Verotulojen kehitys vuonna 2019

Verohallinto keräsi helmikuussa 2019 veroja yhteensä 13 975 miljoonaa euroa.

Verohallintoon siirtyi Tullin keräämä maahantuonnin arvonlisävero tammikuun 2018 kohdekaudesta alkaen, mutta aikaisempien kohdekausien arvonlisävero maksetaan edelleen Tullille. Erityisesti Tullille kertyi arvonlisäveroa viime vuoden tammi- ja helmikuussa koska Verohallinnolle siirtyneen 1/2018 kohdekauden eräpäivä oli kuukausimenettelyssä olevilla (=suurin osa asiakkaista) maaliskuussa. Jotta arvonlisäverokertymät olisivat vertailukelpoisia, tämän ja viime vuoden kertymiä kannattaa seurata yhteenlaskemalla Verohallinnon ja Tullin luvut.

Kun Tullin viime vuoden tammi- ja helmikuussa keräämät arvonlisäverot huomioidaan, on verojen kokonaisnettokertymä kasvanut tammi-helmikuussa 2019 noin 3,8 prosenttia. Luvuissa ei ole huomioitu muiden viranomaisten keräämiä veroja.  Merkittävin muiden viranomaisten keräämistä veroista on Trafin keräämä ajoneuvovero. Vuonna 2017 Trafi keräsi sitä 1 169 miljoonaa euroa.

Henkilöasiakkaiden tuloveroa kerättiin tammi-helmikuussa 6 049 miljoonaa euroa. Kasvua siinä oli 37 miljoonaa (+0,6%). Esimerkiksi palkoista ja eläkkeistä tehtäviä ennakonpidätykset ovat henkilöasiakkaiden tuloveron merkittävin verolaji. Tammi-helmikuussa ennakonpidätyksiä kertyi 4 692 miljoonaa (-1,1%).

Tarkastele verotulojen kertymiä verolajeittain ja kausittain

  • Ylemmästä taulukosta näet graafina kumulatiivisen verokertymän haluamaltasi ajanjaksolta ja edellisen vuoden vastaavan ajanjakson luvut.
  • Alemmasta taulukosta näet euroina kumulatiivisen verokertymän haluamaltasi ajanjaksolta. Lisäksi näet muutokset euroina ja prosentteina.
  • Alimmasta taulukosta näet, miten yhteisöjen ennakkoverojen maksuunpannut kokonaismäärät ovat kehittyneet verovuodesta 2017 alkaen. 
  • Aktivoi taulukko klikkaamalla kuvaa. 
  • Valitse oikean yläkulman nuoli alaspäin, kun haluat tarkastella tiettyä veroryhmää tarkemmin.
  • Palaa takaisin valitsemalla vasemmasta yläkulmasta nuoli ylöspäin.
  • Jos haluat tarkastella aiempia kuukausia, valitse ajankohta vasemmasta yläkulmasta.
  • Lue tarvittaessa taustatiedot tilaston tulkintaohjeesta.

Verotulojen kehitys verolajeittain – kaavio

Verotulojen kehitys verolajeittain – taulukko

Yhteisöjen ennakkoverojen maksuunpantujen kokonaismäärien kehitys, verovuodet 2017-2019 – kuvaaja

Huomaa, että maksuunpannut ennakkoverot sisältävät 2017 marraskuusta lähtien myös tilikauden päättymisen jälkeen haetut lisäennakot.

Aiempien kuukausien verokertymät

Verohallinto keräsi tammikuussa 2019 veroja yhteensä 7 341 miljoonaa euroa.

Tullin keräämä maahantuonnin arvonlisävero siirtyi Verohallintoon tammikuun 2018 kohdekaudesta alkaen, mutta aikaisempien kohdekausien arvonlisävero maksetaan edelleen Tullille. Erityisesti Tullille kertyi arvonlisäveroa viime vuoden tammi- ja helmikuussa koska Verohallinnolle siirtyneen 1/2018 kohdekauden eräpäivä oli suurimmalla osalla asiakkaista vasta maaliskuussa (ns. kuukausimenettelyssä olevat). Jotta arvonlisäverokertymät olisivat vertailukelpoisia, tämän ja viime vuoden kertymiä kannattaa seurata laskemalla yhteen Verohallinnon ja Tullin luvut.

Verojen kokonaisnettokertymä kasvoi tammikuussa 2019 noin 3,5 prosenttia, kun Tullin viime vuoden tammikuussa keräämät arvonlisäverot huomioidaan. Luvuissa ei ole huomioitu muiden viranomaisten keräämiä veroja. Merkittävin muiden viranomaisten keräämistä veroista on Trafin keräämä ajoneuvovero. Vuonna 2017 Trafi keräsi sitä 1 169 miljoonaa euroa.

Henkilöasiakkaiden tuloveroa kerättiin tammikuussa 3 164 miljoonaa euroa. Kasvua siinä oli 70 miljoonaa (+2,3%). Merkittävä osuus henkilöasiakkaiden tuloverokertymästä muodostuu palkkojen ja eläkkeiden ennakonpidätyksistä, joita kerättiin tammikuussa 2481 miljoonaa euroa (+1,2%).