Verotulojen kehitys vuonna 2018

Verohallinto keräsi tammi-elokuussa 2018 veroja yhteensä 47 365 miljoonaa euroa.

Verohallintoon siirtyi Tullin keräämä maahantuonnin arvonlisävero tammikuun 2018 kohdekaudesta alkaen, mutta aikaisempien kohdekausien arvonlisävero maksetaan edelleen Tullille. Siten Tullille kertyy tänäkin vuonna edelleen arvonlisäveroa ja erityisesti tammi- ja helmikuussa, koska Verohallinnolle siirtyneen 1/2018 kohdekauden eräpäivä oli kuukausimenettelyssä olevilla (=suurin osa asiakkaista) maaliskuussa. Jotta arvonlisäverokertymät olisivat vertailukelpoisia, tämän ja viime vuoden kertymiä kannattaa seurata laskemalla yhteen Verohallinnon ja Tullin luvut.

Kun Tullin viime vuoden ja tämän vuoden tammi-elokuussa keräämät arvonlisäverot huomioidaan, on verojen kokonaisnettokertymä kasvanut tammi-elokuussa 1,6 prosenttia (n. 770 miljoonaa). Maahantuonnin arvonlisäveron lisäksi luvuissa ei ole huomioitu muiden viranomaisten keräämiä veroja. Merkittävin muiden viranomaisten keräämistä veroista on Trafin keräämä ajoneuvovero. Vuonna 2017 Trafi keräsi sitä 1 169 miljoonaa euroa.

Merkittävimmän verokertymän tuottavan henkilöasiakkaiden tuloveron nettokertymä oli tammi-elokuussa yhteensä 22 573 miljoonaa, joka oli 543 miljoonaa enemmän (+2,5 %) kuin vuotta aiemmin. Ennakonpidätyksiä tästä oli 19 674 miljoonaa ja niiden määrä kasvoi edellisestä vuodesta 294 miljoonaa (+1,5 %).

Tarkastele verotulojen kertymiä verolajeittain ja kausittain

  • Ylemmästä taulukosta näet graafina kumulatiivisen verokertymän haluamaltasi ajanjaksolta ja edellisen vuoden vastaavan ajanjakson luvut.
  • Alemmasta taulukosta näet euroina kumulatiivisen verokertymän haluamaltasi ajanjaksolta. Lisäksi näet muutokset euroina ja prosentteina.
  • Aktivoi alla oleva taulukko klikkaamalla kuvaa. 
  • Valitse oikean yläkulman nuoli alaspäin, kun haluat tarkastella tiettyä veroryhmää tarkemmin.
  • Palaa takaisin valitsemalla vasemmasta yläkulmasta nuoli ylöspäin.
  • Jos haluat tarkastella aiempia kuukausia, valitse ajankohta vasemmasta yläkulmasta.
  • Lue tarvittaessa taustatiedot tilaston tulkintaohjeesta.

Verotulojen kehitys verolajeittain – kaavio

Verotulojen kehitys verolajeittain – taulukko

Aiempien kuukausien verokertymät

Verohallinto keräsi tammi-heinäkuussa 2018 veroja yhteensä 41 926 miljoonaa euroa.

Tullin keräämä maahantuonnin arvonlisävero siirtyi Verohallintoon tammikuun 2018 kohdekaudesta alkaen, mutta aikaisempien kohdekausien arvonlisävero maksetaan edelleen Tullille. Siten Tullille kertyy tänäkin vuonna edelleen arvonlisäveroa ja erityisesti tammi- ja helmikuussa, koska Verohallinnolle siirtyneen 1/2018 kohdekauden eräpäivä oli kuukausimenettelyssä olevilla (=suurin osa asiakkaista) maaliskuussa. Jotta arvonlisäverokertymät olisivat vertailukelpoisia, tämän ja viime vuoden kertymiä kannattaa seurata yhteenlaskemalla Verohallinnon ja Tullin luvut.

Kun Tullin viime vuoden ja tämän vuoden tammi-heinäkuussa keräämät arvonlisäverot huomioidaan, on verojen kokonaisnettokertymä kasvanut tammi-heinäkuussa reilut 3 prosenttia (n. 1 270 miljoonaa). Maahantuonnin arvonlisäveron lisäksi luvuissa ei ole huomioitu muiden viranomaisten keräämiä veroja. Merkittävin muiden viranomaisten keräämistä veroista on Trafin keräämä ajoneuvovero. Vuonna 2017 Trafi keräsi sitä 1 169 miljoonaa euroa.

Merkittävimmän verokertymän tuottavan henkilöasiakkaiden tuloveron nettokertymä oli tammi-heinäkuussa yhteensä 19 881 miljoonaa, joka oli 496 miljoonaa enemmän (+2,6 %) kuin vuotta aiemmin. Ennakonpidätyksiä tästä oli 17 196 miljoonaa ja niiden määrä kasvoi edellisestä vuodesta 256 miljoonaa (+1,5 %).

Verohallinnon tammi-kesäkuussa 2018 keräämät verojen nettokertymät olivat yhteensä 35 462 miljoonaa euroa.

Henkilöasiakkaiden tuloveroa kertyi tammi-kesäkuussa yhteensä 16 915 miljoonaa, joka oli 411 miljoonaa (+2,5 %) enemmän kuin vuotta aiemmin. Ennakonpidätyksiä tästä oli 14 444 miljoonaa ja niiden määrä kasvoi edellisestä vuodesta 190 miljoonaa (+1,3 %).

Yhteisöjen tuloveroa kertyi tammi-kesäkuussa yhteensä 3 136 miljoonaa.
Arvonlisäveroa Verohallinto keräsi tammi-kesäkuussa yhteensä 8 841 miljoonaa. Valmisteveroja kerättiin 3 819 miljoonaa euroa.

Tammi-toukokuun verokertymä oli 29 815 miljoonaa euroa. Se on 3,9 % enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Tupakkaveron kertymä kasvussa

Valmisteveroja kerättiin Verohallinnossa tammi-toukokuussa 3 286 miljoonaa euroa. Suurin valmisteverokertymä tuli energiaveroista, joita kertyi 2 051 miljoonaa. Prosentuaalisesti eniten kasvoi tupakkavero, josta saatu kertymä oli 21,5 % enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Tammi-huhtikuun verokertymä oli 23 800 miljoonaa euroa. Se on 7,8 % enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Verotusmenettelyn muutos selittää pääosin yhteisöjen tuloverokertymän kasvua

Yhteisöjen tuloveroa kertyi tammi-huhtikuussa yhteensä 2 347 miljoonaa euroa. Se on 461 miljoonaa euroa (+24,4 %) enemmän kuin vuotta aiemmin samalla aikajaksolla. Merkittävin syy kasvulle selittyy sillä, että vuosi sitten iso osa yhteisöjen ennakon täydennysmaksuista maksettiin vasta toukokuun alussa. (Tilikautensa 31.12.2016 päättäneet yritykset pystyivät maksamaan korottomasti ennakon täydennysmaksuja 4 kuukautta tilikauden päättymisen jälkeen, mutta huhtikuun viimeisen päivän ajoituttua sunnuntaille, koroton aika jatkui 2.5.2017 asti.)

Tänä vuonna ennakon täydennysmaksut korvanneet lisäennakot maksettiin suurimmaksi osaksi jo tammikuun lopussa, koska uusissa säännöksissä lisäennakot pitää maksaa kuukausi tilikauden päättymisen jälkeen, jos haluaa välttää huojennetun viivästyskoron. Toukokuun jälkeen tämän ja viime vuoden luvut ovat edellä kuvatun lisäennakoiden/täydennysmaksujen ajoittumisen suhteen vertailukelpoisia.

Tammi-maaliskuun verokertymä oli 18 433 miljoonaa euroa. Se on 10,8 % enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Kiky-sopimus näkyi työnantajan sairausvakuutusmaksujen kertymässä

Työnantajan sairausvakuutusmaksuja kerättiin tammi-maaliskuussa 192 miljoonaa (-33,2%). Muutos edelliseen vuoteen verrattuna johtuu kiky-sopimuksessa sovitusta työnantajan sairausvakuutusmaksuosuuden laskemisesta (2,12% vuonna 2016, vuonna 2017 1,08% ja vuonna 2018 0,86%).

Tammi-helmikuun verokertymä oli 13 081 miljoonaa euroa. Se on 11,6 % enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Verotusmenettelyn muutos selittää pääosin yhteisöjen tuloverokertymän kasvua

Yhteisöjen tuloveroa kertyi tammi-helmikuussa yhteensä 1 503 miljoonaa euroa. Se on 715 miljoonaa euroa (+90,8 %) enemmän kuin vuotta aiemmin samalla aikajaksolla. Kertymän kasvu johtuu pääosin siitä, että verotusmenettely on muuttunut. Aikaisemmin yrityksellä oli tilikauden päättymisestä neljä kuukautta aikaa maksaa korottomasti ennakon täydennysmaksuja. Tämä menettely on nyt muuttunut niin, että yritys voi maksaa kuukauden tilikauden päättymisestä korotonta lisäennakkoa. Tammikuussa maksetut lisäennakot olisi aikaisemmin käytössä olleen menettelyn mukaan maksettu huhtikuussa.

Tammikuun verokertymä oli 6911 miljoonaa euroa. Se on 18,5 % enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Tammikuun verokertymän kasvu poikkeuksellisen voimakasta

Tammikuun verokertymän kasvu oli poikkeuksellisen voimakasta. Syynä ovat pääasiassa verotusmenettelyissä tapahtuneet muutokset, jotka ovat vaikuttaneet verojen maksamisen ajoittumiseen eri kuukaudelle kuin aikaisemmin.

Erityisen paljon kasvoi yhteisöjen tuloverotus (+152 %). Kertymän kasvu johtuu pääosin siitä, että verotusmenettely on muuttunut. Aikaisemmin yrityksellä oli tilikauden päättymisestä neljä kuukautta aikaa maksaa korottomasti ennakon täydennysmaksuja. Tämä menettely on nyt muuttunut niin, että yritys voi maksaa kuukauden tilikauden päättymisestä korotonta lisäennakkoa. Tammikuussa maksetut lisäennakot olisi aikaisemmin käytössä olleen menettelyn mukaan maksettu huhtikuussa.