Verohallinnon tilastoja: Verotulojen kehitys tammikuussa 2015

Verohallinnon tammikuussa 2015 keräämät verojen nettokertymät olivat yhteensä 4 681 miljoonaa euroa. Laskua vuodentakaiseen tuli 178 miljoonaa (-3,7 %).

Merkittävimmät verolajikohtaiset euromääräiset muutokset olivat:

  • henkilöasiakkaiden ennakonpidätykset +85 milj. € (+3,6 %)
  • osingon ennakonpidätys +45 milj. €  (+493 %)
     
  • henkilöasiakkaiden ennakon täydennysmaksu -208 milj. € (-47 %)
  • arvonlisävero -80 milj. € (-6,8 %)
  • yhteisöjen ennakkovero -40 milj. € (-12 %)

Henkilöasiakkaiden tulovero

Henkilöasiakkaiden tuloveroa kertyi tammikuussa yhteensä 2 801 miljoonaa, joka oli 122 miljoonaa vähemmän (-4,2 %) kuin vuosi sitten. Laskun syynä olivat verovuoteen 2014 liittyvät ennakon täydennysmaksut, joita maksettiin tammikuun aikana 208 miljoonaa (-47 %) vähemmän kuin verovuoden 2013 täydennysmaksuja vuosi sitten. Tammikuun luvut ovat kuitenkin osin harhaanjohtavia, sillä tänä vuonna täydennysmaksuja sai maksaa välttääkseen jäännösveron koron 2.2.2015 asti (kuun vaihtumisen ajoituttua viikonlopulle). Helmikuun alkupuolella täydennysmaksuja onkin kertynyt vielä reippaanlaisesti. Kumulatiivisesti verovuoden 2014 täydennysmaksuja on 6.2.2015 mennessä kertynyt noin 450 miljoonaa, joka on kuitenkin reilut 100 miljoonaa vähemmän kuin verovuoden 2013 täydennysmaksuja oli kertynyt vuosi takaperin.

Ennakon täydennysmaksujen määrään vaikuttavat erityisesti pääomatuloina verotettavat luovutusvoitot, joita ei ole huomioitu ennakonpidätyksissä tai joista ei ole maksettu ennakkoveroa. Luovutusvoitot heilahtelevat vuosittain perinteisesti eniten pääomatulojen sisällä ja täydennysmaksuista voikin arvioida suuntaviivoja verovuoden 2014 pääomatuloverojen määrästä. Tähän mennessä kertyneiden täydennysmaksujen perusteella verovuoden 2014 pääomatuloverojen määrä ei tule yltämään verovuoden 2013 2,2 miljardiin, mutta ylittää kuitenkin selvästi verovuoden 2012 1,8 miljardia. Arviot tulevat tarkentumaan kevään aikana, kun pankkien ja muiden sivullisilmoittajien vuosi-ilmoitukset saadaan analysoitua, ja täsmentymään verotuksen toimittamisessa kesän ja syksyn aikana.

Ennakonpidätysten määrä kasvoi tammikuussa viime vuodesta 85 miljoonaa (+3,6 %) jakaantuen siten, että palkoista toimitettavien ennakonpidätysten määrä lisääntyi 36 miljoonaa (+2,0 %) ja pakollisen sosiaalivakuutuksen toimittamat ennakonpidätykset 49 miljoonaa (+9,0 %) (kts. Henkilöasiakkaiden ennakonpidätysten bruttokertymä, xlsx). Kasvuprosentit ovat hyvin lähellä viime vuoden lukemia. Tulevien kuukausien kohdalla on kuitenkin vaarana, että palkoista toimitettavien ennakonpidätysten kasvu jää vieläkin alhaisemmaksi, koska heikon työllisyystilanteen painamana palkkasummassa ei ole suurta muutospainetta ylöspäin ja lisäksi tuloverotuksen kiristykset ovat pienempiä kuin ne olivat vuosi sitten. Merkittävimpiin veroperusteissa tapahtuneisiin muutoksiin voi tutustua täältä: Nettokertymäraportin lukuohje (pdf).

Yhteisöjen tulovero

Yhteisöjen tuloveroa kertyi tammikuussa 346 miljoonaa, joka oli 7 miljoonaa (-2,0 %) vähemmän kuin vuotta aiemmin. Ennakkoveroja kertyi vuodentakaista vähemmän, mutta samaan aikaan jäännösverokertymä kasvoi 32 miljoonaa (+254 %), sillä tammikuussa saatiin kerättyä tavallista enemmän vanhempiin verovuosiin kohdistunutta jäännösveroa.

Ennakkoverokertymä oli 40 miljoonaa (-12 %) pienempi kuin 2014 tammikuussa, jolloin uuden yhteisöverokannan mukaan lasketut ennakkoveron tilisiirrot eivät olleet ehtineet astua vielä voimaan vaan niitä oikaistiin vasta 2014 helmikuusta lähtien. Siten ennakkoverokertymät ovat vertailukelpoisemmat helmikuusta 2015 lähtien.

Ennakkoverokertymiin vaikuttavat myös edelliseen verovuoteen liittyvien ennakkoverojen palautukset, joita yritykset hakevat tyypillisesti eniten alkuvuoden aikana, jolloin niillä on tarkentunut käsitys edellisen verovuoden tuloksesta ja verojen määrästä. Yritykset ovat hakeneet toistaiseksi pois varsin maltillisesti maksamiaan verovuoden 2014 ennakkoveroja ja esimerkiksi 2015 tammikuussa ennakkoveroja palautettiin 23 miljoonaa (-64 %) vähemmän kuin vuosi sitten.

Vaikka lasku verovuoden 2014 maksuunpantujen ennakoiden kokonaismäärässä on toistaiseksi ollut pientä, suunta on kuitenkin alaspäin ja tammikuun aikana niiden määrä tippui noin 50 miljoonaa 3,48 miljardiin. Luku on hyvin lähellä saman verovuoden vuodentakaista ennakkoverotasoa 3,50 miljardia sekä myös verovuoden 2015 tasoa 3,53 miljardia (kts. taulukko 1). Jos ennakkoverojen palautusten määrässä ei tapahdu suuria muutoksia, helmi-maaliskuun yhteisöverokertymät tulevat menemään siten lähelle viime vuoden lukuja. Huhtikuu onkin sitten todella mielenkiintoinen, jolloin kertyy valtaosa vuodenvaihteeseen tilikautensa päättäneiden yritysten ennakon täydennysmaksuista.  Vasta niiden jälkeen tiedetään tarkemmin verovuoden 2014 verotuksesta.

Taulukko1_Verotulojen kehitys tammikuussa 2015

Taulukko 1: Maksuunpannut yhteisöjen ennakkoverot, tilanne 6.2.2015.

Toimialakohtaisiin ennakkoverojen bruttokertymiin voi tutustua oheisesta linkistä:
Yhteisöjen ennakkoveron bruttokertymä toimialoittain (xlsx).

Arvonlisävero

Tammikuussa arvonlisäveron nettokertymä oli pettymys, siinä laskua tuli kaikkiaan 80 miljoonaa (-6,8 %) jääden 1 103 miljoonaan. Arvonlisäveron bruttokertymä laski 2,0 prosenttia, mutta kun samaan aikaan palautusten määrä kasvoi 4,4 prosenttia, johti se edellä kuvattuun 6,8 prosentin nettokertymän laskuun. Toimialakohtaisiin bruttokertymä- ja palautuslukuihin voi tutustua oheisten linkkien kautta:

Arvonlisäveron bruttokertymä toimialoittain (xlsx)
Arvonlisäveron palautukset toimialoittain (xlsx)

Ihan näin synkkiä lukuja, kuin mitä tammikuussa nähtiin, ei pitäisi tulla tulevien kuukausien aikana, mutta kotimaisen kulutuksen heikkouden takia on hyvin mahdollista, että vuoden 2014 tasosta tullaan jäämään. Esimerkiksi pääosa joulukaupan alv-tilityksistä maksetaan helmikuun aikana, joka Tilastokeskuksen julkaisemien ennakkotietojen perusteella jää vuodentakaista heikommaksi.

Kausiveroilmoitustiedot (xlsx) vahvistavat alakuloisen trendin kotimaisessa kulutuksessa: eniten on vähentynyt juuri kotimaan myynneistä ilmoitettu arvonlisävero ja viimeisten kuuden kuukauden aikana (kesä-marraskuun kohdekaudet) sen määrä on tippunut 1,7 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna.

Muut verot

Perintö- ja lahjaveroa kertyi tammikuussa 36 miljoonaa, joka oli 8 miljoonaa (-18 %) vuodentakaista vähemmän. Tulevien kuukausien perintö- ja lahjaveron maksuunpanot ovat kuitenkin kasvamaan päin käsiteltyjen tapausten lukumäärän nousun takia, joten verokertymän pitäisi kevään aikana yltää kutakuinkin vuoden 2014 lukemiin.

Osinkojen ennakonpidätyksiä kertyi 55 miljoonaa, josta 23 miljoonaa toimitettiin pörssiyhtiöiden ja 32 miljoonaa listaamattomien yritysten toimesta. 2014 tammikuussa osinkojen ennakonpidätyksiä maksettiin vain 9 miljoonaa.

Tammikuun lähdeverokertymä laski 19 miljoonaa (-80 %), koska lähdeveroa osingoista kertyi viime vuotta vähemmän. Lähdeverossa niin kuin myös osinkojen ennakonpidätyksissä suuret kuukausivaihtelut ovat hyvin tavallisia riippuen osinkojen maksuajankohdasta.

Verojen tilitykset veronsaajille

Verohallinto tilitti tammikuussa veronsaajille yhteensä 4 282 miljoonaa (kts. taulukko 2). Summa poikkeaa tammikuun nettokertymistä, koska muille veronsaajille kuin valtiolle tilitetään kerran kuukaudessa ja kertymisjakso alkaa jo edellisen kuukauden 18. päivä (tässä tapauksessa 18.12.) ja päättyy tilityskuukauden 17. päivä (tässä tapauksessa 17.1.). Lisätietoa veronsaajien tilityksistä saa Veronsaajien palvelut –internetsivuilta.

Verohallinnon tammikuussa veronsaajille tilittämät verot

Taulukko 2: Verohallinnon tammikuussa veronsaajille tilittämät verot.

Nettokertymäraportti 1/2015

Tammikuun verokertymät (xlsx)
Verokertymien aikasarjat veroryhmittäin 2009-2015 (xlsx)