Viikko aikaa hakea lisäaikaa verojen maksuun helpotetuin ehdoin

Verohallinnon tiedote, 24.8.2021

Yrityksillä ja henkilöasiakkailla on elokuun loppuun asti aikaa hakea lisäaikaa verojen maksuun helpotetuin ehdoin. Verohallinto on kesän aikana käsitellyt 22 000 hakemusta helpotettuun maksujärjestelyyn.

Helpotettujen maksujärjestelyjen tavoitteena on auttaa erityisesti yrityksiä ja toiminimiyrittäjiä, jotka ovat koronatilanteen takia maksuvaikeuksissa.

– Tällä hetkellä helpotettua maksujärjestelyä hakeneista yrityksiä on vajaa puolet. Loppukesästä helpotettu maksujärjestely on kiinnostanut myös henkilöasiakkaita, joilla on jäännösveron tai kiinteistöveron eräpäivä käsillä, riskivastaava Tuomas Hurskainen Verohallinnosta kertoo.

Helpotettua maksujärjestelyä voi hakea 31.8. asti OmaVerossa.

Osa helpotettuun maksujärjestelyyn hakeutuneista yrityksistä samoja kuin edelliskerralla

Lisäaikaa verojen maksuun voi hakea normaalitilanteessakin, mutta silloin ehdot ovat tiukemmat. Koronavirusepidemian takia maksujärjestelyn ehtoja helpotetaan nyt toisen kerran.

Vuoden 2020 maalis-elokuussa yritysten ja henkilöasiakkaiden oli myös mahdollista hakea lisäaikaa verojen maksuun helpotetusti. Helpotettua maksujärjestelyä haki viime vuonna 39 000 asiakasta. Hakeneista puolet oli yrityksiä ja puolet henkilöasiakkaita.

– Tämän ja viime vuoden hakijamäärät eivät ole täysin vertailukelpoisia. Tänä vuonna helpotettuun maksujärjestelyyn hakeneista yrityksistä puolet on sellaisia, jotka hakivat järjestelyyn myös viime vuonna, Hurskainen sanoo.

Verovelan kokonaismäärä laskussa

Verovelan kokonaismäärä oli heinäkuussa 3,6 miljardia euroa. Ennen koronapandemiaa verovelan määrä oli noin 3,1 miljardia euroa.

– Hyvä asia on, että maksujärjestelyssä olevaa velkaa on maksettu tänä vuonna enemmän kuin uusia verovelkoja on kertynyt, ylitarkastaja Timo Helin Verohallinnosta sanoo.

Verovelkaa on nyt 500 miljoonaa vähemmän kuin vuosi sitten elokuussa 2020. Verovelasta maksujärjestelyssä on tällä hetkellä 40 %.

Verohallinto on alkanut tänä vuonna julkaista tilastotietoa verovelan kehityksestä vero.fissä. Tilastot ovat kaikkien hyödynnettävissä: Korona-ajan tilastot - vero.fi.

Fakta: helpotetut maksujärjestelyt 2021

  • Jos asiakas pääsee helpotettuun maksujärjestelyyn, asiakas saa
    • lisäaikaa jo maksujärjestelyssä olevien verovelkojen maksuun,
    • alennetun viivästyskoron verovelalleen 1.5.2021 alkaen. Viivästyskorko on 2,5 %, kun korko normaalisti on 7 %.
  • Helpotettua maksujärjestelyä voivat hakea kaikki asiakkaat, joilla ei ole esimerkiksi ilmoituspuutteita tai veroja ulosotossa. Helpotettua maksujärjestelyä voit hakea myös, vaikka sinulla olisi aiempi, ennen kesäkuuta 2021 tehty maksujärjestely edelleen voimassa. Näin saa verojen maksamiseen vielä lisää aikaa. Näissä tilanteissa aiempi maksujärjestely korvataan uudella.
  • Asiakkaalle loppuvuonna maksettavia veronpalautuksia ei käytetä helpotetussa maksujärjestelyssä olevien verojen maksuun.
  • Verohallinto pyrkii käsittelemään maksujärjestelypyynnöt viikon sisällä hakemuksen lähettämisestä.

Aiheesta aiemmin:

22.6.2021 Lisäaika verojen maksuun helpotetuin ehdoin ei ole kiinnostanut yrityksiä viime vuoden tavoin – Verohallinto alkaa käsitellä hakemuksia tänään - vero.fi

21.4.2021 Haku verojen helpotettuun maksujärjestelyyn alkaa tänään OmaVerossa - vero.fi

 

Ohjeita maksujärjestelyä hakeville:

Maksujärjestelyn ehtoja helpotetaan tilapäisesti - vero.fi