86 % veroilmoittajista teki täydennykset OmaVerossa – eniten täydennettävää oli keski-ikäisillä

Verohallinnon tiedote, 21.6.2021

Sähköinen veroilmoittaminen kasvatti tänäkin keväänä suosiotaan, kun 86 % veroilmoitustaan täydentäneistä teki muutokset OmaVerossa. Veroilmoitusta täydensi yhteensä 1,4 miljoonaa henkilöasiakasta. Verohallinto kutsuu kaikki suomalaiset Epic Tax Party -kiitosjuhliin YouTubeen torstaina 24.6. klo 19. Juhlat ovat osa Verohallinnon ulkoministeriön maakuvayksikölle tuottamaa sosiaalisen median kampanjaa.

Keväällä 2020 83 % veroilmoittajista teki muutokset OmaVerossa. Suurin digiloikka sähköisessä veroilmoittamisessa tehtiin keväällä 2019, kun OmaVero oli ensimmäistä kertaa täydentäjien käytössä. Silloin 81 % muutoksien tekijöistä toimi OmaVerossa. Ennen OmaVeroa vuonna 2018 sähköisesti täydennykset teki vain 61 %.

– Tilastomme kertovat, että OmaVero on ylivoimainen kanava veroilmoittamiseen alle 69-vuotiailla. Yli 69-vuotiaistakin 56 prosenttia teki täydennykset palvelussa. 85 prosenttia asiakkaista kertoo olevansa tyytyväinen OmaVerossa käytyään, OmaVeron tuoteomistaja Joonas Jarva kertoo.

Paperi-ilmoittajien määrä on tasaisessa laskussa.

Palkansaajien ja eläkeläisten veroilmoituksen täydentämisen määräpäivät olivat tänä vuonna toukokuun tiistait 4.5., 11.5. ja 18.5. Toiminimiyrittäjien, maa- ja metsätaloutta harjoittavien ja heidän puolisoidensa piti täydentää veroilmoitusta 1.4. mennessä.

Esitäytettyä veroilmoitusta täydensi joka neljäs

Verohallinto lähetti helmi-huhtikuussa esitäytetyn veroilmoituksen 4,9 miljoonalle henkilöasiakkaalle. Tänäkään keväänä suurimman osan ei tarvinnut tehdä muutoksia esitäytettyyn veroilmoitukseen. Esitäytettyä veroilmoitustaan täydensi joka neljäs, eli 1,4 miljoonaa henkilöä.

– Veroilmoitusaikaan asiakkaita kiinnostivat erityisesti koronavuoteen liittyvät verovähennykset, eli miten etätyö vaikuttaa kodin ja työpaikan välisten matkakulujen sekä tulonhankkimismenojen vähentämiseen ja miten maskikuluja voi vähentää. Koronavuoteen liittyvät vähennykset nostivat myös veroilmoittajien täydentäjien määrää tänä keväänä hyvin maltillisesti viime keväästä, johtava veroasiantuntija Sami Varonen Verohallinnosta sanoo.

Eniten täydennettävää oli keski-ikäisillä. 36–45-vuotiasta noin 300 000 asiakasta ja 46–55-vuotiaista noin 300 000 asiakasta teki täydennyksiä esitäytetylle veroilmoitukselle. Ikäluokasta suhteellisesti eniten täydennyksiä tekivät 46–55-vuotiaat. Heistä 42 % täydensi saamaansa esitäytettyä veroilmoitusta.

Luvut perustuvat Verohallinnon tämänhetkisiin tietoihin. Lopulliset täydentäjien määrät selviävät, kun kaikkien henkilöasiakkaiden verotus on saatu päätökseen lokakuun loppuun mennessä.

Verohallinto tuottaa ulkoministeriön maakuvayksikölle sosiaalisen median kampanjan – kiitosjuhlat maailman eeppisimmille veronmaksajille YouTubessa torstaina 24.6. klo 19.00

Verohallinto järjestää torstaina 24.6. kiitosjuhlat maailman eeppisimmille veronmaksajille, jotka hoitivat tänäkin keväänä veroilmoitusasiat ajoissa ja OmaVerossa. Kiitosjuhlat ovat osa ThisisFinlandin kesäkuun somekampanjaa, jossa kerrotaan suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta ja yhteiskunnan toimivuudesta. Kampanja näkyy juhannusviikolla mm. maakuvamedia thisisFINLANDin ja Verohallinnon somekanavilla. ThisisFINLAND koordinoi vuosittain noin 12 erilaista somekampanjaa, ja nostaa esille maakuvan kannalta tärkeitä teemoja yhteistyössä suomalaisten organisaatioiden kanssa. Muita tämän vuoden teemoja ovat olleet mm. koulutus ja luontosuhde.

Kiitosjuhlissa ensiesityksensä saa kaikille suomalaisille tehty kiitosbilebiisi, veroaiheinen tunnuskappale, Epic Tax Party. Kappaleen on tehnyt Verohallinnolle mm. Windows95Man-taiteilijanimellä tunnettu Teemu Keisteri.

Epic Tax Party järjestetään livenä thisisFINLANDin YouTube-kanavalla torstaina 24.6. klo 19.00.

Sosiaalisen median sisältöjä tehdään Verohallinnossa ihmisten käyttöön. Pelkästään kevään veroilmoituskauden aikana somepäivityksiä on katseltu 4,4 miljoonaa kertaa. Some on Verohallinnolle erittäin kustannustehokas tapa tavoittaa yleisöjä.

– Tarjoamme tuttuun tapaan hyötyä ja viihdettä. Kun ihmiset viihtyvät, he kiinnostuvat verosisällöistämme. Vero.fi tarjoaa tarkempaa opastusta, somessa taas muistutamme, opastamme ja kannustamme ihmisiä hoitamaan veroasiansa. Verohallinnon someviestintä on hyvin vuorovaikutteista: ihmiset kysyvät ja kommentoivat - me vastaamme ja keskustelemme. On luontevaa, että järjestämme myös kiitosjuhlat somessa, viestintäpäällikkö Nilla Hietamäki Verohallinnosta sanoo.

Fakta: Verotuspäätökset saapuvat lokakuun loppuun mennessä, suurin osa saa veronpalautukset elo-syyskuussa

  • Jos veroilmoitusta on täydentänyt, henkilö saa Verohallinnolta myöhemmin uuden verotuspäätöksen.
  • Uusi verotuspäätös lähetetään myös asiakkaille, joiden omaan tai puolison verotukseen on tullut uusia tietoja sen jälkeen, kun Verohallinto on lähettänyt asiakkaalle esitäytetyn veroilmoituksen.
  • Verotuspäätöksellä on kerrottu henkilön verotuksen päättymispäivä. Jos verotustietoihin tulee muutoksia ennen verotuksen päättymistä, verotuksen päättymispäivä, veronpalautuksen tai jäännösveron määrät sekä maksu- tai eräpäivät voivat vielä muuttua.
  • Veronpalautusten tai mahdollisten jäännösverojen eli mätkyjen määräpäivät ovat tänäkin vuonna eri asiakkailla eri aikaan. Maksupäivät kerrotaan lopullisella verotuspäätöksellä.
  • Suurimmalla osalla suomalaisista mätkyjen eräpäivät ja veronpalautusten maksupäivät ovat elo-syyskuussa.
  • Viimeisetkin verotuspäätökset valmistuvat lokakuun loppuun mennessä. Veronpalautuksia maksetaan viimeisen kerran joulukuussa.

Lisätietoa:

Epic Tax Party -kappale kuunneltavissa etukäteen (Youtube) EPIC TAX PARTY Original mix | Verohallinto, Windows95man feat. Epic Tax Guy