Verohallinnon tilastoja: Verotulojen kehitys helmikuussa 2015

Verohallinnon helmikuussa 2015 keräämät verojen nettokertymät olivat yhteensä 5 104 miljoonaa euroa. Kasvua vuodentakaiseen tuli 371 miljoonaa (+7,8 %). Näin suuri kasvuprosentti on harhaanjohtavan hyvä ja selittyy osin kausi- ja satunnaisvaihtelulla. Kaikkien suurten veroryhmien kertymät kasvoivat helmikuussa, kun ne tammikuussa olivat laskusuunnassa.

 Merkittävimmät verolajikohtaiset euromääräiset muutokset olivat:

  • arvonlisävero +140 milj. € (+11 %)
  • henkilöasiakkaiden ennakon täydennysmaksu +80 milj. € (+97 %)
  • henkilöasiakkaiden jäännösvero +53 milj. € (+18 %)
  • henkilöasiakkaiden ennakonpidätykset +52 milj. € (+2,4 %)

Henkilöasiakkaiden tulovero

Henkilöasiakkaiden tuloveroa kertyi helmikuussa yhteensä 2 930 miljoonaa, joka oli 179 miljoonaa enemmän (+6,5 %) kuin vuosi sitten. Kasvusta 80 miljoonaa selittyi verovuoteen 2014 liittyvillä ennakon täydennysmaksuilla, joita sai tänä vuonna maksaa jäännösveron koron välttääkseen 2.2.2015 asti (tammi-helmikuun vaihtumisen ajoituttua viikonlopulle).

Kumulatiivisesti verovuoden 2014 ennakon täydennysmaksuja on helmikuun jälkeen kertynyt noin 470 miljoonaa, joka on kuitenkin 130 miljoonaa vähemmän kuin oli vuosi sitten kertynyt verovuoden 2013 täydennysmaksuja. Tämä signaloi verovuosien 2014 ja 2013 pääomatuloverojen kehitystä kuitenkin sillä varauksella, että listaamattomien yritysten osinkoihin liittyvät pääomatuloverot ovat vuoden 2014 alusta lukien kertyneet osinkojen ennakonpidätyksinä (kts. luku muut verot), kun niitä aiemmin maksettiin pääosin ennakon täydennysmaksuina ja jäännösverona. Siten verovuoden 2014 ennakon täydennysmaksujen määrän selvä pudotus edellisvuoteen verrattuna ei mitä todennäköisimmin korreloidu yhtä suurena pääomatuloverojen muutoksena.

Pääomatuloverotus eritoten luovutusvoittojen osalta toimii varsin jälkijättöisesti tarkoittaen sitä, että luovutusvoittoihin liittyviä veroja maksetaan huomattavan paljon vasta ennakon täydennysmaksuina ja jäännösveroina. Luovutusvoitoista ei myöskään saada tietoa kovin reaaliaikaisesti ja siksi arviot verovuoden 2014 pääomatuloverojen kehityksestä tulevat tarkentumaan kevään aikana, kun pankkien ja muiden sivullisilmoittajien vuosi-ilmoitukset saadaan analysoitua, ja täsmentymään asiakkaiden antamien veroilmoitusten myötä ja verotuksen toimittamisessa kesän ja syksyn aikana.

Helmikuun tuloveropottia nosti täydennysmaksujen lisäksi myös ennakonpidätysten ja jäännösverojen viime vuotta suuremmat kertymät. Helmikuussa erääntyi verovuoden 2013 jäännösveron 2. eräpäivä, jota kertyi maksuunpanoa mukaillen selvästi vuodentakaista enemmän (+18 %). Siitä huolimatta henkilöasiakkaiden verovuoden 2013 jäännösveroja oli maaliskuun alussa edelleen maksamatta lähes 220 miljoonaa, kun yhteisöjen osalta vastaava luku oli noin 70 miljoonaa. Kyseiset verojäämät tulevat pienenemään perintätoimenpiteiden myötä, mutta edellisten vuosien kokemusten perusteella sekä henkilöasiakkaiden että yhteisöjen jäännösveroja jää molempia kertymättä vähintään useita kymmeniä miljoonia per verovuosi.

Ennakonpidätysten määrä kasvoi helmikuussa viime vuodesta 52 miljoonaa (+2,4 %) jakaantuen siten, että palkoista toimitettavien ennakonpidätysten määrä lisääntyi 23 miljoonaa (+1,4 %) ja pakollisen sosiaalivakuutuksen toimittamat ennakonpidätykset 29 miljoonaa (+5,2 %) (kts. Henkilöasiakkaiden ennakonpidätysten bruttokertymä, xlsx). Molempien kasvuprosentit ovat pienemmät kuin viime vuonna, joka onkin odotettua tuloverotuksen kiristysten jäätyä vuodentakaista pienemmiksi. Vastaavasti pakollisen sosiaalivakuutuksen palkoista toimitettavia ennakonpidätyksiä suurempi kasvuprosentti on jo vuosia jatkunut ilmiö, joka kertoo sekä suurten ikäluokkien eläköitymisestä että heikosta työllisyystilanteesta eli työllisten siirtymisestä työttömyys- ja muita sosiaalietuuksia saavien joukkoon. Pakollisen sosiaalivakuutuksen toimittamat ennakonpidätykset tulevat kasvamaan palkkojen ennakonpidätyksiä nopeammin myös jatkossa, koska työllisyysasteessa ei ole edelleenkään näköpiirissä nopeaa harppausta ylöspäin.

Yhteisöjen tulovero

Yhteisöjen tuloveroa kertyi helmikuussa 288 miljoonaa, joka oli 14 miljoonaa (+5,1 %) enemmän kuin vuotta aiemmin. Nousu oli seurausta ennakkoverokertymän pienestä kasvusta (+4,9 %). Yhteisöveron muissa verolajeissa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia.

Verovuosien 2014 ja 2015 maksuunpantujen ennakkoverojen yhteismäärät ovat hyvin lähellä toisiaan ja myös lähellä verovuoden 2014 ennakkoverojen määrää vuosi sitten (kts. taulukko 1), joka tarkoittaa sitä, että tämän vuoden ennakkoverokertymä tulee ainakin lähitulevaisuudessa olemaan lähellä viime vuoden lukuja.

Helmikuun aikana verovuoden 2015 ennakkoveroissa ei tapahtunut suurta muutosta, mutta verovuoden 2014 ennakoiden määrä tippui noin 50 miljoonaa 3,43 miljardiin. Lasku tulee todennäköisesti myös jatkumaan tulevien kuukausien aikana, kun osa yrityksistä hakee palautuksia viime vuonna liikaa maksamistaan ennakkoveroista.

Taulukko1 Maksuunpannut yhteisöjen ennakkoverot

Taulukko 1: Maksuunpannut yhteisöjen ennakkoverot, tilanne 4.3.2015.

On tärkeä muistaa, että verovuoden 2014 yhteisöveron kokonaismäärää ajatellessa ennakkoveroista ei voi vetää varmoja johtopäätöksiä ja selkeästi tarkempi kuva saadaan vasta huhtikuun lopussa, jolloin kertyy valtaosa vuodenvaihteeseen tilikautensa päättäneiden yritysten ennakon täydennysmaksuista. Verovuoden 2014 verotus valmistuu lokakuun 2015 loppuun mennessä.

Toimialakohtaisiin ennakkoverojen bruttokertymiin voi tutustua oheisesta linkistä: Yhteisöjen ennakkoveron bruttokertymä toimialoittain (xlsx).

Arvonlisävero

Helmikuussa kertyi arvonlisäveroa yhteensä 1 421 miljoonaa, joka oli 140 miljoonaa (+11 %) enemmän kuin vuotta aiemmin. Arvonlisäveron palautukset kasvoivat helmikuussa maltillisesti (+4,3 %), mutta varsinkin alv-bruttokertymä nousi yllättävän korkeaksi (+7,9 %) kaupan ja teollisuuden kasvaneiden alv-tilitysten avittamana. Toimialakohtaisiin bruttokertymä- ja palautuslukuihin voi tutustua oheisten linkkien kautta:

Arvonlisäveron bruttokertymä toimialoittain (xlsx)
Arvonlisäveron palautukset toimialoittain (xlsx)

Helmikuun komea kertymä samoin kuin tammikuun kehno arvonlisäveropotti ovat malliesimerkkejä satunnaisvaihteluista, joita kuukausittaisissa kertymissä voi toisinaan esiintyä (samansuuntaiset luvut ovat nähtävissä myös marras- ja joulukuun kausiveroilmoitustiedoista, xlsx). Siten tammi-helmikuun kumulatiivinen alv-kertymän nousu 60 miljoonaa (+2,4 %) kertoo totuudenmukaisemman kuvan siitä mitä arvonlisäverossa tällä hetkellä tapahtuu, vaikka sekin saattaa tulevien kuukausien alv-kertymiä silmällä pitäen olla liian optimistinen kotimaisen kulutuksen heikkouden takia.

Muut verot

Osinkojen ennakonpidätyksiä kertyi helmikuussa 35 miljoonaa listaamattomien yhtiöiden toimesta, joka oli 15 miljoonaa (+72 %) enemmän kuin vuosi sitten. Taulukosta 2 näkee miten osinkojen ennakonpidätykset ovat kehittyneet tänä ja viime vuonna. Listaamattomat yritykset maksavat osinkoja varsin tasaisesti pitkin vuotta, kun pörssiyhtiöillä osinkojen maksaminen ajoittuu pääosin keväälle.

Taulukko2 Osinkojen ennakonpidätykset

Taulukko 2: Osinkojen ennakonpidätykset 2014-2015

Kaiken kaikkiaan listaamattomien yritysten osinkojen ennakonpidätykset on uusi ilmiö, joka pohjautuu vuoden 2014 alusta voimaan astuneeseen ennakkoperintäasetuksen muutokseen, joka velvoitti myös listaamattomat yritykset toimittamaan ennakonpidätyksen henkilöasiakkaille maksamistaan osingoista.

Verojen tilitykset veronsaajille

Verohallinto tilitti helmikuussa veronsaajille yhteensä 5 292 miljoonaa (kts. taulukko 3). Summa poikkeaa helmikuun nettokertymistä, koska muille veronsaajille kuin valtiolle tilitetään kerran kuukaudessa ja kertymisjakso alkaa jo edellisen kuukauden 18. päivä (tässä tapauksessa 18.1.) ja päättyy tilityskuukauden 17. päivä (tässä tapauksessa 17.2.). Lisätietoa veronsaajien tilityksistä saa Veronsaajien palvelut –internetsivuilta.

Taulukko3 Verohallinnon veronsaajille tilittämät verot

Taulukko 3: Verohallinnon tammi-helmikuussa veronsaajille tilittämät verot.

Nettokertymäraportti 2/2015

Helmikuun verokertymä (xlsx)
Kumulatiivinen verokertymä vuoden alusta (xlsx)
Verokertymien aikasarjat veroryhmittäin 2009-2015 (xlsx)