Verohallinto ottamassa käyttöön uutta puhelinjärjestelmää

Verohallinnon tiedote, 26.10.2015

Verohallinnolla on yhteensä noin 70 palvelunumeroa, joihin saapuu vuodessa noin 3 miljoonaa puhelua.

Verohallinnon puhelinjärjestelmät ovat siirtymässä vaiheittain Elisa Oyj:n hoidettaviksi. Uusi sopimus perustuu koko valtiohallintoa koskevaan yhteishankintayksikkö Hanselin tekemään kilpailukseen.

Käyttöönotto ajoittuu kokonaisuudessaan noin puolen vuoden ajalle. Asiakkaiden käyttämät puhelinnumerot säilyvät aluksi ennallaan ja vaihtuvat vasta sen jälkeen, kun uudet puhelinjärjestelmät on kokonaisuudessaan otettu käyttöön.

Asiakkaiden maksamaan puhelun hintaan muutoksella ei ole vaikutusta.