Osalle henkilöasiakkaista on verotuksessa määrätty liikaa sairaanhoitomaksua – Verohallinto korjaa virheen ja lähettää uuden päätöksen

Uutinen, 25.5.2021

Osalla henkilöasiakkaista vuoden 2020 verotuksessa sairaanhoitomaksun laskennassa ei ole vähennyksenä huomioitu pakollisia työttömyysvakuutusmaksuja. Näille asiakkaille on siten määrätty liikaa sairaanhoitomaksua.

Verohallinto korjaa virheen automaattisesti ja lähettää uudet verotuspäätökset niille asiakkaille, joita virhe koskee, sekä heidän puolisoilleen. Asiakkaiden ei siis tarvitse virheen vuoksi olla yhteydessä Verohallintoon.

Osalla asiakkaista, joita virhe koskee, verotus olisi verotus päättynyt ennen kuin virhe saadaan korjattua. Näille asiakkaille Verohallinto lähettää kirjeen verotuksen jatkamisesta. Asiakkaat ja heidän puolisonsa saavat uudet verotuspäätökset myöhemmin, viimeistään lokakuun loppuun mennessä.

Sairaanhoitomaksun korjaamisen vuoksi jäännösveron tai veronpalautuksen määrä saattaa muuttua. Myös verotuksen päättymispäivä ja sitä myötä veronpalautuksen maksupäivä tai jäännösveron eräpäivät voivat muuttua.