Uusi ennätys: 81 % veroilmoitustaan täydentäneistä teki muutokset OmaVerossa

Verohallinnon tiedote, 4.6.2019

Suomalaiset ottivat tänä keväänä ison digiloikan, kun jopa 81 % veroilmoitustaan täydentäneistä teki muutokset OmaVerossa. Kasvua sähköisen palvelun käytössä oli huikeat 20 prosenttiyksikköä edelliseen vuoteen verrattuna. Esitäytetyn veroilmoituksen tietoja pystyi täydentämään tänä vuonna OmaVero-palvelussa.

Kaikkiaan esitäytettyä veroilmoitusta täydensi tänä keväänä 1,4 miljoonaa suomalaista. Täydentäneiden määrä on samaa luokkaa kuin aiempinakin vuosina. Paperilomakkeilla tietoja ilmoitti noin 235 000 asiakasta. Muutos edellisvuoteen on selvä: keväällä 2018 veroilmoitustaan täydentäneistä lähes 61 % teki muutokset verkossa ja 39 % paperilla.

– Olemme positiivisesti yllättyneet, että näin runsas joukko suomalaisia teki täydennykset veroilmoitukseen sähköisesti. Veroilmoitusta täydennettiin nyt ensimmäistä kertaa OmaVerossa. Olemme pitäneet paljon esillä sitä, että suurimman osan veroasioista voi hoitaa nyt kätevästi yhdessä palvelussa, kertoo OmaVeron palveluomistaja Sanna Kuuri.

Neljälle miljoonalle asiakkaalle riitti pelkkä tietojen tarkistaminen, eikä heillä ollut esitäytettyyn veroilmoitukseensa täydennettävää.

- Ensisijainen tavoitteemme onkin hallinnollisen taakan vähentäminen, kertoo Sanna Kuuri. Siksi pyrimme poistamaan asiakkailta tarpeen ilmoittaa tietoja tai ainakin vähentämään sitä.

Verkkoasiointi on suosittua kaikissa ikäryhmissä

Alle 46-vuotiaista muutokset teki paperilla vain noin 4 % veroilmoitustaan täydentäneistä. Alle 46-vuotiaista siis peräti 96 % teki täydennykset sähköisesti. Yli 69-vuotiastakin täydentäjistä yli puolet toimi verkossa.

Veronpalautukset maksetaan suurimmalle osalle elo- tai syyskuussa

Suurin osa saa veronpalautukset tänä vuonna joko 6.8. tai 4.9. Myös jäännösveron ensimmäinen eräpäivä on valtaosalla palkansaajista joko 1.8. tai 2.9. Osalla ammatin- ja liikkeenharjoittajista tai maa- ja metsätaloudenharjoittajista päivämäärät ovat jo heinäkuussa.

Jos teki itse tai oma puoliso teki muutoksia veroilmoitukseensa, veronpalautusten maksupäivä tai jäännösveron eräpäivät siirtyvät. Verohallinto lähettää tällöin uuden verotuspäätöksen, jossa on kerrottu myös uudet päivämäärät.

Veronpalautuksen maksupäivän tai jäännösveron eräpäivät voi tarkistaa OmaVerosta tai verotuspäätöksestä. Veronpalautus maksetaan Verohallinnon tiedoissa olevalle pankkitilille. Tilinumeron voi tarvittaessa ilmoittaa tai muuttaa OmaVerossa.

 

Lisätietoja:

Graafi: esitäytettyjen veroilmoitusten täydentäminen sähköisesti ja paperilla 2010-2018

Sanna Kuuri, OmaVero palveluomistaja, p. 040 630 7027

Nilla Hietamäki, viestintäpäällikkö, p. 029 512 5292

Sähköposti muotoa: etunimi.sukunimi@vero.fi