallinto”, jos se on tarkoitettu välitettäväksi kaupparekisteriin. Jos tilinpäätös vahvistetaan veroilmoituksen lähettämisen jälkeen, voi tilinpäätöstiedot lähettää OmaVerosta käyttämällä Tilinpäätöstiedot-toimintoa.

Lisätietoja:

Veroilmoitus:

Tilinpäätöstiedot:

Verkkoseminaarien tallenteet: