Lähes puolella miljoonalla on kiinteistövero maksamatta − asiantuntija kehottaa välttämään alkuperäisiä maksulappuja

Verohallinnon tiedote, 11.8.2021

Tänäkin vuonna 454 000 suomalaista on unohtanut maksaa kiinteistöveron ensimmäisen erän elokuussa. Kaikkiaan kiinteistöveroa jäi elokuussa maksamatta noin 85 miljoonan euron verran. Viivästyskorko maksamattomalle verolle alkaa kertyä heti.

Ylitarkastaja Juha Villman Verohallinnosta sanoo, että kiinteistöveron eräpäivät unohtuvat suomalaisilta usein. Maksamaton kiinteistövero kannattaa maksaa pois heti.

− Viivästyskorko maksamattomasta verosta alkaa kertyä heti eräpäivän umpeuduttua, ja kertynyt korko pitää lisätä myöhässä maksettavaan veroon. Ajantasaiset maksutiedot korkoineen ja tili- ja viitenumeroineen löytyvät OmaVerosta, Villman sanoo.

− Kiinteistöveropäätöksen mukana tullutta alkuperäistä maksulappua ei kannata käyttää, jos veron maksaa myöhässä.

Kiinteistöveron ensimmäinen eräpäivä oli 6.8. Suurimmalla osalla kiinteistönomistajista eräpäivät ovat elo- ja lokakuussa tai syys- ja marraskuussa. Maksueriä on kaksi silloin, jos kiinteistövero on 170 euroa tai enemmän. Tulevia eräpäiviä silmällä pitäen kannattaa ottaa käyttöön e-lasku, Juha Villman vinkkaa.

− Omassa verkkopankissa kannattaa tehdä e-laskutilaus viimeistään kolme viikkoa ennen kiinteistöveron eräpäivää. Silloin e-lasku tulee verkkopankkiin noin kaksi viikkoa ennen eräpäivää. Ne, joilla kiinteistöveron ensimmäisen erän maksupäivä on syyskuussa, ehtivät vielä tehdä e-laskutilauksen.

Tänä vuonna kiinteistöveroa maksaa noin 2,2 miljoonaa kiinteistönomistajaa.