Koronatilanne: Voit hoitaa asiasi OmaVerossa. Seuraa päivittyvää koostettamme. Yrittäjälle ohjeita mm. ennakkoverosta ja maksujärjestelystä. 

Kiinteistöveroa ei makseta enää vain syys- ja lokakuussa – henkilökohtaiset eräpäivät näkyvät kiinteistöverotuspäätöksellä

Uutinen, 3.3.2020

Kiinteistöveron eräpäivät aikaistuvat suurimmalla osalla kiinteistönomistajia.

Aiempien, kaikille yhteisten syys- ja lokakuun eräpäivien sijaan kiinteistöverotuksen maksupäivät vaihtelevat eri asiakkailla. Suurimmalla osalla henkilöasiakkaista maksupäivät ovat 6.8. ja 6.10. Yhteisöasiakkailla kiinteistöverotus valmistuu yleensä hieman aiemmin, joten suurella osalla yrityksistä ja yhteisöistä kiinteistöveron eräpäivät ovat 6.7. ja 7.9.

– Kiinteistöverotus päättyy nykyisin eri asiakkailla eri aikaan, mikä vaikuttaa myös veron maksupäiviin. Maksueriä on kaksi silloin, jos maksettavan kiinteistöveron määrä on 170 euroa tai enemmän, kertoo ylitarkastaja Jukka Backlund Verohallinnosta.

Kiinteistöverotuspäätöksiä alkaa tipahdella Suomen 2,1 miljoonalle kiinteistönomistajalle OmaVeroon tästä päivästä alkaen. OmaVerossa päätökset ovat viimeistään 16.3. ja postissa maaliskuun aikana.

Kiinteistöverotuspäätöksessä on selvitys kiinteistötiedoista, laskelma kiinteistöverosta, kiinteistöveron maksutiedot sekä kiinteistöverotuksen henkilökohtainen päättymispäivä.

– Kiinteistöverotuspäätöksen tiedot kannattaa tarkistaa. Valtaosalla asiakkaista tiedot ovat oikein eikä niissä ole korjattavaa. Jos korjattavaa tai täydennettävää on, korjaukset kannattaa tehdä OmaVerossa. Tiedot perustuvat 1.1.2020 tilanteeseen eli kiinteistöverotuspäätös lähetetään sille henkilölle, joka omistaa kiinteistön vuoden alussa. Tämä henkilö myös vastaa kiinteistöveron maksamisesta, Backlund muistuttaa.

Jos kiinteistöverotuspäätöksen tietoja korjaa, asiakas saa uuden verotuspäätöksen, ja myös eräpäivät voivat siirtyä. Jos kiinteistöverotuspäätöksessä ei ole korjattavaa, saatu päätös ja veron eräpäivät jäävät voimaan.

Vero maksetaan henkilökohtaisella viitenumerolla

Kiinteistöveron voi maksaa OmaVerossa, jolloin maksutiedot siirtyvät automaattisesti oikein maksupohjaan. Veron voi maksaa myös verkkopankissa käyttämällä kiinteistöverotuspäätöksen mukana tulleita tilisiirtolomakkeita.

– Tilisiirtolomakkeita käytettäessä pitää olla tarkkana, että maksaa veron omalla henkilökohtaisella kiinteistöveron viitenumerolla, joka löytyy tilisiirtolomakkeelta. Esimerkiksi puolison kiinteistöveroa maksaessa on tärkeää käyttää hänen viitenumeroaan, Jukka Backlund huomauttaa.

Kiinteistöverosta voi tilata myös e-laskun, jolloin maksun tiedot ovat maksupohjalla valmiiksi eikä niitä tarvitse syöttää enää erikseen verkkopankkiin. E-laskutilauksen voi tehdä milloin tahansa, kuitenkin viimeistään kolme viikkoa ennen eräpäivää. Samalla tilauksella saa e-laskun myös ennakkoverosta ja jäännösverosta. Yritykset ja yhteisöt voivat käyttää kiinteistöveron maksamiseen myös verkkolaskua.

Lisätietoa:

Veroilmoitusaika alkaa – veroilmoitusten aikataulut
Asiakasohje henkilöasiakkaille: Kiinteistövero – tarkista ja maksa
Asiakasohje yhteisöille