Suomen ja Viron verohallinnot aloittivat reaaliaikaisen tietojenvaihdon
Uutinen, 18.6.2021Verohallinto on aloittanut yhdessä Viron Vero- ja tullihallituksen kanssa reaaliaikaisen tietojenvaihdon. Tämä tehostaa verovalvontaa, säästää resursseja ja parantaa asiakaspalvelua.
Viro ja Suomi ovat toteuttaneet ensimmäisinä maailmassa reaaliaikaisen tietojenvaihdon kansallisten veroviranomaisten välillä. Tietoa on vaihdettu aikaisemminkin, mutta manuaalisesti käsiteltävien kyselyiden kautta. Tammikuusta 2021 lähtien Suomi on saanut Virosta reaaliaikaista tietoa veroveloista. Tänä vuonna molempien maiden verohallinnot laajentavat tietoturvallisen tietojenvaihdon myös arvonlisäverotietoihin ja palkansaajien tulotietoihin. Tietoja vaihdetaan Suomessa Palveluväylän ja Virossa X-teen (X-Road) kautta. Yhteistyö jatkuu myös tulevaisuudessa ja lisää palveluita avataan tulevina vuosina.
Vaikka samojen tietojen vaihtaminen on ollut mahdollista perinteisen tietojenvaihdon muodossa, reaaliaikainen tietojenvaihto helpottaa rajat ylittävien verorikkomusten tutkimista ja mahdollistaa tässä yhä tehokkaamman yhteistyön. Tavoitteena on myös parantaa asiakaspalvelua: esimerkiksi tulevaisuudessa Suomessa työskentelevän Viron kansalaisen ei tarvitse hakea Viron Vero- ja tullihallitukselta todistusta Virossa maksetuista palkoista Suomen Verohallintoa varten. Myös veroviranomaiset hyötyvät tästä ratkaisusta, koska se tehostaa työntekoa.
– Se, että olemme saavuttaneet tämän läpimurron virolaisten kollegojemme kanssa, on tulosta pitkäaikaisesta, erinomaisesta yhteistyöstä. Olemme nyt luoneet teknisen ratkaisun tietojenvaihtoon, mutta tämän perusta on oikeastaan yhteisessä luottamuksessa, mikä on mahdollistanut meidän saavuttaa aivan uusi taso tietojenvaihdossa ja olla kansainvälisiä edelläkävijöitä yhdessä Viron kanssa, kertoo strategiajohtaja Arto Pirinen Verohallinnosta.
Apulaisjohtaja Rivo Reitmann Viron Vero- ja tullihallituksesta lisää, että automaattinen tietojenvaihto tehostaa yhteistyötä merkittävästi rajat ylittävien verorikkomusten tutkimisessa.
– Tällä hetkellä kyselyt Viron ja Suomen välillä muodostavat noin kolmanneksen kaikista kyselyistä molemmista maista. Reaaliaikainen tietojenvaihto tekee molempien verohallintojen työstä merkittävästi helpompaa ja nopeampaa ja on loistava esimerkki hyvästä yhteistyöstä verohallintojen välillä, Reitmann sanoo.