Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Kotitalousvähennykseen selvä parannus ensi vuonna – hyödyttää mm. hoitotyötä teettäviä ja öljylämmityksestä luopuvia

Verohallinnon tiedote, 21.12.2021

Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä nousee 3 500 euroon vuonna 2022. Perusremonttien kohdalla kotitalousvähennys säilyy kuitenkin entisellään.

Vuonna 2022 kotitalousvähennystä voi saada korkeintaan 3 500 euroa, jos teettää joko kotitalous-, hoiva- tai hoitotyötä tai luopuu öljylämmityksestä. Näiden töiden osalta verovähennystä voi saada 60 prosenttia vähennykseen oikeuttavasta työstä, jos työn ostaa yritykseltä.

- Kyse on merkittävästi muutoksesta, sillä aikaisemmin kotitalousvähennystä on voinut saada 40 prosenttia työn osuudesta ja korkeintaan 2 250 euroa. Esimerkiksi pariskunta, joka teettää paljon kotitalousvähennykseen oikeuttavaa työtä ja saa vuosittain täydet kotitalousvähennykset, maksaa ensi vuodelta 2 500 euroa vähemmän veroja kuin aikaisemmin, sanoo ylitarkastaja Petri Manninen Verohallinnosta.

Kotitalousvähennyksen korotukset ovat määräaikaisia. Kotitalous-, hoiva- ja hoitotyöstä saatava korkeampi kotitalousvähennys on voimassa vuosina 2022–2023, ja öljylämmitysremontteja koskeva vuosina 2022–2027.

- Lainsäätäjät haluavat selvittää, vaikuttaako kotitalousvähennyksen enimmäismäärän kasvattaminen työllisyyteen kotitalous-, hoiva- ja hoitotyössä. Öljylämmitysremonttien korotetulla kotitalousvähennyksellä taas halutaan kannustaa ihmisiä siirtymään ilmastoystävällisempiin lämmitysmuotoihin, Manninen sanoo.

Kuten aiemminkin, kotitalousvähennyksessä on 100 euron omavastuu.

Kotitalousvähennys pienentää maksettavan veron määrää, ei verotettavan tulon määrää kuten moni muu verovähennys.

Muiden remonttien kotitalousvähennys säilyy ennallaan

Muiden remonttien kuin öljylämmityksestä luopumisen kohdalla kotitalousvähennys pysyy ennallaan. Jos työn ostaa yritykseltä, kotitalousvähennystä voi siis saada 40 prosenttia vähennykseen oikeuttavasta remonttityöstä, kuitenkin korkeintaan 2 250 euroa.

Jos teettää ensi vuonna esimerkiksi sekä kotisiivousta että remonttia, remonttityöstä voi vähentää 40 prosenttia ja korkeintaan 2 250 euroa, siivoustyöstä taas 60 prosenttia ja korkeintaan 3 500 euroa.

- Kaikkiaan kotitalousvähennyksen enimmäismäärä voi siis olla 3 500 euroa, mutta remonttitöiden osuus tästä voi olla korkeintaan 2 250 euroa, Manninen sanoo.

Kun arvioi vuonna 2022 saamansa kotitalousvähennyksen määrää, kannattaa hyödyntää vero.fi-sivulta löytyvää laskuria.

Kotitalousvähennyksen suosio laski 2020

Kotitalousvähennys on yksi eniten hyödynnettyjä verovähennyksiä. Vuonna 2020 sitä myönnettiin 386 miljoonaa euroa. Määrä oli kuitenkin 19 prosenttia pienempi kuin vuonna 2019.

Laskun taustalla ovat lakimuutokset: Vuonna 2020 kotitalousvähennyksen enimmäismäärä laski 2 250 euroon aiemmasta 2 400 eurosta. Samalla kotitalousvähennykseen oikeuttavasta työstä tehtävä vähennysprosentti laski 50 prosentista 40 prosenttiin.  
 
Esimerkki:

Jarmo teettää vuonna 2022 sauna- ja kylpyhuoneremontin, jossa työn osuus on 10 000 euroa. Hän vaihtaa myös öljylämmityksen toiseen lämmitysjärjestelmään. Työn osuus muutoksesta on 5 000 euroa. Kotitalousvähennyksen omavastuu on 100 euroa.

Remonttikulujen vähennysprosentti on 40 % ja enimmäismäärä 2 500 euroa.

Öljylämmityksestä luopumisen osalta vähennysprosentti on 60 % ja enimmäismäärä 3 500 euroa.

Ensin lasketaan vähennys remontin kustannuksista 10 000 x 40 % = 4 000

Siitä vähennetään omavastuu -100 e, joten jäljelle jää 3 900 e.

Remonttikuluissa vähennyksen enimmäismäärä on kuitenkin 2 250 euroa.

Seuraavaksi lasketaan vähennys öljylämmityksestä luopumisesta: 5 000 x 60 % = 3 000

Kun vähennystä on jo käytetty remonttiin 2 250 e, vähennys öljylämmityksestä luopumisesta on enintään 1 250 euroa (3 500 e – 2 250 e).

Jarmo saa kotitalousvähennystä yhteensä 3 500 euroa (2 250 + 1 250).

FAKTA: Kotitalousvähennys 2022

  • Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä vuonna 2022 on 3 500 euroa, jos teetät kotitalous-, hoiva- tai hoitotyötä tai vaihdat öljylämmityksen toiseen lämmitysjärjestelmään.
  • Kotitalous-, hoiva- ja hoitotyössä ja öljylämmitysremonteissa voit vähentää 60 prosenttia työn osuudesta, jos teetät työn yrityksellä. Jos palkkaat henkilön tekemään työtä, voit vähentää 30 prosenttia palkasta sekä työnantajan sivukulut.
  • Remonteissa kotitalousvähennyksen enimmäismäärä on 2 250 euroa. Jos teetät remontin yrityksellä, voit vähentää 40 prosenttia työn osuudesta. Jos palkkaat henkilön tekemään remonttia, voit vähentää 15 prosenttia palkasta sekä työnantajan sivukulut.

Kotitalousvähennyksen omavastuu on 100 euroa.

Lue lisää:

Muutoksia kotitalousvähennykseen vuonna 2022 
Tuloverotilastot 2020: Kotitalousvähennystä haettiin koronavuonna edellisvuotta vähemmän, myös hakijoiden määrä laski

Sivu on viimeksi päivitetty 21.12.2021