Yrityksiin kohdistuvat identiteettivarkaudet jatkuvat

Verohallinnon tiedote, 21.12.2016

Syksyllä jo paljastuneiden kymmenien identiteettivarkauksien jälkeen Verohallinto havaitsee ja torjuu jatkuvasti uusia huijausyrityksiä. Rikollisin keinoin yritettyjen arvonlisäveron palautusten kokonaissumma ylittää 50 miljoonaa euroa. Tulevan lakimuutoksen jälkeen tilinumeron vaihtaminen muuttuu sähköiseksi, mikä ehkäisee identiteettivarkauksia.
 
Yrityksiin kohdistuvien identiteettivarkauksien avulla rikolliset toimijat pyrkivät huijaamaan Verohallinnolta arvonlisäveron palautuksia väärin perustein ja väärille tileille. Havaittujen identiteettivarkauksien lukumäärä lähentelee jo paria sataa tapausta, ja negatiivisten alv-ilmoitusten yhteenlaskettu summa on 55 miljoonaa euroa.

”Huijausyritykset liittyvät erityisesti paperilla annettaviin arvonlisäveron ilmoituksiin, ja siksi olisi hyvä, että yritykset hoitaisivat veroasiansa verkkopalveluissa”, toteaa alv-petosten torjuntaan erikoistunut ylitarkastaja Juha Kuusala.

Vuodenvaihteen lakimuutokset muun muassa velvoittavat yritykset ilmoittamaan oma-aloitteiset verot sähköisesti. Tämän lisäksi eduskunnan juuri hyväksymä uusi laki edellyttää, että yritykset ilmoittavat myös tilinumeromuutoksensa Verohallinnolle sähköisesti. Verkkopalvelujen käyttämiseksi yrityksen on kyettävä tunnistautumaan, mikä vähentää mahdollisuuksia yritystietojen väärinkäyttöön. 

Identiteettivarkauksien valvonta on Verohallinnossa nostettu pysyvästi korkealle tasolle. Tarkistamme erityisesti kaikki paperi-ilmoittajiin liittyvät tilinumeron vaihdokset. Varmistuaksemme, onko esitetty tilinumeron muutospyyntö aito, olemme yhteydessä yrityksiin, joita muutostieto koskee. 

Miten toimia, jos epäilet identiteettivarkautta?

  • Kun Verohallinnossa huomataan, että yritys on joutunut identiteettivarkauden kohteeksi, yritysasiakkaaseen ollaan aina puhelimitse yhteydessä.
     
  • Jos identiteettivarkauden tehnyt taho on syyllistynyt veropetokseen tai sen yritykseen, Verohallinto tekee rikosilmoituksen poliisille. Myös muut tapaukset saatetaan poliisin tietoon.
     
  • Yritys voi aina tehdä rikosilmoituksen itseensä kohdistuneesta identiteettivarkaudesta riippumatta Verohallinnon toimenpiteistä.
     
  • Identiteettivarkauden kohteeksi joutuneella yrityksellä on oikeus saada sitä koskevat tiedot Verohallinnolta. 
     
  • Jos itse epäilet, että yrityksesi on joutunut identiteettivarkauden kohteeksi verotusasioissa, ota yhteys Verohallinnon asiakaspalveluun, 029 497 006 (osakeyhtiöt, tuloverotus ja rekisteröinti). 

Lue myös: